lauantai 11. kesäkuuta 2016

Maatiaisuus ei oo häpee

Törmäsin tuossa taannoin kissa-aiheisen some-keskustelun yhteydessä kommenttiin, jossa kirjoittaja kertoi kutsuvansa omia maatiaiskissojaan "aidoiksi kotimaisiksi" maatiaisen sijaan, sillä koki, ettei maatiainen ole riittävän arvokas nimitys meidän paikalliselle ja alkuperäiselle kissakannallemme. Tämä yksittäinen kommentti kaikkien niiden muiden joukossa havahdutti ja sai minut miettimään: milloin ja miksi maatiaisesta on tullut kissojen kohdalla halventava nimitys? 


"Maatiainen on jalostamaton kotieläin tai viljelykasvi. Joskus sanaa käytetään myös kotoisen kannan pohjalta jalostetuista roduista tai lajikkeista."  - Wikipedia


Maatiainen on siis yleiskäsite, jolla kuvataan eläinrodun tai kasvilajin paikallista ja jalostamatonta muotoa. Esimerkiksi maatiaiskanojen omistajille maatiaisuus on ylpeydenaihe ja kunnia-asia, sillä se henkii historiaa ja on suora linkki kotieläintaloutemme menneisiin aikoihin. Maatiaisuus koetaan kanojen kohdalla vaalittavana ja varjeltavana ominaisuutena ja niiden kohdalla maatiaisuus itsessään tunnutaan koettavan arvokkaana.

Miksi maatiainen on kissojen kohdalla ei-toivottu nimitys, joka kalskahtaa nukkavierulta ja joltain sellaiselta, jota pitäisi hävetä? Miksei maatiaisuutta voisi kissankin kohdalla kokea vaalimisen arvoisena ylpeydenaiheena, häpeilyn sijaan? Onhan kyseessä kuitenkin rotu, jota voi kaikista puhtaimmalla omatunnolla kutsua pohjoiseurooppalaiseksi alkuperäisroduksi, eli maatiaiseksi.

Toisin kuin monissa muissa kesytetyissä eläinlajeissa, kissoissa alkuperäisrotujen pohjalta jalostettuja rotukissoja ei kutsuta maatiaisiksi. Mielestäni tämä on perusteltua, sillä moni paikallisista maatiaiskissakannoista alkunsa saanut rotu on aikojen saatossa ajautunut kauas alkuperäisestä esikuvastaan. Muiden sittemmin rodun jalostukseen käytettyjen rotukissojen ja ulkomuodon muokkaamiseen tähtäävän tavoitteellisen jalostustyön vaikutukset nykykissojen ulkonäköön ovatkin paikoin paljon suuremmat, kuin sen alkuperäisen paikallisen maatiaisrodun, josta jalostustyö on lähtöisin. Niinpä täällä kissamaailmassa maatiais-nimitys on täysin jalostamattoman ja paikallisen kissakannan yksityisomaisuutta, josta pitäisi pystyä ottamaan ilo täysillä irti!

maatiaiskissa

Miksi maatiaiskissassa sitten on halventava klangi?


Mietittyäni vastausta tähän kysymykseen ja tarkasteltuani sitä joka kantilta, tulin lopulta melko yksiselitteiseen lopputulokseen. Kyse ei ole siitä, että maatiaiskissa olisi todellisuudessa jotenkin muita kissoja huonompi. Kyse on siitä, millaisia mielikuvia olemme tottuneet maatiaiskissoihin liittämään ja millaisessa valossa ne meille näyttäytyvät etenkin verrattaessa mielikuviin rotukissoista.

Maatiaiskissasta tulee helposti vetäneeksi yhtäläisyysmerkin likaiseen, puutteellisesti hoidettuun, arvaamattomaan ja villiintyneeseen resupekkaan, jolle ihmisen olemassaolo on täysin yhdentekevää. Tälle mielikuvalle kyllä valitettavasti on vastinetta tosielämässä, sillä kissoihin liittyvät suurimmat yksittäiset eläinsuojeluongelmat kuten holtiton lisääntyminen ja villiintyneet kissapopulaatiot koskevat nimenomaan maatiaiskissaa. Vika ei kuitenkaan ole kissassa, vaan sen pitoon liittyvässä kulttuurissa, kohteluun heijastuvissa asenteissa ja niiden aikaansaamassa imagossa, joka ei valitettavasti ole kovin mairitteleva.

Kissassa ei siis ole mitään vikaa siksi, että se on maatiainen.
Ongelma on siinä, millaisia ominaisuuksia ja asioita maatiaisuuteen nimenomaan kissan kohdalla on totuttu automaattisesti liittämään. Tilannetta ei myöskään auta rotu- ja maatiaiskissojen välinen kahtiajako, jossa maatiainen esitetään rotukissoihin nähden "huonompana" ja "rahvaanomaisempana" vaihtoehtona. Tarkoituksellisten sekarotupentujen kiilaaminen omaksi ryhmäkseen rotukissojen ja maatiaisten väliin on oma lukunsa, joka näyttää uhkaavasti huonontavan maatiaiskissan asemaa entisestään.

Siksi toivoisinkin, että me kaikki hyvinhoidettujen, rohkeiden ja ihmissosiaalisten maatiaisten omistajat puhuisimme asioista niiden oikeilla nimillä ja kutsuisimme kissojamme ihan rehdisti maatiaisiksi, rinta rottingilla. Tällöin maatiaisuus ei korostu vain niissä asiayhteyksissä, joissa puhutaan huonosti kohdelluista, villiintyneistä tai muuten ihmisten ennakkoluuloja ja negatiivisia mielikuvia ruokkivista tapauksista. Kun osoitamme, että asiallisesti hoidettuina maatiaiskissatkin ovat mitä ihanampia ystäviä niin ihmisille kuin toisille kissoillekin, osoitamme samalla, ettei maatiaisuudessa itsessään ole mitään hävettävää. Ainoat joiden tulisi hävetä ovat ne, jotka kohtelevat maatiaisiaan huonosti, aiheuttaen toiminnallaan suoraa vahinkoa toimintansa piirissä oleville kissayksilöille ja negatiivisten asenteiden ja mielikuvien ruokkimisen kautta myös koko maatiaisrodulle.

KUVA ARI K.

11 kommenttia:

  1. Meillä on maatiaiskissa Minni, joka on erittäin hyvää tallikissasukua. Ihmisrakas ja mahdottoman hyvä hiirikissa. Viikonloput maalla ulkokissana ja viikot kaupungissa sisäkissana. Niin ihana luonne, että eläinlääkäri sanoi, että heidän elämänsä olisi tosi helppoa, jos kaikki kissat olisi "Minnejä" . Eli antaa lääkärinkin tehdä sen mitä tarvitaan. Ja tietysti on myös leikattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Maatiaiset ovat hienoja, jos niille vain annetaan mahdollisuus olla sitä. :)

      Poista
  2. Loistava kirjoitus, tiiviin asiapitoinen ja ilahdutavan oikeakielinen. Olen itsekin kysyttäessä tottunut sanomaan upeista kissoistamme, että "ne on vaan maatiaisia" asiaa enempää ajatelematta, jos kohta myös ilman mitään sematiikkaa, koska itse en hevillä hankkisi rotukissaa. Olen myös mieluummin käyttänyt nimitystä eurooppalainen, kotikissa tai tiikeriraita-tabby,mutta kirjoituksesi sai minut ajattelemaan maatiais-
    nimitystä ihan uudelta kantilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Et uskokaan, kuinka hyvälle mielelle kommenttisi minut sai. :) Olen ajatellut, että koska kirjoitukseni ovat useimmiten kuivaa asiaa, niin oikeinkirjoitukseen ja sisällöntuotantoon ylipäätään täytyy panostaa, jotta edes joku jaksaisi mun kirjoituksiani lukea. :)

      On myös upeaa kuulla, että kirjoitus herätti ajatuksia. :)

      Poista
  3. Meidän maatiaiset ovat upeita ja kaiken kunnioituksen ja ihailun arvoisia. Nehän ovat myös eurooppalaisrodun takana. Kun Pohjoismaihin alettiin 1950 ja 1960 -luvuilla tuomaan rotukissoja muualta, rekisteröitiin eurooppalainen omaksi rodukseen. Eurooppalainen on myös yksi vanhimmista Fiféssä rekisteröidyistä roduista. Eurooppalainen on sellainen peruskissa. Enkä mene vannomaan, ettei minulla joskus vielä ihanaa maatiaistakin olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka. Eurooppalainen on minunkin mielestäni näistä alkuperäisroduiksi tituleerattavista roduista lähimpänä alkuperäistä esikuvaansa ja niistä kyllä näkee, missä niiden juuret ovat. :)

      Maatiaisiin nähden eurooppalaisen hyväksytyt väri- ja kuvioyhdistelmät ovat huomattavasti homogeenisemmät ja kapeammat kuin maatiaiskissalla. Eurooppalaisella käsittääkseni esimerkiksi valkolaikku kuviollisella kissalla on ehdoton nou nou, mutta maatiaisissa taas valkolaikku on kuviokissoillakin ennemmin sääntö, kuin poikkeus.

      Eurooppalaiskasvatuksessa on myös selkeä jalostuksellinen pyrkimys tietynlaiseen ja yhtenäiseen tyyppiin ulkomuodo suhteen, kun taas maatiaisen yksi rikkauksista on sen värien, kuvioiden ja rakenteellisen ulkomuodon monimuotoisuus ja vaihtelevuus. :)

      Eurooppalainen on mutkaton peruskissa, samoin maatiainen, molemmat todella hienoja ja upeita omina itsenään, vaikkeivät ne toisilleen synonyymejä olekaan. On todella kiva kuulla, että meitä maatiaisen arvostajia on paljon, toivottavasti saisimme ennenpitkää maatiaisen arvostuksen nousemaan yleisellä ja yhteiskunnallisellakin tasolla. :)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen kirjoitus. Minä olen aina ajatellut että on joko rotukissoja tai maatiaiskissoja. Tuo maatiaisen määritelmä sai minut hämilleni. Milloin kissa siis on maatiainen? Onko maatiaiskissa ja sekarotuinen kissa kaksi eri asiaa? Puhut kirjoituksessa alkuperäisistä, paikallisista maatiaiskissakannoista. Mitä tarkoitat tällä? Kissahan ei kuulu Suomen alkuperäislajistoon, joten kaikkien Suomen kissojen sukujuuret ovat muualla maailmassa.
    Meidän kissa on peräisin maalaistalosta ja sen emä on tietääksemme puoliksi siperiankissa. Kuuluuko se siis noihin sekarotupentuihin joista mainitsit, vai voimmeko hyvällä omallatunnolla kutsua sitä maatiaiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, ja kiitos kommentistasi.

      Tässä hieman täsmennystä termeihin:

      Maatiaiskissa on paikallinen kissakanta, joka on syntynyt luonnonvalinnan seurauksena, ilman jalostusta ja ihmisen vaikutusta. Tätä siis tarkoitin alkuperäisestä paikallisesta kissakannasta puhuessani. Onhan esim. kesykanoissakin paikallisia alkuperäis- eli maatiaiskantoja, vaikkei se ole sen enempää luontainen laji Suomessa kuin kissakaan. On siis huomioitava, että kissa on lajina kesy- eikä villieläin, aivan siinä missä vaikka nauta ja kanakin.

      Tämän määrittelyn puitteissa sekarotuinen ei ole maatiainen ja maatiaisena pitäisinkin ensisijaisesti maatiaiskissaa, johon ei oletettavasti ja olemassaolevan tiedon pohjalta ole sekoittunut muita rotuja.

      Kotikissa taas on kattotermi, joka kattaa maatiaisen ohella myös sekarotuiset ja rekisteröimättömät rotukissat. Mikäli on todennäköistä että kissasi on osittain siperiankissa, se on mielestäni kotikissa, ei maatiainen.

      Poista
  5. Loistava kirjoitus taas kerran! Minulle itselleni se "likainen" maatiaista tarkoittava sana, kuvastaa juuri sitä kissakantaa joka on vapaasti päässyt sikiämään jossain tallin nurkissa. Sitä kissapopulaatiota joka on lempattu pihalle "hiirikissoiksi" sikiämään, kyllähän se sielä pärjää kun joskus raksuaj käy nakkaamassa purkkiin. Siinä on sekaisin siskoa ja veljeä, pentua ja emoa, sitä naapurin ragdollia joka on myös tuotettu "hihi olispa kiva saada rotukissan kanssa pennut tästä miedän hienosta mustasta tallikissakollista"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Kiva, että kirjoitukseni herättää ajatuksia. On myös erittäin mukava kuulla, etten ole yksin ajatusteni kanssa.

      Poista
  6. Tämä on hyvä kirjoitus. Itse pyrin omalta osaltani puhumaan, että meillä on yksi aito maatiainen, yksi kotikissa ja yksi sekarotuinen. Kaikki ovat rakkaita, mutta aito maatiainen on ilman muuta paras täällä maalla hiirikissana. Oma maatiaisemme on paikallista puolivilliä kantaa ja se kyllä näkyy hiirestyskestävyydessä. Rotukissojen omistajat sanovat, ettei kissojen saalistustaidoissa ole eroa, mutta on niissä. Jokainen kissa nappaa hiiren, mutta hyvä hiirikissa jaksaa istua kytiksellä joskus jopa niin, että sen päälle sataa kerros lunta. Ja kyllä, hyvät hiirikissat löytyvät maatiaisista. Maaseudullakin kissanpidon kulttuuri on kyllä muuttumassa. Ei ehkä tarpeeksi nopeasti, mutta muuttuu kuitenkin. Yhä enemmän ja enemmän on meitä, joiden hiirikissat ovat itsestäänselvästi leikattuja, rokotettuja, madotettuja, pääsevät halutessaan ja otetaan yöksi sisälle. Vanha polvi syöttää kaurapuuroa, nuori polvi ymmärtää jo paljon paremmin ruokinnankin päälle. Olen monesti ajatellut, että hevos- ja koiraihmisten keskuudessa näiden eläinten alkuperäinen työkäyttö herättää poikkeuksetta ihailua. Kissan työkäyttö puolestaan herättää lähinnä närää -ymmärrettävistä syistä toki, mutta samalla leimataan myös ne hiirikissanpitäjät, joiden kissanpidon taso vastaa nykyaikaa. Sivutuotteena halveksunnan saa kokonainen upea alkuperäisrotu paikallisine kantoineen. Yhä edelleen hyvä kissa kuitenkin voittaa mennen tullen räpsät, myrkyt ja karkottimet, ja yhä edelleen maaseudulla hyvä hiirikissa on todellinen emännän ylpeys. Ehkä aito maatiainenkn vielä jonain päivänä nauttii laajempaa arvostusta samaan tapaan kuin suomenhevonen nykyään, selvittyään koneellistumisen jälkeisesti ahdingosta.

    VastaaPoista

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita! Peräänkuulutan keskustelun asiallista tasoa, asiattomat kommentit poistetaan.

Kiitos! :)