torstai 1. joulukuuta 2016

Kissankynnen leikkaaja

Yksi nettimaailmassa kissojen ruokinnan ja ulkoilutottumusten ohella säännöllisin väliajoin toistuva puheenaihe on kissan kynsien leikkaus, sen tarpeellisuus ja mielekkyys. Asia herättää tunteita ja kirvoittaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Aiheen ollessa jälleen pinnalla tuolla sosiaalisen median puolella, ajattelin kertoa hieman siitä, miksi minä leikkaan omien kissojeni kynsiä säännöllisesti. 

Nainen pitää kissaa sylissä ja leikkaa sen kynsiä


Lienee tarpeen selventää paria seikkaa,
ennen kuin aletaan puhua kynsien leikkuusta sen syvällisemmin, niin lienee:
  1. Kynsien leikkaus tarkoittaa siis sitä, että kynnestä leikataan sen terävä kärki pois. Kynsiä ei tule leikata niin että veri lentää, sillä se aiheuttaa kissalle kipua (tiedät itsekin varmaan miltä tuntuu kun kynsi lohkeaa ihan kunnolla... auts!).

  2. Kynsien leikkaaminen ei ole sama asia kuin käsittääkseni lähinnä Yhdysvalloissa harrastettava kynsien poisto. Ensin mainittu ei haittaa kissan liikkumista tai lajityypillistä käyttäytymistä millään tavalla, jälkimmäinen taas tarkoittaa käytännössä ensimmäisten varvasnivelten amputointia, joka sekä estää kissaa kiipeämästä, että merkkaamasta reviiriään ja huoltamasta kehoaan (kynsien terotus). Kynsien poisto myös käsittääkseni muuttaa jalkojen asentoa niin, että se rasittaa koko kissan kroppaa epäluonnollisella tavalla ja voi täten kipeyttää koko kissan. Tämä jälkimmäinen muista kuin terveydellisistä syistä tehtävänä operaationa on Suomessa laiton.
Eli kun puhumme kynsien leikkaamisesta, tarkoitamme kynnen terävän ja sirppimäisen kärjen lyhentämistä niiltä osin, joissa kissalla ei ole tuntoa. Tämä on verrattavissa omien kynsien leikkaamiseen tai esimerkiksi hevosen kavioiden vuolemiseen, eikä se aiheuta kissalle kipua tai hankaloita sen lajityypillisten käytösmallien toteuttamista.

Meillä kissojen kynnet leikataan säännöllisesti ja syitä on useita. Usein kuulee väitettävän, että kissojen kynsiä leikattaisiin lähinnä siksi, että halutaan varjella huonekaluja tai muuten vain tehdä ihmisen elämästä helpompaa. Tämä ei kuitenkaan pidä sellaisenaan paikkaansa, sillä myös ja ennenkaikkea kissalähtöisiäkin syitä on, joiden takia ainakin meillä pidetään kissojen kynsien kärjet lyhyehköinä.


Kissa makaa nuolemisenestokauluri päässä lehtikasan päällä

1. Tapaturmien ehkäisy


Kun kissojen kynsiä leikataan säännöllisesti, ne eivät saa tahattomastikaan (pahaa) vahinkoa aikaiseksi itselleen, lajitovereilleen tai talouden muille eläimille. Kissahan kykenee luonnostaan vetämään kynnet tassujensa sisälle, mutta varmasti järkikin kertoo, että mitä pidemmät kynnet, sen vaikeampaa niiden käyttöä on hallita ja säädellä. Ylipitkät kynnet ovat siis toisin sanoen käytännössä enemmän tai vähemmän esillä koko ajan, halusi kissa sitä tai ei.

Pitkät ja käyrät kynnet saattavat aiheuttaa vaaratilanteita myös kissalle itselleen, jäädessään helposti kiinni esimerkiksi mattoihin tai muihin tekstiileihin. Kynnen ei tarvitse jäädä kuin yhden kerran kunnolla kiinni mattoon vauhdin tiimellyksessä, niin jälki voi olla todella pahaa.

Meidän Teppo Taikatohvelimme onnistui tuossa jokunen vuosi sitten repäisemään kyntensä juurta myöten poikki ja tulehduttamaan kynsivallinsa siitä huolimatta, että kynsiä leikataan säännöllisesti. En todellakaan halua edes ajatella kuinka pahasti se olisi kyntensä repinyt, mikäli ne olisivat olleet leikkaamattomat.

Kissa on nuolemisenestokauluri päässä eläinlääkärin pöydällä

2. Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto


Mikäli kissan kynsiä ei leikata ja ne eivät pääse kulumaan muuten, on vaarana, että kynsi kasvaa kiinni polkuanturaan, aiheuttaen välittömän eläinlääkärikäynnin tarpeen ja itsestäänselvästi myös kohtuutonta ja turhaa kipua kissalle. Onkin siis ehdottomasti helpompi ja myös kissan kannalta parempi huoltaa kynsiä säännöllisesti ja ennaltaehkäisevästi, kuin ottaa riskiä siitä, mitä ylipitkät kynnet voivat pahimmillaan aiheuttaa.

Ei, kaikilla kissoilla kynnet eivät kasva niin pitkiksi, että ne lävistäisivät kissan polkuanturan. Tämä on pahin skenaario, riski, joka leikkaamattomissa kynsissä kuitenkin on aina enemmän tai vähemmän olemassa, mikäli niiden kunnosta ei tavalla tai toisella pidetä huolta.

Kynsiä säännöllisesti leikattaessa tulee samalla myös käytyä varpaat läpi ja huomattua mahdolliset vauriot, jotka eivät välttämättä näy kissan käytöksestä päällepäin. Huomasin esimerkiksi juurikin jo aiemmin mainitun kissani katkenneen kynnen kynsienleikkuun yhteydessä ja kun huomasin muutamaa päivää sen jälkeen muutoksen kissan käytöksessä, tiesin välittömästi mistä se johtuu.

(Linkin takana blogikirjoitus, jossa mm. kuva tällaisesta kiinni polkuanturaan kasvaneesta kynnestä)

Kissa makoilee sängyllä ja katsoo kameraan

3. Käsittelyyn tottuminen


Kun säännöllisin väliajoin käsittelee kissaa vaikkapa kynsiä leikkaamalla, se tottuu siihen että sen tassuja ropelletaan ja että se saatetaan ottaa syliin ja tehdä hoitotoimenpiteitä. Oman kokemukseni mukaan erityisesti tassut ovat monille kissoille herkkää aluetta, joihin ne eivät välttämättä lähtökohtaisesti anna riemusta hihkuen koskea, joten siitä syystä nimenomaan kynsien leikkuu on oivaa käsittelytreeniä. Kynsien leikkuun yhteydessä tulee samalla harjoiteltua myös syliin ottamista ja kissan asettamista selälleen, mikä ei sekään ole läheskään kaikille kissoille se kaikista helpoin asento olla. Kaikki nämä ovat olennaisia osa-alueita myös sairaan (esim. lääkittävän tai haavanpuhdistuksen tarpeessa olevan) kissan hoidossa.
On kissankin kannalta ehdottoman paljon mielekkäämpää totutella hoitotoimenpiteisiin ja käsittelyyn silloin, kun mitään varsinaista kipua tai epämukavuutta aiheuttavaa vaivaa ei ole. Kun kissa on jo entuudestaan tottunut käsittelyyn, voi hoitotoimenpiteiden suorittaminen mahdollisissa sairaustapauksissakin olla helpompaa. On sekä kissalle että ihmiselle todella turhauttavaa ja jopa traumatisoivaa yrittää opetella käsiteltävänä oloa silloin, kun kissan olo on jo valmiiksi sairauden tai vamman takia kivulias ja epämukava. Kissa ei tuolloin todennäköisesti ole kaikista yhteistyöhaluisin tai vastaanottavaisin uuden oppimiselle ja mitä enemmän hoitotilanteissa joutuu kissan kanssa taistelemaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se laittaa seuraavalla kerralla hanttiin entistä kovemmin. Siksi onkin erityisen tärkeää opetella käsittelyä ja käsiteltävänä oloa ennakkoon ja itse olen tehnyt sen aika pitkälti säännöllisen kynsienleikkuun muodossa.
Veikkaan, että meidän kyntensä katkaisseen kissan tulehtuneen varpaan hoito olisi ollut aika varmasti huomattavasti vaikeampaa, jos kissa ei olisi entuudestaan kynsienleikkuun muodossa tottunut siihen, että sen tassuihin ja varpaisiin kosketaan.
Kasvokuva naisesta, jolla tikattu silmäluomi

4. Turvallisuus


Okei, vaikkei kissan kynsiä nyt leikattaisikaan pelkästään ihmisten vuoksi, niin sen verran kai saanee ihmisiäkin ajatella, että mikäli kissojeni kynsiä ei oltaisi pidetty säännöllisellä leikkaamisella kunnossa, niin allekirjoittanut saattaisi tällä hetkellä olla toisesta silmästään sokea.

Tuossa jokunen vuosi sitten kissamme nimittäin juoksivat aamurallinsa tiimellyksessä naamani yli, jonka lopputuloksena silmäluomeni meni rullalle plastiikkakirurgian päivystyksessä suoritettavan tikkauksen verran. Kissan ei siis tarvitse olla aggressiivinen tai varta vasten hyökkäillä ihmisten kasvoille voidakseen aiheuttaa ihmiselle vaurioita. Tässäkin tapauksessa kyse oli vahingosta, kun kissat eivät leikkinsä tiimellyksessä huomanneet minua. Kyse oli tapaturmasta, jollainen voi sattua kenelle tahansa: minulle, sinulle, naapurille, presidentille... Ottaen huomioon, että minun vaurioni syntyivät siitä huolimatta että kissojemme kynnet leikataan säännöllisesti, voimme vain arvailla millaista jälkeä olisi tullut, mikäli kolme kissaa olisi juossut peräkanaa kasvojeni yli leikkaamattomien luomukynsien kanssa.

Tämän esimerkin esille ottamisen tiimoilta olen saanut mm. kuulla pelkääväni kissojani ja leikkaavani sen takia niiden kynsiä. Oikaistaan se väärinkäsitys tässä ja nyt, heti kättelyssä, sillä en todellakaan pelkää kissojani ja leikkaa niiden kynsiä sen takia, että pelkäisin niiden muuten puhkovan silmäni ja raatelevan kasvoni. Ei. Kissat ovat edelleen tervetulleita makuuhuoneeseen ja nukun yöni edelleen rauhassa, kissat kainalossa. Kynsien leikkuulla ihmisen turvallisuuden takia ei siis ainakaan meidän tapauksessamme ole mitään tekemistä pelon kanssa. Järki pitää kuitenkin pitää päässä, eikä kissan kynsien leikkaaminen ole sen osalta ylireagointia, vaan tervettä riskien minimointia ja onnettomuuksien ennaltaehkäisyä samalla tavalla kuin sekin, että pesen käteni aina kissojen hiekkalaatikot putsattuani ja käytän talvella heijastinta.
Kynsien leikkuu ei myöskään ainakaan oman kokemukseni mukaan invalidisoi kissaa millään tavalla, vaikka joskus niin kuuleekin väitettävän. Meidän kissamme pystyvät kiipeilemään, terottamaan kynsiään ja jopa saalistamaan aivan normaalisti, sen osalta mitä varsinainen saalistaminen nyt ylipäätään valvotusti ulkoilevan kissan kohdalla on mahdollista. Myös leikkiminen, lelujen saalistaminen ja potkuttaminen, sekä kynsien käytön säätely onnistuu vallan mainiosti… eli toisinsanoen kissa voi tehdä leikatuilla kynsillä ihan tismalleen kaikkea sitä, mitä leikkaamattomillakin.

Kissan kynsien säännöllinen leikkaaminen on mielestäni osa kissan perusterveydenhuoltoa, eikä se estä kissaa käyttäytymästä lajityypillisesti. On toki jokaisen kissanomistajan oma päätös, kokeeko kynsien leikkaamista tarpeelliseksi vai ei. Kirjoitukseni tarkoituksena ei siis ole yrittää tuputtaa omaa toimintatapaa ainoana oikeana, vaan oikaista kynsien leikkaamiseen liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä ja antaa omalta osaltani eväitä asian pohdintaan.


KUVAT ARI K. ja allekirjoittanut.
Kuvat joissa kissalla on kauluri päässä, on otettu kirjoituksessa mainitun kynnenrepeämistapauksen yhteydessä.

4 kommenttia:

  1. Meidän Hugon kynsi on jumittanut kerran niinkin eksoottiseen paikkaan kuin digiboksin päällä oleviin ilmareikiin. Juoksivat Jaden kanssa peräkanaa, Hugo etunenässä ja se hyppäsi tv-tasolle, jonka päällä digiboksi silloin oli. Pahinta tilanteessa oli ehkä juuri se että Jade tuli vähän lynkkaus mielialalla perässä ja meinasi jyrätä Hugon, joka ei tietysti vähän hätääntyi kun ei voinut liikkua. Onneksi Jade uskoi sähinää (ensimmäinen ja tähän asti ainut kerta kun Hugo on Jadelle sähissyt) ja Hugo sai siten aikaa irrottaa kynsi ilmareiästä. Tuossa oli kyllä ainekset paljon pahempaan, ja heti tuon episodin jälkeen tehtiin digiboksille tilaa alemmalta hyllypaikalta ettei kissat voi kävellä sen päältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! On teilläkin eletty jänniä hetkiä! Onneksi pelkällä säikähdyksellä selvittiin. :)

      Poista
  2. Hyvä teksti, mutta haluaisin vain huomauttaa tuosta ihan tekstin alusta sellaisen pienen erheen, että kaikkien kissojen kynnet eivät suinkaan ole vaaleita, vaan ne voivat olla myös ihan mustat, jolloin etenkin on tärkeää leikata vain kynnen kärki, koska juuri ei näy niin selkeästi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikaisusta. Itselläni on ollut monenvärisiä kissoja ja lähipiirissä vielä oma kavalkadinsa, mutta yksiäkään umpimustia ei ole tullut vastaan. Kaikki tummimmatkin kynnet ovat olleet aina jonkin verran läpikuultavia ja niistä on ollut silmämääräisesti erotettavissa, mistä ydin alkaa.

      Koirallani sensijaan on aivan täysin umpimustat kynnet ja niistä ei oikeasti näe läpi, mistä kohtaa se ydin alkaa. Eli pääsääntöisesti voidaan sanoa kissan kynnen olevan esim. koiran kynttä läpikuultavampi.

      Tottakai huomautuksesi oli siitä huolimatta aiheellinen ja sanavalintani oli tuossa kohtaa väärä. Käyn tekemässä selvennyksen.

      Poista

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita! Peräänkuulutan keskustelun asiallista tasoa, asiattomat kommentit poistetaan.

Kiitos! :)