torstai 28. kesäkuuta 2018

Maatiaiskissan arvostuksessa on parannettavaa


Näin vuosikausia maatiaiskissan arvostuksen kohentamiseksi ja maineen parantamiseksi aktiivisesti töitä tehneenä henkilönä on ollut ilahduttavaa havaita asian tiimoilta viimeaikoina käydyn vilkasta julkista keskustelua. Ongelma on todellinen ja siitä on syytä puhua ääneen. Keskustelu olisi kuitenkin kaikista hedelmällisintä, jos sen jokainen osapuoli perustaisi näkemyksensä olemassa oleviin faktoihin ja pysyisi niissä. Tämän johdosta haluaisinkin kommentoida Helsingin Uutisten numerossa 50 (27.6.2018) julkaistua Saku Vainikaisen mielipidekirjoitusta Kissoista levitetään väärää tietoa, jossa hän omien sanojensa mukaan oikaisee asiavirheitä, vaikka todellisuudessa hänen oma kirjoituksensa vilisee niitä.


Nykyinen kissanpito ei ole viikinkien vastuulla


Vainikainen vetoaa kirjoituksessaan siihen, että kissa on ”ollut osa Suomen luontoa viikinkien ajoista asti”. Täytyy kuitenkin huomata, ettei Afrikasta peräisin oleva kissa säily hengissä Suomen ankarista talvista ilman ihmisen tarjoamaa suojaa ja ravintoa, mikä on mainittu myös Suomen kansallisessa vieraslajistrategiassa. Asiavirhe numero yksi onkin antaa olettaa, että Suomen tämänhetkiset villiintyneet kissapopulaatiot olisivat yksi yhteen viikinkiaikaisten kissapopulaatioiden kanssa, jotka olisivat selvinneet tähän päivään asti Suomen luonnossa ilman minkäänlaista ihmisen myötävaikutusta. Suomen maatiaiskissan geneettinen pohja on toki mitä todennäköisimmin idän reiteille suuntautuneiden skandinaavien eli varjagien mukanaan tuomissa kissoissa, mutta nykyisistä villiintyneistä kissapopulaatioista ei kyllä ole syytä työntää vastuuta viikinkien niskoille, varsinkaan jos se tarkoittaa sitä, että nykyihminen pesee sen varjolla kätensä pois asiasta. Lisäksi tulee huomioida kissojen aseman ja -pitokulttuurin olleen viikinkiajalla muutenkin täysin erilainen kuin tänäpäivänä. Viikinkien tiedetään esimerkiksi kasvattaneen kissoja laajamittaisesti turkiksiksi, mikä vaikuttaa meistä nykyihmisistä täysin pöyristyttävältä ajatukselta. Niinpä vuosisatojen takaiseen kissanpitokulttuuriin vetoaminen ei kokonaisuudessaan kestä lähempää tarkastelua.

Tästä päästäänkin aasinsillalla koko tekstiä leimaavaan virheelliseen lähtöoletukseen, jossa Vainikainen erottaa villiintyneet kissat ja ”kotieläiminä” toimivat kissat täysin toisistaan. Kyseessä on laaja kokonaisuus lähtien siitä, ettei maatiaiskissalla nähdä olevan rahallista arvoa, sen hoitotoimenpiteisiin ei olla valmiita satsaamaan ja tämä mahdollistaa osaltaan villiintyneiden populaatioiden syntymisen kerta toisensa jälkeen. Toisin sanoen villiintyneet kesykissat ovat tänäpäivänä suoraa seurausta maatiaiskissan kohtaamasta arvostuksen puutteesta, eikä näitä asioita voi mitenkään erottaa toisistaan, mikäli tilanteesta haluaa muodostaa totuudenmukaisen käsityksen. Ainoat kissat jotka oikeasti saavat arvostusta osakseen, ovat rekisteröidyt rotukissat ja ne taas puolestaan edustavat melko marginaalista osaa koko Suomen alueen kissakannasta.

Vainikainen antaa kirjoituksessaan ymmärtää, että luontoon villiintyneet kissapopulaatiot olisivat jokin ikiaikainen asia joka olisi ollut aina olemassa, eikä nykyisillä ”kotieläinkissoilla” olisi mitään tekemistä näiden villiintyneiden kissojen kanssa. Uusia villiintyviä populaatioita syntyy kuitenkin tähän maahan valitettavasti ihan koko ajan ja se kertoo mielestäni jo ihan riittävän selvästi siitä, ettei maatiaiskissan arvostus ole maassamme todellakaan riittävällä, saatika ihanteellisella tasolla.


Laki ei yksiselitteisesti hyväksy kissan valvomatonta ulkoilua


Mitä tulee kissan valvomatonta ulkoilua koskevaan lainsäädäntöön, niin muun muassa poliisin ylijohto on julkisesti määritellyt kissan omatoimiulkoilun lainvastaiseksi ja omistajansa pihan ja suoran valvonnan ulkopuolella olevan kissan heitteillejätetyksi. He, jotka ovat asiayhteydessä tai toisessa näin väittäneet eivät siis ole tehneet asiavirhettä, vaan sellaiseen on sorruttu vain ja ainoastaan Vainikaisen itsensä toimesta. Siinä hän tosin on oikeassa, ettei kissa ole lainsuojaton. Vastaantulevaa kesyä lemmikkikissaa ei siis saa tappaa, vaan se tulee kiinni otettaessa toimittaa lähimpään löytöeläinsuojaan. Villiintyneen ja kesyn kissan erottaminen toisistaan pelkän käyttäytymisen perusteella ei puolestaan ole aivan niin yksinkertaista kuin Vainikainen antaa ymmärtää. Kesyistäkin kesyin lemmikkikissa saattaa mennä paniikkiin ja hurjistua loukkuun joutuessaan, jolloin se saattaa näyttäytyä villiintyneenä todellisuudessa kuitenkaan olematta sitä. Lisäksi yksittäisen ihmisen voi olla hankala päätellä, kuinka suuren osan ravinnostaan kissayksilö pyydystää luonnosta. Tämän johdosta yhdenkään maallikon ei tulisi koskaan yrittää määritellä kissan kesyyden tai villiintyneisyyden tasoa omin päin, vaan arvio tulisi aina antaa asiantuntijan tehtäväksi.


Kissa haitallisena vieraslajina


Kansallisessa vieraslajistrategiassamme mainitaan, että Suomen ankarat talvet karsivat tällä hetkellä villiintyneitä kissapopulaatioita, mutta ilmastonmuutoksen ja sen seurauksena lauhtuvan ilmaston myötä on mahdollista, ellei jopa todennäköistä, että olosuhteet myös täällä Pohjolassa muuttuvat kissoille entistä suotuisammiksi. Tällöin villiintyneiden kissojen määrä ja sen myötä niistä paikalliselle lajistolle koituva uhka kasvaa ja muuttuu vielä nykyistäkin todellisemmaksi. Lisäksi on erittäin harhaanjohtavaa väittää ettei kissa olisi hävittänyt yhtään paikallista lajia, sillä todellisuudessa asiaa ei ole juurikaan tutkittu, eikä meillä täten ole tietoa asian todellisesta tolasta suuntaan tai toiseen.

EU:n vieraslajiasetus tulee meilläkin pian voimaan ja syrjäyttää kansallisen vieraslajistrategiamme. On otettava huomioon, että tälläkin hetkellä EU:n vieraslajilistasta löytyy eläinlajeja, joita ihmiset ovat tottuneet pitämään lemmikkeinä. Kissaa sieltä ei vielä toistaiseksi löydy, mutta on silkkaa itsepetosta ajatella kissan lemmikkieläinstatuksen suojelevan sitä vieraslajilistalle joutumiselta, mikäli sen paikallisille ekosysteemeille aiheuttamat vahingot antavat siihen riittävästi aihetta. EU:n vieraslajiasetus tulee esimerkiksi supikoiran kohdalla tarkoittamaan sitä, ettei loukkaantuneita ja kiinni otettuja supikoiria saa enää vapauttaa luontoon, vaan ne tulee lopettaa. Supikoirien pidosta ja kasvatuksesta tulee niin ikään vieraslajiasetuksen voimaanastumisen myötä laitonta. En haluaisi millään uskoa, että kissaihmiset olisivat valmiita kokeilemaan EU:n sietokykyä sen suhteen, kuinka paljon kissojen pitää aiheuttaa vahinkoa luonnolle ennen kuin siihen puututaan lain tasolla.

Kun tarkastellaan tilannetta kokonaisuutena, voidaan todeta, etteivät villiintyneisiin kissapopulaatioihin ja valvomattomasti ulkoileviin kissoihin liittyvät ongelmat koske vain niiden luonnolle tekemiä tuhoja, vaan ongelmavyyhtiin liittyy myös kissan omaa hyvinvointia koskevat eläinsuojelulliset tekijät, kuten turvallisuusuhat, onnettomuusriskit ja kissan terveydentilan ja käytösmuutosten seuraamisen hankaluus. Toisin kuin Vainikainen väittää, ihminen ei suinkaan ole valvomattaulkoilevalle kissalle todellakaan ainoa olemassaoleva turvallisuusuhka, vaan niitä muodostavat myös erilaiset tapaturmat ja onnettomuudet, joiden seurauksista omatoimiulkoilevan kissan omistaja jää helposti pimentoon.


Omistajan rikosoikeudellinen vastuu kissansa tekemistä tuhoista


Mitä tulee omistajan vastuuseen kissansa tappamista linnuista, niin kyse ei ole hautajaisista, kuten Vainikainen itsekin varmasti tietää, vaan riihikuivasta rahasta. Vaikka laissa ei pesimärauhan olekaan erikseen mainittu koskevan kissoja, niin se kuitenkin kieltää melko yksiselitteisesti lintujen häiritsemisen ja tappamisen pesimärauhan aikana, jolloin kissan omistaja on luonnollisestikin oikeudellisessa vastuussa kissansa pesimärauhan aikana tappamista linnuista. Tämän lisäksi Suomessa on kosolti kissan luontaisiin saaliseläimiin kuuluvia rauhoitettuja eläinlajeja kuten lintuja, jyrsijöitä ja matelijoita, joista on jokaisesta säädetty lajikohtainen rahallinen korvausarvo. Mikäli kissa tappaa rauhoitettuja eläimiä, on omistajansa korvausvastuussa myös niistä.

Onkin kaiken olemassa olevan tiedon valossa surullista, miten Vainikaisen mielipidekirjoitusten kaltaisilla tietämättömillä ulostuloilla vesitetään monien ihmisten kissojen arvostuksen parantamisen eteen tekemä pitkäjänteinen työ. Kaikki Vainikaisen tekstin väittämät kissan arvostuksen korkeasta tasosta kun ovat helposti ja verrattain pienellä vaivalla osoitettavissa täysin perusteettomiksi.

Kissalla on maassamme yli tuhatvuotinen historia ja toivottavasti vielä pitkä ja hyvä tulevaisuus edessään. Viikinkiaikaisen kissanpitokulttuurin ihannointi ja siinä pysyminen ei takaa alueemme arvokkaalle ja alkuperäiselle kissatyypille kovinkaan hohdokkaita tulevaisuudennäkymiä. Ainoa tapa varmistaa maatiaiskissan hyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa on tunnistaa ja tunnustaa tosiasiat eli puutteet kissan arvostuksessa, sekä alkaa toimia aktiivisesti ja yhtenä rintamana näiden puutteiden korjaamiseksi.


Sari Toivola
Kissaihminen, eläinsuojelija, viikinkiaikaan ja suomalaisen maatiaiskissan historiaan perehtynyt historiaharrastaja

Vainikaisen mielipidekirjoitus löytyy myös Helsingin Uutisten näköislehdestä, sivulta 9.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Suurkiitos. :) Tulemme lähettämään tästä myös reilusti tiiviimmän version Helsingin Uutisiin vastineeksi Vainikaisen kirjoitukselle, toivottavasti julkaisevat.

      Poista

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita! Peräänkuulutan keskustelun asiallista tasoa, asiattomat kommentit poistetaan.

Kiitos! :)