maanantai 22. tammikuuta 2018

Temmpputassujen tammikuu viikko 4: Iloitse onnistumisista

Nyt on Tempputassujen tammikuu, mikä tarkoittaa siis sitä, että blogi päivittyy tammikuussa 2018 joka viikko koulutusaiheisella postauksella. Kirjoituksissa käydään läpi viisi allekirjoittaneen toimintaa määrittävää ohjenuoraa, jotka muodostavat temppufilosofiani ytimen. Toivottavasti löydätte näistä ajatusten hippusista eväitä uudelle alkaneelle temppuvuodelle 2018!


Olen tässä tammikuun aikana ehtinyt jo paasata siitä, kuinka omaa toimintaa tulee tarkastella kriittisesti ja olla valmis muuttamaan omaa toimintaansa vastaamaan eläimen tarpeisiin. Aivan yhtä tärkeää kuin havainnoida puutteita omassa toiminnassaan, on myös iloita onnistumisista, olivat ne sitten isoja tai pieniä.

Olen itse taipuvainen asioiden ylianalysointiin, märehtimiseen ja itseni ruoskimiseen, joten olen joutunut terottamaan itselleni onnistumisten ja edistysaskelten noteeraamista ja niistä iloitsemista. Asioita on myös hyvä laittaa perspektiiviin, sillä kun puhutaan positiivisista koulutusmenetelmistä, niin virheitäkin on suhteellisen turvallista tehdä, koska niillä ei saa eläimelle vahingossakaan aiheutettua henkistä tai fyysistä vahinkoa.

Se mikä näkyy ulospäin, ei aina ole koko totuus


Oma koirani saattaa tietyissä tilanteissa näyttäytyä ulkopuolisen silmin melko, hm, rasittavalta ja välillä saamme tuntemattomilta kanssaihmisiltä pahaa silmää tai jopa vihaista palautetta päin naamaa, vaikka koirani ei edes olisi varsinaisesti käyttäytynyt mitenkään huonosti. Sillä nyt vaan on hieman keskimääräistä kovempi ja kimeämpi haukkuääni, joten sen ei tarvitse paljoakaan ääntään korottaa, kun joidenkin ihmisten sietokyvyn rajat ylittyvät.

Otan itse hyvin raskaasti kaikki ulkopuolelta tulevan negatiivisen palautteen ja siksi minun onkin ollut pakko opetella antamaan painoarvoa sille kehitystaipaleelle, jonka olemme tuon minulle aikuisena kodinvaihtajana tulleen koiran kanssa yhdessä käyneet. Koira joka saattaa näyttäytyä tuntemattomille rasittavana on kuitenkin aika paljon vähemmän rasittava kuin vielä jokunen vuosi sitten ja yritänkin ajatella että se on pääasia, että minä tiedän missä me ollaan ja mistä me ollaan tultu ja osaan antaa arvon sille kehityskaarelle, vaikkei se meistä täydellisiä tehnytkään.

On siis toisin sanoen ihan ok olla epätäydellinen. On ihan ok iloita onnistumisista, vaikka ne eivät yleisessä mittakaavassa mitään isoja olisikaan. On ok iloita jopa siitä että teki virheen, mikäli se johtaa uuteen oivallukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita! Peräänkuulutan keskustelun asiallista tasoa, asiattomat kommentit poistetaan.

Kiitos! :)