sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Temppuilun maailma osa 2: Temppufilosofiaa

Kun kipinä kissan temppukoulutukseen on syttynyt, on aika siirtyä käytännön tempputassuiluun. Tähän kirjoitukseen olen koonnut joitain meidän tempputassuiluamme ohjaavia ja määrittäviä ajatuksia, en ohjeiksi tai neuvoiksi, vaan sinulle kannustukseksi laatia oma temppufilosofiasi. Juttusarjan edellinen osa löytyy täältä

Juttusarjan seuraavassa osassa paneudumme koulutuksen apuvälineisiin.

Huom! En ole ammatiltani eläintenkouluttaja, joten kirjoitukseni edustavat ainoastaan omia, omaan kokemukseen perustuvia näkemyksiä. Absoluuttisten faktojen ja neuvojen esittämisen sijaan haluan jakaa omia kokemuksiani ja näkemyksiäni, rohkaistakseni muita kissanomistajia etsimään lisää tietoa ja kokeilemaan tempputassuilua omien kissojensa kanssa. :)

Tempputassurotta


Kiinnostukseni tempputassuiluun syntyi vuonna 2006 nyt jo edesmenneistä kesyrottaveljeksistä Vesasta (Vagabond’s Starshine) ja Jenkasta (Vagabond’s Brandon Lee), ja jatkui nykyisiin neljään kissaani, joiden kanssa ollaankin ”tempputassuiltu” ahkerasti. Olen myös naksutellut hevosten kanssa.

Temppumottoni kuuluu: ”tekemällä oppii”. En siis ole oppikirjakouluttaja, vaan ajattelen, että tilannetta ja eläintä tarkkailemalla pärjää aika pitkälle, kunhan muistaa pitää eläimen edun ykkössijalla ja tarkkailla sen käytöstä ja eleitä herkin tuntosarvin.

Aloitan temppuilun uuden tempputoverin kanssa yleensä yhdellä tai kahdella yksinkertaisella tempulla. Niitä opetellessa saa tärkeää tietoa eläimen yksilöllisistä piirteistä ja oppimistavoista, jonka pohjalta on helpompi miettiä keinoja vaikeampien asioiden opetteluun. Meidän ensitemppuna toimii useimmiten ylävitosten heittäminen, joka kuuluu meidän porukan kansalaistaitoihin ja opetetaan kaikille uusille tulokkaille heti ensimmäisenä.

Tempputassuilun tulee olla hauskaa niin ihmiselle, kuin eläimellekin.Tässä joitain temppufilosofiani pääpiirteitä joita noudatan, tempputoverin lajista riippumatta


  • Positiivinen vahvistaminen. Pakotteet eivät kuulu temppuiluun.
  • Tarkkaile eläintä. Mistä se pitää, mikä sitä motivoi, mikä pitää motiivin yllä? Huomaa myös kun eläin alkaa väsyä ja lopeta temppuilu mielellään ennen kuin se ehtii kyllästyä ja turhautua. Usein kissan motivaatio ja niin kutsuttu toistonkestävyys kyllä kasvavat temppukokemuksen karttumisen myötä.
  • Temppuilu ei ole haudanvakavaa puuhaa. Älä ota suorituspaineita tai pelkää virheitä. Ei ole häpeä ottaa askelta taaksepäin jos joku temppu osoittautuu sillä hetkellä liian vaativaksi tai muuten epäsopivaksi. Eläin ei mene virheistä rikki, kunhan temputtaja ottaa niistä opikseen.
  • Sopivasti haastetta. Opeteltavat tehtävät ovat kaikista motivoivimpia silloin, kun kissan on mahdollista onnistua, mutta onnistuminen ei ole läpihuutojuttu. Kriteeriä, eli vaatimustasoa kannattaakin nostaa sitä mukaa, kun kissan temppukokemus karttuu.
  • Iloitse onnistumisista, opi virheistä.
  • Ota tempputoverisi laji- ja yksilökohtaiset piirteet huomioon.
  • Löydä itsellesi ja tempputoverillesi sopivin temppuilumuoto: millaiset temput sopivat teille parhaiten, millainen palkka, naksuttimen kanssa vai ilman?
  • Tekemällä oppii. On hyvä hallita tempputoverin lajiin, lajityypilliseen käyttäytymiseen ja operanttiin ehdollistamiseen perustuvan koulutusmenetelmän pääperiaatteisiin liittyvä teoriatietopohja. Lopullinen tieto lajista, yksilöstä ja sille sopivimmista tempputavoista syntyy kuitenkin käytännön kautta. Rohkeasti siis vaan temppuilemaan!
  • Temppuilu on ihmisen ja eläimen välistä suhdetta vahvistavaa toimintaa ja mukavaa vaihtelua arjen keskelle. Temppuilussa pääasia onkin, että kaikilla on hauskaa. Edetään siis eläimen ehdoilla, niin keneenkään ei kohdistu liikaa painetta, eikä temppuilu muutu stressaavaksi pakkopullaksi.
  • Jos jokin temppu ei ota sujuakseen, niin jätä se sikseen ja palaa myöhemmin asiaan. Kun homma ei sillä hetkellä suju, on silkkaa pään hakkaamista seinään yrittää vääntää väkisin. Usein tilanne päättyykin sekä omaan, että tempputoverin turhautumiseen ja keskittymisen herpaantumiseen, jolloin temppumotivaatio laskee ja kaikille jää tilanteesta paha maku suuhun.
  • Lopeta aina onnistumiseen, niin jokaiselle jää tempputuokiosta hyvä mieli.

Tempputassuilua harrastaessa on myös hyvä tiedostaa, ettei ole yksin. Kannattaakin siis ehdottomasti olla tekemisissä muiden kissojaan temppukouluttavien ihmisten kanssa, vaihtaa kokemuksia ja kysyä vinkkejä kissan koulutukseen. Esimerkiksi Facebookista löytyy kissan koulutukseen liittyvä ryhmä, jossa temppuharrastajat kertovat omista temppukokemuksistaan.

Netissä olevaa tietoa läpi kahlatessa kannattaa toki olla kriittinen ja punnita tarkkaan, minkälaisille mielipiteille, näkemyksille ja neuvoille antaa painoarvoa. Pyrin itsekin teksteissäni korostamaan, etten halua varsinaisesti neuvoa ketään, tai sanoa kenellekään miten hänen tulisi kissansa kanssa toimia, vaan kertoa nimenomaan omia kokemuksiani ja ajatuksiani kannustaakseni muita kokeilemaan temppuilua omien kissojensa kanssa ja etsimään lisätietoja aiheesta. 

Kissan koulutukseen voi käydä hakemassa neuvoa myös ohjatuilta kursseilta, joita jotkut koirakoulut järjestävät.

Tempputassuilu ei ole ydinfysiikkaa, eikä haudanvakavaa hommaa. Kaikista hauskinta temppuilu on silloin, kun siitä unohtaa kaikki suorituspaineet ja menee eläimen ehdoilla. Parhaimmillaan tempputassuilu vahvistaa ihmisen ja eläimen välistä suhdetta ja antaa syvän ymmärryksen eläimen lajityypillisistä ja yksilöllisistä piirteistä.

KUVAT ARI K.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita! Peräänkuulutan keskustelun asiallista tasoa, asiattomat kommentit poistetaan.

Kiitos! :)