perjantai 29. huhtikuuta 2016

Vappuhulinat Kissantassujen tapaan

Se, että on itse tullut liian vanhaksi ja laiskaksi lähteäkseen kaupungille vappua juhlistamaan, ei suinkaan tarkoita sitä, että olisi jäätävä täysin ilman vappubileitä. Kissoille voi nimittäin järjestää pientä vappuhubaa perinteisten vappuelementtien ja monesta kodista jo valmiiksi löytyvien tarvikkeiden avulla.

Ohessa Kissantassujen takuuvarmat ja sikahelpot niksit kissamaisiin vappuhulinoihin, joilla railakas vappu on taattu!

Ohjelmanumero 1: Serpentiinisekoilut

 


  • Tarvitset: pöytätuulettimen ja serpentiiniä
  • Toteutus: Solmi pari serpentiininpätkää pöytätuulettimen eturitilään ja napsauta tuuletin päälle. Avot! Mitä korkeammalla serpentiinit hulmuavat, sitä päättömämpää on sekoilu.

Ohjelmanumero 2: Vappupalloilu

 


  • Tarvitset: paketillisen puhallettavia ilmapalloja
  • Toteutus: Puhalla ilmapalloon ilmaa ja heitä pedoille! Mikäli kissasi innostuu palloilemaan, kannattaa puhaltaa saman tien muutama pallo varastoon, sillä yhden ilmapallon elinkaari ei yleensä näissä tilanteissa ole kovin pitkä. Kymmenen ilmapallon peruspakkauksella pääsee kuitenkin alkuun.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: oikein hauskaa ja railakasta vappua!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Miksi iloita ei saa?

Sain tuossa jokunen päivä sitten kuulla ilouutisen! Meidän Jujusta tulee eno, sillä sen sisko Taika odottaa pentuja. Iloa ja onnea varjostaa kuitenkin se tieto, ettei suunnitelmallisia maatiaispentueita kannata kovinkaan laajalti sosiaalisessa mediassa hehkuttaa, ellei halua saada ämpärikaupalla lokaa niskaansa. Jos uskaltaa iloita julkisesti joko omalle, tai tuttavansa kissalle syntyvistä pennuista, saa takuuvarmasti osakseen lähinnä syytöksiä kissamäärän lisäämisestä tilanteessa, jossa kodittomia kissoja on jo valmiiksi enemmän kuin tarjolla olevia hyviä koteja.

kissa


On kuitenkin otettava huomioon että se, mitä näemme, koemme ja kuulemme, vaikuttaa eittämättä siihen, mitä pidämme tyypillisenä ja normaalina. Tästä esimerkkinä omassa tuttavapiirissäni havaitsemani selkeä, kissan ihannepainoon liittyvä ajatusvääristymä. Kissojen ylipainon yleistymisen myötä ihmiset näyttävät alkaneen pitää hitusen pyylevää kissaa normaalina, koska niitä näkee joka niemessä ja notkelmassa. Tätä normaaliuden käsitystä vasten peilattuna lihaksikkaat ja normaalipainoiset kissat taas tuntuvat näyttäytyvän kauhisteltavan alipainoisina.

Pelkään saman ilmiön toteutuvan ennen pitkää myös maatiaiskissojen pennuttamiseen liittyvissä asioissa, jos huomiota ja näkyvyyttä saavat vain holtittoman lisääntymisen ja suoranaisen pentutehtailun tuotokset samalla, kun hyvinhoidettujen pentujen hehkuttajat hiljennetään sosiaalisen paineen avulla. Pentutehtailulla tarkoitan kissojen kohdalla niitä tapauksia, joita esimerkiksi Tori.fi tuntuu olevan pullollaan. Niitä tapauksia, joissa kissanpennuista kyllä pyydetään rahaa, mutta niiden hoitoon ei välttämättä ole panostettu edes matokuurin vertaa. Tuntuu pelottavalta edes ajatella, että tällaista pennutusta alettaisiin pitää normaalina, tai jonkinlaisena vakiona, jolle ei oikein mahda mitään. Tällöin maatiaiskissan heikko asema jäisi nykyiselleen, tai pahimmillaan huonontuisi entisestään.

Ihmettelen myös, miksi en saisi iloita sellaisen pentueen puolesta, jolla kaikki tulee olemaan hyvin? Pentueen emo on pentujen syntyessä hieman yli kaksivuotias, eli se on saanut kasvaa ja kehittyä itse kunnolla ennen pentuja. Miksi en saisi olla iloinen siitä, ettei tämän emon ole tarvinnut tiinehtyä heti ensimmäisestä kiimastaan silloin, kun se itsekin on vielä lapsi? 

Pentueen isä on talon oma kolli, eikä naapurin salaperäinen herra X. Emo ja pennut madotetaan ja synnytystä valvotaan. Kissanpennut luovutetaan uusiin koteihin aikaisintaan 12 viikon iässä. Talon kolleilta on käsittääkseni tämän tekstin kirjoitushetkellä jo pallit lähteneet ja emo itse pääsee leikattavaksi heti, kun se pentujen osalta on mahdollista. Toisin sanoen nämä kissat eivät tule lisääntymään kuin tämän yhden pentueen verran, eivätkä ne tule lisäämään radikaalisti maamme kissamäärää.

Okei, kyllähän tästä yhtälöstä puuttuu muutama juttu, jotka olisi ideaalitilanteessa otettu huomioon (kuten pentujen rokotukset ja vanhempien terveystutkimukset), mutta siitä huolimatta aika moni asia on tämän pentueen kohdalla paremmin, kuin monilla muilla tähän maahan syntyvillä lajitovereilla. Toki ideaalitilanteessa maatiaispentueet hoidettaisiin terveystutkimuksia myöten samalla tavalla kuin rotukissatkin, mutta eihän Roomaakaan rakennettu yhdessä yössä.

Tarkoitan tällä siis sitä, että ennen kuin voimme edellyttää maatiaispentueiden vanhemmille tehtäviä terveystutkimuksia, on meidän edellytettävä holtittoman ja valvomattoman lisääntymisen loppumista, tehtävä stoppi liian nuorten kissayksilöiden lisäännyttämiselle, yksien ja samojen kissayksilöiden rajoittamattomalle lisääntymiselle ja alle 12-viikkoisten pentujen luovuttamiselle. Nämä kaikki ovat Taika-kissan pentueen osalta kunnossa, joten miksi en saisi iloita, hehkuttaa sydämeni kyllyydestä ja kannustaa muitakin kissojensa asialliseen pennuttamiseen, holtittoman lisäännyttämisen sijaan?

kissa

Vaikenemalla kasvatamme rotu- ja maatiaiskissojen välistä kuilua


Mielestäni Jujun siskon pentueen kohdalla on kasapäin syitä olla iloinen ja onnellinen. Miksi sitä ei siis saisi olla, ilman pelkoa tuomituksi ja lynkatuksi tulemisesta? Miksi meidän pitäisi olla hiljaa ja vaikenemalla kasvattaa rotu- ja maatiaiskissojen välistä kuilua? Mikäli näkyvyyttä ja huomiota saavat vain hoitamattomat, kolminumeroisen summan hintalapulla varustetut ja täysin holtittoman lisääntymisen seurauksena syntyvät puolivillit pennut, annamme ulospäin erittäin vahvaa ja selkeää viestiä siitä, ettei alusta asti hyvin hoidetun maatiaispennun hankkiminen ole mahdollista edes rahalla, vaikka ainakin minun mielestäni viestin pitäisi olla juuri päinvastainen!

Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, niin tämän oman mielipiteeni taustalla on ennen kaikkea eläinsuojelulliset syyt. Haluan ajatella, että maatiaiskissan mainetta ja yhteiskunnallista asemaa voitaisiin parantaa, vaikka sitten pentue kerrallaan. Mitä enemmän me kissaihmiset saamme viestitettyä potentiaalisille tulevaisuuden kissanhankkijoille maatiaiskissankin ansaitsevan arvoisensa hoidon, sitä vähemmän kodittomia kissoja löytölöihin ehkä päätyisi. Olen siis tismalleen samassa veneessä kaikkien niiden ihmisten kanssa, jotka kantavat huolta maatiaiskissojen hyvinvoinnista ja ovat kauhuissaan kodittomien kissojen määrästä.

Toivoisinkin tällaisen dialogin saavan jatkossa entistä enemmän tilaa, nimenomaan rauhanomaisen ja asiallisen keskustelun muodossa. Jokainen koditon kissa on liikaa ja meidän kissaihmisten on tehtävä kaikkemme vallitsevan tilanteen korjaamiseksi kestävällä tavalla. Yksi tapa pyrkiä vaikuttamaan maatiaiskissaan ja sen lisääntymiseen liittyviin asenteisiin voisi olla kissan asiallisen pennuttamisen esittäminen edes hitusen tämänhetkistä suotuisammassa valossa ja nimenomaan vaihtoehtona holtittomalle ja vastuuttomalle pennuttamiselle.

Siksipä esitänkin mitä nöyrimmän pyynnön kaikille somessa liikkuville kissaihmisille: kun seuraavan kerran törmäätte uutisvirrassa pentuja odottavaa maatiaiskissaa koskevaan päivitykseen, älkää tuomitko suoralta kädeltä. Tuomitkaa vasta sitten, jos aihetta ilmenee. Holtiton ja valvomaton lisääntyminen, sekä emojen ja pentujen hoidon laiminlyönti tulee ehdottomasti tuomita, mutta ennen kuin alkaa hutkia, pitäisi tutkia. Ennen tuomitsevaa lausuntoa tulisi pystyä toteamaan, onko laiminlyöntiä tapahtunut tai kenties tapahtumassa, vai ei. Pelkkä oman tai tuttavansa kissan tiineydestä iloitseminen ei mielestäni ole riittävä syy joutua ajojahdin kohteeksi.

KUVAT: ARI K. // Kuvissa Juju, ylpeä tuleva eno
EDIT: 15.7.2016: Kirjoitusvirhe korjattu, väärinkäsitysten välttämiseksi.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kissan pesu on ydinfysiikkaa

Puolipitkäkarvaisen kissan omistajana sitä ajautuu ennemmin tai myöhemmin kissan pesuun liittyvien perustavanlaatuisten kysymysten äärelle. Sen lisäksi, että turkin pesu on olennainen osa näyttelyssä käyvän puolipitkäkarvaisen kissan näyttelyvalmisteluja, kuuluu se tarpeen mukaan suoritettuna myös näyttelyssä käymättömien puolipitkäkarvaisten kissojen perusterveydenhuoltoon.

Kissan pesu saattaa tulla kysymykseen, mikäli sen turkki on helposti takkuuntuvaa sorttia. Oman kokemukseni mukaan lyhytkarvaisia kissoja tarvitsee pestä reilusti harvemmin kuin pidempikarvaisia lajitovereitaan. Oikeanlaisilla aineilla tehdyillä säännöllisillä pesuilla voidaan huoltaa kissan turkkia ja ihoa ennaltaehkäisevästi niin, ettei pahanlaatuisia takkuhuopapalloja pääse syntymään.




En aio kaunistella asiaa millään tavalla. Puolipitkäkarvaisen kotikissan oikeaoppinen pesu on silkkaa ydinfysiikkaa ja tähtitiedettä, johon liittyvien niksien oppiminen ja sisäistäminen vaatisi vähintäänkin maisteristasoiset korkeakouluopinnot. Kun puhutaan jalostamattomasta kotikissasta, puhutaan myös jalostamattomasta turkista. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä turkin laatuja on tismalleen yhtä monta kuin on kissojakin ja erilaisiin turkkeihin puree erilaiset tökötit. En siis aio edes yrittää laatia mitään yleispäteviä kissanpesuohjeita, vaan kertoa esimerkinluontoisesti meidän kissanpesukäytänteistä, ikään kuin rohkaisuksi muillekin kissanpesuun liittyvien kysymysten äärellä kamppaileville.

Koska kissan mukana ei tule turkinpesuohjelappua, on sopivimmat tökötit ja onnistuneen pesun takaavat kikkakolmoset aina käytävä läpi kissakohtaisesti. Sen verran uskallan kuitenkin ohjeistaa, että kissalle sopii ainoastaan käsinpesu. Ei konepesua, eikä kuivausrumpua. Pesun jälkeen superhuolellinen silitys saattaa tulla kysymykseen, pesuoperaatiosta kissalle mahdollisesti aiheutuvien henkisten traumojen minimoimiseksi.

Omistajan fyysisten traumojen minimoimiseksi pesuun totuttelu kannattanee aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kissan elinkaarta, että sillä on mahdollisuus tottua pesutilanteeseen ilman yht'äkkisen pesulle joutumisen aiheuttamaa sokkia ja siitä seuraavaa draamaa. Meidän tapauksessamme tämä tapahtui luontevalla tavalla, sillä ilmoitimme Teppo Taikatohvelin ensimmäiseen kissanäyttelyynsä sen ollessa vaivaiset 8 kk vanha. Ja puolipitkäkarvainen kissahan luonnollisesti pestään ja föönataan ennen näyttelyä. Paitsi että meidän Tepukaista ei föönata. Kerran kokeilin ja se aiheutti Tohvelisankarissa sellaisen paniikinsekaisen ja sydäntäraastavan huutokonsertin, että siirryin välittömästi takaisin manuaaliseen kuivaustekniikkaan. Mutta siitä lisää myöhemmin.



Jotta omistaja selviäisi tilanteesta mahdollisimman vähillä fyysisillä vammoilla, kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan perusseikkaan, jolla lähtökohtaisesti kissalle erittäin epämiellyttävä tilanne saataisiin sille mahdollisimman mukavaksi. Oman kokemukseni myötä olen huomannut, että aivan ensisijainen ykkösasia on veden optimaalinen lämpötila. Ei liian kuumaa, muttei liian kylmääkään.

Mistäs hemputista sen sitten tietää, minkä lämpöinen vesi on kissan mielestä optimaalisinta? No aivan varmastihan sitä ei voikaan tietää, mutta omien empiiristen tutkimusteni perusteella olen päätellyt, että sellainen vesi joka tuntuu omaan käteen miellyttävältä, on suurin piirtein sitä myös kissalle. Olennaista on myös virittää tilanteeseen täydellisen rauhallinen ja harmoninen kylpylätunnelma, eli toisin sanoen varata riittävästi aikaa, jotta pesutilanne pysyy rauhallisena silloinkin, jos (eli kun) kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan.

Kun kissan turkki on saatu kasteltua perusteellisesti (ja omistaja siinä sivussa vielä perusteellisemmin), on aika aloittaa sampoorumba. Monet kissanpesun ekspertit kehottavat investoimaan suorilta eläinkaupan kalliisiin tökötteihin, mutta minä en kuunnellut. Tai kuuntelin osittain ja ostin eläinkaupasta silkinhohtoa kissan turkkiin antavan superhoitoaineen, joka maksoi neljä kertaa enemmän kuin kallein koskaan itselleni ostama hoitsikka. Sitten loppui rahat ja loput tökötit oli ostettava marketin hyllyiltä.


Sampooksi meille on aikojen saatossa valikoitunut ja vakiintunut hellävarainen Kotipellon Luomu-lemmikkisampoo, jossa on miellyttävän mieto ja viljainen tuoksu. Uskoisin ihan silkalla mutu-tuntumalla tällaisen luontaisen tuoksun miellyttävän kissankin herkkää nenää keinotekoisia hajusteita enemmän ja allekirjoittanutta tuo tuoksu ainakin miellyttää siinä määrin, että sitä sampoota, jos ei nyt aivan tekisi mieli syödä, niin ainakin laittaa omiinkin hiuksiinsa. Meidän ötököiden turkeille Kotipellon luomusampoo sopii aivan täydellisesti, mutta mikäli kissalla on hiemankin tavallista voimakkaampaa taipumusta turkin rasvoittumiseen, voi tämä tökötti olla sellaisenaan liian mieto.

Mitä tulee turkin rasvan tarkoitukselliseen poistoon, niin meillä sitä harrastettiin ainoastaan näyttelypesujen yhteydessä. Rasvaton turkki kun on kissalle yksi näyttelyissä arvosteltava meriitti ja ikäänkuin osoitus puhtaasta ja hyvinhoidetusta turkista. Se, millä tavalla tätä rasvaa sitten lähdetään varta vasten poistamaan, jakaa mielipiteitä. Itse käytin siihen ihan rehtiä Fairyä, joka irroittaa rasvan niin astioista, kuin kissan turkistakin. Toiset taas eivät Fairyä suosi, sillä se kuulemma kuivattaa kissan ihoa. Itse taas olen noudattanut sitä periaatetta, jonka joskus kesyrottien pesua koskevassa Fairy-keskustelussa kuulin: miksi se kuivattaisi eläimen ihoa, jos se on suunniteltu käsitiskiaineeksi, eikä täten kuivata ihmisenkään käsien ihoa?

Toki tässä on merkitystä myös sillä, kuinka usein kissaa pestään. Meillä kissan pesu tapahtui aktiivisimmillaankin kolmen kuukauden välein, mikä tietysti on täysin eri asia kuin pestä kissaa esimerkiksi viikoittain. Voitaneenkin kai siis karkeasti todeta, että mitä useammin kissaa pestään, sen tarkemmin pesuaineiden laatuun ja sopivuuteen tulee paneutua ja kiinnittää huomiota. Se, mikä sitten kunkin kissan kohdalla on sitä laadukasta ja sopivaa, selviää vain ja ainoastaan kokeilemalla.

Nyt kun emme ole Taikatohvelin Tepon kanssa käyneet näyttelyissä enää pitkiin aikoihin, on pesutahti hidastunut merkittävästi ja pesuun käytettävien aineiden määrä vähentynyt radikaalisti. Enää en esimerkiksi laita tikkua ristiin varsinaisen rasvanpoiston eteen, vaan pesen kissan mahdollisimman hellävaraisesti silloin, kun tarvetta on.

Jos meidän pesukalenterimme kulkikin aikaisemmin käsi kädessä näyttelykalenterin kanssa, niin enää meillä ei aikatauluteta kissan pesua millään tavalla. Meillä on käynyt mäihä siinä suhteessa, että Tepukaisen turkki on hyvin heikosti takkuuntuvaa sorttia. Siinä vaiheessa kun kissan turkkiin alkaa ilmestyä ensimmäisiä takkuaihioita, tietää sen olevan pesun tarpeessa. Tämä tapahtuu ehkä noin kerran, pari vuodessa.


Olen myös huomannut, että kissan pesuun vaikuttaa myös se, millä kriteereillä sitä alun perin lähdetään tekemään. Itselläni kesti tovi oppia pesemään oman kissani turkki oikein ja ensimmäisistä näyttelyistä saimmekin lähes poikkeuksetta tuomareilta noottia ”likaisesta” tai ”huonosti hoidetusta” turkista, vaikka kissa oli pesty päästä varpaisiin pari päivää aikaisemmin. Eräänkin kerran tajusin vasta jälkikäteen unohtaneeni kissaa pestessäni yhden tökötin ihan tyystin, mutta kun niitä puteleita alkaa olla joka sormelle omansa (no, tässä ehkä pientä liioittelua mukana) ja ne pitää laittaa tarkassa järjestyksessä kissan turkkiin, niin kuka niitä kaikkia muistaa? En minä ainakaan. Mikäli tavoitteena taas ei ole kissan puunaaminen näyttelykuntoon, saattaa turkin ja ihon kunnon ylläpitoon riittää vähän vähäisempikin aineilla ja kuivaustyyleillä kikkailu.

On myös aivan ensisijaisen tärkeää suorittaa pesu aina kissan ehdoilla. Minäkin olisin varmasti saanut kissani turkista näyttelyitä silmälläpitäen tuuheamman, ilmavamman ja mahasta vähemmän kiharan (kiharat mahakarvat kun tulkitaan näyttelyissä usein likaisuudeksi), jos olisin föönannut kissani kuivaksi. Kissani kuitenkin kertoi erittäin suorasanaisella parkaisulla, että ratkaisu ei miellytä sitä, joten ei auttanut kuin palata takaisin hitaaseen ja vaivalloiseen kuivaustyyliin, jossa kissaa painellaan pikkuhiljaa pyyhkeellä ja hosutaan kamman kanssa ympäriinsä samalla kun se itse nuolee turkkiaan kuivaksi, etteivät mahakarvat vaaaaaan mene kiharalle! Kyllähän ne silti menevät, mutta enää sillä ei ole mitään väliä, koska pesulla on aivan muu tarkoitus, kuin pelkät ulkonäköseikat.


Haluan edelleen puhua asioista suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Kissan onnistunut pesuoperaatio on ydinfysiikkaa, koska sopivat pesuaineet ja -tyylit ovat täysin kissakohtaisia, ja yleispätevien pesuohjeiden tai pesuainesuositusten antaminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Vaatii siis ennakkoluulotonta empiirisen tutkijan vikaa, pitkää pinnaa ja jonkin verran pätäkkää (äh sitä hutiostosten ja käyttämättä jäävien pullojen määrää, kun sampoot 1, 2 ja 3 eivät sitten sovikaan juuri omalle kissalle) lähteä selvittämään sitä omalle kissalle sopivinta tököttien kombinaatiota. Jos perus sampoo-hoitoaine-kombon muodostaminen tuntuu aivan lasten leikiltä, voi projektiin saada lisähaastetta hankkimalla niiden lisäksi myös kuivasampoon pienempään pesuntarpeeseen, silkkitippoja turkin kiiltoa lisäämään ja mitä näitä nyt on.

Se ei vielä yksinään riitä, että saa koostettua juuri oman kissan turkille ja iholle sopivimmista aineista kaikista optimaalisimman setin. Niitä kaikkia aineita kun pitäisi vielä muistaa käyttää ja mielellään tismalleen oikeassa järjestyksessä.

Toisaalta, eihän lemmikinpidon kuulukaan olla ilmaista ja helppoa.

KUVAT ARI K.

Ps. Pahoittelen aivan rökälemäisen pitkäksi venähtänyttä blogihiljaisuutta. Aloitin juuri työt uudessa työpaikassa ja hässäkkä on ollut melkoinen. Tästä syystä blogissakin on ollut hiljaista.