perjantai 31. maaliskuuta 2017

Ajatuksia vieteistä: Synnynnäisen ja opitun käyttäytymisen erot

Olen pohtinut viime aikoina paljon viettejä käsitteenä ja sitä, millaista toimintaa sillä tarkoitetaan. Vietin määritelmä lienee alun perin tarkoittanut geenien sanelemia automaattisia toimintamalleja, jollaisia esimerkiksi kissojen ja koirien saalistuskäyttäytymisen on nähty olevan. Tämä käsitys lienee edellä mainittujen toimintamallien osalta kumottu jo vuosikymmeniä sitten, mutta edelleen eläinten koulutuspuheissa ja -kirjoituksissa viljellään saalistus- ja riistaviettien kaltaisia käsitteitä. 

Eläinkunnassa toki tavataan myös täysin geenien sanelemia toimintamalleja (esimerkiksi jotkut lintujen poikasiinsa kohdistamat toimintamallit), jotka täyttävät vietti-käsitteen määritelmän. Vietti-käsite on siis edelleen olemassa ja validi, mutta esimerkiksi koirien ja kissojen saalistuskäyttäytymisestä puhuttaessa tiedemaailma on hylännyt sen käytön jo aikapäiviä sitten, mutta miksi?

Koska kissoilla puhutaan yleisesti ottaen olevan voimakas "saalistusvietti", koen tarpeelliseksi pohtia asiaa myös täällä blogin puolella. Käytän kissanäkökulman vuoksi kirjoituksessani esimerkkinä nimenomaan saalistuskäyttäytymistä, joka nähtäneen yhtenä voimakkaimmista kissan käyttäytymistä ja toimintaa määrittelevistä tekijöistä.

Korostan, etten ole ammatiltani eläintenkouluttaja, enkä käyttäytymistieteilijä. Kyseessä ovat siis täysin omat (joskin asiantuntijoiden teksteihin perustuvat) maallikkopohdintani, eivät absoluuttiset faktat.


Minulle on ollut itselleni henkilökohtaisesti hankala hahmottaa, miten täysin automaattiselta vaikuttavat toimintamallit (esimerkiksi tietyn aistiärsykkeen eläimessä laukaisema toiminta) eivät muka olisi viettejä ja aiheesta esimerkiksi Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? -kirjasta luettuani minun piti palata aihetta käsittelevään kappaleeseen useaan kertaan, enkä senkään jälkeen voinut sanoa ymmärtäneeni täydellisesti, missä menee geenien saneleman ja opitun käyttäytymisen välinen raja.

Kissanpentu vaanii saalista aluskasvillisuuden kätköissä

Kunnes aloitin pitkän tauon jälkeen sulkapallopeliharrastukseni uudelleen ja sain ahaa-elämyksen oman toimintani kautta:


Olen sulkapallon pelaamisen myötä opettanut kroppani reagoimaan tiettyihin asioihin niin, että ne ovat niin syvällä lihasmuistissani, että tulevat automaattisesti ennen kuin ehdin tietoisesti tajutakaan asiaa. Eli esimerkiksi nytkähdän automaattisesti "pallon perään" kun vastapelaaja kohottaa mailan ja syöttää, riippumatta siitä, osuuko hän palloon singauttaen sen minua kohti, vai ei. 

Vaikka toiminta sillä hetkellä tuntuu olevan refleksinomaista ja automaattista, se on kuitenkin täysin opittua, ei synnynnäistä. Tottakai ne, joilla on synnynnäisenä ominaisuutena nopeat refleksit ja luontainen kiinnostus ja motivaatio "pallon perässä juoksemiseen" ovat todennäköisesti parhaimpia sulkapallon pelaajia, mutta heidänkin täytyy harjoitella ja opettaa kroppansa reagoimaan tiettyihin ärsykkeisiin tietyllä tavalla, jotta pelaaminen onnistuu. 

Samasta asiasta lienee pohjimmiltaan kyse, kun puhutaan siitä, mikä osa esimerkiksi koiran tai kissan saalistuskäyttäytymisestä on synnynnäistä ja mikä taas opittua. Niinpä voitaneenkin tulla lopputulokseen, että kaavamaiselta ja automaattiselta vaikuttava käyttäytyminen voi olla täysin opittua, eikä geenien sanelemaa "viettikäyttäytymistä". Geenit siis määräävät taipumuksen, kaikki muu opitaan.

Käytännössä synnynnäisten taipumusten merkitys saalistuskäyttäytymisen oppimiseen ja ärsykkeen aiheuttaman reaktion voimakkuuteen lienee se, millaiset asiat eläin kokee ympäristössään mielenkiintoisina, millaista toimintaa ympäristö ruokkii ja millaisen toiminnan oppimiseen synnynnäiset taipumukset ohjaavat.

Kissa vaanii saalista nurmikon kätköissä

 

Synnynnäiset taipumukset opitun käyttäytymisen lähtökohtana


Sellainen eläin jolla ei ole synnynnäistä kiinnostusta esimerkiksi saalistamiseen, ei lähtökohtaisesti koe saalistuskäyttäytymisen oppimiseen johtavia ympäristöstä tulevia aistiärsykkeitä (kuten nenän edestä lentoon pyrähtävää lintua tai silmien ohi viipottavaa oravaa) mielenkiintoisina, jolloin se ei myöskään reagoi niihin, eikä täten tule oppineeksi saalistukseen liittyviä toimintamalleja. Mitä voimakkaampi synnynnäinen saalistustaipumus, sitä pienempiin ärsykkeisiin eläin reagoi, ja sitä paremmat mahdollisuudet sillä on oppia asianmukaiset saalistustavat.

Mitä enemmän ympäristöstä tulee ärsykkeitä joihin eläin reagoi, sitä useampia oppimisprosessille tärkeitä toistoja siitä seuraa ja sitä syvemmälle lihasmuistiin tietyt toimintamallit iskostuvat. Ja mitä syvemmällä lihasmuistissa jokin asia on, sitä automaattisemmin ärsykkeen aiheuttama reaktio syntyy ja sitä todennäköisemmin keho tulevaisuudessa reagoi opitulla tavalla jo ennen kuin tietoinen ajattelu on ehtinyt hypätä mukaan kärryille.

Siitä huolimatta, että toiminta juuri sillä hetkellä vaikuttaa automaattiselta, ja toisaalta myös onkin sitä, on kyseessä aivan täysin opittu käytösmalli, jossa keho ja lihakset ovat oppineet toimimaan tietyllä tavalla. Samasta asiasta on kyse silloin, kun pianisti opettelee uutta kappaletta. Kun treenikertoja on takana tarpeeksi monta, tuntuu kuin sormet kiitäisivät tismalleen oikeille koskettimille kuin itsestään, vaikka silmät kiinni. Kyse ei tässäkään tapauksessa ole siitä, että joku olisi sattunut syntymään valmiina huippupianistina, vaan siitä, että pianisi iskostaa harjoittelun avulla lihasmuistiinsa tietyt liikkeet ja kun ne ovat kunnolla lihasmuistissa, niiden toistaminen onnistuu vaikka unissaan.

Ihmisen silmiin eläimen saalistuskäyttäytymiseen liittyvät toimintamallit saattavat näyttää syntyvän "tyhjästä", sillä sen oppiminen ja vahvistuminen eivät välttämättä vaadi ihmisen tietoista panostusta. Kyseessä kun on itse itseään vahvistava toiminta, jonka eläin kokee itsessään äärimmäisen palkitsevana. Eläin on siis voinut varhaispentuaikanaan emonsa opastamana ja myöhemmin elinympäristönsä mahdollistamana oppia saalistamaan ihmisen "selän takana", jolloin koko saalistusketjun toteuttaminen on helppo laittaa geenien saneleman automaattisen ja kaavamaisen "viettitoiminnan" piikkiin.

Kuvat: 
Rihaij / pixabay.com
Jennifer Barnard / Wikimedia Commons

Lähteet:

Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin?
Alas Poor Darwin: Arguments Against Evolutionary Psychology