Olen tässä tammikuun aikana ehtinyt jo paasata siitä, kuinka omaa toimintaa tulee tarkastella kriittisesti ja olla valmis muuttamaan omaa toimintaansa vastaamaan eläimen tarpeisiin. Aivan yhtä tärkeää kuin havainnoida puutteita omassa toiminnassaan, on myös iloita onnistumisista, olivat ne sitten isoja tai pieniä.
Olen itse taipuvainen asioiden ylianalysointiin, märehtimiseen ja itseni ruoskimiseen, joten olen joutunut terottamaan itselleni onnistumisten ja edistysaskelten noteeraamista ja niistä iloitsemista. Asioita on myös hyvä laittaa perspektiiviin, sillä kun puhutaan positiivisista koulutusmenetelmistä, niin virheitäkin on suhteellisen turvallista tehdä, koska niillä ei saa eläimelle vahingossakaan aiheutettua henkistä tai fyysistä vahinkoa.
Se mikä näkyy ulospäin, ei aina ole koko totuus
Otan itse hyvin raskaasti kaikki ulkopuolelta tulevan negatiivisen palautteen ja siksi minun onkin ollut pakko opetella antamaan painoarvoa sille kehitystaipaleelle, jonka olemme tuon minulle aikuisena kodinvaihtajana tulleen koiran kanssa yhdessä käyneet. Koira joka saattaa näyttäytyä tuntemattomille rasittavana on kuitenkin aika paljon vähemmän rasittava kuin vielä jokunen vuosi sitten ja yritänkin ajatella että se on pääasia, että minä tiedän missä me ollaan ja mistä me ollaan tultu ja osaan antaa arvon sille kehityskaarelle, vaikkei se meistä täydellisiä tehnytkään.
On siis toisin sanoen ihan ok olla epätäydellinen. On ihan ok iloita onnistumisista, vaikka ne eivät yleisessä mittakaavassa mitään isoja olisikaan. On ok iloita jopa siitä että teki virheen, mikäli se johtaa uuteen oivallukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita! Peräänkuulutan keskustelun asiallista tasoa, asiattomat kommentit poistetaan.
Kiitos! :)