keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Maatiainen on maamme todellinen kansallisrotu

Suomen Kissaliitto on julistanut Suomi100-vuoden kunniaksi eurooppalaisen lyhytkarvan maamme kansallisroduksi. Eurooppalaiset ovat kivoja, mutta näkisin kuitenkin kaikista tärkeimpänä kotoisan maatiaiskissamme arvon ja arvostuksen nostamisen ja sen aseman ja maineen parantamisen. Maatiaiskissan julistamiselle maamme kansallisroduksi olisi mielestäni valtava yhteiskunnallinen ja eläinsuojelullinen tarve, sekä Suomi100-henkeen vallan mainiosti sopivat perusteet.

Iltalehden uutisessa puhutaan eurooppalaisesta lyhytkarvasta alueemme alkuperäisenä kissarotuna ja annetaan olettaa varhaisimpien Suomeen päätyneiden kissojen olleen "eurooppalaisia". Suomen alueen ensimmäiset kissat eivät kuitenkaan olleet eurooppalaisia, vaan jalostamattomia maatiaisia, joiden pohjalta jalostettu rotu nimeltään eurooppalainen on sittemmin kehitetty. En näe eurooppalaisen lyhytkarvakissan standardin olevan yks' yhteen ns. alkuperäisen eurooppalaisen maatiaiskissan kanssa, sillä eurooppalaisen lyhytkarvan ulkomuotomääritelmä on värien, kuvioiden, karvanpituuksien, koon ja rakenteen variaatioiden osalta huomattavasti paikallisia maatiaispopulaatioita suppeampi.

Esimerkiksi valkolaikku on agouteilla, eli kuviollisilla eurooppalaiskissoilla hylkäävä virhe, kun taas ns. alkuperäisissä ja jalostamattomissa kissakannoissa valkolaikun tiedetään käsittääkseni olevan yksi vanhimmista väriin liittyvistä mutaatioista ja yksi perustavanlaatuisimmista ulkomuodon seikoista, jotka erottavat kesyt eläinlajit villeistä sukulaisistaan.

Eurooppalaisen lyhytkarvan jalostus tähtää tiettyyn tyyppiin, tietynvärisiin kissoihin ja "laadultaan" tietyt kriteerit täyttäviin kuvioihin. Lähtökohtaisesti ulkomuodoltaan moninaisen ja monimuotoisen maatiaisrodun tyypin yhtenäistäminen ja tietyn kokoisten, mallisten ja väristen kissojen suosiminen jalostusvalinnoissa ylitse muiden on jo itsessään tekijä, joka etäännyttää eurooppalaista alkuperäisestä kantamuodostaan. Tämän myötä suuri osa alueemme alkuperäisimmän kissarodun eli maatiaisen ominaisuuksista jää eurooppalaisilta uupumaan, jolloin ei voida parhaalla tahdollakaan sanoa eurooppalaisen edustavan alkuperäistä kissarotuamme koko kirjossaan, vaan ainoastaan kapeaa ja ihmisen muokkaamaa osaa siitä. Toisin sanoen: eurooppalainen lyhytkarva ei ole kaikilta osin alueemme "alkuperäisen" kissatyypin ilmentymä, vaan yksi ihmisen jalostama rotu muiden joukossa.

Eurooppalaisen rotukissan "alkuperäisyydestä" puhuttaessa on otettava myös huomioon se seikka, että rotu pohjautuu pohjois- ja keskieurooppalaisiin maatiaiskissoihin, kun kissa taas on nykytiedon mukaan tullut Suomen alueelle viikinkien mukana idästä. Mikäli eurooppalaiskissan haluttaisiin tosissaan edustavan maamme alkuperäistä kissakantaa, tulisi sen kattaa Pohjois- ja Keski-Euroopan ohella myös itäiset lähialueet. Vaikka lännestä tulleilla kissoilla varmasti onkin ollut jonkinlainen vaikutus suomalaiseen "muinaiskissakantaan", niin idästä ne lähisukulaiset kuitenkin todennäköisimmin löytyvät.

Eurooppalaisen lyhytkarvakissan nimeämistä alkuperäiseksi kissaroduksemme perustellaan sillä, että se on täysin "puhdas" ilman ulkoapäin tullutta vieraiden rotujen vaikutusta, kun taas ilman ihmisen tarkoituksellisen jalostustoiminnan vaikutusta lisääntyviin maatiaiskissoihin on saattanut aikojen saatossa sekoittua "muualta tuotujen" kissojen perimää. On totta, että maatiaiskissoihin on hyvinkin voinut sekoittua "vierasta verta", mutta jos se on tapahtunut tiedettävästi tai tarkoituksella, ei kyseessä ole maatiainen, vaan sekarotuinen kotikissa.

Huomauttaisin myös, että eurooppalaisen lyhytkarvarodun kasvatuksessa käytetään - mielestäni ihan ymmärrettävistä syistä - maatiaiskissanoviiseja, joiden mukana niitä "rotusekoituksia" on voinut ihan yhtä hyvin päätyä myös eurooppalaisrotuun. Emme myöskään voi päästä 100 % varmuuteen niiden yksilöiden "puhtaudesta", joiden "päälle" rotu on aikoinaan rakennettu. Täten jalostetun eurooppalaiskissan "puhdasrotuisuudesta" ei välttämättä voida olla yhtään sen varmempia kuin jalostamattoman maatiaisenkaan, jonka nojalla eurooppalaisen rotukissan ja paikallisen jalostamattoman maatiaisen välille vedetty raja tuntuukin lähinnä keinotekoiselta ja ennenkaikkea asenteiden osalta erittäin latautuneelta maatiaiskissojen ja rotukissojen perusteettomalta eriarvoistamiselta.

Onkin ikävää, että jo valmiiksi hyvästä maineesta, asemasta ja hoidosta nauttivien rotukissojen asemaa pönkitetään entisestään maatiaiskissojen kustannuksella, ne kun ovat kuitenkin loppupeleissä se kaikista autenttisin paikallinen kissarotumme ja elävinä ja tuntevina olentoina aivan yhtä arvokkaita kuin jalostetut lajitoverinsa.

PS. Kissa (Felis catus) on Suomessa vieraslaji, joten alun alkaen kaikki, siis ihan kaikki kissat on tuotu tänne pohjolaan muualta. Kissan kesyyntyminen on uusimman tutkimustiedon mukaan alkanut Lähi-idässä samoihin aikoihin kun ihminen alkoi viljellä maata ja sieltä kissa on levinnyt ihmisen mukana parin erillisen aallon myötä lähes jokaiseen maailman kolkkaan, lopulta myös Suomeen ja muihin pohjoismaihin.

EDIT: 29.6.2017: Lisätty yksi täsmentävä kappale.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Kakkasaaga jatkuu...

Kissallemme Teppo Taikatohvelille ilmaantui tuossa taannoin pissavaivoja. Ajattelimme kodinhoitohuoneen matolle ilmestyneiden pissojen ja kakkojen johtuneen tästä, mutta matolle pissaajaksi ja kakkaajaksi osoittautuikin aivan toinen kissa.

Kissa katsoo kameraan
Pissatulehdusepisodin jälkimainingeissa nimittäin selvisi, että stressiherkkä Elmomme oli kevään tullen linnoittautunut pääkallopaikalleen kodinhoitohuoneen laskutasolla sijaitsevaan koriin. Kori on täynnä koiran pyyhkeitä, emännän talvirukkasia ja muuta vastaavaa, eli toisin sanoen se on kuin tehty kissan nukkumapaikaksi.

Ilmeisesti Elmo koki olonsa turvalliseksi siellä ja turvattomaksi muualla, eikä halunnut poistua kodinhoitohuoneesta edes silloin, kun vessahätä yltyi sietämättömäksi. Koska meillä ei ole kodinhoitohuoneessa yhtään kissojen hiekkalaatikkoa (eikä sinne huoneen kapean muodon johdosta sellaista saa), ei Elmolla ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä tarpeenssa kodinhoitohuoneen matolle, tai muulle huoneessa sijainneelle sopivaksi katsomalleen alustalle.

"Mitä nyt tapahtuu? Pitääkö meidän alkaa etsiä jollekin kissoista uutta kotia? Mitä käy niiden lupausten, jotka olen kaikille kodinvaihtajina minulle tulleille eläimille antanut, että ne saavat elää meillä elämänsä loppuun asti?"

On vaikea analysoida ihan pomminvarmasti, mikä Elmon tämän kaltaisen äärimmäisen stressireaktion oikein laukaisi. Elmo toki saattaa suhtautua hieman kärkkäästi muihin kissoihin aina ajoittain ja voi olla että se on sitten pidemmällä aikavälillä johtanut siihen, että Elmo on muodostanut talon sisälle oman reviirinsä, jolta se ei ole ollut halukas poistumaan.

Kun tajusimme asian tolan, oli paniikki alkuun voimakas. Mitä nyt tapahtuu? Pitääkö meidän alkaa etsiä jollekin kissoista uutta kotia? Mitä käy niiden lupausten, jotka olen kaikille kodinvaihtajina minulle tulleille eläimille antanut, että ne saavat elää meillä elämänsä loppuun asti?

Yksi asia ainakin oli varmaa: tilanne ei voisi jatkua tällaisena, sillä siitä kärsisi sekä kissat, että ihmiset.


Suunnitelma hahmottuu


Kun pahimmasta paniikki- ja hyperventilaatiovaiheesta selvittiin, alkoi suunnitelmakin pikkuhiljaa hahmottua. Elmo saisi muuttaa allekirjoittaneen työhuoneeseen, jossa se saisi olla rauhassa ja omissa oloissaan. Sinne laitettaisiin vesikuppi, hiekkalaatikko ja pari pehmeää nukkumapaikkaa. Ovi olisi visusti lukossa, eikä kenelläkään muulla nelijalkaisella olisi asiaa Elmon valtakuntaan.

Saman tien kun pistimme suunnitelman täytäntöön, Elmo muuttui aivan kuin toiseksi kissaksi! Jo tovin pitkin seinien vieruksia maha maata viistäen luikkineesta, pelokkaasta, murisevasta ja selkeästi ahdistuneesta eläimestä kuoriutui kehräilevä seuramies! Se oli itsevarma, leikkisä ja hyväntuulinen. Se kehräsi ja puski häntä pystyssä uuden oman huoneensa nurkkia, kävi säntillisesti hiekkalaatikolla, eikä yhtään jätöstä ole sittemmin löytynyt hiekkalaatikon ulkopuolelta (paitsi yksi pissa, joka oli Elmo the Kollien Kollilta mennyt hiekkalaatikolla peppu pystyssä pissatessa hieman ohi ja lentänyt pitkin seiniä, mutta sitä ei lasketa).

"Saman tien kun pistimme suunnitelman täytäntöön, Elmo muuttui aivan kuin toiseksi kissaksi! Jo tovin pitkin seinien vieruksia maha maata viistäen luikkineesta, pelokkaasta, murisevasta ja selkeästi ahdistuneesta eläimestä kuoriutui kehräilevä seuramies!"

Syömässä ja ulkoilemassa Elmo on käynyt koko ajan normaalisti muiden kissojen keskuudessa, ettei toinen nyt tulisi aivan mökkihöperöksi. Mitä enemmän Elmo vakuuttuu siitä, että sillä on halutessaan mahdollisuus päästä omaan rauhaan, sitä lunkimpi se myös on muiden kissojen seurassa. Alkuun Elmo käytännössä asui "Elmolassa" yötä päivää, mutta kun pahin stressi alkoi helpottaa, se alkoi samalla myös viihtyä enemmän oman huoneensa ulkopuolella. Nyt se on ollut jopa useita öitä putkeen täällä meidän muiden keskuudessa, ilman suurempia ongelmia.

Ratkaisevin yksittäinen seikka Elmon viihtyisyydelle lienee sen oma privaattihuussi. Elmo kun on tunnetusti tarkka vessaolosuhteistaan ja välillä kissakavereiden haisevat läjät hiekkalaatikoissa ovat sen mielestä ylitsepääsemättömän ällöttäviä. Niinpä onkin suoranaista luksusta, että Elmolla on käytössään oma laatikko, johon eivät muut haisevine kakkakikkareineen vahingossakaan eksy.


Ratkaisu oviongelmaan


Ongelmallisinta tässä järjestelyssä on ollut se, että ihmisten on pakko olla jatkuvasti valmiusasemissa reagoimaan ja aukomaan ovia edes takaisin, mikäli Elmo ilmoittaa haluavansa ulos huoneesta. Nykytiedon mukaan yksi suurista eläimen elämänlaatuun vaikuttavista tekijöistä on mahdollisuus tehdä omaa elämää koskevia valintoja. Eläimen elämänlaatu siis paranee, jos se saa itse vaikuttaa olinpaikkaansa, eli siihen, seisooko se tässä vai tuossa. Mikäli kissa on riippuvainen ihmisestä siinä suhteessa, pääseekö se halutessaan ulos huoneesta vai ei, voitaneen tätä pitää elämänlaatua pidemmän päälle heikentävänä tekijänä, vaikka oma huone itsessään lisäisikin eläimen hyvinvointia.

Tässä kohtaa piti taas hetki fundeerata ja laatia suunnitelmaa, kunnes välähti! Muistin kuulleeni kissanluukusta, jonka voi ohjelmoida päästämään vain tietyt kissat sisälle, kissan niskassa olevan mikrosirun perusteella. Meidän kohdallamme kysymykseen tulee ainoastaan sellainen luukku, joka ei päästä automaattisesti kaikkia halukkaita sisälle, sillä sen lisäksi, että Elmon pitää päästä vapaasti kulkemaan huoneeseen ja pois, ei muilla kissoilla tai koiralla edelleenkään tule olla pääsyä sinne. Mikrosirun avulla avautuvan luukun lisäksi saatavilla olisi ollut magneetilla avautuva luukku. Magneetti olisi pitänyt siis sijoittaa kissalla 24/7 olevaan kaulapantaan, johon herkkänahkainen Elmomme tuskin olisi suostunut. Siksipä päädyimme mikrosirumalliin, kun Elmolta se sirukin jo valmiiksi löytyy.

"Nykytiedon mukaan yksi suurista eläimen elämänlaatuun vaikuttavista tekijöistä on mahdollisuus tehdä omaa elämää koskevia valintoja. Eläimen elämänlaatu siis paranee, jos se saa itse vaikuttaa olinpaikkaansa, eli siihen, seisooko se tässä vai tuossa."

Tällainen kissanluukku lähtikin välittömästi tilaukseen Zooplussalta ja nyt odottelemmekin parhaillaan sen saapumista. Seuraava vaihe olisikin saada Elmo oivaltamaan, että se voi kulkea luukusta edes takaisin oman mielensä mukaan, Turhien temppujen opiskelu vaihtuukin siis hetkeksi arjen hyödyllisten taitojen opetteluun, kun alkamaisillaan on Operaatio Kissanluukku.

Uskaltanen tässä vaiheessa jo todeta (samalla totta kai puuta vahvasti koputellen), että Elmon poikkeuksellisen pissaamis- ja kakkaamiskäyttäytymisen takana ei tälläkään kertaa ollut fyysisiä kipuja, vaan vaiva oli henkistä laatua. Tämän puolesta puhunee se, että kissan olemus ja käytös muuttuivat saman tien, kun sen elinolosuhteetkin muuttuivat sen mielestä paremmiksi. Stressihän voi aiheuttaa myös hutipissailun muodossa oireilevan idiopaattisen kystiitin, joka on kissalle myös fyysisesti kivulias sairaus. Tästä ei kuitenkaan Elmon kohdalla ollut kyse ja hyvä niin.

Vaikka hutipissailun ja -kakkailun syyksi osoittautuikin lopulta eri tekijät ja eri kissa kuin alun perin luultiin, niin tarinan opetus on edelleen sama. Kissa ei protestoi. Se ei osoita mieltään. Sen muuttuneeseen käyttäytymiseen on aina jokin syy ja ainoa keino korjata ongelma, on pureutua sen todellisiin syihin.

Tarina jatkuu nyt siis kissanluukun asennuksella ja kissan opettamisella kulkemaan luukusta sisään ja ulos. Normaalisti kissa kai oppisi kulkemaan luukusta ihan itse, sen enempiä opettamatta, mutta Elmon ollessa lähtökohtaisesti hieman epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan, on varminta markkinoida luukku sille hyvänä juttuna heti alkuun ja tietoisen kouluttamisen avulla. :)

KUVA ARI K.

Lähde:
Kissakas.fi - Päivi Ylikorpi luennoi: Vähennä kissan stressiä virikkeillä, piiloilla ja tähystyspaikoilla