maanantai 8. helmikuuta 2016

Kissalla on oikeus hyvään elämään

Kissan inhimillistämistä koskevan juttusarjan oli alunperin tarkoitus koskea ainoastaan kissan tunne-elämää ja siihen liittyviä asioita, mutta koska kuluneella viikolla sosiaalisessa mediassa on kiertänyt useampikin eläinesimerkki eläinten fyysisistä rajoitteista, niiden vaikutuksesta eläimen elämänlaatuun ja inhimillistämisen vaikutuksesta eläimen hyvinvointiin liittyvään päätöksentekoon, koen, etten voi jättää aihetta huomiotta. Siksipä päätinkin kirjoittaa tähän väliin pienen jatkopalan siitä, millaisille sairauksille ja niiden aiheuttamille hyvinvointiongelmille olemme valmiita eläinystävämme altistamaan sen takia, että "sillä on oikeus elää".

On kyseessä sitten synnynnäisestä epämuodostumasta kärsivä koira tai ilman etujalkoja syntynyt kissa, tilanne ja alkuasetelma on tismalleen sama: eläimellä on fyysisiä rajoitteita, jotka estävät sen hyvinvoinnille tärkeiden käyttäytymismallien toteuttamisen, tai vaikeuttavat sitä merkittävästi. Kirjoitin Kissantassujen Facebook-sivulle aiheesta käyttäen esimerkkinä synnynnäisestä lyhyen selkärangan oireyhtymästä (Short Spine Disorder) kärsivää Quasimodo-koiraa, mutta samat asiat pätevät mielestäni myös ilman etujalkoja syntyneeseen Roux-kissaan, josta kertova video kiertää sosiaalisessa mediassa tälläkin hetkellä, herättäen paljon keskustelua ja tunteita laidasta laitaan.

Kissan hyvinvointi

Kipu ei aina näy päällepäin


Sellainen kissa jolta puuttuu molemmat etujalat, joutuu auttamatta liikkumaan lajilleen epätyypillisellä tavalla. Esimerkiksi videolta katsottuna kissan liikkuminen voi näyttää sujuvalta, mutta siitä huolimatta kissan epätyypillinen liikkumatapa saattaa vaikuttaa huonontavasti sen elämänlaatuun ja aktiivisuustasoon. Tässä tilanteessa olennaisin kysymys minun mielestäni onkin: kuinka paljon kissan kroppa joutuu kompensoimaan fyysisten rajotteiden aiheuttamia puutteita, eli kuinka suuriin virheasentoihin ja niiden mukanaan tuomiin lihasten ja nivelten epätasaisiin ja epänormaaleihin kuormituksiin sen keho joutuu taipumaan, mahdollistaakseen joksenkin sujuvan liikkumisen?

Vaikka kissa näyttäisikin päällepäin kivuttomalta, se ei välttämättä todellisuudessa ole sitä. Kissa on mestari piilottamaan kipujaan ja pyrkii myös viimeiseen asti tekemään niin. Niinpä ihmisen voi olla vaikea havaita kissan kipukäyttäytymistä ja kissa voi olla kärsinyt kivuista jo pitkään siinä vaiheessa, kun ihminen huomaa ja osaa yhdistää ne kipuun.

Internetissä kiertäviä videoita ja niihin liittyviä kirjoituksia ja saatesanoja tarkastellessa kannattaa miettiä myös sitä, että ilman objektiivista ja kunnollista videomateriaalia on paha sanoa, kuinka vaivattomasti ja ketterästi eläin oikeasti liikkuu. Eläimen liikuntakyvyn normaaliuden vakuuttelut kun ovat usein subjektiivisia lausuntoja, jotka tulevat joko lemmikin omistajalta tai muuten läheisesti sen kanssa tekemisissä olevilta ihmisiltä. Heillä taas ei välttämättä ole objektiivisia edellytyksiä arvioida eläimen liikkumista, saatika itselleen läheisen ja tärkeän sellaisen, jonka terveysongelmille lienee verrattain helppo sokeutua.

Tästä esimerkkinä lienee International Cat Care -sivustolla julkaistun kyselytutkimuksen tulos, jossa kissan omistajat kertoivat havainneensa yhden jalan amputoinnin vaikuttaneen kissoihinsa liikkumisen hidastumisena, aktiivisuustason laskemisena ja nopeampana väsymisenä. Saman kyselytutkimuksen mukaan 90 % omistajista oli sitä mieltä, ettei jalan amputointi ole huonontanut kissan elämänlaatua tai vaikuttanut siihen millään tavalla.

Mielestäni tämä tulos kertoo kahdestakin erillisestä asiasta:
 
  1. Yhden jalan puuttuminen vaikuttaa kissan liikkumiseen, aktiivisuustasoon ja kuormittumiseen, josta voimme päätellä, ettei kahden jalan puuttumisen vaikutus liene ainakaan sitä vähäisempi.

  2. Siitä huolimatta, että omistajat olivat raportoineet puuttuvan raajan aiheuttamista muutoksista kissojensa käytöksessä, valtaosa heistä oli sitä mieltä, ettei sillä ole mitään vaikutusta niiden elämänlaatuun. Olenko minä ainoa, joka näkee tässä jonkinlaisen ristiriidan? Herääkin kysymys: voimmeko pitää omistajan subjektiiviseen näkemykseen perustuvaa arviota luotettavana osoituksena kissan elämänlaadusta, etenkään ainoana kissan kipua tai elämänlaatua määrittävänä lausuntona?
Suomessa on tutkittu kissan lonkkadysplasiaa ja kyseisen tutkimuksen yhteydessä on myös tehty havaintoja siitä, miten kissan omistajat havaitsevat kissojensa kipukäyttäytymisen tai osaavat yhdistää oireet kipuun. Tutkimuksen mukaan noin puolet lonkkavikaisten kissojen omistajista olivat huomanneet muutoksia kissan käytöksessä, mutta esimerkiksi hyppäämisvaikeuksia, lisääntynyttä nukkumista tai vetäytymistä ei pidetty merkkinä kivusta, eikä niiden koettu huonontavan kissan elämänlaatua. 81,3 % tutkimukseen osallistuneiden ja röntgenkuvien perusteella nivelrikkoisiksi todettujen kissojen omistajista olivat kissojensa käytöksen perusteella sitä mieltä, että heidän kissojensa elämänlaatu on hyvä. Viimeistään tämä osoittanee sen, ettei omistaja välttämättä ole aina paras henkilö arvioimaan kissansa kipukäyttäytymistä.
 
Ymmärrän kyllä senkin kannan, että päällepäin hyvinvoivan eläimen kanssa halutaan edetä päivä kerrallaan ja antaa sen elää niin kauan, kuin se elää ilman ihmisen silmin nähtävää kipua. Itse taas olen sitä mieltä, että lopetuksen tulisi tapahtua mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Jos kipuja on todennäköisesti tulossa, niin en haluaisi jäädä odottamaan siihen asti, että niitä niitä jo on ja elämänhalu eläimen silmistä sammunut.

Toki tiedän ettei tällaisten päätösten tekeminen ole oikeassa elämässä näin helppoa, enkä sano että olisin osannut itsekään toimia omien eläinteni kohdalla oikein tai tämän ajatuksen mukaisesti. Mielestäni tähän pitäisi kuitenkin pyrkiä, ennenkaikkea eläimen oman hyvinvoinnin takia.

Kissan hyvinvointi

Kipu ei ole ainoa kärsimyksen olomuoto


Fyysiset rajoitteet voivat kaiketi aiheuttaa muunkinlaista epämukavuutta, kuin varsinaista kipua. Jos otetaan esimerkki koiramaailmasta ja mietitään vakavista hengitysvaikeuksista kärsiviä lyhytkuonoisia koiria: vaikeus hengittää ei kai aiheuta koiralle varsinaista kipua, muttei niiden kärsimystä silti käy kiistäminen. Fyysinen kipu ei siis mielestäni olekaan ainoa kärsimyksen määre tai olomuoto, vaan eläin voi kokea suunnatonta kärsimystä tuntematta lainkaan kipua.

On tutkittu että ne siat, jotka eivät ole saaneet toteuttaa lajityypillisiin tarpeisiinsa liittyviä käytösmalleja, ovat onnettomampia kuin ne, joilla on mahdollisuus tonkimiseen ja pesänrakentamiseen. Sikojen ohella saman voitaneen nähdä koskevan muitakin nisäkkäitä, myös kissoja. Jos eläimellä ei ole mahdollisuutta tai edellytyksiä toteuttaa tasapuolisesti kaikkia sen hyvinvoinnille merkityksellisiä käytösmalleja, sen mahdollisuudet kokea iloa ja mielihyvää ovat huomattavasti vähäisemmät kuin sellaisella yksilöllä, joka saa toimia lajinsa edellyttämällä tavalla.

On paljonkin käyttäytymismalleja, joita kissa ei voi toteuttaa, jos siltä puuttuu molemmat etujalat. Ensimmäisenä tulee mieleen hyppiminen ja kiipeäminen. Toisena tulee mieleen syy, jonka vuoksi Roux-kissan edelliset omistajat kertoivat joutuneensa luopumaan kaksijalkaisesta kissastaan: se ei voinut peittää jätöksiään hiekkalaatikolla käytyään. Tyypillisesti kissa kaivaa hiekkaa ennen ja jälkeen tarpeiden teon, mikä on luonnollisestikin mahdotonta ilman etutassuja. Kissalla on myös tarve huoltaa etutassujensa kynsiä terottamalla niitä sopivaa pintaa vasten, mikä käy myöskin mahdottomaksi, jos ei ole etutassuja joiden kynsiä terottaa. On myös mielestäni aiheellista miettiä, miten kissa pystyy huoltamaan lihaksiaan, jos sen vartalo ei mahdollista niiden joustavuudelle merkityksellisiä venytysliikkeitä.

Näiden esimerkkien kautta voimme siis huomata, että usein aiheeseen liittyvien keskusteluiden keskiöön nousevat liikkuminen, ravinnonhankinta ja leikki muodostavat vain osan niistä käyttäytymismalleista, joihin kissalla on perustavanlaatuinen tarve. Ei siis riitä että kissa pystyy liikkumaan, vaan sillä pitäisi rakenteensa ja fyysisen kuntonsa puolesta olla edellytykset toteuttaa lukuisia muitakin sen eri tarpeisiin liittyviä käyttäytymismalleja voidakseen hyvin.

Kissan henkinen hyvinvointi on aivan yhtä tärkeä osa sen kokonaishyvinvointia kuin fyysinenkin, eikä sen vaikutusta kissan elämänlaatuun tule missään nimessä vähätellä.

Kissan hyvinvointi

Haitallinen inhimillistäminen kääntyy eläimen hyvinvointia vastaan


Mitä tulee itse aiheeseen, eli kissan inhimillistämiseen ja siihen, miten ne näkyvät fyysisesti sairaan kissan elämänlaatuun liittyvissä kysymyksissä, päätin lähestyä aihetta siihen liittyvissä ketjuissa tavalla tai toisella usein toistuvien väitteiden kautta.

Väite 1: "Onhan niitä halvaantuneita ihmisiäkin"


Eläintä ja ihmistä ei voi tässä suhteessa rinnastaa, sillä ihminen pystyy järkeistämään tilanteensa ja asettamaan sen kontekstiin. Kissalle ei taas voi millään selittää, eikä se voi selittää itselleen, miksi se kokee jatkuvaa kärsimystä. Sille kärsimys on kärsimystä, eli raaka tunnekokemus vailla viitekehystä, selityksiä tai syitä. Kissa ei myöskään tiedä, että sen pitäisi olla kiitollinen kärsimyksentäyteisestä elämästään.

Ihmisellä on myös aivan erilaiset edellytykset vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja mukauttaa se ja sen tuomat aistivirikkeet soveltumaan fyysisiin rajotteisiinsa. Kissa ei voi korvata etujalkojen puuttumisesta johtuvaa kynsien terotuksen vajetta lukemalla kirjaa.


Väite 2: "Se on syntynyt tuollaisena, ei se tiedä paremmasta"


Se ei ehkä tiedä, mutta sillä on aavistus. Sillä on syvälle perimään koodattuja tarpeita ja syvälle perimään koodattu halu tyydyttää niitä. Tämä pätee aivan yhtälailla eläimiin jotka ovat syntyneet lajityypillisen käytöksen estävän tai sitä merkittävästi hankaloittavan sairauden tai epämuodostuman kanssa, kuin niihin, joiden elinympäristö estää lajityypillisen käyttäytymisen. Eläinten tarpeet toteuttaa tiettyjä käytösmalleja eivät katoa sillä, että ne syntyvät sellaiseen ruumiiseen tai sellaiseen ympäristöön, jossa ne eivät pääse toteuttamaan niitä. Eivätkä ne katoa sillä, että ihminen yrittää puhdistaa omatuntoaan selittämällä mustan valkoiseksi.


Väite 3: "Jokaisella elollisella on oikeus elämään" ja "Sä vihaat vammaisia eläimiä ja haluat tappaa ne kaikki" 


Elämä ei ole itseisarvo. Hyvä elämä on itseisarvo. Tämä on mielestäni se ajatus, josta lähdetään. Kärsiviä eläimiä ajatellen on silkka karhunpalvelus ajatella, että elämä, vaikka kuinka ohuen langan päässä roikkuva sellainen, on itsessään tavoittelemisen arvoinen asia, kun elämän ja sen syrjässä viimeisillä riekaleilla roikkumisen sijaan olennaisinta tulisi olla elämän hyvä laatu.

Räikein tähän väitteeseen liittyvä syytös jonka olen osakseni sosiaalisessa mediassa saanut on, että olisin rotuhygienisti ja haluaisin siksi lopettaa kaikki vammaisina syntyneet kissat. Tämähän ei pidä missään nimessä paikkaansa ja on mielestäni taas yksi osoitus kissan omaa hyvinvointia vastaan kääntyvästä inhimillistämisestä. Ainoa aate jota kannatan on eläinsuojeluaate ja ajattelen tätä asiaa ennenkaikkea kissan itsensä kannalta.

On aivan puhdasta kissan haitallista inhimillistämistä ajatella meidän synnynnäisistä epämuodostumista kärsivien eläinten asiallista lopetusta kannattavien haluavan kissan lopetusta sen takia, että se on vammainen ja sen takia jotenkin ruman näköinen tai vähemmän oikeutettu elämään kuin ns. normaalit lajitoverinsa. Asian laita kun on juuri päinvastainen: kaikilla kissoilla on oikeus hyvään elämään, mahdollisuuteen täyttää lajityypillisiä tarpeitaan ja oikeus nukkua pois silloin, kun edellämainitut eivät ole syystä tai toisesta mahdollisia. Kun puhutaan kesyistä eläinlajeista, kaikkien edellämainittujen oikeuksien toteutuminen on vain ja ainoastaan meidän ihmisten vastuulla.

Kissa ei osaa tuntea arvostusta tai kiitollisuutta siitä että se saa elää, eikä se täten osaa myöskään arvostaa kärsimyksen täyttämää elämäänsä. Kissa ei osaa arvostaa vammansa takia saamaansa viraalijulkisuutta, eikä se osaa arvostaa sitä, että ihmiset luonnehtivat sitä "pikku pupuseksi" sen synnynnäisten epämuodostumien aiheuttaman omaperäisen liikkumistavan takia. Kissa ei osaa arvostaa sen valokuvan tai videon sosiaalisessa mediassa saamien tykkäysten määrää. Kaikki tämä on yhdentekevää, jos kissa ei pysty toimimaan lajilleen tyypillisten käyttäytymismallien mukaan, joihin sillä on voimakas tarve.

KUVAT ARI K. // Kuvien kissat eivät liity tapaukseen.

Lähteet:

cats.about.com - The Complete Cat: The Shoulders and Front Legs 
Gartman Nelli 2013 - Kissojen virtsaamiseen liittyvät käytösongelmat
Haataja Minna 2013 - Suomalaisten rotukissojen röntgenkuvauksella diagnosoitujen lonkkien kasvuhäiriöiden kartoitustutkimus 
HS.fi 16.12.2015 - Sika tahtoo tonkia, pureskella ja rakentaa pesän possuilleen 
International Cat Care - Owning a cat with an amputated limb 
Koirakissaklinikka.fi - Kissaa on kynsiin katsominen
Pohjola Jaana 2013 - Kissojen virikkeet ja aktivointi

2 kommenttia:

  1. Erittäin tärkeä kirjoitus ja pisti miettimään. Kiitos.

    Ps. yhteen kohtaan tekstiä oli jäänyt koirulainen "jotka tulevat joko lemmikin omistajalta tai muuten läheisesti koiran kanssa tekemisissä olevilta ihmisiltä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kiva jos herätti ajatuksia. :)

      Ja hupsista. Käytin tosiaan täällä osittain samoja tekstinpätkiä kuin tuolla Facebookissa koiraesimerkin pohjalta kirjoittaessani, koskien asioita jotka pätevät sekä kissa- että koiraesimerkkiin. Yritin käydä huolellisesti tekstin läpi, mutta olihan sinne sitten jäänyt yksi koiruli väärään paikkaan. :D Käyn korjaamassa. Kiitos tarkkasilmäisyydestäsi. :)

      Poista

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita! Peräänkuulutan keskustelun asiallista tasoa, asiattomat kommentit poistetaan.

Kiitos! :)