tiistai 29. joulukuuta 2015

Rakettien pauke piinaa myös kissoja

Minulla on ollut paukkuarka kissa. Nyt jo edesmennyt Nami-mummelimme vietti valtaosan uudenvuodenaatoistaan sohvan rakenteiden sisällä piileskellen ja tuli esille vasta rytinän vaimennuttua. Namin viimeiset uudenvuodenaatot menivät onneksi rauhallisesti, kissan kuulon huononnuttua käytännössä olemattomiin. 

Aloin uudenvuoden juhlinnan ja siihen läheisesti liittyvän rakettien äänekkään ammuskelun jälleen vääjäämättä lähestyessä muistella meidän Namiamme ja pohtia, mahtaako sillä olla paljon kohtalotovereita. Paukkuaroista koirista kuulee kyllä puhuttavan, mutta kissojen ääniin liittyvistä peloista on puhuttu valitettavan vähän. Niinpä tiedustelin ihmisten omakohtaisia kokemuksia kissojen paukkuarkuudesta ja sen ilmenemismuodoista muutamassa kissa-aiheisessa Facebook-ryhmässä.

Saamieni vastausten perusteella ei todellakaan voi vetää mitään tieteellisiä johtopäätöksiä, eikä se ole tarkoituskaan. Halusin vain näiden muutaman yksittäistapauksen myötä tuoda esille sen, että rakettien paukahdellessa ulkona, kodeissa neljän seinän sisällä koetaan tunteita laidasta laitaan, myös nelijalkaisten ja viiksekkäiden ystäviemme keskuudessa.


Nami-kissastamme näkyi hädin tuskin nenänpää, kun se piiloutui uudenvuodenrakettien paukkeelta.

Se, miten kissa reagoi raketeista syntyvään paukkeeseen, lienee täysin yksilöllistä. Joistain useamman kissan talouksista löytyy sekä raketteja pelkääviä, että suorastaan niitä ja niiden katselua rakastavia kissoja.

Saamieni vastausten joukossa olikin myös kommentteja, joissa kissojen kerrotaan suhtautuvan rakettien paukkeeseen ja välähtelyyn joko välinpitämättömästi tai uteliaasti. Saamieni 15 vastauksen joukosta näitä oli viisi, eli kolmannes. Jätän nämä kissojen pelkäämättömyyttä koskevat kommentit kuitenkin sivurooliin, sillä tämän kirjoituksen pääasiallisena tarkoituksena on pohtia kissojen ääniarkuutta ja sen ilmenemismuotoja.

uudenvuodenraketti

Solveig N. kertoi omista kissoistaan:
"Meillä ragdoll poika Måns ei tykkää, kun alkaa ulkona paukkuminen niin hän alkaa murisemaan ja lähtee yläkertaan. Viime vuonna yritin laittaa talon hiljasempaan huoneseen ja radio päälle verhot kiinni, mutta hän vaan raapi ovea ja halusi pois. Ihmisen läsnäolo helpottaa mutta en jätä yksin kotiin. Meillä kuluu satunnaisesti pitkin vuotta rakettien ääniä koska asumme lähellä Haikon Kartanoa ja ne ampuvat jos on esim. hääjuhlia tai vastavaa."


Riitta H. kertoi omista kissoistaan:
"Meidän nuorimmainen pelkää kaikenlaista pauketta, myös ukkosta. Viettää siis vuodenvaihteen ja myrskyt peittojen alla, usein siellä viltin alla hikoilee myös isi tai äiti... Uudenvuodenaattona laitetaan radio kovalle ja verhot kiinni, jotta pauke ja välähdykset jäisivät edes vähän piiloon. Eikä puhettakaan siitä, että lähtisimme itse johonkin juhlimaan. Kaksi vanhempaa kissaamme sen sijaan istuvat ikkunalaudalla ihailemassa raketteja."

uudenvuodenraketti

Taina H. kertoi omista kissoistaan näin:
"Asutaan kerrostalossa ja niitä on myös ympärillä joten pauke on kamala! Minun Emma vanhukseni kyyhöttää kaapissa, välillä juoksee maha maata viistäen toiseen kaappiin. Muulloin, jos ulkoa kuuluu koviakin ääniä, Emma kyllä menee ikkunaan katsomaan mutta raketit on liikaa. Pölynimuri kyllä myös meillä saa kissan kaappiin."

uudenvuodenraketti

Maija S. kertoi omasta kissastaan näin:
"6-vuotias kastraattinaaraani on paukkuarka. Alkuvuosina se säntäili rakettien paukkeessa maha maata viistäen pitkin taloa ja piiloutui milloin minkäkin sängyn alle. Viime aikoina olen laittanut sen muiden kissojen kanssa jo alkuillasta saunan löylyhuoneeseen, joka on keskellä taloa ja jonne ulkoa tulevat äänet eivät niin hyvin kuulu. Lisäksi olen laittanut sinne cd-soittimeet hiljaista musiikkia soimaan ja häivyttämään pauketta. On toiminut hyvin." 

Yritin etsiä tätä kirjoitusta varten tietoa kissojen ääniarkuudesta ja sitä löytyi valitettavan vähän. Valtaosa ääniarkuutta koskevista kirjoituksista koski koiria. Löytämäni vähäisen tiedon perusteella hetkellinenkin pelon kokemus voi vaikuttaa kissaan jopa 28-48 tuntia sen jälkeen, kun varsinainen järkyttävä kokemus on koettu. Joka kerta kun kokemus toistuu, pelko vahvistuu ja lopulta pienikin ärsyke voi aikaansaada äärimmäisen pelkoreaktion. Vaikka kaikki kissat eivät pelkääkään raketteja, niin tämän tiedon nojalla voitaneen todeta, että ne jotka pelkäävät, pelkäävät sitten senkin edestä.

Laki on määritellyt uudenvuodenrakettien ampumiselle sallitun ajankohdan, joka on 31.12.-1.1. klo 18-02. Tästä huolimatta rakettien ammuskelu aloitetaan yleensä lain sallimien rajojen ulkopuolella, joskus jopa heti rakettimyynnin alettua, eli useita päiviä etuajassa. Rakettien ensimmäisestä myyntipäivästä lähtien pauke alkaa lisääntyä tasaisesti, huipentuen aattoillan tauottomaan rätinään. Voinemme vain siis pelon- ja kauhunsekaisin tuntein miettiä, mitä tämä tarkoittaa päiväkausia yhtäjaksoisesti henkensä edestä pelkäävän kissan näkökulmasta, jolle ei voi millään keinolla selittää paukkeen ja välähtelyn olevan sille täysin vaaratonta.  


Marska L. kertoi omasta kissastaan näin:
 
"Linda murisi ja piilotteli vähä kaikkialla, ei osannut rauhoittua paikalleen yhteen piiloon. Ravasi välillä parvelle, välillä kyhjötti ruokapöydän alla tuoleilla, välillä sohvan takana, saunassakin, se oli surullista kun ei itse voinut mitenkään auttaa."

Jouni H. kertoi omista kissoistaan näin: 
"meitä kissat kalle ja lipponen olivat sängyn alla kun paukkui. tuosta uudesta paavosta ei tiedä miten suhtautuu."
Siinä missä koiran paukkuarkuudesta puhutaan paljon, Yliopistollisen eläinsairaalan eläinlääkäri Sonja Lahden kirjoituksen mukaan sen yleensä myös huomaa helposti päällepäin koiran alkaessa läähättää, täristä ja hakeutua piiloon. Samassa kirjoituksessa hän toteaa muiden lemmikkien, kuten kissojen, pelon olevan koiraa vaikeammin havaittavissa, sillä kissat esimerkiksi vetäytyvät pelätessään suorilta piiloon. Tästä seuraa se, että niiden muita pelkoon liittyviä reaktioita voi olla vaikea tarkkailla ja havaita, vaikka ne ovat aivan yhtä todellisia ja olemassaolevia kuin koirallakin.

uudenvuodenraketti

Emma P. kertoi omasta kissastaan näin:
"Meillä 6vuotias kissa joka aina kun raketteja ammutaan tahtoo piiloutua johonkin, esim. pahvilaatikkoon. Hän kuuntelee hyvin herkästi kaikkia ääniä ja pupillit suurenevat älyttömän paljon! Meillä pyritään olemaan halimatta ja voivoittelematta kissaa sillä ollaan huomattu että näin kissa vain huolestuu enemmän. Laitetaan hänelle aina joku pahvilaatikko missä peittoja sisällä niin että pääsee sinne käpertymään ja myös siirretään kissanvessa lähemmäs että ei tarvitse pitkäksi aikaa turvallisesta laatikosta poistua."

uudenvuodenraketti
Tommi J. kertoi omista kissoistaan näin:
"Meillä pojat ei mene ikkunoiden lähelle ollenkaan kyhjöttää vieressä tai sängyn alla selvästi pelkäävät"
Tällä kirjoituksella toivon voivani vedota raketinampujiin sen puolesta, että rakettien ammunnassa noudatettaisiin lain määrittämää aikarajaa, eikä ammuskeltaisi sen ulkopuolella. Paukkuarkojen eläinten omistajat voivat toki tiettyyn pisteeseen asti yrittää helpottaa lemmikkinsä oloa paukkeen keskellä, mutta mitkään keinot eivät ole toimintavarmuudeltaan aukottomia tai välttämättä vie eläimen kokemaa pelkoa täydellisesti pois. Sitäpaitsi, kuten jo aiemmin sanottu, eläimen pelkotuntemus ei välttämättä rajoitu koskemaan ainoastaan sitä hetkeä kun rakettien ammunta on kiivaimmillaan, vaan pelkotilasta palautuminen voi viedä pitkään ja saada aikaan sen, että eläin pelkää seuraavalla kerralla entistä enemmän.

Muistetaan me kissanomistajat puolestamme pitää kissamme uudenvuoden rakettiloiston ajan visusti sisällä, etteivät ne raketin pauketta mahdollisesti säikähtäessään sinkoa päättömästi pimeyteen tai joudu ilkeämielisten raketinräjäyttelijöiden uhreiksi.

Tästä vakavamielisestä aiheesta huolimatta toivotan kaikille neli- ja kaksijalkaisille oikein ihanaa ja rauhallista uutta vuotta!

KUVAT ARI K. // Suurkiitos kaikille some-kysymyksiini vastanneille ja tämän kirjoituksen yhteydessä siteeratuille

Lähteet:
Yliopistollinen eläinsairaala - Eläinlääkärin vinkit lemmikin uuden vuoden viettoon 
Dr. Mouse - Paukkuarkuus

tiistai 22. joulukuuta 2015

Rauhallista joulua

Nukkuva kissa toivottaa rauhallista joulua

Tämän kuvan myötä hiljennymme joulun viettoon ja toivottamme kaikille kaksi- ja nelijalkaisille ystävillemme rauhallista joulua ja kaikkea hyvää vuodelle 2016! Nähdään joulun jälkeen! :)

lauantai 19. joulukuuta 2015

Hanna, nelijalkainen työntekijä

Minulla on ollut joulumieli kateissa. Olen ehdottomasti talvi-ihminen, mutta ilman lunta ei ole talvea ja tämä etelän musta ja märkä harmaus imee ihmisestä kaiken energian. Olin aivan väsähtämisen partaalla, kunnes eräs Kirsi Forssasta kirjoitti Facebookin kissaryhmään ja myötä joulumieleni palautui kertaheitolla. 

Kirsin luvalla julkaisen jutun myös täällä blogissa.

Hanna, eli vanhusten dementiakodin nelijalkainen hoivatyöntekijä sai työntekijän statuksen ja työterveyshuollon. Mikä parasta, Hannaa koskeva päätös tulee kattamaan koko kuntayhtymän alueen, joten myös muiden alueella toimiviin yksiköihin mahdollisesti tulevat nelijalkaiset työntekijät saavat nauttia näistä saavutetuista eduista. Kuntayhtymän päättävä taho ymmärsi, että kissan hankkiminen hoivayksikköön edellyttää kissan tarpeista huolehtimista 24/7.

Kirsi auttoi osaltaan Hannaa kotiutumaan dementiayksikköön, mutta suurimman työn tekevät ne hoitajat, jotka työskentelevät päivittäisessä työssään Hannan rinnalla. Kirsi haluaakin antaa heille erityiskiitokset, sillä ilman heitä ei Hannan työllistäminen dementiakotiin olisi ollut mahdollista.

Kirsi kiittelee myös Hannan luovuttaneen löytöeläintalon työntekijän asiantuntemusta, sillä hän osasi valita hoivatyöhön tismalleen sopivan kissan. Kirsi luonnehtiikin Hannaa lottovoitoksi ja uskon tunteen olevan molemminpuolinen ja tämän uuden kodin/työpaikan olevan lottovoitto myös Hannalle.

Kiitos Kirsi että autoit. Kiitos dementiakodin työntekijöille, jotka halusivat oman työnsä lisäksi sitoutua Hannasta huolehtimiseen. Kiitos että autoitte Hannaa ja toitte minulle joulumielen! Näillä teoilla on merkitystä niin dementiakodin vanhuksille, kuin Hannalle, joka saa nyt nauttia hyvästä hoidosta ja osallistua siinä samalla myös erittäin tärkeään hoivatyöhön ihmiskollegojensa rinnalla.

Hanna-kissa on vanhusten dementiayksikön nelijalkainen hoivatyöläinen
Hanna-kissa on vanhusten dementiakodin nelijalkainen hoivatyöläinen, joka on töissä 24 tuntia vuorokaudessa.

Näin Kirsi itse kertoi siitä, kun Hanna saapui uudelle työpaikalleen ja sai työntekijän statuksen:


"Saanko esitellä Hannan. Hanna on Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän dementiakoti Ehtookellon uusin rekrytoitu työntekijä. Asia vahvistettiin minulle eilen sähköpostitse. 
Hanna aloitti työt tosin jo lokakuussa, kun hoitaja haki hänet löytöeläinkodista. Toista kissaa oltiin hakemassa, mutta kun löytöeläinkodin hoitaja kuuli, minne kissaa haettiin, hän valitsikin Hannan kertoen, että tämä sopii siihen työhön paremmin. Siitä lähtien on myös neuvoteltu, miten Hannan elämä pitäisi järjestää. Kun ei valmista tullut, otin itse yhteyttä kuntayhtymän vanhuspalvelujohtajaan, kerroin Hannasta ja pyysin, että saisin aloittaa kansalaiskeräyksen Hannan työterveyshuollon, ruoan, hiekan, lelujen ja kaiken muun tarpeellisen rahoittamiseksi. Eilen sain todella ihanan vastauksen: Hanna on nyt dementiakodin työntekijä ja saa sen vuoksi myös työterveyshuollon leikkauksineen, lääkkeineen ja hoitoineen. Työsuhde-etuna on myös ruoka, makuualustat, hiekat ja lelut, mutta ei rahapalkkaa eikä lomia ja vapaus mennä ulos vapaana on myös poissuljettu mahdollisuus. Lisäksi sain luvan, että Hannalle saa tuoda ihan kaikkea, mutta että työnantaja huolehtii Hannan hyvinvoinnista sen elämän loppuun asti.
Hanna on noin 1,5-vuotias ja se on todella herttainen, siisti, tulee syliin, ei raavi, nukkuu asukkaiden kanssa, vaikka sillä on oma huone eli apukeittiö ja se saa asukkaat hymyilemään. Hoitajat ovat iloisia siitä, että se ennen kaikkea jaksaa valvoa yöllä hoitajan kanssa. 
Olen hyvin iloinen päätöksestä, sillä se tulee koskemaan jatkossa kaikkia kuntayhtymän hoivayksiköitä, joihin lemmikki otetaan töihin. Sanon töihin, sillä kun kissa otetaan tällaiseen paikkaan kuin hoiva- tai dementiakoti on, se on töissä 24/7."

KUVA KIRSI A. 

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kissojen geenitutkimuksen puolesta!

Professori Hannes Lohi tutkimusryhmineen tekee tällä hetkellä Folkhälsanin ja Helsingin yliopiston alaisina sekä kissojen, että koirien geenitutkimusta. Molemmilla tutkimushankkeilla on omat sivut myös Facebookissa ja mitä ihmettä!? Koiria koskevan geenitutkimuksen Facebook-sivulla on tällä hetkellä yli 7 300 tykkääjää, kissojen geenitutkimuksen FB-sivujen tykkääjämäärän ollessa vain piirun verran yli 1 600! 

Ero tykkääjämäärien välillä on pöyristyttävän suuri ja saa väkisinkin ajattelemaan sen olevan taas yksi osoitus siitä, miten eri tavalla kissoihin ja koiriin yleisellä ja asenteellisella tasolla suhtaudutaan.


Kissan geenitutkimukseen osallistuminen on tärkeää!


Lohi tutkimusryhmineen tekee kullanarvoista työtä kartoittaessaan ja yrittäessään löytää kissojen perinnöllisiin sairauksiin johtavia geenejä! Mitä enemmän näitä geenejä löydetään, sitä kattavammin saadaan tulevaisuudessa kehitettyä geenitestejä eri kissarotujen perinnöllisiin sairauksiin. Perinnöllisten sairauksien ja niitä aiheuttavien geenien kantajuuden DNA-testaaminen on yksi tärkeä työkalu rotukohtaisten perinnöllisten sairauksien leviämisen ennaltaehkäisyssä, kun kissa voidaan testata tiettyjen sairauksien varalta jo ennen jalostuskäyttöä. Tämän ohella varmasti myös yleinen tietämys kissan perinnöllisistä sairauksista ja niiden periytymismekanismeista lisääntyy. Perinnöllisten sairauksien ohella näytteiden ja terveystietojen avulla voidaan tutkia myös muita kissojen ominaisuuksia, kuten käyttäytymistä.

Olisikin mukava nähdä kissoja koskevan geenitutkimuksen kiipeävän some-näkyvyydessään ja tykkääjämäärässään lähemmäs koirien vastaavaa ja uskoa sen samalla näkyvän myös tutkimusryhmälle toimitettavien kissojen terveystietojen ja verinäytteiden määrien lisääntymisenä. Mitä kattavamman otannan tutkimusryhmä kissojen yksilöllisistä terveystiedoista ja DNA:sta saa, sen laajempien tutkimusten tekemisen se mahdollistaa! Jokainen Kissan geenitutkimus -sivulla täytetty terveystietolomake ja eläinlääkäriasemalla esimerkiksi rokotuskäynnin yhteydessä annettu verinäyte auttaa siis osaltaan kartuttamaan aineistoa, jonka avulla tutkimusryhmä voi jatkaa ansiokasta ja arvokasta työtään.

Jos et omien kissojesi tietoja tutkimukseen annakaan, kannattaa silti ehdottomasti käydä tykkäämässä tuosta FB-sivusta ihan aatteen, tuen ja kannatuksen vuoksi! On myös ehdottoman tärkeää välittää sanaa eteenpäin ja kertoa geenitutkimuksesta ja sen olemassaolosta kaikille lähipiiriisi kuuluville kissanomistajille.

Kissojen geenitutkimus -sivulla sanotaan kissan olevan maailman suosituin lemmikkieläin. Tämän suosion soisi näkyvän myös mielenkiintona kissan laji- ja rotukohtaista terveydentilaa ja hyvinvointia kohtaan. Kissojen perinnöllisten sairauksien ja muiden geneettisten ominaisuuksien kartoitus on aivan yhtä tärkeää kuin koirienkin ja siksi toivoisinkin meidän voivan sosiaalisessa mediassa peukkua nostamalla osoittaa kissaihmistenkin välittävän karvaisten ystäviensä terveydestä ja mikä vielä parempaa, antaa sen lisäksi omien kehrääjiemme tiedot tutkimusryhmän käyttöön ja pyytää muitakin kissanomistajia tekemään niin. :)

Oletko sinä jo antanut kissasi terveystiedot tutkimuskäyttöön ja luovuttanut siitä jopa verinäytteen?

KUVA ARI K.

Kissojen geenitutkimus Facebookissa
Kissojen geenitutkimus -sivut

maanantai 14. joulukuuta 2015

Tempputassuilun maailma osa 4: Kissan persoonan vaikutus oppimiseen

Olemme tempputassuilua käsittelevässä juttusarjassa pohtineet kissan koulutusta ja siihen vaikuttavia lajityypillisiä piirteitä ja ominaisuuksia. Sen lisäksi että eläin on lajinsa edustaja, se on myös ja ennenkaikkea yksilö omine yksilöllisine ominaisuuksineen, piirteineen ja tarpeineen, riippumatta siitä, mitä lajia se edustaa. 

Eläimen yksilölliset piirteet vaikuttavat myös tempputassuiluun ja siksi päätämmekin Tempputassuila koskevan juttusarjan pohtimalla sitä, miten kissan yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat sen kouluttamiseen. Osaa tässä kirjoituksessa luetelluista asioista on käsitelty juttusarjan aikaisemmissakin osissa. 

Huom! En ole ammatiltani eläintenkouluttaja, joten kirjoitukseni edustavat ainoastaan omia, omaan kokemukseen perustuvia näkemyksiä. Absoluuttisten faktojen ja neuvojen esittämisen sijaan haluankin jakaa omia kokemuksiani ja näkemyksiäni, rohkaistakseni muita kissanomistajia etsimään lisää tietoa ja kokeilemaan tempputassuilua omien kissojensa kanssa. :)

Kissan yksilölliset piirteet vaikuttavat tempputassuiluun.
Kissan yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat temppuiluun. Elmo-kissa heittäisi vaikka kuperkeikkaa makupalasta.

Kissat ovat yksilöitä ja se, mikä miellyttää yhtä, ei välttämättä miellytä toista. Mikäli tuntuu että”kissa ei opi” tai ”sitä ei kiinnosta”, eivät ihmisen ja kissan käsitykset tempputuokion oikeanlaisesta sisällöstä välttämättä kohtaa. Toisin sanoen kissa ei siis koe temppujen opettelusta koituvaa hyötyä riittävän suurena, eikä palkintoa tavoittelemisen arvoisena tai sen saavuttamiseen tarvittavan vaivan väärtinä. Se, minkälaisesta palkasta oma kissasi motivoituu parhaiten, selviää ainoastaan kokeilemalla.

Liian korkea kriteeri, eli kissan osaamistasoon nähden liian korkea vaatimustaso on myös omiaan tappamaan kissan motivaation. Onkin tärkeää löytää kultainen keskitie haastavuuden ja onnistumisen todennäköisyyden maksimoivan helppouden välillä, sillä myöskään liian helpot ”läpihuutotemput” eivät pidemmän päälle jaksa kiinnostaa kissaa ja motivaatio katoaa. Sopivasti haastetta ja sopiva määrä onnistumisia suhteessa epäonnistumisiin on resepti kissan oppimisen ja motivoinnin ytimeen!

Pääasia onkin löytää itselle ja kissalle sopivin tekemisen muoto. Kaikki omistajan ja kissan välinen yhteinen tekeminen vahvistaa kissan ja ihmisen välistä sidettä, eikä minkäänlainen yhteinen tekeminen ole turhaa!

Kissan persoona vaikuttaa tempputassuiluun

  • Määrittämällä tehtävien temppujen laadun. Yksi kissoista tykkää agilitystä, toinen ”tokoilusta” ja kolmas esimerkiksi liikkeen kohdentamisesta, eli targetingista. On ensisijaisen tärkeää löytää niin itselle kuin omalle tempputoverillekin se luontevin temppuilutyyli. kuin myös ne keinot, joilla kissan saa oppimaan sellaisiakin asioita jotka eivät ole sille läpihuutojuttuja.
  • Määrittämällä palkkion. Toiset kissat heittäisivät vaikka kuperkeikkaa makupalasta, toiset taas temppuilevat silityksen voimalla. Kissalle mielekäs palkka on avainasemassa pitkäjänteisessä tempputassuilussa ja temppuiluinnon ylläpitämisessä.
  • Määrittämällä tempputahdin. Riippuu aivan täysin kissayksilöstä, mihin tahtiin temppuilu etenee. Oppiiko kissasi parhaiten sheipaten, eli kun temput paloitellaan pieniin osiin, vai oppiiko se temput helposti ja nopeasti?
  • Määrittämällä tempputuokioiden keston. Toiset kissat jaksavat temppuilla pidempään kuin toiset. On motivaation ja temppuiluinnon säilymisen kannalta tärkeää, että tempputuokio lopetetaan ennenkuin kissa ehtii väsyä tai kyllästyä.

    Useimmiten keskittymiskyky ja niin kutsuttu toistonkestävyys paranevat kissan osaamistason nousun ja temppukokemuksen karttumisen myötä. Toistonkestävyydellä tarkoitetaan niiden kertojen määrää, jonka eläin kulloinkin kykenee keskittymään saman tehtävän toistuvaan ja peräkkäiseen suorittamiseen. Temppuilun lomassa myös ohjaajan silmä harjaantuu erottamaan, milloin kissa alkaa saada temppuilusta tarpeekseen. Tällöin tempputuokion pituuden ja tehtävien toistojen määrän säätely juuri omalle kissalle sopiviksi muuttuu koko ajan helpommaksi.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että kaiken tempputassuilun tulee ehdottomasti tapahtua ja edetä eläimen ehdoilla, olen myös sitä mieltä, ettei ohjaajaakaan saa jättää huomiotta. Kaikissa koulutustilanteissa kun on aina kaksi ajattelevaa ja kokevaa yksilöä ja jokainen kissakko sisältää kissan lisäksi myös ohjaajan, eli ihmisen.

Kaikista hauskimpia ovat sellaiset tempputuokiot, joista nauttivat sekä kissakon kissa- että ihmisosapuoli. Eli sen lisäksi, että mietit millainen toiminta on kissallesi luontevinta, uhraa ajatus myös sille, mitkä ovat ne tavat, joilla pystyt itse toimimaan luontevimmin. Mikäli esimerkiksi koet, ettei naksutin vain sovi käteesi, et koskaan muista ottaa sitä mukaan harjoituksiin, tai jos muistatkin, niin et koskaan muista naksauttaa silloin kuin pitäisi, jätä naksutin suosiolla pois ja nauti! Temppuilu ei ole haudanvakavaa!


KUVA ARI K.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Mikset hankkisi aikuista kodinvaihtajakissaa?

Julkaistu Kaunis utopia? -blogissa 17.11.2014

aikuinen kodinvaihtajakissa
Miisu, eli tuttujen kesken "Mise" tuli minulle 14-vuotiaana ja sain viettää sen kanssa neljä yhteistä vuotta.

Harmittaa. Jälleen kerran luin kodittomasta kissasta, joka oli päässyt löytölän kautta sijaiskotiin viimeisillään kantavana. Emo oli synnyttänyt pennut, jotka oli hoidettu sijaiskodissa esimerkillisesti luovutusikäisiksi ja sijoitettu sitten uusiin koteihin. Kaikki pennut löysivät uudet kodit, mutta tämä emo on edelleen vailla omaa kotia. :(

Minulle on ollut paljon aikuisia kodinvaihtajakissoja, eikä yhdenkään hankkiminen kaduta. En ole kertaakaan miettinyt, että olisipa sittenkin pitänyt hankkia pentu. En ole saanut olla kaikkien kissojeni pentuajassa mukana, mutta se pentuaika on muutenkin niin lyhyt, että pidän merkityksellisempänä niitä aikuisvuosia, jotka saan niiden kanssa viettää.

Tällä hetkellä kolme neljästä kissastani on tullut minulle aikuisina tai lähes aikuisina kodinvaihtajina. Ennen niitä minulla on ollut yksi iäkkäänä kotia minun luokseni vaihtanut kissavanhus. Tämän lisäksi lapsuudenkotimme Valtsu-kissa tuli meille eläinsuojeluyhdistyksestä, niin ikään nuorena aikuisena. Olen pystynyt muodostamaan kaikkiin näihin kissoihin hyvin voimakkaan siteen siitä huolimatta, että ne ovat viettäneet pentuaikansa jonkun muun kanssa. Kissat ovat myös kiintyneet voimakkaasti minuun ja mieheeni, vaikkeivät olekaan olleet meillä pennusta asti.

Ovathan ne pennut nyt ihan älyttömän suloisia, ei sitä voi kiistää. Mutta nekin ovat pieniä vain hetken ja kasvavat aivan hujauksessa isoiksi aikuisiksi. Vaikka hankkisitkin pennun, niin suurimman osan sen kanssa viettämästäsi ajasta - mahdollisesti jopa 20 vuotta - tulet viettämään aikuisen kissan kanssa. Lisäksi moni tosielämän tapaus on ajan saatossa osoittanut, että kodittomat kissanpennut löytävät aina kodin, joten sellaisen antaminen aikuiselle kissalle ei ole yhdeltäkään kodittomalta kissanpennulta pois. Sen sijaan se voi merkitä suunnattoman paljon sille aikuiselle kissalle, joka pääsee mukanasi uuteen rakastavaan kotiin.

KUVA ARI K.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Blogiarvonta suoritettu!


Tassutuntumalla-blogin arvonta on nyt suoritettu! Arpaonni suosi tälläkertaa Sonja Skinnaria, jolle lähtee siis Perditan jengin Kissan aktivointikalenteri 2016. Voittajaan ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.

Onnea voittajalle ja suurkiitos kaikille kommentoineille. Kommentit on luettu huolella ja talletettu sydämeen. Kiitos! :) 

Naksuttimen lataaminen: Kyllä vai ei?

Tuohon viimeisimpään tempputassuilun apuvälineitä koskevaan kirjoitukseeni oli tullut mielenkiintoinen kommentti, koskien naksuttimen lataamista, eli eläimen erillistä ehdollistamista naksuttimeen, ja sen tarpeellisuutta. Monet naksutinkouluttajat ovat nykyään sitä mieltä, että naksuttimen lataaminen on turhaa ja saattaa hämmentää eläintä, kun naksautus ja sitä seuraava palkkio tulevat ensin ns. ilmaiseksi ja sitten niiden eteen pitäisikin alkaa yht'äkkiä tehdä töitä. 

Kommentti oli erittäin mielenkiintoinen ja sai minut ajattelemaan asiaa laajemmalta kantilta ja päätinkin kirjoitella eiliseen postaukseeni pienen jatkopalan.

Huom! En ole ammatiltani eläintenkouluttaja, joten kirjoitukseni edustavat ainoastaan omia, omaan kokemukseen perustuvia näkemyksiä. Absoluuttisten faktojen ja neuvojen esittämisen sijaan haluan jakaa omia kokemuksiani ja näkemyksiäni, rohkaistakseni muita kissanomistajia etsimään lisää tietoa ja kokeilemaan tempputassuilua omien kissojensa kanssa. :)

Olen itse aikoinani skipannut naksuttimen lataamisen omien kissojeni kanssa ja ehdollistanut ne naksutteluun kriteereiltään alhaisten, eli kissoille helppojen ja jo entuudestaan tuttujen temppujen teon lomassa. Kissat ehdollistuivat naksuttimen ääneen nopeasti, vaikkei naksutinta sisäänajettukaan erikseen. Meidän tapauksessamme asiaan varmasti vaikutti se, että kissat osasivat jo valmiiksi joitain temppuja ja niiden kanssa oli temppuiltu aikaisemmin ilman naksutinta. Näin naksutin oli helppo ottaa vähäeleisesti mukaan temppuiluun ilman, että kissan eteen tuotiin liikaa uusia asioita kerrallaan.

Mikäli sekä kissa, että sen ohjaaja ovat vasta aloittelemassa tempputassuilua, voi olla helpompaa ja ennenkaikkea selkeämpää edetä askel kerrallaan, eli esimerkiksi ladata naksutin ensin erikseen ja siirtyä vasta sitten temppuilemaan. Mikäli kokonaisuus sisältää heti ensikättelyssä liikaa liikkuvia osia, voi temppukoulutukseen tutustuvan ihmisenkin pää mennä helposti pyörälle. Tällöin kynnys temppuilun treenaamisen jatkamiseen nousee, kun (minun mielestäni täysin väärä) mielikuva tempputassuilusta monimutkaisena ja vaikeana kokonaisuutena vahvistuu.

Hepan naksutus
Tämä herkkäsieluinen tamma pelkäsi aluksi naksutinta, joten sen lataamattajättäminen ei tullut kysymykseen.


Vaikka tämä minun blogini käsitteleekin asioita kissanäkökulmasta, on minun tuotava tähän myös esimerkkejä muista eläinlajeista. Olen esimerkiksi ehdollistanut hieman aran ja säikyn hevosen naksuttimeen. Tämän herkkäsieluisen tamman kanssa ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin aloittaa temppukoulutus naksuttimen lataamisella, sillä naksuttimen ääni sai sen säikähtämään, jolloin se paineistui ja pyrki poispäin naksuttimesta ja sitä pitelevästä ihmisestä.

Tällaisessa tilanteessa olisi mielestäni ollut aivan turhaa pään seinään hakkaamista ja hevosen kiusaamista yrittää ehdollistaa sitä naksuttimeen temppujen teon lomassa, kun hevonen otti naksautuksen lähinnä rangaistuksena, eikä lupauksena palkinnosta. Pelkäävä eläin ei liene muutenkaan mitenkään otollisessa mielentilassa uuden oppimista ajatellen, joten tällaisissa tilanteissa naksuttimen lataaminen puolustaa mielestäni erittäin vahvasti paikkaansa.

Olen lukenut muistakin hevosista, jotka ovat ilmeisesti yhdistäneet naksuttimen naksahduksen aitaustensa sähkölankojen napsahduksiin ja pelänneet sitä. Mielestäni tällaisissa tapauksissa naksuttimen lataamista ei voida jättää väliin, tai yrittää saada pelkäävää eläintä pitämään sen ääntä positiivisena juttuna samalla, kun siltä odotetaan muiden uusien asioiden (esim. temput) oppimista ja omaksumista.

Eroon joko-tai-ajattelusta


Olen itse naksutellut kissoja, koiria ja hevosia, enkä ole vielä tähän mennessä tavannut yhtään yksilöä, joka olisi hämmentynyt naksuttimen lataamisesta. Päinvastoin, olen huomannut että kun eläin on kerran ehdollistunut naksuttimen ääneen, on sen reaktio siihen aina samanlainen, riippumatta siitä mitä ennen sitä tehdään tai ollaan tekemättä. Tämä on toki vain ja ainoastaan minun henkilökohtainen kokemukseni asiasta, enkä tietenkään voi sanoa oman kapean kokemukseni perusteella, miten asia oikeasti on.

Se, mitä yritän tällä kirjoituksellani sanoa on, että mielestäni naksuttimen lataamisessa tai lataamatta jättämisessä ei ole kyse joko-tai-asiasta. Ei siis voida sanoa, että naksuttimen lataaminen on aina väärin tai aina oikein. Lataamiseen tai sen mielekkyyteen vaikuttaa todella moni muuttuva tekijä, eläimen ja sen ohjaajan yksilöllisistä ja henkilökohtaisista ominaisuuksista lähtien.

Itse koen naksuttimen lataamisen olevan myös ns. varman päälle pelaamista, etenkin tapauksissa, joissa sekä ihminen, että eläin ovat kokemattomia temppuilijoita. Sheippaus, josta kirjoitin edellisessä postauksessa, kun voi olla tarpeen ei ainoastaan eläimelle, vaan myös uutta opettelevalle ihmiselle. Kun eläimen ehdollistamisen naksuttimeen pitää omana osa-alueenaan, on helpompi tulkita sen eleitä ja ilmeitä ja todeta milloin se on ehdollistunut naksuttimeen. Jos tähän kokonaisuuteen tuotaisiin kertarysäyksellä vielä opeteltavat temput, voisi ohjaajankin olla paljon vaikeampi hahmottaa, missä milloinkin mennään.

On mielenkiintoista nähdä, miten koulutusmenetelmät menevät jatkuvasti eteenpäin ja hakevat lopullista muotoaan. Jäänkin mielenkiinnolla seuraamaan, mihin suuntaan positiiviseen vahvistamiseen ja operanttiin ehdollistumiseen perustuvissa koulutusmenetelmissä ja niiden nyansseissa mennään. :)

KUVA MILA J.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Tempputassuilun maailma osa 3: Koulutuksen apuvälineet

Tempputassuilu onnistuu vallan mainiosti ilman minkäänalisia apuvälineitä, mutta jotkin niistä kyllä helpottavat tempputassuilua tai tuovat niihin mukavaa lisäaspektia.

Tempputassu-juttusarjan kolmannessa osassa esittelemme muutaman tempputassuilun apuvälineen. Seuraavassa ja juttusarjan viimeisessä osassa pohdimme kissan yksilöllisiä ominaisuuksia ja niiden vaikutusta koulutukseen.

Huom! En ole ammatiltani eläintenkouluttaja, joten kirjoitukseni edustavat ainoastaan omia, omaan kokemukseen perustuvia näkemyksiä. Absoluuttisten faktojen ja neuvojen esittämisen sijaan haluan jakaa omia kokemuksiani ja näkemyksiäni, rohkaistakseni muita kissanomistajia etsimään lisää tietoa ja kokeilemaan tempputassuilua omien kissojensa kanssa. :)

naksutin
Naksuttimella aikaansaadaan monotoninen ja aina samanlaisena toistuva ääni.

Naksutin


Naksutinkoulutus, eli clicker training perustuu naksuttimella annettavaan äänimerkkiin, jonka eläin yhdistää miellyttävään palkkioon. Naksutin on pieni esine, josta painamalla syntyy monotoninen ja aina samanlaisena toistuva ääni. Naksuttimen avulla eläin voidaan palkita oikeasta käytöksestä tismalleen oikeaan aikaan, jolloin oppiminen tehostuu.

Vaikka kouluttaja olisi lännen nopein palkkaaja on hän ilman naksutinta silti aina jälkijunassa. Tällöin on olemassa riski, että eläin ei tiedä mistä se palkitaan tai pahimmillaan yhdistää saamansa palkkion väärään ja ei-toivottuun asiaan. Naksuttimen avulla lyhyetkin toivotun toiminnan jaksot voidaan huomioida, jolloin eläimellä on paremmat edellytykset ymmärtää mitä siltä toivotaan.

Naksuttimen käyttöönotto alkaa eläimen ehdollistamisella naksuttimen ääneen. Naksautuksella ei lähtökohtaisesti ole eläimelle minkäänlaista merkitystä, vaan se pitää luoda. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eläimelle aletaan järjestelmällisesti naksutella ja jokaisen naksautuksen jälkeen annetaan pieni herkkupalkinto. Alkuvaiheessa naksutteluun ei yhdistetä mitään temppuja, vihjesanoja tai häiriötä, vaan ainoastaan vahvistetaan naksautuksen ja sitä seuraavan herkkupalkkion välistä yhteyttä.

Toiset eläimet ehdollistuvat naksuttimeen nopeammin kuin toiset ja yleensä eläimen käytöksestä näkee, milloin se on alkanut yhdistää naksautuksen sitä seuraavaan palkkioon. Esimerkiksi naksutinta aluksi pelänneen hevosen ehdollistuttua naksautukseen, se alkoi heti naksautuksen kuultuaan odottaa korvat hörössä herkkua. Siitä tiesin ehdollistumisen tapahtuneen.

Naksuteltaessa tärkeää on, että naksautuksesta seuraa aina palkinto. Naksautus ei siis itsessään toimi palkintona, vaan kertoo eläimelle ainoastaan sen, että palkinto on tulossa. Mikäli naksautuksesta ei seuraa eläimelle minkäänlaista palkintoa, muuttuu naksahdus nopeasti sille yhdentekeväksi ja merkityksettömäksi, jolloin se menettää tehonsa.

Naksuttimen ensisijainen etu on siinä, että sillä voidaan kertoa eläimelle reaaliajassa, mistä toiminnasta se palkataan. Tällöin lyhyetkään oikeanlaisen toiminnan pätkät eivät jää huomiotta ja eläin oivaltaa nopeasti, millaista käytöstä siltä toivotaan.

Naksutin toimii hyvänä apuvälineenä myös silloin, kun ilmenee tarvetta sheippaukseen. Sheippauksella tarkoitetaan toiminnan pikkuhiljaista ohjaamista haluttuun suuntaan, mikä tapahtuu opeteltavan asian pilkkomisella pieniin osiin. Jos kissan esimerkiksi toivotaan menevän tietyn esineen luo ja koskettavan sitä tassullaan, aloitetaan sheippaus siitä, että kissa palkitaan pelkästä esineen vilkaisusta. Näin pienten eleiden huomioiminen ja niistä palkitseminen on todella vaikeaa ilman naksutinta. 

kosketuskeppi
Kosketuskepin avulla voidaan harjoitella erilaisia liikkeitä.

Liikkeen kohdentamiseen tarkoitetut esineet


Liikkeen kohdentaminen eli targeting, tarkoittaa sitä, kun eläin opetetaan koskettamaan tiettyä esinettä sen nähdessään. Liikkeen kohdentamisella voidaan tavoitella eri asioita ja harjoituksissa käytetyt apuvälineet määräytyvätkin koulutukselle asetettujen tavotteiden ja päämäärien mukaan.


Kosketuskeppi


Kosketuskeppi on kaikessa yksinkertaisuudessaan tikun tai kepin päässä oleva pallo. Kissojemme kosketuskeppi koostuu ohuen teleskooppivarren päässä olevasta puuhelmestä, kun taas hevoskokoinen kosketuskeppi kasattiin puisen harjanvarren päähän tökätystä tennispallosta.

Kosketuskeppiä voidaan käyttää opetettaessa eläimelle erilaisia liikkeitä, kuten luokse- ja sivulletuloa tai pujottelua. Kun eläin on ensin opetettu koskemaan esimerkiksi kuonolla kosketuskepin päässä olevaa palloa, on liikettä verrattain helppo alkaa säädellä sen avulla.

Konkreettisena esimerkkinä kosketuskepin hyödystä voitaneen mainita sivulletulo. Mikäli halutaan, että eläin tulee ihmisen sivulle juuri tiettyyn kohtaan, voidaan kosketuskepin pallon sijaintia ihmiseen nähden säätelemällä hakea oikeaa paikkaa johon eläimen toivotaan asettuvan. Teleskooppivartinen kosketuskeppi on hyvä tähän tarkoitukseen, sillä varren pituutta säätelemällä voidaan helposti vaihdella kosketuskepin ja ihmisen välistä etäisyyttä.

Kosketuskepin kanssa tehtävät harjoitukset tähtäävät siihen, että kosketuskepin voi koulutuksen edetessä häivyttää pikkuhiljaa pois. Tarkoitus onkin, että harjoiteltavaan liikkeeseen yhdistetään melko varhaisessa vaiheessa jokin vihjesana, jonka eläin alkaa yhdistää tehtävään liikkeeseen.Vihjesanana voi tempusta riippuen toimia esimerkiksi tänne, istu, paikka tai tassu. Tällöin kosketuskeppi jää ennenpitkää tarpeettomaksi ja eläin tietää pelkästä vihjesanasta, mitä sen halutaan tekevän.

Vihjesanojen sijaan voidaan käyttää myös käsimerkkejä ja vihjeenantotapa määräytyykin sen mukaan, mikä tuntuu kouluttajan mielestä luontevimmalta. Käsimerkki voi toimia myös koulutuksen välivaiheena, jolloin siihen yhdistetään vihjesana ja käsimerkki häivytetään pikkuhiljaa pois. Käsimerkin käyttö vihjeenantotapana puolustaa paikkaansa myös silloin, kun eläitä koulutetaan esimerkiksi televisiokuvausta varten. Kuvausten edetessä kulisseista lienee kätevintä ohjata eläintä käsimerkein.

Itse olen opettanut kissoilleni liikkeen kohdentamista niin kosketuskepin, kuin oman kätenikin avulla. Kun eläin on opetettu kohdistamaan liikkeensä ihmisen käteen, voidaan sitä hyödyntää esimerkiksi agilityesteillä, kissan seuratessa omistajansa käden perässä läpi esteiden.

Kosketuskeppiharjoituksissa on tarkoitus, että eläin koskettaa kepin päässä olevaa palloa kuonollaan. Tassujen tai hampaiden käytöstä ei palkita, vaan sellaiset yritykset jätetään huomiotta.


Kosketusalusta ja muut esineet


Liikkeen kohdentamista voidaan soveltaa myös muilla tavoin. Kissan voi opettaa esimerkiksi menemään tietynlaisen alustan päälle istumaan, jolloin sen voi vaikkapa opettaa poseeraamaan valokuvissa alustan päällä paikallaan istuen. Eläimen voi opettaa myös tempunomaisesti koskettamaan jotain tiettyä esinettä tassullaan.

kosketuskeppi
Kosketuskeppiä kosketetaan kuonolla. Hampaiden tai tassujen käyttö jätetään huomiotta.




Kissan temppukoulutukseen on saatavilla erilaisia apuvälineitä ja käsistään kätevä temppukouluttaja rakentaa sellaisia helposti myös itse. 

Mielestäni mitään apuvälineitä ei kuitenkaan tule käyttää vain sen takia, että niin nyt vaan kuuluu tehdä tai kun muutkin käyttävät, vaan koulutustilanteen ja siinä käytettävien menetelmien tulee sopia yksilöllisesti niin temputtajalle kuin temputettavallekin. Tempputuokioiden tarkoituksena kun lienee muodostua luontevaksi osaksi ihmisen ja eläimen yhteistä arkea, eikä se onnistu, jos ihminen kokee joutuvansa vetämään kouluttajan ominaisuudessa jonkinlaista roolia, joka ei sovi itselle.

Tarkoitukseni ei siis edelleenkään ole neuvoa miten muiden tulisi eläimiään kouluttaa, vaan rohkaista ja kannustaa kokeilemaan ja löytämään juuri itselle ja omalle eläimelleen sopivimmat koulutustilanteen rakennuspalikat ja antaa omien kokemusteni kautta eväitä niiden kasaamiseen.

KUVISTA SUURKIITOS VIRVE HEIKKI/PERDITAN JENGI 

Lue lisää:


Ps. Muistuttelen tässä vielä samalla arvonnasta, johon voi osallistua vielä tämän päivän ajan!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Kissantassulassa arvotaan!


Arvonta

Joulukuun ensimmäisen päivän ja blogin uuden logon ja bannerin kunniaksi ajattelin laittaa arpoen! Kommentoimalla tätä postausta 6.12.2015 klo 00:00 mennessä, osallistut Perditan jengin Kissan aktivointikalenterin 2016 arvontaan. Arvonta suoritetaan maanantain 7.12. aikana. 

Kommentin aihe on vapaa. Voit vaikkapa kertoa millaisista aiheista haluaisit lukea täällä blogissa tai kertoa sinun ja kissaystäviesi joulusuunnitelmista. Muistathan jättää kommentin yhteyteen sähköpostiosoitteesi. Vain yksi kommentti per osallistuja.

Kuten taisin edellisessä tempputassuilua koskevassa kirjoituksessa mainitakin, on kommunikointi muiden kissojaan temputtavien ihmisten kanssa tärkeää. Niinpä yhdistimme Perditan jengin Virven kanssa voimamme ja kasasimme Kissan aktivointikalenterin vuodelle 2016!

Kyseessä on kierresidottu A4-kokoinen seinäkalenteri, joka sisältää kissan aktivointivinkin joka kuulle tammikuusta 2016 aina tammikuuhun 2017 asti. Teksti ja kuvat ovat Perditan jengin Virven käsialaa ja ulkoasu taas allekirjoittaneen suunnittelema.