maanantai 1. helmikuuta 2016

Ajatuksia kissan inhimillistämisestä osa 2: Tunteet, ihmisten yksinoikeus?

Kissan tunne-elämään liittyy sekä hyvää, että huonoa inhimillistämistä. Mielestäni kissan sielunelämän ymmärtämisen edellytys on tunnistaa ja tunnustaa ne perustunteet, joiden kokeminen on yhteistä kissoille ja ihmisille. On myös olennaista tiedostaa ihmisenkin olevan pohjimmiltaan eläin, jonka kokemilla tunteilla on vankka evolutiivinen perusta.

Huonoon kissan tunne-elämän inhimillistämiseen taas puolestaan sorrutaan silloin, kun puhutaan kissan kostonhalusta, katuvaisuudesta tai protestoinnista. Nämä kun ovat sellaisia tunnemaailman piirteitä, jotka ovat ominaisia ihmiselle, mutta joihin kissa ei ainakaan nykytiedon mukaan kykene. Kissalta puuttuu nimittäin niin kutsuttu mielen teoria, eli kyky asettua toisen elollisen asemaan, ennakoida mitä toinen ajattelee ja asettaa oma toimintansa tähän kontekstiin.


Tällä hetkellä tiedetään kissalla olevan kaikki samat seitsemän perustunnetta kuin ihmiselläkin. Nämä seitsemän perustunnetta ovat:


  • pelko
  • aggressio
  • suru
  • ilo
  • hoiva
  • seksuaalisuus
  • leikkisyys

Perustunteiden ja niiden ilmenemismuotojen vertailussa ihmisen vastaaviin tulee mielestäni huomioida se, että vaikka ihminen on pohjimmiltaan eläin muiden joukossa, se pystyy tietoisesti säätelemään toimintaansa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ihmiselläkin näitä alkukantaisia toimintamalleja ja niiden tuomia impulsseja olisi.

Ihminen on laumaeläin, jolla on laumaeläimen lajityypilliset käytösmallit. Ihmisellä on kuitenkin myös kyky eettiseen ja moraaliseen ajatteluun, joiden kautta hän pystyy tietoisesti ohjaamaan toimintaansa. Tällöin hänen ei tarvitse automaattisesti noudattaa liskoaivojensa sanelemia käytösmalleja sellaisinaan, vaan hän voi vaikuttaa siihen miten ne ilmenevät ja vaikuttavat ympäröivään maailmaan.

Huomioithan, että olen aivan täysi maallikko, mitä tulee eläinten käyttäytymistieteisiin. En siis pyri kirjoituksellani opettamaan tai neuvomaan ketään, vaan ainoastaan rohkaisemaan ihmisiä kiinnostumaan kissojen tunne-elämästä ja hankkimaan siitä lisää tietoa. :)

Ihmisen ja eläimen kokema tunneskaala on todella laaja, mutta pitääkseni kirjoitukseni edes kohtalaisen luettavassa muodossa ja pituudessa, päätin käsitellä jokaista perustunnetta melko suppeasti. Toivonkin, että tämä kirjoitukseni antaisi ennen kaikkea sykäyksen tutustua kissan tunne-elämään ja kognitioon tarkemmin ja innostaisi hankkimaan lisää tietoa aiheesta. :)

Kissan tunne-elämä, pelko

Pelko 


Nykyisen tutkimustiedon valossa näyttää siltä, ettei eri nisäkäslajien välillä ole eroa perustunteiden kokemisen voimakkuudessa. Ei siis voida sanoa, että esimerkiksi toisen eläinlajin kokema pelko olisi voimakkaampaa kuin toisen, sillä siitä ei ole saatu tutkimuksissa minkäänlaisia viitteitä.

Jos mietitään ihmistä, niin hänellä on kuitenkin kyky rationalisoida ja selittää kokemansa tunteet ja asettaa ne kontekstiin. Ihminen saattaa säikähtää voimakkaasti esimerkiksi kuulemaansa kovaa ääntä ja todeta heti perään naurahtaen, että joku laittoikin vain parkkipaikalla autonsa takakontin tavallista vauhdikkaammin kiinni. Kissalle tunteet sensijaan ovat raakoja kemuksia ilman järkeistämistä. Niille ympäristöstä tulevat äkkinäiset ärsykkeet lienevät aivan yhtä pelottavia riippumatta siitä, onko niihin liittyvä uhka todellinen vai ei.

Kissan tunne-elämä, aggressio

Aggressio


Sijaisaggressio ja reaktion tietoinen kanavointi


Kissa hyökkää sumeilematta pihalleen eksyneen vieraan kissan kimppuun tai jos ei pääse sinne asti, kohdistaa aggressionsa lähimpään mahdolliseen kohteeseen, kuten omaan kissakaveriinsa. Ihminen taas puolestaan pystyy kanavoimaan ja kohdistamaan aggressionsa tietoisesti uudelleen.

Jotkut ihmiset esimerkiksi purkavat tilanteen herättämää aggressiota pistämällä tavaroita säpäleiksi ja tästä klassisin esimerkki lieneekin kumppanin kanssa riideltäessä seinään lentävät astiat. Tällöin voitaneen puhua sijaisaggressiosta, jossa ihminen purkaa aggression herättämän turhauman muualle, kuin sen aiheuttaneeseen kohteeseen. Ihminen voi voimakkaasta tunneimpulssista huolimatta tietoisesti päättää olla kohdistamatta aggressiotaan mihinkään elolliseen, kun kissan sijaisaggressio taas kohdistunee suoraan lähimpään mahdolliseen kohteeseen, oli se sitten oma tuttu kissakaveri tai oman emännän käsi.

Toisaalta nykytutkimuksen mukaan kissankaan tunteen aiheuttamat reaktiot eivät ole täysin automaattisia, vaan niiden aivot pystynevät valitsemaan tilanteeseen sopivimman reaktiotavan aivoissa oppimisen seurauksena jo olevien toimintamallien väliltä. Tarkoitankin siis ihmisen ja kissan käytöksen ja reaktioiden säätelyn erolla sitä, että ihmisellä on tietoinen etiikka ja moraali, jotka hänen käytöstään ohjaavat. Ihminen tietää, että toisen satuttaminen on väärin ja voi näin tehdä tietoisen valinnan olla satuttamatta riidan toista osapuolta ja rikkoa sen sijaan jonkin elottoman esineen. Kissalla ei ole kykyä asettua toisen elollisen asemaan, eikä se täten pidä aggressiosta kumpuavan reaktion purkamista toiseen elolliseen lähtökohtaisesti vääränä.

Kissan tunne-elämä, aggressio


Resurssiaggressio


Jos puhutaan aggressiosta yleisellä tasolla, voitaneen asiaa lähestyä myös resurssien puolustamiseen liittyvän aggression kautta. Kissathan ovat tunnetusti reviiritietoisia eläimiä, jotka eivät aivan helpolla sulata nurkilleen ilmaantuvia vieraita aikuisia kissoja. Kissa ei myöskään mielellään jaa saalistaan, vaan nauttiskelee onnistuneen saalistustapahtuman sadosta mielellään yksin. Jos toinen kissa yrittää apajille, se saa osakseen matalaa murinaa: "Tämä saalis on MINUN, saalista itse omat ruokasi!"  Kissa on siis hyvin tarkka resursseistaan ja niiden puolustamisen tarve nostanee verrattain helposti aggression pintaan.

No oletkos koskaan nähnyt resurssiaggressiivisia ihmisiä, jotka työpaikan ruokalassa ärisevät toisilleen tarjottimiensa ääressä, heh, heh? No en ole nähnyt, en, mutta millaista korkeampaa inhimillisyyden tasoa esimerkiksi sodankäynti muka ilmentää? Jonkinlaista resurssiaggressiota ja reviirikäyttäytymistä sekin kai lienee, eikä yhtään sen jalompaa kuin kissankaan omistuksenhalu omista resursseistaan.

Lisäksi mietin, voidaanko länsimaista ihmistä ylipäätään pitää resurssiaggression puuttumisen mittarina? Me kun elämme sellaisessa yltäkylläisyydessä, ettei meillä ole tarvetta kilpailla resursseista keskenämme. Jos joutuisimme autiolle saarelle tai muuten resursseiltaan rajattuihin olosuhteisiin, niin meistäkin voisi kuoriutua jotain aivan pitelemätöntä. Länsimainen ja yltäkylläisyydessä elävä kissa taas saattaa ilmentää resurssiaggressiota ihan vaan siksi, että kokee siihen syystä tai toisesta tarvetta. Vastaavaa aggressiota ilmenisi varmasti myös ihmisellä silloin, jos hän kokisi siihen subjektiivista tarvetta.

Uskon myös, ettei kukaan antaisi vapaaehtoisesti toisen ihmisen varastaa itseltään, tai pitäisi siitä, että hänelle kuuluvaa omaisuutta tullaan lainaamaan ilman lupaa. Samasta asiastahan periaatteessa on kyse silloin, kun kissa menee kähveltämään ruokaa toisen kupista, tai yrittää viedä herkkupalaa suusta. Ruoka kun on kissalle varmastikin jokseenkin sama asia kuin ihmiselle raha, eli saavutettu etu ja sitä materiaa, jolla on kaikista eniten merkitystä sen haltijalle.

Eivät kaikki, ihmiset kuin kissatkaan, ole samasta puusta veistettyjä ja taipumus tai herkkyys resurssiaggressioon lienee yksilöllinen piirre, lajissa kuin lajissa. Varmasti myös ympäristötekijät ja resurssien niukkuus vaikuttavat kissoillakin siihen, kuinka hanakasti niitä puolustetaan. Se ainakin tiedetään, että kissat elävät sitä todennäköisemmin yksin, mitä vähemmän ravintoa on saatavilla.

Kissan tunne-elämä, suru

Suru


Meistä jokaiselle kurkkua kuristava ja lamaannuttava suru on varmastikin tavalla tai toisella tuttu tunne. Olemme menettäneet itsellemme tärkeän ihmisen tai eläimen, mikä saa meidät surullisiksi.

Kissatkin tuntevat surua, joka on kipua muistuttava menetyksen tunne. Tutkimukset osoittavat, että kissatkin kiintyvät ihmisiin ja lajitovereihinsa, joiden menettäminen esimerkiksi kuoleman seurauksena voi saada jäljelle jääneet kissatkin suremaan. Aivan kuten mekin suremme.

Kissan tunne-elämä, ilo

Ilo


Kissa kokee iloa ja mielihyvää saalistaessaan. Kissa kokee iloa ja mielihyvää ollessaan silitettävänä tai lajitoverin nuoltavana. Kissa innostuu kuullessaan omistajansa äänen. Kissa kokee iloa ja mielihyvää siinä missä ihminenkin, mutta se osoittaa tunteitaan niin hienovaraisin elein, että meidän on helppo pitää kissaa tunteettomana, ilottomana ja ilmeettömänä otuksena.

Kissan kiintymystä omistajaansa kohtaan on tutkittu ja samalla havainnoitu niiden innostumisesta kieliviä eleitä. Ne ovat olleet pään kääntämisen ja pupillien suurenemisen kaltaista hienovaraista laatua, jolloin ne jäävät tavallisessa kotiympäristössä helposti huomaamata.

Kissan tunteita ilmentävien eleiden hienovaraisuudelle on looginen selitys: pienen kokonsa vuoksi kissa on saalistajan lisäksi myös saaliseläin, joten sen ei sovi tehdä tunteistaan liian suurta numeroa, jolla herättää saalistajan huomion. Toisin sanoen: suurieleinen ja dramaattinen tunteiden osoittaminen ja ilmaisu olisi saattanut koitua monen kissan ja lopulta koko lajin kohtaloksi, joten hillityllä ulosannilla on lajin säilymisen kannalta hyvät perusteet. Kissoilla on myös pitkä historia yksinelävinä erakkoina, joten niiden lajin yksilöiden välisen viestinnän ei senkään puolesta ole ollut tarvis kehittyä niin suurieleisiksi kuin esimerkiksi koirilla, jotka ovat lähtökohtaisesti keskinäiseen kommunikointiin taipuvaisia laumaeläimiä.

Kissan tunne-elämä, hoiva

Hoiva


Kissaemo hoivaa pentujaan. Pitää huolta niiden perustarpeista: ruokkii, pissattaa, pitää puhtaana ja lämpimänä. Ihmisellä tätä äidin ja lapsen suhdetta kuvailtaisiin sanalla "äidinrakkaus": äidin jälkeläiseensä kohdistama hoiva ja henkensä uhalla puolustaminen, joka mahdollistaa jälkeläisen selviytymisen hengissä ja maksimoi suvun jatkumisen todennäköisyyden.

Hoivaavana osapuolena toimimisen lisäksi hoivan tunteisiin liittyy hoivattavana olo ja kiintymys. Aikuinenkin kissa nauttii pennun roolista, eli hoivattavana olemisesta. Mikä olisikaan kissan mielestä parempaa, kuin rapsuteltavana oleminen, tai lajitoverin "pesulapalveluista" nauttiminen?

Myös ihmiset nauttivat kosketuksesta ja kiintyvät niin toisiinsa, kuin eläimiinkin. Harhakäsitys siitä, että ihmisen ja kissan välinen kiintymys olisi yksipuolista, liittynee sekin kissan vähäeleiseen tunteiden ilmaisuun. Kissa osoittaa ystävällisyyttä nostamalla hännän pystyyn, puskemalla ja nuolemalla. Näillä eleillä kissa osoittaa kiintymystä lajitovereitaan kohtaan ja ihmisiinkin kohdistettuna ne kielinevät kiintymyksestä.

Kissan tunne-elämä, seksuaalisuus

Seksuaalisuus


Ihmisurokset eivät ehkä juokse "kiimaisen naaraan" perässä ympäriinsä virtsaillen ja riipivästi mouruten, mutta tutkimusten mukaan miehet kyllä pitävät ovuloivaa naista viehättävämpänä, kuin kuukautiskierron muussa vaiheessa olevaa. Tämä on saatu selville, kun miehet on laitettu haistelemaan kuukautiskierron eri vaiheissa olevien naisten erittämiä tuoksuja valvotuissa olosuhteissa.

Ovuloivan* naaraspuolisen yksilön ominaistuoksun aiheuttama reaktio on ihmismiehillä ja kollikissoilla siis sama, mutta ihminen pystyy tietoisesti säätelemään ja hillitsemään käytöstään, joten se ei ilmene yhtä härskisti kuin kissoilla.

Seksuaalisuus ei kuitenkaan ole eläimillekään mikään mekaaninen ja pelkkään lisääntymistarkoitukseen tähtäävä automaattinen toimenpide, vaan se tuottaa niillekin mielihyvää.

* Kissanaaras ovuloi todellisuudessa vasta parittelun yhteydessä.

Kissan tunne-elämä, leikkisyys

Leikkisyys


Aivan kuin ihmiset, kissatkin ovat leikkisiä. Ne leikkivät ja kirmaavat sen takia, että se on hauskaa. Aivan kuin ihmisissä, eläimissäkin nuoret yksilöt leikkivät eniten, joskin kissalla leikkisyys säilyy usein läpi elämän. Leikkityylit voidaan jakaa kolmeen osaan: liikunnalliset leikit, sosiaaliset leikit ja esineisiin kohdistuvat leikit.

Leikkimisen eväämistä kissalta voitaneenkin näin kärjistetysti verrata leikkimisen eväämiseen ihmislapselta. Kummankaan kohdalla ei liene realistista vaatia moitteetonta ja rauhallista käytöstä ja paikallaan istumista, jos vastapainoksi ei anneta mahdollisuutta ylimääräisen energian tai ylivirittyneen tilan purkamiseen vapaalla leikillä turvallisessa ympäristössä.

Leikin pääasiallisena kriteerinä pidettäneen sitä, että se on toimintaa joka on eläimen mielestä itsessään hauskaa, riippumatta siitä, mitä leikistä seuraa. Se koostuu usein liioitelluista eleistä, imitoi tosielämän toimintaa ja on ennenkaikkea hauskaa. Se sisältää samojen liikkeiden eri variaatioita ja tapahtuu pakottamatta, vain silloin kun eläin on terve ja kokee olonsa turvalliseksi. 

Kun mietimme ihmislapsen leikkikäyttäytymistä näiden kriteerien valossa, voinemme tulla siihen lopputulokseen, että eläinten ja ihmisen leikkisyyksissä on aika paljon yhteistä.

Kissan tunne-elämä, erot ihmiseen

No entäs ne erot?


Aivan yhtä tärkeää kuin tiedostaa tunne-elämiemme yhteneväisyydet, on tiedostaa myös niiden erot ja tehdä selkeä rajanveto hyödyllisen ja haitallisen inhimillistämisen välille. Haitallisen inhimillistämisen puolelle lipsutaan silloin, kun aletaan puhua kissan kostonhalusta, katumuksesta tai protetstoinnista. Kissalla kun ei nykytiedon mukaan ole kykyä asettua toisen asemaan, joten se ei myöskään pysty mukauttamaan omaa toimintaansa oletukseen siitä, mitä ihminen ajattelee.

Kissa ei siis juonittele, haudo kostoa tai laskelmoi. Se ei osoita mieltään pissaamalla sänkyysi, tai uuden miesystäväsi kenkään. Se ei osoita katumusta näyttäessään syylliseltä revittyään vessapaperirullan silpuksi lattialle, eikä se kosta mököttämällä sitä, että sen omistaja on ollut viikon reissussa. Tällaiseen käyttäytymiseen löytyy aina muunlaiset syyt, joskus jopa fyysinen sairaus, joka on vaarassa jäädä hoitamatta, jos kissan käytöstä pidetään sellaisina tunnepohjaisina reaktioina, joihin se ei todellisuudessa kykene.

Esimerkiksi sänkyyn tai kenkään pissaava kissa ei osoita mieltään, vaan oireilee mitä todennäköisimmin joko stressiä tai esimerkiksi virtsatietulehduksen tai virtsakiteiden aiheuttamaa fyysistä kipua. Uuden kumppanin muuttaminen saman katon alle voi olla kissalle niin järkyttävä elämänmullistus, että se yrittää tehdä oloaan turvalliseksi merkkaamalla omaa reviiriään ja virtsaamalla omaa hajuaan uuden kumppanin kenkiin. Tilanne ei laukea sillä, että kissaa syytetään jostain mihin se on täysin syytön ja mitä se ei ymmärrä, vaan sitä tulisi yrittää ratkaista miettimällä, miten kissan kokemaa stressiä voisi helpottaa.

Fyysisissä virtsavaivoissa kissa taas saattaa alkaa yhdistää virtsaamisesta johtuvan kivun hiekkalaatikkoon, jolloin se yrittää parhaansa mukaan paeta kipua pissaamalla mihin tahansa muualle kuin hiekkalaatikkoon. Kissan virtsatievaivat ovat vakavia ja aina eläinlääkärin hoitoa vaativia sairauksia. Pahimmillaan hoitamaton virtsakivi voi tukkia kissan virtsaputken kokonaan estäen virtsaamisen ja aiheuttaen lopulta kuolemaan johtavan kehon hitaan ja tuskallisen myrkytystilan.

Tästä syystä on erittäin tärkeää, ettemme yhdistä kissan toimintaan sellaisia tunteita, joilla ei ole todellisuudessa asian kanssa mitään tekemistä, vaan pyrimme löytämään ongelmalliseksi koetun käytöksen takana olevat todelliset syyt ja niihin asiaankuuluvat hoitomuodot.

Kissan tunne-elämä, erot ihmiseen
Onko ihmisen ja eläimen tunteiden vertailussa loppujen lopuksi mitään järkeä? Emmehän me voi tietää, mitä eläinten päässä oikeasti liikkuu! Minun näkökulmani tähän asiaan on se, että ihminen sisäistää asiat parhaiten ja kokee ne itselleen todennäköisimmin tärkeiksi silloin, kun ne koskettavat tavalla tai toisella häntä itseään.

Esimerkiksi kissan kokema pelko on helppo jättää huomiotta, jos ei ajattele pelkoa sen kautta, miltä se itsestä tuntuisi, tai pidä kissan pelkoa yhdenvertaisena oman pelon kokemuksen kanssa. On mielestäni myös erittäin tärkeää tiedostaa tunnetilat eläimen käytöksen takana, jotta voimme reagoida niihin oikein ja mahdollistaa vastuullamme olevien lemmikkieläinten rikkaan ja tasapainoisen tunne-elämän.

Lemmikkieläimen fyysisistä perustarpeista huolehtiminen lienee jokaiselle valistuneelle lemmikinomistajalle aivan itsestäänselvä asia, mutta mielestäni lemmikin henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen on aivan yhtä tärkeää. T
ässä keskustelussa relevanteinta ei olekaan se, miten tunteet ilmenevät ja näkyvät ulospäin, vaan se, että näkyvän reaktion taustalla oleva tunnekokemus on todennäköisesti tismalleen sama niin ihmisellä kuin kissallakin.

Mielestäni on myös jo korkea aika luopua käsityksestä, jonka mukaan ihminen on täysin muista eläimistä poikkeava ja niihin nähden ylivertainen laji. Saamme koko ajan enemmän ja enemmän tietoa tätä samaa palloa kanssamme tallaavien lajien sielunelämästä ja mitä enemmän tietoa tulee, sitä enemmän huomaamme muiden eläinten muistuttavan meitä itseämme. 

Jaksoitko lukea loppuun asti ja jos, niin millaisia tunteita herätti? (heh, heh)

KUVAT ARI K.


Lähteet:

Dr. Mouse - Kissan lisääntyminen
Eläintieto.fi - Kissa luonnossa
Eläintieto.fi - Kissa tuntee ja kommunikoi
Eläintieto.fi - Leikki on lupaava mittari eläimen hyvästä olosta  
GreenCare - Mitä tiedetään kissojen tunteista? 
HS.fi 4.7.2014 - Tietokirja tutkii pitävätkö kissat oikeastaan ihmisistä  
IS.fi - Etsitkö unelmiesi miestä? Unohda hajuvesi
Novan ja Ronin blogi - Helena Telkänrannan luento
(Olen itsekin kuunnellut tämän samaisen luennon jälkikäteen tallenteena)

SavonSanomat.fi 28.9.2015 - Tiesitkö nämä 11 mielenkiintoista asiaa eläimistä?Marvinin,
Tiede 7/2015 - Helena Telkänranta: 10 myyttiä kissoista ja koirista
Tuimakka.fi - Millaista on olla eläin?
Yle.fi 26.7.2013 - Ilouutinen kissan omistajalle: Et olekaan lemmikillesi täysin yhdentekevä

(Olen jälleen kerran joutunut kroonisen ajan puutteen takia tyytymään toisen käden tietolähteisiin.)

PS. Juttusarjan seuraava ja viimeinen osa käsittelee piirteitä ja omiaisuuksia, jotka olemme kulttuurimme puolesta tottuneet kissaan liittämään. Pysykää siis kanavalla. :)


6 kommenttia:

  1. (Y)
    Ei mulla muuta. Tää oli vaan niin hyvä teksti, toivottavasti ihmiset kissat-ryhmässäkin lukis tämän ajatuksella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. :) Kiva että tykkäät ja jaksoit lukea loppuun asti. :D Itse aina vähän pelkään etukäteen, että ovatko ihmiset näiden mun tekstimassojen äärellä silleen että "bla, bla".

      Hyvä että koet tekstin hyödyllisenä. Tällainen palaute saa mut kirjoittamaan tärkeäksi kokemistani kissa-aiheista jatkossakin. On tosi voimauttavaa huomata, ettei suinkaan ole ainoa, jota nämä asiat kiinnostavat. :)

      Poista
  2. Kiitos, että kirjoitat kaikille meille kissallisille (ja heille joilla ei kissaa vielä ole ;) ) erittäin tärkeästä asiasta! Itsekin lähes viikottain törmään kyseisiin huonon inhimillistämisen sävyttämiin väärinkäsityksiin ja esimerkkeihin, kun kissojeni kanssa ulkoillessa ajaudun juttelemaan satunnaisten vastaantulijoiden kanssa. Juttutuokioissa on tullut ilmi, että hyvin vahvana ihmisillä elää edelleen käsitys siitä, että kissat tekisivät jotakin "ilkeyttään" tai "kostoksi", kun he alkavat kertomaan minulle omia kissakokemuksiaan siinä sivussa, kun ihmettelevät ja haluavat silittää valjastelevia kissojani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon ihanasta kommentistasi.

      Olen itsekin törmännyt melko paljon kissoihin liittyviin vääristyneisiin käsityksiin ja halveksuntaan, jota erityisesti maatiaiskissat saavat hyvin laajalti kokea.

      Palo kissan aseman ja maineen yhteiskunnalliseen parantamiseen, sekä yleisten kissa-asenteiden muuttamiseen onkin se syy, miksi tämän blogin olen perustanut. :)

      Pidetään yhdessä lippu korkealla!

      Poista
  3. Minun kissani kyllä purkaa minuun kohdistetun aggression (jota ei uskalla kohdistaa minuun) siskoonsa ja emoonsa. Se on todettu niin monta kertaa. Kissaa ottaa päähän, kun kiellän menemästä ulos tai muuta. Se mulkaisee minua, mutta iskut saa lähelle osuva kissa. Minä en koskaan saa osumia, koska se ei uskalla minulle, ja olen sille tärkeä hellitsijä ja ruoanantaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kommentistasi. :)

      Kuvailemasi käytös on kissalle normaalia, mutta koston kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, jos siis siihen viittaat?

      Kyseessä on tilanteen herättämä aggressio ja siitä syntyvä turhauma. Toisin sanoen: kun kissa käy kierroksilla, eikä se syystä tai toisesta pääse purkamaan aggressiotaan sen alkuperäiseen aiheuttajaan, see purkaa tilanteen aiheuttaman turhauman lähimpään mahdolliseen kohteeseen, kuten kissakaveriin. Meillä sama ilmiö on nähty tilanteissa, joissa omat kissamme ovat ulkotarhassaan ja sen toiselle puolelle ilmaantuu vieras irtokissa. Kun sitä vierasta irtokissaa ei pääse kurmottamaan, niin sitten hyökätään yleensä sen lähimmän kissakaverin kimppuun ja puretaan se vieraan kissan aiheuttama aggressiolataus siihen.

      Kyseessä ei kuitenkaan ole kostaminen, sillä kissa pyrkii kuvaillun kaltaisella käytöksellään helpottamaan omaa oloaan, eikä suinkaan tekemään muiden oloa sietämättömäksi. Sama pätee stressi- ja kipuperäiseen hutipissailuun, jonka avulla kissa pyrkii nimenomaan parantamaan omaa oloaan, eikä aiheuttamaan ihmiselle mielipahaa. Niin hutipissailun kuin kissakavereiden päälle hyökkimisenkin taustalla on aina jokin tunnetila (stressi, ahdistus, kipu, suuttumus/aggressio, turhautuminen...), mutta järjestelmällisellä ja suunnitelmallisella kostamisella ei nykytiedon mukaan ole asian kanssa mitään tekemistä.

      Poista

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita! Peräänkuulutan keskustelun asiallista tasoa, asiattomat kommentit poistetaan.

Kiitos! :)