sunnuntai 28. elokuuta 2016

Lihansyöjä kasvissyöjän lemmikkinä

Tämä aihe on pyörinyt jo tovin mielessäni ja nyt päätin muotoilla sen blogipostaukseksi.

Allekirjoittanut painiskelee eettisten kysymysten äärellä. Miten koostaa kissalle mahdollisimman eettinen ruokavalio, kissan omasta hyvinvoinnista tinkimättä? Aihe on meidän taloudessamme ajankohtainen juuri nyt, kun tähän asti syöttämämme teollinen ruokamerkki on menossa vaihtoon. Uusi ja kaikin puolin sopiva pitäisi siis löytää tilalle, mutta se taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty.


Minulla on kissoja. Minulla on aina ollut kissoja. Uskon että minulla tulee aina niitä myös olemaan, mikäli se minusta on kiinni. Kissan ruokavalio koostuu lihasta, se on 100% lihansyöjä. Se ei tarvitse eikä sen keho pysty käyttämään hyödykseen kasviperäisiä ainesosia ja niistä voi olla sille jopa terveydellistä haittaa. Ainoa kasvis mitä kissa ruokavalioonsa tarvitsee, on se pieni määrä puoliksi sulanutta ruokaa mitä sen oletetulla saaliseläimellä pyyntihetkellä sattuu olemaan mahassaan.

Olen kasvissyöjä. Olen ollut kasvissyöjä 12-vuotiaasta (no okei, söin n. 15-vuotiaaksi asti kalaa). Uskon että tulen aina sellainen olemaan, mikäli se minusta on kiinni. Tähän asti olen ajatellut että se, etten itse syö lihaa on jo pois taloutemme lihatuotteiden kokonaiskulutuksesta, huolimatta siitä, että kissani sitä syövätkin. Pyrin olemaan arvottamatta ja eriarvoistamatta eläimiä niiden lajin ja "käyttötarkoituksen" perusteella, mutta koen silti olevani ensisijaisesti vastuussa lemmikkieläimistäni, jotka olen henkilökohtaisesti ottanut vastuulleni.

Pohdintojeni lähtökohta on siis se, että kissat syövät lihaa.
Niistä ei ole vegaaneiksi, eikä ainakaan minun kissoistani missään nimessä tule sellaisia. On siis lähdettävä pohtimaan asiaa siltä kannalta, miten kissojen ruokavalion saisi muodostettua mahdollisimman eettiseksi, kissan omasta hyvinvoinnista tinkimättä.

Ruuan raaka-aineen alkuperä on varmasti yksi tärkeimmistä osatekijöistä sen eettisyyttä pohdittaessa. Itse pyrin ostamaan aina kissoilleni kotimaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa, mikä on raa'an lihan osalta erittäin helppoa, mutta teollisen ruuan osalta taas käytännössä mahdotonta. Koska kissani syövät ja luultavasti tulevat jatkossakin syömään myös teollista ruokaa, on ongelma ruuan raaka-aineiden alkuperästä todellinen ja hyvin kinkkinen. Mistä löytää kotimaisista raaka-aineista valmistettua teollista ruokaa? Best Inillä tiedän olevan yksi tällainen kissoille tarkoitettu ruokalaatu, mutta oman kokemukseni mukaan sen saatavuus ei valitettavasti ole paras mahdollinen.

Kyllä, tiedostan kotimaiseenkin lihantuotantoon liittyvät eettiset ongelmat, enkä kiistä niitä. Koen kuitenkin, että kotimaista lihaa ostamalla voimme edesauttaa lihantuotannon pysymistä Suomessa ja täten myös osaltaan meidän kuluttajien vaikutusvallan piirissä. Mitä kauempaa liha meille tulee, sitä vähemmän meillä on mahdollisuuksia vaikuttaa tuotantoeläinten pitoon suorilla kulutusvalinnoillamme, tai pyrkimällä vaikuttamaan lainsäädäntöön kansalaistoiminnan avulla.



Luomu ja Free Range: markkinointilauseita vai merkkejä tuotantoeläinten hyvinvoinnista?


Eläinten teollisia ruokia on saatavana myös luomuversioina ja monet ruokavalmistajat kertovat ruokapakkauksissaan ruokiensa sisältävän esimerkiksi Free Range -, eli vapaana kasvaneen kanan lihaa. Pelkän luomu-sanan käytöstä on vaikea päätellä, millaisissa oloissa luomu-kissanruoan sisältämät tuotantoeläimet ovat elämänsä eläneet. Luomu kun ei itsessään takaa aukottomasti tuotantoeläinten hyvinvointia, vaan kertonee lähinnä ruuan puhtaudesta, koskien niiden sisältämiä torjunta-aineita ja lääkejäämiä, sekä tuotannon aiheuttaman ympäristökuormituksen määrää.

Sama pätee meillä Suomessa vielä luomua vieraamman Free Range -termin kohdalla. Se kertoo meille, että eläin on väitetysti elänyt elämänsä vapaana, mutta yksityiskohdat jäävät epäselviksi. Meillä tulisikin siis kuluttajina olla valmius selvittää Free Range -ruuan raaka-aineiden alkuperämaa ja perehtyä sen jälkeen kyseisen maan Free Range -tuotannon määritelmään, jotta voisimme päätellä pakkauksessa olevien markkinointilauseiden todellisen katteen tuotantoeläinten hyvinvoinnin osalta.

Olen näitä asioita pohtiessani joutunut myös tilanteisiin, joissa olen konkreettisesti joutunut valitsemaan tuotantoeläinten ja omien kissojeni hyvinvoinnin väliltä ja tekemään ostopäätöksiä joko omien kissojeni, tai niiden ruokien valmistuksessa käytettyjen tuotantoeläinten hyvinvoinnin kustannuksella. Se, että ruoka sisältää luomu- tai Free Range -lihaa, ei tarkoita sitä, että se olisi muulta sisällöltään kissalle parasta mahdollista ravintoa ja koska moni näistä luomu-/Free Range -ruuista sisältää/on sisältänyt kasviksia tai muita kissalle täysin sopimattomia ainesosia, olen joutunut valitettavasti sydän verta itkien jättämään ne kaupan hyllyyn ja ostamaan raaka-aineiltaan ehkä epäeettisempää, mutta kissalle paremmin soveltuvaa ruokaa.


Ihmisten ruuista tutut kansainväliset sertifikaatit myös lemmikkien ruokiin


Onneksi ainakin osa kissanruokien valmistajista on ottanut käyttöönsä kansainvälisiä ja puolueettomien, kolmansien osapuolien ylläpitämiä sertifikaatteja, kuten esimerkiksi uhanalaisten ja ryöstökalastettujen kalalajien käytön vähentämiseen tähtäävän MSC-sertifikaatin.

Näiden universaalien, uskottavien ja ihmisille jo heidän omista ruuistaan tuttujen sertifikaattien käyttö myös lemmikkieläinten ruuissa olisi laajemmaltikin erittäin tervetullutta ja antaisi meille kuluttajille jonkinlaista kompetenssia tehdä oman arvomaailmamme mukaisia kulutusvalintoja myös sen osalta, mitä lemmikkieläimemme syövät.

Ilmeisesti näin toimitaan erilaisten kansallisten sertifikaattien osalta esimerkiksi luomuruokien kohdalla eri puolilla maailmaa, mutta se ei taas toisaalta lohduta meitä pienen pohjoisen maan kuluttajia, kun emme tiedä mitä minkäkin maan tai maanosan luomumääritelmä pitää sisällään, emmekä täten voi tehdä kansallisen luomuorganisaation myöntämän sertifikaatin perusteella minkäänlaisia johtopäätöksiä.

Onko siis olemassa minkäänlaista kansantajuista ja suhteellisen helppoa tapaa, jolla kuluttaja voisi määritellä esimerkiksi luomuruuan sisältämien raaka-aineiden eettisyyttä? Vai pitäisikö sen vain riittää, että ruuan tuotekuvauksessa tai pakkauksessa mainitaan sana "luomu"? 


Millainen satsaus ruuan eettisyyteen on riittävä?


Kissan syömän lihan alkuperään pääsee varmasti vaikuttamaan parhaiten silloin, jos se syö pelkkää raakaa lihaa. Omat kissani syövät kuitenkin myös teollista ruokaa ja siihen on montakin syytä. Yksi syy on se, että en koe osaavani koostaa kissoilleni riittävän monipuolista ja kattavaa raakaruokavaliota. Toinen syy on se, että vaikka osaisinkin, niin pelkään homman käytännön tasolla ajautuvan siihen, että joutuisin turvautumaan aivan liian usein marketin broilerisuikaleisiin, jotka eivät yksistään ole riittävän hyvää ravintoa kissalle. En siis todellakaan epäile raakaruuan terveysvaikutuksia kissalle, pelkään vaan, olenko itse riittävän hyvä ja pitkäjänteinen ruokkimaan kissojani pelkällä raa'alla ruualla.

Ja jos ajatellaan asiaa laajemmin, niin sillä ei oikeastaan ole väliä, syövätkö minun kissani pelkkää raakaa vai eivät. Aika moni kissanomistaja syöttää kissoilleen teollista ruokaa nyt ja tulevaisuudessa, minusta ja kissoistani riippumatta. Eikö kaikkien heidän, heidän kissojensa ja näiden kissojen syömien tuotantoeläinten vuoksi olisi hyvä, jos saatavilla olisi jokin helppo ja yleispätevä keino tehdä kissan teollisiin ruokiin liittyviä ja kiistattomiin faktoihin perustuvia eettisiä ostopäätöksiä? Vai onko se nyt vaan hyväksyttävä, että jos haluaa olla kaikin puolin valveutunut kuluttaja, on oltava valmis kääntämään kivet ja kannot, löytääkseen mahdollisimman paljon riippumatonta tietoa kulutusvalintojensa tueksi? Kuinka monella valveutuneellakaan kuluttajalla on todellisuudessa riittävästi aikaresursseja tehdä perusteellista selvitystyötä näiden asioiden suhteen, vai olenko minä todellakin ainoa, jolle nämä vuorokaudessa olevat 24 tuntia eivät millään tahdo riittää?

Kissojen hyvinvoinnin osalta olen ollut melko tarkkana siitä, millaisia teollisia ruokia meillä syödään. Pyrin syöttämään niille ruokia joihin ei ole lisätty viljoja tai kasviksia missään muodossa. Teollisen ruuan ohella ne saavat myös raakaa lihaa. Kuivanappuloita ne eivät saa juuri lainkaan, paitsi aktivointipalloissa pyöriteltäviksi ja satunnaisesti pieninä kerta-annoksina ruokakuppiin.

Voinko siis näillä rahkeilla tehdä lemmikkieni ravinnon eettisyyden eteen yhtään mitään? Täytyykö minun vain ostaa niille teollista ja tehotuotettua ruokaa ja kärsiä siitä tunnontuskia? Ajattelin yrittää tehdä jotain ja lähteä pienin vauvanaskelin liikenteeseen:

  • En osta tonnikalatuotteita
  • Pyrin ostamaan kansainvälisesti ja luotettavasti sertifioituja tuotteita (esim. MSC)
  • Pyrin ostamaan kotimaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa niin paljon kuin mahdollista
  • Lisään raa'an lihan määrää kissojen ruokavaliossa, jotta voin ostaa niille enemmän kotimaista ruokaa
  • Käytän makupaloina ja koulutusnameina kotimaisia ja kotimaisista raaka-aineista valmistettuja kiitospaloja (esim. Oscar kanaherkut)

Kysymys kuuluu: Onko tämä riittävä satsaus kissojen ruokavalion eettisyyden eteen, vai pitäisikö tehdä vielä jotain ja jos, niin mitä? Mistä tiedän luomu- ja Free Range -ruokalaatujen meressä kahlatessani, mitkä tuotteista oikeasti sisältävät onnellisesti elänyttä eläintä? Mistä löydän sellaisen edes jokseenkin kohtuuhintaisen tuotteen, jollaisen ostamalla tuen takuuvarmasti vain ja ainoastaan eettistä lihantuotantoa, ja jossa on kissalle mahdollisimman optimaalinen ravintoainekoostumus?

KUVAT ARI K.


Ps. Googlailinpa sitten vielä hieman, ja meinasi alkaa hikoiluttaa, kun päädyin Wikipedian Free Range -käytännöistä kertovalle sivulle. Tässä siis esimerkki, josta voi päätellä kuinka monisyinen ja eri tavoilla käsitettävä asia tuo Free Range itsessään jo on, puhumattakaan siitä, että kokonaisuuteen lisätään vielä eri maanosien väliset erot käytänteissä. Ja tämä kaikki pitäisi lukemisen lisäksi vielä sisäistääkin, jotta voisi ostaa kissalleen mahdollisimman eettistä ruokaa. Huh, huh!

maanantai 8. elokuuta 2016

Kissantassut ulkona

Valittelin juuri tuolla Facebookin puolella, että aikaisemmin lupaamaani Kissantassujen ulkoilupostaukseen ei meinaa löytyä punaista lankaa. Saman tien kun annoin itselleni luvan jättää epävarma blogiaihe sikseen, sain inspiraation toteuttaa postauksen juuri nimenomaisesta aiheesta. 

Kissantassut ulkona

Vaikka näkökulman ja punaisen langan löytäminen osoittautuikin todella hankalaksi, koin tärkeäksi käsitellä aihetta jollain tapaa. Vielä nimittäin on kesää jäljellä ja aikaa inspiroitua kissojen valvotusta ulkoilusta. Haluankin siis jakaa meidän ulkoilukäytäntömme teidän kanssanne, herättääkseni keskustelua ja antaakseni ehkä myös ideoita kissan valvotun ulkoilun järjestämiseen jollekin sellaiselle, joka sitä ehkä oman kissansa kohdalla pohtii.

Olen postannut Instagramiin jonkin verran kuvia ulkoilevista kissoistamme, ja ne ovat herättäneet Kissantassujen ulkoilukäytänteisiin liittyviä kysymyksiä. Toivonkin tämän postauksen vastaavan niihin mahdollisimman tiiviissä ja ytimekkäässä muodossa.

Joten pidemmittä puheitta: Tässäpä puhelimella kuvattu, editoimaton ja täysin inprovisaatiopohjalta toteutettu Tassutuntumalla-blogin kaikkien aikojen ensimmäinen (ja teistä lukijoista riippuu, jääkö viimeiseksi) varsinainen videopostaus. Pahoittelen videon kökköä laatua, tämä tosiaan syntyi täysin ex tempore ja lopputuloskin on sen mukainen. En myöskään ymmärrä miksi puhun kirjakieltä, koittakaa kestää.



Selvennän, mikäli se ei tullut videolla tarpeeksi selkeästi esille, että ulkoilemme kissojemme kanssa siis ainoastaan omalla aidatulla pihallamme ja tämän takia emme pidä hihnan päästä aktiivisesti kiinni. Mikäli kissan kanssa lähtee ns. ihmisten ilmoille tai ylipäätään oman kotipihan ulkopuolelle, on erittäin tärkeää että hihnan toisessa päässä on kissa ja toisessa ihminen.

Yksi kissoistamme myös ulkoilee omalla pihallamme "nakuna", eli ilman remeleitä, mutta tätä en kyllä varauksetta suosittele kokeiltavaksi, sillä muuttuvia ja kissasta riippuvia yksilöllisiä tekijöitä on niin paljon. Meillä tämä päätös tehtiin todella tarkan harkinnan ja pitkällisen pohdinnan jälkeen, huomioiden juuri tämän nimenomaisen kissan soveltuvuus valvottuun ulkoiluun ilman hihnaa. Pääsääntöisesti suosin kissoilla jonkinlaista hihnaratkaisua, sillä hihnaan tarttuminen on loppuviimein ainoa keino estää kissaa poistumasta paikalta, jos se esimerkiksi säikähtää jotain, tai päättää muuten vain lähteä laajentamaan reviiriään.

Nyt, kun Kissantassujen ulkoilukäytännöt on vihdoin saatu puristettua tiukkaan pähkinänkuoreen, olisikin kiva kuulla, miten teillä ulkoillaan. Valjaissa, pannassa, tarhassa? Fleksissä, hihnassa, liinassa? Pihalla, puutarhassa, maalla, kaupungissa?

Kommenttiboksi on auki ja sana vapaa. :)


Ps. Miten on, haluatteko että esittelen teille tulevaisuudessa Kissantassujen ulkotarhan, eli Kissakiskan perusteellisemmin? Olisiko siinä ehkä uuden videopostauksen paikka?

perjantai 5. elokuuta 2016

Tapaus Herman ja sananen sairaiden eläinten ihannoinnista

Jälleen yksi sairaana syntynyt eläin kerää tykkäyksiä ja ihkutuksia sosiaalisessa mediassa. Itse en ymmärrä sairaiden eläinten ihailua ja siihen on monta syytä.

Herman-kissa syntyi pentueensa erityislapseksi. Sen pysyvästi hämmästynyt ilme ja ihmisen biologisiin tarpeisiin vetoava olemus herättää ihastusta sosiaalisessa mediassa ympäri maailman. Taannoin Yleltä tulleessa BBC:n Supersöpöt eläimet -dokumentissa puhuttiin söpöysreaktiosta, eli hoivaamisen tarpeesta, jonka tietyt piirteet kuten suuri pää, suuret silmät ja pörröisyys ihmisissä herättävät. Tästä lienee kyse myös Hermanin aikaansaamassa some-ilmiössä, Hermanilla kun on kaikki söpöysreaktion ihmisessä laukaisevat kasvonpiirteet.

Jotkut ovat kritisoineet Hermania epäterveen jalostuksen lopputuotteena, mutta oma ensisijainen krtiikkini ei tässä tapauksessa kohdistu rodunjalostukseen, sillä Herman ei käsittääkseni edusta minkäänlaista tai minkään rodun jalostuksellista ihannetta. Siinä mielessä jalostus kyllä liittyy asiaan, että suosimalla jalostusvalinnoissa tiettyjä ääripiirteitä, lisätään samalla myös Hermanin kaltaisten pentujen syntymisen todennäköisyyttä. Jos tavoitteena on esimerkiksi mahdollisimman litteä kallo, niin ennen pitkää saavutamme pisteen, jossa kallo on niin litteä, etteivät silmätkään enää mahdu kuoppiinsa. Se, mikä jalostukselliselta kannalta merkitsee kaikista eniten on mielestäni se, onko Hermanin kaltainen kissa yksittäistapaus rodussaan, vai aletaanko sen edustamaa ulkomuotoa ihannoida ja tavoitella rodun jalostuksen parissa yleisesti.

Osittain tähän liittyy myös se seikka, josta olen eniten huolissani: Mitä aika-ajoin toistuva ja aina samaa kaavaa noudattava sairaiden ja epämuodostuneiden eläinten saama viraalijulkisuus saattaa pahimmillaan aiheuttaa.

"Grumpy Catin omistajilla on kaikeksi onneksi järki päässä. He ohjaavat kaikki Grumpyn pentujen kyselijät ottamaan yhteyttä paikallisiin löytölöihin ja adoptoimaan kodittomia kissoja. Mutta ei tarvita kuin yksi rahanahne "maanantaikappaleen" omistaja, joka reagoi tällaiseen viraalijulkisuuteen alkamalla tuottaa tarkoituksellisesti lisää "maanantaikappaleita", ja helvetti on valloillaan."


Grumpy Catin omistajilla on kaikeksi onneksi järki päässä. He ohjaavat kaikki Grumpyn pentujen kyselijät ottamaan yhteyttä paikallisiin löytölöihin ja adoptoimaan kodittomia kissoja. Mutta ei tarvita kuin yksi rahanahne "maanantaikappaleen" omistaja, joka reagoi tällaiseen viraalijulkisuuteen alkamalla tuottaa tarkoituksellisesti lisää "maanantaikappaleita", ja helvetti on valloillaan. Ottaen huomioon, että Grumpy Catin pennuille olisi ilmeisesti ollut sen verran kysyntää, että omistajat kokivat tarpeelliseksi kirjoittaa aiheesta Grumpyn verkkosivujen usein kysytyt kysymykset -osioon, en epäile etteikö sitä olisi muidenkin erikoisen näköisten ja 15-minuuttisensa julkisuudessa saaneiden kissojen pennuille.

Jokainen ihailun valokeilaan sosiaalisessa mediassa päätyvä eläin lisää riskiä, että joku päättää alkaa järjestelmällisesti tehtailla synnynnäisesti epämuodostuneita eläimiä. Kaikella kunnioituksella, maailmasta löytyy aivan riittävästi aivan laillisesti ja tiettyjen eläinrotujen nimissä syntyviä tällaisia eläimiä, eikä niitä mielestäni tarvita enää yhtään lisää. 

On ymmärrettävää, että ihmisvauvaa muistuttavat piirteet herättävät meissä lämpimiä tunteita. Eläimistämme ja niiden hyvinvoinnista vastuussa olevina ihmisinä on velvollisuutemme ajatella asioita myös järjellä. Minun järkeni sanoo, että sairaiden eläinten ja niiden erityispiirteiden ihailu on vaarallista. Tunnetasolla tapaus Herman taas herättää minussa lähinnä surua ja myötätuntoa, jota toivoisin näille eläimille muutenkin osoitettavan, sokean ja kritiikittömän ihailun sijaan.

Lähteet:
BBC/Yle Prisma: Supersöpöt eläimet

Grumpycats.com - about

Olen sivunnut aihetta aikaisemmin blogissa myös täällä