keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kissan pesu on ydinfysiikkaa

Puolipitkäkarvaisen kissan omistajana sitä ajautuu ennemmin tai myöhemmin kissan pesuun liittyvien perustavanlaatuisten kysymysten äärelle. Sen lisäksi, että turkin pesu on olennainen osa näyttelyssä käyvän puolipitkäkarvaisen kissan näyttelyvalmisteluja, kuuluu se tarpeen mukaan suoritettuna myös näyttelyssä käymättömien puolipitkäkarvaisten kissojen perusterveydenhuoltoon.

Kissan pesu saattaa tulla kysymykseen, mikäli sen turkki on helposti takkuuntuvaa sorttia. Oman kokemukseni mukaan lyhytkarvaisia kissoja tarvitsee pestä reilusti harvemmin kuin pidempikarvaisia lajitovereitaan. Oikeanlaisilla aineilla tehdyillä säännöllisillä pesuilla voidaan huoltaa kissan turkkia ja ihoa ennaltaehkäisevästi niin, ettei pahanlaatuisia takkuhuopapalloja pääse syntymään.




En aio kaunistella asiaa millään tavalla. Puolipitkäkarvaisen kotikissan oikeaoppinen pesu on silkkaa ydinfysiikkaa ja tähtitiedettä, johon liittyvien niksien oppiminen ja sisäistäminen vaatisi vähintäänkin maisteristasoiset korkeakouluopinnot. Kun puhutaan jalostamattomasta kotikissasta, puhutaan myös jalostamattomasta turkista. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä turkin laatuja on tismalleen yhtä monta kuin on kissojakin ja erilaisiin turkkeihin puree erilaiset tökötit. En siis aio edes yrittää laatia mitään yleispäteviä kissanpesuohjeita, vaan kertoa esimerkinluontoisesti meidän kissanpesukäytänteistä, ikään kuin rohkaisuksi muillekin kissanpesuun liittyvien kysymysten äärellä kamppaileville.

Koska kissan mukana ei tule turkinpesuohjelappua, on sopivimmat tökötit ja onnistuneen pesun takaavat kikkakolmoset aina käytävä läpi kissakohtaisesti. Sen verran uskallan kuitenkin ohjeistaa, että kissalle sopii ainoastaan käsinpesu. Ei konepesua, eikä kuivausrumpua. Pesun jälkeen superhuolellinen silitys saattaa tulla kysymykseen, pesuoperaatiosta kissalle mahdollisesti aiheutuvien henkisten traumojen minimoimiseksi.

Omistajan fyysisten traumojen minimoimiseksi pesuun totuttelu kannattanee aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kissan elinkaarta, että sillä on mahdollisuus tottua pesutilanteeseen ilman yht'äkkisen pesulle joutumisen aiheuttamaa sokkia ja siitä seuraavaa draamaa. Meidän tapauksessamme tämä tapahtui luontevalla tavalla, sillä ilmoitimme Teppo Taikatohvelin ensimmäiseen kissanäyttelyynsä sen ollessa vaivaiset 8 kk vanha. Ja puolipitkäkarvainen kissahan luonnollisesti pestään ja föönataan ennen näyttelyä. Paitsi että meidän Tepukaista ei föönata. Kerran kokeilin ja se aiheutti Tohvelisankarissa sellaisen paniikinsekaisen ja sydäntäraastavan huutokonsertin, että siirryin välittömästi takaisin manuaaliseen kuivaustekniikkaan. Mutta siitä lisää myöhemmin.



Jotta omistaja selviäisi tilanteesta mahdollisimman vähillä fyysisillä vammoilla, kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan perusseikkaan, jolla lähtökohtaisesti kissalle erittäin epämiellyttävä tilanne saataisiin sille mahdollisimman mukavaksi. Oman kokemukseni myötä olen huomannut, että aivan ensisijainen ykkösasia on veden optimaalinen lämpötila. Ei liian kuumaa, muttei liian kylmääkään.

Mistäs hemputista sen sitten tietää, minkä lämpöinen vesi on kissan mielestä optimaalisinta? No aivan varmastihan sitä ei voikaan tietää, mutta omien empiiristen tutkimusteni perusteella olen päätellyt, että sellainen vesi joka tuntuu omaan käteen miellyttävältä, on suurin piirtein sitä myös kissalle. Olennaista on myös virittää tilanteeseen täydellisen rauhallinen ja harmoninen kylpylätunnelma, eli toisin sanoen varata riittävästi aikaa, jotta pesutilanne pysyy rauhallisena silloinkin, jos (eli kun) kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan.

Kun kissan turkki on saatu kasteltua perusteellisesti (ja omistaja siinä sivussa vielä perusteellisemmin), on aika aloittaa sampoorumba. Monet kissanpesun ekspertit kehottavat investoimaan suorilta eläinkaupan kalliisiin tökötteihin, mutta minä en kuunnellut. Tai kuuntelin osittain ja ostin eläinkaupasta silkinhohtoa kissan turkkiin antavan superhoitoaineen, joka maksoi neljä kertaa enemmän kuin kallein koskaan itselleni ostama hoitsikka. Sitten loppui rahat ja loput tökötit oli ostettava marketin hyllyiltä.


Sampooksi meille on aikojen saatossa valikoitunut ja vakiintunut hellävarainen Kotipellon Luomu-lemmikkisampoo, jossa on miellyttävän mieto ja viljainen tuoksu. Uskoisin ihan silkalla mutu-tuntumalla tällaisen luontaisen tuoksun miellyttävän kissankin herkkää nenää keinotekoisia hajusteita enemmän ja allekirjoittanutta tuo tuoksu ainakin miellyttää siinä määrin, että sitä sampoota, jos ei nyt aivan tekisi mieli syödä, niin ainakin laittaa omiinkin hiuksiinsa. Meidän ötököiden turkeille Kotipellon luomusampoo sopii aivan täydellisesti, mutta mikäli kissalla on hiemankin tavallista voimakkaampaa taipumusta turkin rasvoittumiseen, voi tämä tökötti olla sellaisenaan liian mieto.

Mitä tulee turkin rasvan tarkoitukselliseen poistoon, niin meillä sitä harrastettiin ainoastaan näyttelypesujen yhteydessä. Rasvaton turkki kun on kissalle yksi näyttelyissä arvosteltava meriitti ja ikäänkuin osoitus puhtaasta ja hyvinhoidetusta turkista. Se, millä tavalla tätä rasvaa sitten lähdetään varta vasten poistamaan, jakaa mielipiteitä. Itse käytin siihen ihan rehtiä Fairyä, joka irroittaa rasvan niin astioista, kuin kissan turkistakin. Toiset taas eivät Fairyä suosi, sillä se kuulemma kuivattaa kissan ihoa. Itse taas olen noudattanut sitä periaatetta, jonka joskus kesyrottien pesua koskevassa Fairy-keskustelussa kuulin: miksi se kuivattaisi eläimen ihoa, jos se on suunniteltu käsitiskiaineeksi, eikä täten kuivata ihmisenkään käsien ihoa?

Toki tässä on merkitystä myös sillä, kuinka usein kissaa pestään. Meillä kissan pesu tapahtui aktiivisimmillaankin kolmen kuukauden välein, mikä tietysti on täysin eri asia kuin pestä kissaa esimerkiksi viikoittain. Voitaneenkin kai siis karkeasti todeta, että mitä useammin kissaa pestään, sen tarkemmin pesuaineiden laatuun ja sopivuuteen tulee paneutua ja kiinnittää huomiota. Se, mikä sitten kunkin kissan kohdalla on sitä laadukasta ja sopivaa, selviää vain ja ainoastaan kokeilemalla.

Nyt kun emme ole Taikatohvelin Tepon kanssa käyneet näyttelyissä enää pitkiin aikoihin, on pesutahti hidastunut merkittävästi ja pesuun käytettävien aineiden määrä vähentynyt radikaalisti. Enää en esimerkiksi laita tikkua ristiin varsinaisen rasvanpoiston eteen, vaan pesen kissan mahdollisimman hellävaraisesti silloin, kun tarvetta on.

Jos meidän pesukalenterimme kulkikin aikaisemmin käsi kädessä näyttelykalenterin kanssa, niin enää meillä ei aikatauluteta kissan pesua millään tavalla. Meillä on käynyt mäihä siinä suhteessa, että Tepukaisen turkki on hyvin heikosti takkuuntuvaa sorttia. Siinä vaiheessa kun kissan turkkiin alkaa ilmestyä ensimmäisiä takkuaihioita, tietää sen olevan pesun tarpeessa. Tämä tapahtuu ehkä noin kerran, pari vuodessa.


Olen myös huomannut, että kissan pesuun vaikuttaa myös se, millä kriteereillä sitä alun perin lähdetään tekemään. Itselläni kesti tovi oppia pesemään oman kissani turkki oikein ja ensimmäisistä näyttelyistä saimmekin lähes poikkeuksetta tuomareilta noottia ”likaisesta” tai ”huonosti hoidetusta” turkista, vaikka kissa oli pesty päästä varpaisiin pari päivää aikaisemmin. Eräänkin kerran tajusin vasta jälkikäteen unohtaneeni kissaa pestessäni yhden tökötin ihan tyystin, mutta kun niitä puteleita alkaa olla joka sormelle omansa (no, tässä ehkä pientä liioittelua mukana) ja ne pitää laittaa tarkassa järjestyksessä kissan turkkiin, niin kuka niitä kaikkia muistaa? En minä ainakaan. Mikäli tavoitteena taas ei ole kissan puunaaminen näyttelykuntoon, saattaa turkin ja ihon kunnon ylläpitoon riittää vähän vähäisempikin aineilla ja kuivaustyyleillä kikkailu.

On myös aivan ensisijaisen tärkeää suorittaa pesu aina kissan ehdoilla. Minäkin olisin varmasti saanut kissani turkista näyttelyitä silmälläpitäen tuuheamman, ilmavamman ja mahasta vähemmän kiharan (kiharat mahakarvat kun tulkitaan näyttelyissä usein likaisuudeksi), jos olisin föönannut kissani kuivaksi. Kissani kuitenkin kertoi erittäin suorasanaisella parkaisulla, että ratkaisu ei miellytä sitä, joten ei auttanut kuin palata takaisin hitaaseen ja vaivalloiseen kuivaustyyliin, jossa kissaa painellaan pikkuhiljaa pyyhkeellä ja hosutaan kamman kanssa ympäriinsä samalla kun se itse nuolee turkkiaan kuivaksi, etteivät mahakarvat vaaaaaan mene kiharalle! Kyllähän ne silti menevät, mutta enää sillä ei ole mitään väliä, koska pesulla on aivan muu tarkoitus, kuin pelkät ulkonäköseikat.


Haluan edelleen puhua asioista suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Kissan onnistunut pesuoperaatio on ydinfysiikkaa, koska sopivat pesuaineet ja -tyylit ovat täysin kissakohtaisia, ja yleispätevien pesuohjeiden tai pesuainesuositusten antaminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Vaatii siis ennakkoluulotonta empiirisen tutkijan vikaa, pitkää pinnaa ja jonkin verran pätäkkää (äh sitä hutiostosten ja käyttämättä jäävien pullojen määrää, kun sampoot 1, 2 ja 3 eivät sitten sovikaan juuri omalle kissalle) lähteä selvittämään sitä omalle kissalle sopivinta tököttien kombinaatiota. Jos perus sampoo-hoitoaine-kombon muodostaminen tuntuu aivan lasten leikiltä, voi projektiin saada lisähaastetta hankkimalla niiden lisäksi myös kuivasampoon pienempään pesuntarpeeseen, silkkitippoja turkin kiiltoa lisäämään ja mitä näitä nyt on.

Se ei vielä yksinään riitä, että saa koostettua juuri oman kissan turkille ja iholle sopivimmista aineista kaikista optimaalisimman setin. Niitä kaikkia aineita kun pitäisi vielä muistaa käyttää ja mielellään tismalleen oikeassa järjestyksessä.

Toisaalta, eihän lemmikinpidon kuulukaan olla ilmaista ja helppoa.

KUVAT ARI K.

Ps. Pahoittelen aivan rökälemäisen pitkäksi venähtänyttä blogihiljaisuutta. Aloitin juuri työt uudessa työpaikassa ja hässäkkä on ollut melkoinen. Tästä syystä blogissakin on ollut hiljaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita! Peräänkuulutan keskustelun asiallista tasoa, asiattomat kommentit poistetaan.

Kiitos! :)