tiistai 17. marraskuuta 2015

Kissa ei ole koira

Edellinen kirjoitukseni herätti ilahduttavan paljon keskustelua sosiaalisen median puolella. Esille tuli paljon näkemyksiä ja mielipiteitä, ja tunsin niiden myötä tarpeelliseksi avata vielä kerran oman näkökantani taustalla olevia ajatuksia.

Korostan kyseessä olevan edelleenkin vain ja ainoastaan omat henkilökohtaiset näkemykseni, enkä ole ammatiltani eläintenkouluttaja.

Kissa ei ole koira.


Ensimmäinen ja silmiinpistävin keskusteluissa esilletullut väite oli se, että kissaa ja koiraa tulisi kouluttaa tismalleen samalla tavalla. Minun päinvastaista näkemystäni kritisoitiin rankasti, ehkä osittain siksi, etten blogitekstin tiivistämisen huumassa ollut hoksannut avata mielipiteeni taustoja riittävän selkeästi. Niinpä teen sen tässä ja nyt.

Kuten olen itsekin jo kertaalleen todennut, niin oppimisen perusperiaatteiden osalta näin on. Eläin kuin eläin oppii, kun se palkitaan toivotusta käytöksestä. Näin ovat toimineet kaikki ne minunkin kouluttamani eläimet, kesyrotista koirien ja kissojen kautta poneihin ja hevosiin. Tästä ei kukaan liene eri mieltä?

Se, missä minun ja joidenkin kanssakeskustelijoiden näkemykset eroavat on se, voidaanko koulutuksessa käytännön tasolla noudattaa aina tismalleen samaa kaavaa, koulutettavan eläimen lajista riippumatta? Minä olen sitä mieltä, ettei voi. 

Jos nyt otetaan vertailuun nämä perinteiset vertailukohteet, eli kissa ja koira. Molemmat oppivat toimimaan ihmisen toivomalla tavalla, kun ne palkitaan oikea-aikaisesti oikeasta toiminnasta. Erot tulevatkin mielestäni ensinnäkin siitä, miten kyseisen lajin edustajat ovat motivoitavissa ja motivaatio ylläpidettävissä. Tähän kokonaisuuteen liittyy mielestäni olennaisilta osin myös toistonkestävyys, eli se, kuinka monta kertaa peräkkäin eläin on valmis toistamaan siltä pyydetyn asian tekemisen.

Nämä ovat asioita, jotka ovat lajin kuin lajin sisällä yksilökohtaisia ja paranevat useimmtien temppuilun ja osaamistason nousun myötä, mutta uskallan väittää, että etenkin temppuilun alkuvaiheessa on huomattavasti helpompaa tappaa kissan, kuin koiran motivaatio.

Toinen mielestäni olennainen kissan ja koiran erottava seikka on paineen- ja turhautumisensietokyky ja se, miten motivaatio lähtökohtaisesti säilyy tilanteissa, joissa eläin ei tiedä tai ole varma, mitä siltä halutaan. 

Molemmat kyllä varmasti yrittävät ratkaista ongelmaa itsenäisesti, mutta jos se ei onnistu, niin koira lienee se, jolla motivaatio on tässä tilanteessa helpompi säilyttää. Siinä, missä koira jäänee paikalle odottamaan ihmiseltä lisäohjeita, kissa todennee, että anti olla ja poistuu paikalta.

Kissan kesyyntymishistoria on erilainen kuin koiralla.

Kesyyntymishistorialla on oma merkityksensä lajien välisissä koulutuseroissa


Se, miten lajien toisistaan eroava kesyyntymishistoria vaikuttaa tilanteeseen, on mielestäni aivan ilmiselvää. Ihminen lienee kautta aikojen vaikuttanut siihen, millaiset koirayksilöt ovat päässeet jatkamaan sukuaan. Näin ihminen on aikojen saatossa vaikuttanut myös siihen, että koirilla ovat korostuneet ne piirteet, jotka tekevät siitä potentiaalisen ja toimivan yhteistyökumppanin nimenomaan ihmiselle.

Kissalla luonneominaisuuksien jalostaminen taas on ollut huomattavasti vähäisempää, käsittääkseni voitaneen sanoa jopa olematonta, sillä sen ei ole ollut tarvis tehdä juurikaan muuta, kuin pitää jyrsijät loitolla ihmisasutusten liepeiltä. Tämänhän se on jo alunalkaenkin lajinsa puolesta osannut, ilman sen suurempaa valikoivan jalostuksen tarvetta.

Egyptissä kissoja lienee käytetty myös ihmisen apuna linnunmetsästyksessä, mutta eläin siinä käsityksessä, että tämäkään metsästystapa ei edellyttänyt kissalta samanlaista ihmisen taholta tapahtuvaa ohjattavuutta, kuin koiralta.

Tämä ei edelleenkään tarkoita sitä, että kissa olisi mahdoton koulutettava, vaan sitä, että sen kanssa koulutusasioita on mielestäni käytännön tasolla lähestyttävä hieman eri kulmasta kuin koiraa koulutettaessa.


Kissaa ei voi vaatia toimimaan koiran viettikäytöksen mukaan

Kissaa ei voi vaatia toimimaan koiran lajityypillisen käytöksen mukaan


Kissalle ja koiralle voi ja tottakai tuleekin opettaa paljon samoja asioita, kuten esimerkiksi käsittelyä ja hoitotoimenpiteitä. Jotkin koiran koulutusmuodot ja niihin liittyvät lajit taas perustuvat niin vahvasti sen lajityypillisten käytösmallien, kuten saalistusketjun tai sen jalostuksella korostettujen osien hyödyntämiseen, ettei mielestäni ole realistista edellyttää kissalta samanlaisia, koiran luontaiseen käytökseen perustuvia suorituksia. Tämän takia on mielestäni vaarallista väittää kissaa ja koiraa voitavan kouluttaa tismalleen samalla tavalla, etenkin silloin, jos tätä väitettä ei samassa asiayhteydessä avata millään tavalla. 

Kissojen omien käytösmallien hyödyntämisestä olen kuullut puhuttavan verrattain vähän. Miten esimerkiksi kissan luontaista saalistustapaa tai sen osia voisi hyödyntää koulutuksessa nimenomaan kissalle, eikä koiralle luontevimmalla tavalla?

Kun puhutaan minun edellisen kirjoitukseni lähtökohdista, eli siitä oletuksesta että kissojen temppukoulutuksesta kiinnostunut vasta-alkaja saa kipinän kokeilla temppuja oman kissansa kanssa, on mielestäni pelottavaa antaa sellaista signaalia, että kissasta voi, tai suorastaan pitäisikin kouluttaa pieni koira.  

Ainakin omasta mielestäni temppuilu on huomattavasti helpompaa ja yleisen henkisen hyvinvoinnin kannalta turvallisempaa aloitella hieman pienemmin tavoittein. Kissan kanssa kun voi temppuilla ilman, että tavoitteena olisi yrittää tehdä siitä pientä koiraa.

Toki kaikki ihmisen ja kissan välinen yhteinen tekeminen on hyväksi, mutta sen ei mielestäni tulisi olla mikään itseisarvo tai meriitti, että kissa käyttäytyy kuin koira.

KUVAT ARI K.


Lähteet:

Tunturisusi

EDIT: Muokkasin jälkikäteen tekstiäni hieman ja poistin sieltä viitteelliset viittaukset vanhentuneeseen "viettiteoriaan". Nämä "vietit" kun eivät olleet kirjoitukseni pääasiallinen pointti, enkä halua tekstini sanoman menevän keneltäkään ohi sen takia, että olen maallikkona käyttänyt vääränlaisia termejä. 

2 kommenttia:

  1. Sen verran ehkä hiukan OT-kommenttia, että ei vietti/vaisto-teoria ole vanhentunut, vaikka oppimisen merkitys onkin noussut. Edelleen viettipohjaa hyödynnetään silloinkin, kun tekijänä on sen teoriana hylännyt ;)

    Kyse on enemmänkin oppikunta- ja muotikysymyksistä, kuin varsinaisesti itse teorian muuttumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. :)

      Viittasin tuolla "vanhentumisella" siis siihen, että sen perusteella mitä olen tässä ehtinyt perehtyä eläinten käyttäytymistieteisiin nimenomaan tieteen alana ja käydä läpi aiheeseen liittyvää tutkimustietoa, voidaan tältä kantilta ajateltuna sanoa viettiteorian olevan vanhentunut. Tutkijat ovat myös esittäneet viettiteoriaa koskien erittäin uskottavaa kritiikkiä, jota ei mielestäni voi jättää täysin huomiotta.

      Myönnän, etten ole vielä ehtinyt perehtyä näihin tutkimuksiin niin tarkasti kun olisin halunnut, mutta josko sitten joululomalla (onko freelancerilla edes sellaista?) ehtisi. :D

      Tiedän, että viettiteoriaa käytetään edelleen pohjana koirien koulutuksessa, eikä mulla itsessään ole mitään sitä vastaan. Syy, miksi muokkasin viettejä termeinä tai käsitteenä koskevat sanat pois tästä kirjoituksesta on se, etten halunnut viedä lukijoiden huomiota sivuraiteille tai heidän päähuomionsa keskittyvän siihen, että käytän tilanteeseen nähden "vääränlaisia" termejä. Halusin siis olla ilmaisultani mahdollisimman neutraali, jottei kirjoitukseni varsinainen sanoma jäisi lillukanvarsien jalkoihin.

      Tekstini pointti kun ei ollut varsinaisesti vieteissä, vaan käytöksessä ja sen ohjattavuudessa ihmisen toimesta, riippumatta siitä, mikä sen käytöksen aiheuttaa (ns. vietit, vai joku muu).

      Poista

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita! Peräänkuulutan keskustelun asiallista tasoa, asiattomat kommentit poistetaan.

Kiitos! :)