maanantai 30. marraskuuta 2015

Eläimen raakaruokinta ei ole inhimillistämistä!

Julkaistu Kaunis utopia? -blogissa 20.2.2015 ja päätin julkaista sen uudelleen täällä Tassutuntumalla-blogin puolella, sillä kyseinen Helsingin Sanomien raakaruokintaa koskeva kirjoitus on noussut nyt uudelleen esille sosiaalisessa mediassa.

Helsingin Sanomissa julkaistiin 18.2.2015 koiran raakaruokintaa koskeva kirjoitus, jonka välittämä viesti herätti minussa suurta hämmennystä. Koko kirjoitusta leimaa perustavanlaatuinen väärinkäsitys, jossa koirien raakaruokinta yhdistetään eläimen inhimillistämiseen ja ihmisten raakaruokavalioon ja muihin trendiruokavalioihin. Itse raakaruokavaliolla olevan koiran ja raakapainotteista sekaravintoa syövien kissojen emäntänä näen asian aivan päinvastaisena. Monipuoliseen raakaan lihaan ja lihatuotteisiin perustuva raakaruokavalio kun ei minun mielestäni ole eläimen rinnastamista ihmiseen, vaan pyrkimys taata eläimelle lajilleen tyypillinen ja sitä kautta mahdollisimman luonnonmukainen ravinto. Siinä, missä ihmisten raakaruokavalio perustuu kypsentämättömiin kasviksiin, on koiran raakaravinnon peruskivenä taas raaka liha ja muut lihatuotteet (sisäeilimet, luut, rustot). Eläinten inhimillistäminen on minunkin mielestäni väärin ja siitä tulisi voida puhua avoimesti myös julkisuudessa, mutta tässä kohtaa ollaan kyllä väärän asian äärellä, jos yritetään vetää yhtäläisyysmerkkiä epäterveen inhimillistämisen ja raakaruokinnan välille.

Nyt kun eläinten raakaruokavalioon liittyvät käsitteet on avattu, voimme siirtyä toiseen kirjoituksesta löytyvään räikeään epäkohtaan. Eläimen ruokkiminen raakaruualla vaatii tietämystä ja kokemusta, jotta ruokavalio voidaan toteuttaa tasapainoisesti ja niin, että eläin saa ruuasta/ruuan joukossa kaiken tarvitsemansa. Kirjoituksessa puhuttiin niin kiihkeästi teollisen "valmisruuan" puolesta, että siinä unohdettiin täysin mainita, että myös ns. valmisruualla ruokkiminen vaatii eläimen omistajalta tietoa ja taitoa, sillä se että ruokaa myydään kaupoissa ei ole mikään tae ruuan sopivuudesta eläimelle.

Kirjoituksessa kyllä mainittiin "laadukas valmisruoka", mutta jätettiin täsmentämättä, mitä tämä laadukas valmisruoka on ja mistä se koostuu. Kaikki markkinoilla oleva valmisruoka ei todellakaan ole terveellistä ja käsittääkseni ainakin kissojen kohdalla on havaittu hyvin selkeä yhteys vääränlaisen ravinnon ja ylipainon sekä tiettyjen sairauksien välillä. Teollinen ruoka itsessään ei siis välttämättä ole autuaaksi tekevä asia, jos tuudittautuu siihen että ruuan teollisuus on itsessään jokin tae ruuan terveellisyydestä ja syöttää sokeasti eläimelleen mitä tahansa teollista, pohtimatta sen tarkemmin ruuan laatua, sisältöä tai sen soveltuvuutta kyseiselle eläimelle.

Vaikka Hesarin kirjoitus koskikin koiria, en voi olla laajentamatta omaa pohdintaani koskemaan myös kissoja. Niinpä otankin tässä esimerkin kissojen maailmasta: Hesarin kirjoituksessa perusteltiin valmisruuan mielekkyyttä sillä, että ne ovat valmiiksi vitaminoituja ja niistä eläin saa takuulla kaiken tarvitsemansa. Kissan kohdalla tilanne on kuitenkin eri, sillä jos haluat syöttää sille ruokaa jossa ei ole mitään ylimääräistä (eli kasviksia, viljaa, sokereita tai epämääräisiä teurasjätteitä), tulee kyseeseen ainoastaan täydennysravinnot, joihin ei ole lisätty vitamiineja. Jos vitamiinit ja rasvahapot joutuu siis joka tapauksessa antamaan erikseen purkista, niin miksi syöttää säilöttyä (ja suurella todennäköisyydellä ulkomaista) lihaa, kun samalla vaivalla voi syöttää kotimaista ja tuoretta sellaista?

Kirjoituksessa esille tuotu kylmäketjun mahdollinen katkeaminen ja sen vaikutus omistajaan taas kuulostaa jokseenkin omituiselta. Minä en koe pöpöjen leviämisen ihmiseen eläinten ruuaksi tarkoitetusta lihasta olevan mikään todennäköisin skenaario, jos pitää lihan käsittelyssä maalaisjärjen päässä ja huolehtii normaalista käsihygieniasta. Jos joku menee laittamaan likaiset sormensa suuhun heti koiranruokaa käsiteltyään, niin siinä on kyllä sitten syyttäminen jotakuta aivan muuta, kuin ruuan valmistajaa tai kuljettajaa. Syötän hyvin mielelläni eläimilleni ihmisille tarkoitettuja lihoja sekä kotimaisesta lihasta valmistettuja raakatuotteita, sillä tiedän kotimaiselle lihalle asetettujen kriteerien ja määräysten olevan hyvin korkeat. Ulkomaisten valmistajien teollisista ruuista taas ei voi mennä takuuseen.

En kiellä enkä vähättele vääränlaisen raakaruokavalion aiheuttamaa terveydellistä haittaa, enkä väitä että kenenkään tulisi alkaa hetken mielijohteesta syöttää eläimelleen pelkkää raakaruokaa. Mahdollisten suolitukosten lisäksi vitamiinien, hivenaineiden ja rasvahappojen puutos on mielestäni huolestuttavin vajaavaisen raakaruokavalion seuraus. En kuitenkaan suostu hyväksymään täysin perusteetonta näkemystä, jolla raa'an lihan syöttäminen lihansyöjälle tai hyvin vahvasti lihapainotteiselle sekasyöjälle rinnastetaan suklaan tai xylitolin syöttämiseen. Joko tämä väittämä on virheellisen päättelyketjun lopputulema, tai teollisten ruokavalmistajien mainos. Muita selityksiä en vain tälle absurdiakin absurdimmalle väitteelle keksi.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Temppuilun maailma osa 2: Temppufilosofiaa

Kun kipinä kissan temppukoulutukseen on syttynyt, on aika siirtyä käytännön tempputassuiluun. Tähän kirjoitukseen olen koonnut joitain meidän tempputassuiluamme ohjaavia ja määrittäviä ajatuksia, en ohjeiksi tai neuvoiksi, vaan sinulle kannustukseksi laatia oma temppufilosofiasi. Juttusarjan edellinen osa löytyy täältä

Juttusarjan seuraavassa osassa paneudumme koulutuksen apuvälineisiin.

Huom! En ole ammatiltani eläintenkouluttaja, joten kirjoitukseni edustavat ainoastaan omia, omaan kokemukseen perustuvia näkemyksiä. Absoluuttisten faktojen ja neuvojen esittämisen sijaan haluan jakaa omia kokemuksiani ja näkemyksiäni, rohkaistakseni muita kissanomistajia etsimään lisää tietoa ja kokeilemaan tempputassuilua omien kissojensa kanssa. :)

Tempputassurotta


Kiinnostukseni tempputassuiluun syntyi vuonna 2006 nyt jo edesmenneistä kesyrottaveljeksistä Vesasta (Vagabond’s Starshine) ja Jenkasta (Vagabond’s Brandon Lee), ja jatkui nykyisiin neljään kissaani, joiden kanssa ollaankin ”tempputassuiltu” ahkerasti. Olen myös naksutellut hevosten kanssa.

Temppumottoni kuuluu: ”tekemällä oppii”. En siis ole oppikirjakouluttaja, vaan ajattelen, että tilannetta ja eläintä tarkkailemalla pärjää aika pitkälle, kunhan muistaa pitää eläimen edun ykkössijalla ja tarkkailla sen käytöstä ja eleitä herkin tuntosarvin.

Aloitan temppuilun uuden tempputoverin kanssa yleensä yhdellä tai kahdella yksinkertaisella tempulla. Niitä opetellessa saa tärkeää tietoa eläimen yksilöllisistä piirteistä ja oppimistavoista, jonka pohjalta on helpompi miettiä keinoja vaikeampien asioiden opetteluun. Meidän ensitemppuna toimii useimmiten ylävitosten heittäminen, joka kuuluu meidän porukan kansalaistaitoihin ja opetetaan kaikille uusille tulokkaille heti ensimmäisenä.

Tempputassuilun tulee olla hauskaa niin ihmiselle, kuin eläimellekin.Tässä joitain temppufilosofiani pääpiirteitä joita noudatan, tempputoverin lajista riippumatta


  • Positiivinen vahvistaminen. Pakotteet eivät kuulu temppuiluun.
  • Tarkkaile eläintä. Mistä se pitää, mikä sitä motivoi, mikä pitää motiivin yllä? Huomaa myös kun eläin alkaa väsyä ja lopeta temppuilu mielellään ennen kuin se ehtii kyllästyä ja turhautua. Usein kissan motivaatio ja niin kutsuttu toistonkestävyys kyllä kasvavat temppukokemuksen karttumisen myötä.
  • Temppuilu ei ole haudanvakavaa puuhaa. Älä ota suorituspaineita tai pelkää virheitä. Ei ole häpeä ottaa askelta taaksepäin jos joku temppu osoittautuu sillä hetkellä liian vaativaksi tai muuten epäsopivaksi. Eläin ei mene virheistä rikki, kunhan temputtaja ottaa niistä opikseen.
  • Sopivasti haastetta. Opeteltavat tehtävät ovat kaikista motivoivimpia silloin, kun kissan on mahdollista onnistua, mutta onnistuminen ei ole läpihuutojuttu. Kriteeriä, eli vaatimustasoa kannattaakin nostaa sitä mukaa, kun kissan temppukokemus karttuu.
  • Iloitse onnistumisista, opi virheistä.
  • Ota tempputoverisi laji- ja yksilökohtaiset piirteet huomioon.
  • Löydä itsellesi ja tempputoverillesi sopivin temppuilumuoto: millaiset temput sopivat teille parhaiten, millainen palkka, naksuttimen kanssa vai ilman?
  • Tekemällä oppii. On hyvä hallita tempputoverin lajiin, lajityypilliseen käyttäytymiseen ja operanttiin ehdollistamiseen perustuvan koulutusmenetelmän pääperiaatteisiin liittyvä teoriatietopohja. Lopullinen tieto lajista, yksilöstä ja sille sopivimmista tempputavoista syntyy kuitenkin käytännön kautta. Rohkeasti siis vaan temppuilemaan!
  • Temppuilu on ihmisen ja eläimen välistä suhdetta vahvistavaa toimintaa ja mukavaa vaihtelua arjen keskelle. Temppuilussa pääasia onkin, että kaikilla on hauskaa. Edetään siis eläimen ehdoilla, niin keneenkään ei kohdistu liikaa painetta, eikä temppuilu muutu stressaavaksi pakkopullaksi.
  • Jos jokin temppu ei ota sujuakseen, niin jätä se sikseen ja palaa myöhemmin asiaan. Kun homma ei sillä hetkellä suju, on silkkaa pään hakkaamista seinään yrittää vääntää väkisin. Usein tilanne päättyykin sekä omaan, että tempputoverin turhautumiseen ja keskittymisen herpaantumiseen, jolloin temppumotivaatio laskee ja kaikille jää tilanteesta paha maku suuhun.
  • Lopeta aina onnistumiseen, niin jokaiselle jää tempputuokiosta hyvä mieli.

Tempputassuilua harrastaessa on myös hyvä tiedostaa, ettei ole yksin. Kannattaakin siis ehdottomasti olla tekemisissä muiden kissojaan temppukouluttavien ihmisten kanssa, vaihtaa kokemuksia ja kysyä vinkkejä kissan koulutukseen. Esimerkiksi Facebookista löytyy kissan koulutukseen liittyvä ryhmä, jossa temppuharrastajat kertovat omista temppukokemuksistaan.

Netissä olevaa tietoa läpi kahlatessa kannattaa toki olla kriittinen ja punnita tarkkaan, minkälaisille mielipiteille, näkemyksille ja neuvoille antaa painoarvoa. Pyrin itsekin teksteissäni korostamaan, etten halua varsinaisesti neuvoa ketään, tai sanoa kenellekään miten hänen tulisi kissansa kanssa toimia, vaan kertoa nimenomaan omia kokemuksiani ja ajatuksiani kannustaakseni muita kokeilemaan temppuilua omien kissojensa kanssa ja etsimään lisätietoja aiheesta. 

Kissan koulutukseen voi käydä hakemassa neuvoa myös ohjatuilta kursseilta, joita jotkut koirakoulut järjestävät.

Tempputassuilu ei ole ydinfysiikkaa, eikä haudanvakavaa hommaa. Kaikista hauskinta temppuilu on silloin, kun siitä unohtaa kaikki suorituspaineet ja menee eläimen ehdoilla. Parhaimmillaan tempputassuilu vahvistaa ihmisen ja eläimen välistä suhdetta ja antaa syvän ymmärryksen eläimen lajityypillisistä ja yksilöllisistä piirteistä.

KUVAT ARI K.

torstai 19. marraskuuta 2015

Painajaisesta todeksi: kun kissa katoaa

Yksi valvotusti ulkoilevan kissan omistajan pahimmista painajaisista lienee se, kun kissa katoaa jälkiä jättämättä. Meillä tämä painajainen muuttui todeksi, kun Juju-kissa oli mitä ilmeisimmin saanut keploteltua ulko-oven kahvasta painamalla auki ja kadonnut illan pimeyteen.

Nyt kun kissa on saatu puolentoista vuorokauden seikkailuiltaan yhtenä kappaleena kotiin, ajattelin kirjoittaa aiheesta yhteenvedon sisältäen yleispäteviä neuvoja jotka olen aikoinaan (mm. ollessani mukana perustamassa sittemmin Etsijäkoiraliittoon sulautunutta Etsintäjoukot ry:tä) saanut, vinkit jotka sain tämän nimenomaisen tapauksen tiimoilta, yhdistettynä niihin vinkkeihin, joita olen aikaisempien omien kokemusteni kautta saanut.

Tämän kirjoituksen myötä haluan kiittää täydestä sydämestä kaikkia niitä ihania ihmisiä, jotka ovat myötäeläneet, antaneet vinkkejä, myötätuntoa, vertaistukea ja tarjonneet konkreettista apua. Vaikka kissamme ei tälläkertaa ollutkaan kateissa kuin reilun vuorokauden, olisin tullut kyllä aivan hulluksi ilman teitä. KIITOS, TE IHANAT IHMISET!

Korostan jälleen, että nämä "vinkit" pohjautuvat osittain omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini, eivätkä täten välttämättä ole kaikilta osin yleispäteviä keinoja, jotka toimisivat aukottomasti kaikkien karkulaisten kanssa. Jos et ole varma, miten oman kissasi kohdalla tulisi karkaustilanteessa toimia, ota yhteyttä oman paikkakuntasi löytöeläintaloon tai Etsijäkoiraliittoon. 

Kissa on utelias ja haluaa laajentaa reviiriään.
Kissa haluaa laajentaa reviiriään, tutustua ympäristöön, seikkailla. Siksi se karkaa, jos saa tilaisuuden.

Miksi kissa lähtee karkuun?


Ovi jää auki tai huonosti kiinni ja kissa huomaa tilaisuutensa koittaneen! Se on luontaisesti utelias tutkimaan ympäristöään ja tällaisissa tilanteissa tilaisuus tehnee varkaan, kun ovenraosta on helppo livahtaa laajentamaan maailmankuvaa.

Sen lisäksi, että kissa on petoeläin, se on pienen kokonsa vuoksi myös saaliseläin. Tämän takia kissalla on tarve piiloutua ja se tuntee olonsa turvalliseksi pienissä kolosissa. Kissojen näkökulmasta piilopaikoiksi saattavatkin kelvata sellaisetkin paikat, joita ihminen ei tule ajatelleeksikaan. On pusikoita ja metsiä, mutta myös asuintalojen varastojen alusia ja kompostintauksia.

Kissa onkin mestari piiloutumaan ja vaikka se tuskin lähtee kovinkaan kauas katoamispaikaltaan, ei sitä ihmissilmällä todellakaan välttämättä huomaa, vaikka kulkisi metrin päästä ohi. Mitä enemmän katoamispaikan yhteydessä on piilopaikkoja, sen epätodennäköisempää kissan löytäminen pelkällä omalla silmällä haravoimalla on.

Oman kokemukseni mukaan etenkin valvotusti ulkoilevien ja sisäkissojen karkaamiseen liittyy usein säikähdys, jonka seurauksena kissa sinkoaa horisonttiin. Uteliaana ja rohkeana ulkomaailmaan lähtenyt, mutta siihen tottumaton kissa saattaa säikähtää pientäkin ympäristöstä kuuluvaa ääntä, ylleen lankeavaa varjoa tai mitä tahansa odottamatonta ja lähteä vaistomaisesti karkuun.

Tällöinkään se tuskin lähtee kauas, mutta saattaa eksyä, jolloin se ei automaattisesti osaa enää kotiin, vaikka haluaisikin. Oman kokemukseni mukaan nämä ovat juuri niitä tilanteita, joissa kissa vain katoaa, eikä siitä näy eikä kuulu sen jälkeen vilahdustakaan. 

Myös sateinen sää saattaa pitää kissan piilossa, sen hakeutuessa jonnekin suojaan sadetta pitämään. Meidänkin Jujumme pysyi visusti piilossa läpi sateisen illan ja yön, mutta aamun tyyneydessä ryömi vihdoin läpimärkänä ihmisten ilmoille.

Eksynyt kissa
Kissa on taitava piiloutuja.

Miten saada eksynyt kissa takaisin kotiin?


Kun kissa on karannut säikähdyksen seurauksena, sitä voi olla todella haastava löytää pelkästään mahdollisia olinpaikkoja haravoimalla. Niinpä olenkin saanut kanssaihmisiltä ja oppinut oman kokemukseni kautta paljon hyviä kikkakolmosia, jolla yrittää opastaa mahdollisesti eksynyttä kissaa takaisin kotiin.

Huutelu


Jos huutelet kissaa, huutele mahdollisimman pienellä ja kissalle entuudestaan tutulla porukalla. Oman kokemukseni mukaan säikähdyksen takia karannut ja mitä ilmeisimmin siksi eksynyt kissa on useampaankin kertaan löytänyt takaisin kotiin tutun ihmisen äänen kuullessaan ja sen sijainnin paikallistaessaan.

Isolla, vieraalla ja metelöivällä porukalla liikkuminen taas saattaa säikyttää kissaa entisestään, jolloin se vähintäänkin jatkaa piileskelyään tai pahimmassa tapauksessa lähtee uudelleen karkuun, eksyen yhä kauemmas kodistaan.

Omistajan toimesta tapahtuvan ääntelyn ja huutelun ei välttämättä tarvitse olla pelkkää kissan nimen huhuilua
, vaan kaikenlainen ääntely, esimerkiksi äänekkäästä keskustelusta tai tuttujen (perheen omien) lasten leikkimisestä lähtevät äänet auttavat kissaa suunnistamaan takaisin kotiin.

Mikäli huhuilet kissaa samalla kun etsit sitä lähiympäristöstä, huolehdi että huhuilet vain, kun kuljet kotia kohti.
Mikäli huhuilet kissaa samalla kun kuljet poispäin kodista, saatat tahtomattasi houkutella sen entistä kauemmas kotikulmilta.

Jos vain suinkin mahdollista, kissan nimen huutelu tai muu tuttujen ihmisten toimesta tapahtuva ääntely kannattaa ainakin osittain ajoittaa aamuyöhön
, jolloin ympäristö on hiljainen, äänet kulkeutuvat puhtaimpina kauemmas ja kissakin uskaltaa ehkä kömpiä ulos piiloistaan ympäristön rauhoituttua. Kun ympäristön muut ylimääräiset äänet ovat hiljenneet, on ihmisenkin helpompi kuulla, mikäli kissa vastaa hänen huuteluunsa.

Ole huutelussasi sinnikäs. Älä luovuta, vaikkei ensimmäinen huutelukerta toisikaan toivottua lopputulosta. Niin omien kokemusteni myötä, kuin muiden asiasta kokemusta omaavien kanssa keskusteltuani on nimittäin osoittautunut, että huutelua saa toistaa usein ja jopa tunnin yhtäjaksoisissa pätkissä, että siitä on kissan löytymisen kannalta hyötyä.

oviauki
Auki jätetty ovi antaa karkulaiselle mahdollisuuden palata kotiin kaikessa rauhassa.

Ovi auki


Tämän vinkin sain viimeisimmän karkausepisodin tiimoilta. Toisinsanoen muut talon eläimet lukkojen taakse, etteivät ne pääse karkuun ja ovi/ikkuna raolleen, jotta karkulainen saa palata kotiin kaikessa rauhassa ja omaan tahtiinsa. Suhtauduin tähän vinkkiin alkuun hieman skeptisesti. Näinköhän siitä on mitään hyötyä, jos kissa kerran on eksyksissä, eikä edes välttämättä osaa tulla kotiovelle asti. 

Vaikkei meidän Juju suoranaisesti tullutkaan itse ovesta sisään, niin uskon avonaisella ovella yhdistettynä sinnikkääseen ja eri vuorokaudenaikoina tapahtuneeseen huuteluun olleen merkittävä rooli siinä, että Juju saatiin kotiin. Mikäli en olisi sitä tuosta läheisestä pensasaidasta löytänyt, olisi ollut vain ajan kysymys, milloin se olisi itse kävellyt avonaisesta ovesta sisään.

Mikäli jonkin kulkuväylän pitäminen avoinna on talouden muiden lemmikkieläinten kannalta turvallista, suosittelen oman kokemukseni perusteella ehdottomasti kokeilemaan!

Ilmoita kissan katoamisesta löytölään
Kun löytölää on informoitu kadonneesta kissata, he osaavat reagoida tuntomerkkeihin sopivan kissan osuessa kohdalle.

Ilmoita löytölälle


Kun lemmikki katoaa, siitä tulisi ilmoittaa mahdollisimman pian paikkakuntasi löytöeläimistä vastaavalle löytöeläintalolle. Näin siellä päässä osataan reagoida, mikäli heille päätyy kissasi tuntomerkkeihin sopiva eläin. 

On sanottu, että harva löytölään päätyneistä kissoista pääsee enää takaisin alkuperäiseen kotiinsa, joten senkin puolesta on erittäin tärkeää informoida löytöeläintaloa kissan katoamisesta ja siitä, että sillä on koti.

Tunnistusmerkintä, eli mikrosiru auttaa myös löytölään päätyneen kissan ja sen alkuperäisen omistajan yhteensaattamisessa, joten kissan tunnistusmerkintä mikrosiruttamalla on myös yksi hyvä varotoimenpide kissan karkaamisen varalta.

Muista ilmoittaa löytölälle myös, kun kissasi löytyy. Näin he eivät jää turhaan siihen käsitykseen, että kissasi on edelleen karkuteillä.

Ilmoita kissan katoamisesta kanssaihmisille
Kissan katoamisesta kannattaa ilmoittaa niin sosiaalisessa mediassa, kuin kaupan seinälläkin.

Ilmoita kanssaihmisille


Valvomattomasti ulkoilevaan kissaan kukaan tuskin kiinnittää lähtökohtaisesti sen kummempaa huomiota, sillä automaattioletus lienee, että kissa omatoimiulkoilee tarkoituksella. Siksi onkin erittäin tärkeää tehdä ympäristölle ja lähiseudun ihmisille tiedettäväksi, että kissasi on karkuteillä.

Kuvallisia ilmoituksia kannattaa viedä lähiseudun kauppojen yms. ilmoitustaululle ja pyytää ottamaan kaikista näköhavainnoista yhteyttä kissan omistajaan. Tarvittaessa ilmoituksia voi viedä myös lyhtypylväisiin (älä niittaa ilmoituksia eläviin puihin!) tai muihin tolppiin. 

Tämän lisäksi sosiaalinen media on erittäin tehokas väylä, jota kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Esimerkiksi Facebookissa on useita valtakunnallisia ja paikallisia lemmikkieläinten katoamisilmoituksiin keskittyneitä ryhmiä, joiden lisäksi karkurista kannattaa ilmoittaa myös paikallisessa kaupunginosaryhmässä. 

Loukutus voi olla ainoa vaihtoehto saada karannut kissa kiinni.
Loukutus tulee kysymykseen, jos kissaa ei muilla keinoin saada kiinni.

Loukuta


Mikäli kissaa ei sitkeästä huutelusta huolimatta näy tai kuulu, voi ainoa vaihtoehto olla kissan loukutus. Loukutuksella tarkoitetaan esimerkiksi supiloukun virittämistä alueelle, jossa kissa todennäköisesti liikkuu. Loukun menoaukko viritetään ylös ja sen perälle laitetaan voimakashajuista (ja tiedettävästi kissan mielestä herkullista) ruokaa. Kun eläin menee loukkuun ruuan perässä, se laukaisee samalla menoluukun kiinni ja jää kirjaimellisesti loukkuun.

Loukkuna käytetään aina ns. elävänä pyydystävää loukkua, joka ei oikein toimiessaan vahingoita sinne mennyttä eläintä millään tavalla. Loukun laukaisumekanismin toiminta ja herkkyys kannattaa kuitenkin aina tarkistaa ennen tositoimiin ryhtymistä.

Mikäli loukutukseen päädytään, on kissan omistajan sitouduttava siihen sataprosenttisesti. Loukutukseen ei riitä pelkkä loukun asentaminen ja virittäminen paikoilleen, vaan se tulee käydä tarkistamassa säännöllisin väliajoin, vähintään kerran päivässä, ettei kissa tai loukkuun mennyt muu eläin joudu virumaan siellä kohtuuttoman pitkiä aikoja. Liian usein loukulla ei kuitenkaan kannata ravata. Eläin ei välttämättä uskalla mennä loukkuun, jos sen ympärillä käy jatkuva kuhina.

Loukun asettamiseen tulee aina kysyä maanomistajan lupa, eikä sitä voi omin lupineen sijoittaa aivan minne tahansa. Jos loukun joutuu asettamaan vähänkin julkiselle paikalle, kannattaa sen yhteyteen laittaa lappu, jossa selvennetään loukun käyttötarkoitus. Näin pyritään ehkäisemään loukusta mahdollisesti syntyvät väärät käsitykset (eli että kyseessä ei ole luvaton salametsästys tai eläintä vahingoittava toiminta) ja loukkuun mahdollisesti kohdistettava, joskin hyvää tarkoittava ilkivalta. 

Mikäli loukkuun menee väärä kissa tai luonnonvarainen eläin, se päästetään pois ja viritetään loukku uudelleen.

Talvella loukutus vaatii erityistä huolellisuutta, sillä sen lisäksi, että kovilla pakkasilla loukkuun joutunut eläin on hyvin altis kylmettymiselle, myös syöttinä käytetty ruoka jäätyy nopeasti, jolloin sen haju ei enää houkuttele kissaa luokseen.

Kissan kadotessa loukkua voi pyytää lainaksi oman paikkakuntansa eläinsuojeluyhdistykseltä, löytöeläintalolta tai metsästysseuralta. Useimmiten loukut luovutetaan lainaksi muutaman kymmenen euron panttisummaa vastaan, jonka saa takaisin loukun palautuksen yhteydessä.

Etsijäkoira voi auttaa piilossa olevan eläimen olinalueen kartoituksessa.
Etsijäkoira aistii kissan läsnäolon silloinkin, kun ihmisen aistit eivät siihen riitä.

Pyydä etsijäkoira apuun


Joskus voi olla mahdoton päätellä, missä kissa tarkkaan ottaen liikkuu ja mikä olisi optimaalisin paikka loukulle. Tällöin etsijäkoirasta voi olla suuri apu.

Etsijäkoirat ovat kadonneiden lemmikkieläinten etsintään koulutettuja koiria, joiden avulla voidaan rajata alue, missä kadonnut eläin liikkuu. Etsijäkoiran ei ole tarkoitus johdattaa ihmistä suoraan kadonneen eläimen luo, sillä se saattaisi säikyttää karkulaisen ja saada sen pakenemaan, jolloin etsintä vaikeutuu entisestään. Etsijäkoiran avulla voidaan sensijaan kartoittaa alue, mihin mahdollinen loukku kannattaa sijoittaa tai muut etsintätoimet keskittää.

Suositellaan, että kaikista talouden lemmikkieläimistä otettaisiin tuppo karvaa tiiviisiin minigrip-pusseihin. Jokaisen talouden lemmikin karvatuppo laitetaan omaan pussiinsa ja tuppo uusitaan noin puolen vuoden välein, jotta etsijäkoiralle annettava hajunäyte olisi katoamisen sattuessa mahdollisimman tuore. 

Yksilölliset hajunäytteet ovat tärkeitä, sillä varsinkin monieläintalouksien eläintarvikkeissa, kuten nukkumapedeissä voi olla sekoittuneena useita eri hajuja, jolloin etsijäkoiran on vaikea paikallistaa niiden joukosta juuri kadonneen eläimen haju. 

Minulla on ollut tarkoituksena ottaa meidän ötököistä karvatupot talteen, mutta enhän minä sitten ehtinytkään tuumasta toimeen, ennen kuin tämä karkausepisodi tapahtui. Nyt täytyykin kaivaa Furminator heti esille, ja kammata jokaisesta eläimestä kunnon tupot omiin pussukoihinsa. Koskaan ei tiedä, milloin niitä tarvitsee!

Miten karkulaiset saatu takaisin kotiin?
Oma koti kullan kallis

Miten saimme oman karkulaisemme kotiin ja miten olemme toimineet aikaisempien kanssa?


Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun joku kissoistani lähtee yön yli kestäneille reissuilleen.

Valtsun karkureissu kesti neljä päivää.
Valtsu-kissan karkureissu kesti neljä päivää ja päättyi tuttujen lasten leikin ääniin.

Lapsuudenkodin Valtsu


Ensimmäinen tällainen kokemus minulla on lapsuudesta, kun lapsuudenkotini nyt jo edesmennyt Valtsu-kissa paineli häntä töttöröllä ovesta ulos ja oli monta päivää poissa. Levittelimme kauppojen seinille ilmoituksia, mutta yhtään yhteydenottoa ei tullut. Surimme ja varauduimme siihen, ettemme tulisi enää koskaan näkemään Valtsua.

Oli kesäloma ja saimme naapurin lasten kanssa valvoa hieman tavallista myöhempään. Oli lämmin ja valoisa kesäyö ja leikimme naapurin kavereidemme kanssa pihalla äänekkäästi yömyöhälle. Seuraavana aamuna heräämme ovikellon soittoon, kun naapurit tulivat kysymään, että onkohan se teidän kissa tuolla kun maukuu. Ja ei kun takapihan ovea avaamaan ja siellähän se Valtsu oli, aivan yhtenä kappaleena! 

Jälkikäteen tulimme siihen tulokseen, että Valtsu oli todennäköisesti eksynyt ja yöllä oli kuullut meidän tuttujen lasten äänet ja osannut suunnistaa niiden avulla kotiin.

mestarikarkuri
Mestarikarkuri Miisu säikäytti emäntänsä lähtiessään vielä vanhoina päivinäkin seikkailemaan.

Mestarikarkuri Miisu


Miisu tuli minulle aikuisena, iäkkäänä kodinvaihtajana, omatoimiulkoiltuaan koko senastisen elämänsä. Meillä se sitten siirtyi aktiiviseen valvottuun ulkoiluun. Kerran se sitten pääsi karkuun, eikä siitä kuulunut tai näkynyt merkkiäkään. Tuli ilta, tuli yö, ei jälkeäkään kissasta.
Jätin kuistille kukkurallisen kupin ruokaa, ajatellen sen houkuttelevan kissan kotiin. Vielä mitä! Kissa oli käynyt kuistilla vaivihkaa imuroimassa ruuat parempiin suihin ja jatkanut sitten tyytyväisenä seikkailujaan ilman, että olin edelleenkään nähnyt siitä vilaustakaan.

Tässä onkin syy, miksi sittemmin olen karsastanut pelkän ruuan laittamista kuistille houkuttimeksi, sillä pahimmillaan se vain pidentää kissan karkureissua. Kun ruokahuolto pelaa, ei kissalla ole mikään kiire kotiin. Mikäli ihminen ei pysty reagoimaan täysin reaaliaikaisesti kissan liikkeisiin, onkin mielestäni parempi yhdistää ruualla houkuttelu loukutukseen tai jättää kissan ruokkiminen kokonaan sikseen. 

Tämä kissa tuskin oli missään vaiheessa eksyksissä, mutta pois näkyvistä se pysyi todella taitavasti. Naapuri oli lähdössä koiriensa kanssa lenkille ja tuli siinä sitten oven taakse kyselemään, että joko kissa on löytynyt. Jäin siinä sitten hetkeksi rupattelemaan naapurin kanssa, jonka seurauksena kissa ilmestyi kulman takaa ja sain sen pelkästään puhumalla seuraamaan itseäni ovesta sisään.

Tutun ihmisäänen kuulemista karkurin johdattelussa kotiin ei siis missään nimessä sovi väheksyä!

juju
Tämä herra aiheutti omistajilleen sydämentykytyksiä avattuaan oven ja paineltuaan illan pimeyteen.

... ja viimeisin: Jujun taidonnäyte 


Meillä nyt hitusen alle vuoden asustellut, 10 kk ikäisenä kodinvaihtajana tullut Juju-kissa oli onnistunut mitä ilmeisimmin keplottelemaan kodinhoitohuoneemme ulko-oven auki. Kun huomasimme oven olevan auki, kasasin kissat kutsuhuudolla kasaan ja laskimme pääluvun. Yksi kissa puuttui.

Syöksyin ulos ovesta ja kuulin läheisestä pensasaidasta tuttua mää'intää. Yritin houkutella kissaa luokse, mutta samassa hetkessä se mitä ilmeisimmin säikähti jotain ja sinkosi horisonttiin, kadoten illan pimeyteen.

Tämän jälkeen huhuilimme sitä järjestelmällisesti eri vuorokaudenaikoihin. Päivällä, illalla ja mies aamuyöstä ennen töihinlähtöä. Leikimme myös koiran kanssa pihalla tuottaen tarkoituksellista ääntä, jotta kissa osaisi suunnistaa takaisin kotiinsa. Eksymisen puolesta nimittäin puhui se, ettei kukaan naapureistakaan ollut nähnyt vilaustakaan kissasta. 

Lisäksi pidimme kodinhoitohuoneen ovea hetkisen raollaan, jotta kissalla olisi mahdollisuus itse tulla suoraan siitä ovesta sisälle, josta oli lähtenytkin. 

Juju oli ollut noin 1½ vuorokautta kateissa, kun olin lähdössä aamulla koiran kanssa pihalle. Näin läheisessä kuusiaidassa jotain omituista, luullen ensin, ettei se ole mitään. Kutsuin kuitenkin samalla kissaa nimeltä ja pensasaita vastasi tutulla äänellä "miau".

Ei kun koira sisään ja taskut täyteen namia ja kissaa houkuttelemaan. Herkut osoittautuivat tarpeettomiksi, kun kissa juoksi puskien luokseni ja sain kannettua sen suoraan sisään.

Uskon, että tässä tapauksessa Juju saatiin takaisin tuttuihin maisemiin järjestelmällisellä huutelulla ja huhuilulla, ääntä pitämällä ja oven pitämisellä auki. Mikäli en olisi löytänyt kissaa pensasaidasta, olisi ollut vain ajan kysymys, kun se olisi itse kävellyt avonaisesta ovesta sisään.

Loppu hyvin, kaikki hyvin!


Kissan kadotessa on ensisijaisen tärkeää pysyä rauhallisena ja ryhtyä välittömiin etsintätoimenpiteisiin. Yksin ei kissansa katoamisen ja etsimisen kanssa tarvitse selvitä, vaan apua on saatavilla, sitä kannattaa ehdottomasti pyytää ja kaikki tarjottu ja tarjolla oleva apu ottaa vastaan!

KUVAT ARI K.

Tärkeitä linkkejä:


tiistai 17. marraskuuta 2015

Kissa ei ole koira

Edellinen kirjoitukseni herätti ilahduttavan paljon keskustelua sosiaalisen median puolella. Esille tuli paljon näkemyksiä ja mielipiteitä, ja tunsin niiden myötä tarpeelliseksi avata vielä kerran oman näkökantani taustalla olevia ajatuksia.

Korostan kyseessä olevan edelleenkin vain ja ainoastaan omat henkilökohtaiset näkemykseni, enkä ole ammatiltani eläintenkouluttaja.

Kissa ei ole koira.


Ensimmäinen ja silmiinpistävin keskusteluissa esilletullut väite oli se, että kissaa ja koiraa tulisi kouluttaa tismalleen samalla tavalla. Minun päinvastaista näkemystäni kritisoitiin rankasti, ehkä osittain siksi, etten blogitekstin tiivistämisen huumassa ollut hoksannut avata mielipiteeni taustoja riittävän selkeästi. Niinpä teen sen tässä ja nyt.

Kuten olen itsekin jo kertaalleen todennut, niin oppimisen perusperiaatteiden osalta näin on. Eläin kuin eläin oppii, kun se palkitaan toivotusta käytöksestä. Näin ovat toimineet kaikki ne minunkin kouluttamani eläimet, kesyrotista koirien ja kissojen kautta poneihin ja hevosiin. Tästä ei kukaan liene eri mieltä?

Se, missä minun ja joidenkin kanssakeskustelijoiden näkemykset eroavat on se, voidaanko koulutuksessa käytännön tasolla noudattaa aina tismalleen samaa kaavaa, koulutettavan eläimen lajista riippumatta? Minä olen sitä mieltä, ettei voi. 

Jos nyt otetaan vertailuun nämä perinteiset vertailukohteet, eli kissa ja koira. Molemmat oppivat toimimaan ihmisen toivomalla tavalla, kun ne palkitaan oikea-aikaisesti oikeasta toiminnasta. Erot tulevatkin mielestäni ensinnäkin siitä, miten kyseisen lajin edustajat ovat motivoitavissa ja motivaatio ylläpidettävissä. Tähän kokonaisuuteen liittyy mielestäni olennaisilta osin myös toistonkestävyys, eli se, kuinka monta kertaa peräkkäin eläin on valmis toistamaan siltä pyydetyn asian tekemisen.

Nämä ovat asioita, jotka ovat lajin kuin lajin sisällä yksilökohtaisia ja paranevat useimmtien temppuilun ja osaamistason nousun myötä, mutta uskallan väittää, että etenkin temppuilun alkuvaiheessa on huomattavasti helpompaa tappaa kissan, kuin koiran motivaatio.

Toinen mielestäni olennainen kissan ja koiran erottava seikka on paineen- ja turhautumisensietokyky ja se, miten motivaatio lähtökohtaisesti säilyy tilanteissa, joissa eläin ei tiedä tai ole varma, mitä siltä halutaan. 

Molemmat kyllä varmasti yrittävät ratkaista ongelmaa itsenäisesti, mutta jos se ei onnistu, niin koira lienee se, jolla motivaatio on tässä tilanteessa helpompi säilyttää. Siinä, missä koira jäänee paikalle odottamaan ihmiseltä lisäohjeita, kissa todennee, että anti olla ja poistuu paikalta.

Kissan kesyyntymishistoria on erilainen kuin koiralla.

Kesyyntymishistorialla on oma merkityksensä lajien välisissä koulutuseroissa


Se, miten lajien toisistaan eroava kesyyntymishistoria vaikuttaa tilanteeseen, on mielestäni aivan ilmiselvää. Ihminen lienee kautta aikojen vaikuttanut siihen, millaiset koirayksilöt ovat päässeet jatkamaan sukuaan. Näin ihminen on aikojen saatossa vaikuttanut myös siihen, että koirilla ovat korostuneet ne piirteet, jotka tekevät siitä potentiaalisen ja toimivan yhteistyökumppanin nimenomaan ihmiselle.

Kissalla luonneominaisuuksien jalostaminen taas on ollut huomattavasti vähäisempää, käsittääkseni voitaneen sanoa jopa olematonta, sillä sen ei ole ollut tarvis tehdä juurikaan muuta, kuin pitää jyrsijät loitolla ihmisasutusten liepeiltä. Tämänhän se on jo alunalkaenkin lajinsa puolesta osannut, ilman sen suurempaa valikoivan jalostuksen tarvetta.

Egyptissä kissoja lienee käytetty myös ihmisen apuna linnunmetsästyksessä, mutta eläin siinä käsityksessä, että tämäkään metsästystapa ei edellyttänyt kissalta samanlaista ihmisen taholta tapahtuvaa ohjattavuutta, kuin koiralta.

Tämä ei edelleenkään tarkoita sitä, että kissa olisi mahdoton koulutettava, vaan sitä, että sen kanssa koulutusasioita on mielestäni käytännön tasolla lähestyttävä hieman eri kulmasta kuin koiraa koulutettaessa.


Kissaa ei voi vaatia toimimaan koiran viettikäytöksen mukaan

Kissaa ei voi vaatia toimimaan koiran lajityypillisen käytöksen mukaan


Kissalle ja koiralle voi ja tottakai tuleekin opettaa paljon samoja asioita, kuten esimerkiksi käsittelyä ja hoitotoimenpiteitä. Jotkin koiran koulutusmuodot ja niihin liittyvät lajit taas perustuvat niin vahvasti sen lajityypillisten käytösmallien, kuten saalistusketjun tai sen jalostuksella korostettujen osien hyödyntämiseen, ettei mielestäni ole realistista edellyttää kissalta samanlaisia, koiran luontaiseen käytökseen perustuvia suorituksia. Tämän takia on mielestäni vaarallista väittää kissaa ja koiraa voitavan kouluttaa tismalleen samalla tavalla, etenkin silloin, jos tätä väitettä ei samassa asiayhteydessä avata millään tavalla. 

Kissojen omien käytösmallien hyödyntämisestä olen kuullut puhuttavan verrattain vähän. Miten esimerkiksi kissan luontaista saalistustapaa tai sen osia voisi hyödyntää koulutuksessa nimenomaan kissalle, eikä koiralle luontevimmalla tavalla?

Kun puhutaan minun edellisen kirjoitukseni lähtökohdista, eli siitä oletuksesta että kissojen temppukoulutuksesta kiinnostunut vasta-alkaja saa kipinän kokeilla temppuja oman kissansa kanssa, on mielestäni pelottavaa antaa sellaista signaalia, että kissasta voi, tai suorastaan pitäisikin kouluttaa pieni koira.  

Ainakin omasta mielestäni temppuilu on huomattavasti helpompaa ja yleisen henkisen hyvinvoinnin kannalta turvallisempaa aloitella hieman pienemmin tavoittein. Kissan kanssa kun voi temppuilla ilman, että tavoitteena olisi yrittää tehdä siitä pientä koiraa.

Toki kaikki ihmisen ja kissan välinen yhteinen tekeminen on hyväksi, mutta sen ei mielestäni tulisi olla mikään itseisarvo tai meriitti, että kissa käyttäytyy kuin koira.

KUVAT ARI K.


Lähteet:

Tunturisusi

EDIT: Muokkasin jälkikäteen tekstiäni hieman ja poistin sieltä viitteelliset viittaukset vanhentuneeseen "viettiteoriaan". Nämä "vietit" kun eivät olleet kirjoitukseni pääasiallinen pointti, enkä halua tekstini sanoman menevän keneltäkään ohi sen takia, että olen maallikkona käyttänyt vääränlaisia termejä. 

maanantai 16. marraskuuta 2015

Tempputassuilun maailma osa 1: Temppukoulutuksen lähtökohdat

"Kissa ei opi asioita, sitä ei voi kouluttaa eikä se halua tehdä mitään yhteistyössä ihmisen kanssa." Näitä väitteitä kuulee usein esitettävän ja pidettävän absoluuttisena faktana, jota ei voi kyseenalaistaa. Usein nämä väitteet pohjautuvat mielestäni jo aivan väärälle lähtökohdalle, eli kissan ja koiran väliselle vertailulle. Kissan kouluttamista ei voi lähestyä samasta näkökulmasta kuin koiran, sillä kyseessä on niin lajityypilliseltä käytökseltään kuin kesyyntymishistorialtaankin kaksi erilaista eläinlajia, joiden koulutukseen eivät päde samat lainalaisuudet.

Nimensä mukaisesti tämä Tempputassu-juttusarja tulee käsittelemään kissojen "temppukoulutusta", eli aktivoinnin ja mielenvirkistyksen vuoksi harjoitettavaa ja kissan "yhteiskuntakelpoisuuden" kannalta merkityksetöntä, mutta ihmisen ja kissan välistä suhdetta vahvistavaa toimintaa. Juttusarjan ensimmäinen osa käsittelee temppukoulutuksen lähtökohtia, eli niitä asioita, jotka tulisi huomioida ennen kuin lähtee temputtamaan kissaansa.

Juttusarjan seuraavassa jaksossa pohdimme temppufilosofiaa, eli niitä tekijöitä, jotka takaavat kaikin puolin miellyttävän tempputuokion. Tulemme juttusarjan edetessä tutustumaan myös temppujen opettamiseen käytännössä, temppukoulutuksen apuvälineisiin, sekä siihen, miten kissan yksilöllinen persoonallisuus vaikuttaa koulutukseen.

Huom! En ole ammatiltani eläintenkouluttaja, joten kirjoitukseni edustavat ainoastaan omia, omaan kokemukseen perustuvia näkemyksiä. Absoluuttisten faktojen ja neuvojen esittämisen sijaan haluan jakaa omia kokemuksiani ja näkemyksiäni, rohkaistakseni muita kissanomistajia etsimään lisää tietoa ja kokeilemaan tempputassuilua omien kissojensa kanssa. :)



Kissaa ja koiraa ei voi kouluttaa samalla tavalla.
Kissaa ei tulisi missään nimessä yrittää ahtaa koiralle tarkoitettuun muottiin.

Miksi kissaa ei voi kouluttaa kuin koiraa?


Toisin kuin koira, kissa ei ole laumaeläin. Se kyllä nauttii lajitovereidensa seurasta ja on sosiaalinen, mutta laumaeläin se ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole. Kissa muun muassa saalistaa yksin, eikä jaa saalistaan. Tällöin se ei lähtökohtaisesti tarvitse lajitovereidensa tukea tai yhteistyökykyä selvitäkseen hengissä. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö yhteistyö esimerkiksi ihmisen kanssa sujuisi, vaan sitä, että kissan motivointi yhteiseen tekemiseen voi olla haastavaa. Toivotusta tekemisestä seuraavan palkan tuleekin olla kissalle niin mieluinen, että se kokee palkkion eteen tekemänsä työn kannattavaksi ja mielekkääksi.

Oppimisprosessi itsessään lienee valtaosalla eläimistä jokseenkin sama. Koulutettavuuden lajikohtaiset erot löytynevätkin ennenkaikkea motivoinnista, eli niistä tavoista ja keinoista, jotka saavat eläimen toimimaan kerta toisensa jälkeen ihmisen toivomalla tavalla. Teoriassa kissan ja koiran koulutus eivät siis eroa toisistaan, sillä molemmat perustuvat ainakin omassa ideologiassani siihen, että ihmisen kanssa toimimisesta tehdään eläimelle sen omasta mielestä kannattavaa ja mieluisaa.

Käytännössä voitaneen kuitenkin todeta kissan motivoinnin ja ennenkaikkea motivaation ylläpidon olevan huomattavasti koiraa haastavampaa, toki koirien rotu- ja yksilökohtaiset erot huomioiden. Tämän takia kissan kanssa ei voi olla yhtä ehdoton kuin koiran ja olenkin sitä mieltä, että kun koiralle annetaan "käsky", niin kissalle puolestaan esitetään "pyyntö".

Parhaisiin tuloksiin kissan kanssa pääsee, kun lakkaa vertaamasta sitä koiraan ja hyväksyy sen oman lajinsa edustajana. Kissaa ei tulisi missään nimessä yrittää ahtaa koiralle tarkoitettuun muottiin, sillä se on kuin runnoisi neliön muotoista palikkaa pyöreään reikään.

Kissan motivointi ja motivaation ylläpito ovat onnistuneen temppukoulutuksen avainasioita.
Kissan motivointi ja motivaation ylläpito ovat onnistuneen temppukoulutuksen avainasioita.

Kouluttamisen motiivit ja motivaattorit


Kissan kouluttaminen ja opettaminen lähtee motiiveista ja motivoinnista. Mikä motivoi kouluttajaa, mikä kissaa? Näiden asioiden pohtiminen takaa yhteisten temppuhetkien mielekkyyden niin ihmiselle kuin kissallekin.

Ajatuksia kouluttajan ja kissan motiiveista

  • Mikä motivoi kouluttajaa? Kouluttajan osalta ajateltuna kissan temppukouluttamisen motiivina on lähinnä hupi. Erilaisten temppujen harjoittelu yhdessä lemmikin kanssa on hauskaa, lemmikin ja omistajansa välistä suhdetta vahvistavaa sekä palkitsevaa niin kouluttajalle kuin eläimellekin. Kissan ei tarvitse osata istua tai tulla ”käskystä” luokse ollakseen yhteiskuntakelpoinen lajinsa edustaja, mutta onhan se nyt hauskaa, jos kissa ne osaa.
  • Mikä motivoi kissaa? Kissan kannalta temppujen oppiminen taas on aivojumppaa, ongelmanratkaisua fyysisen liikunnan vastapainoksi ja osa monipuolista aktivointia. Kun onnistuneesta suorituksesta tulee positiivinen seuraus, oppii kissakin verrattain nopeasti tiettyjen asioiden syy-seuraussuhteet.  
  • Kun oppimisesta tehdään kissalle mukavaa, sen oppimisinto säilyy ja saattaa jopa yllättää. Kun kissalle tarjotaan sopivassa suhteessa haastetta ja mahdollisuuksia onnistumiseen pienin askelin ja kissan ehdoilla, on temppujen tekeminen hauskaa myös sille itselleen.
  • Temppujen opiskelun ja teon on tapahduttava täydellisessä ihmisen ja kissan välisessä yhteistyössä ja -ymmärryksessä. Kissaa ei voi käskeä eikä pakottaa ja siksi itse esitänkin kissalle ”käskyn” sijaan mieluummin ”pyynnön”. Kissa siis tekee toivotun asian pyynnöstä, eli suostuu vapaaehtoisesti toimimaan ihmisen toivomalla tavalla. Ehdottomuuteen ei myöskään ole syytä siksi, että sen yhteiskuntakelpoisuus ei riipu siitä, millaisia temppuja se osaa.
  • On aivan täysin kissakohtaista, mikä palkkio motivoi kissaa ja pitää sen yllä. Joillekin kissoille (kuten allekirjoittaneen tempputassuille) se on herkullinen makupala, toisille taas leikki tai silitys. Naksutin on oiva apuväline kissan koulutuksessa, sillä sen avulla voidaan nopeuttaa oppimisprosessia ajoittamalla kissan toivotusta käyttäytymisestä seuraava palkkio tismalleen oikein.
  • Yksi täydellinen motivaationtappaja on venyttää tempputuokiot kerta toisensa jälkeen niin pitkiksi, että sekä kouluttaja, että koulutettava ehtii väsyä ja turhautua, jolloin mikään ei enää onnistu ja kaikille jää asiasta paha maku suuhun.

    Onkin tärkeää oppia pikkuhiljaa lukemaan kissaansa ja ennakoimaan sen vireystilan tasoa, jotta tempputuokion ehtii lopettaa mieluummin silloin, kun kissa on vielä innokas ja niin kutsutusti "vireessä". 
  • Kissan kanssa ei  voi olla 100% ehdoton, vaan jos jokin asia ei sillä hetkellä huvita, se jätetään sillä erää sikseen. Tällaisessa tilanteessa itselläni on tapana kuitenkin pyytää vielä lopuksi jokin helppo temppu joka tulee kissan selkäytimestä 100% , palkita siitä ja lopettaa tempputuokio onnistumiseen jolloin kaikille jää hyvä mieli.


Kun kissan ja kouluttajan motiivit ja motivaattorit ovat selvillä, on hyvä lähteä pohtimaan käytännön tempputassuilua. Juttusarjan seuraavassa osassa paneudumme onnistuneen tempputuokion rakennuspalikoihin ja pohdimme filosofiaa kissan temppukoulutuksen taustalla. :)

KUVAT ARI K.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Joskus kodinvaihto on paras ratkaisu

Julkaistu Kaunis utopia? -blogissa 28.12.2014
Kotia vaihtanut kissa voi elää täyttä elämää uudessa kodissaan.
Elmo ja Hiski -kissat tulivat meille aikuisina kodinvaihtajina ja nauttivat elostaan.

























Internetin ihmemaassa käydään säännöllisin väliajoin keskustelua tapauksista, joissa lemmikin omistaja joutuu esimerkiksi oman muuttuneen elämäntilanteensa takia etsimään eläimelle uuden kodin. Näiden keskusteluiden yhteydessä vedetään aina esille "koska oot kerran eläimen ottanu, pitää sun kantaa vastuus loppuun asti" -kortti, eli kun on kerran lemmikkieläimen päättänyt hankkia, niin siitä ei saisi luopua, eli "laittaa kiertoon" missään tilanteessa. Myös eläimen lopetus tällaisessa tilanteessa tuomitaan jyrkästi, joten ainoa eläinrakkaiksi itseään tituleeraavien henkilöiden määrittelemä vaihtoehto olisi pitää lemmikkieläin "väkisin" itsellään, oli elämäntilanne sitten millainen tahansa. Muuten eläin kuulemma kärsii.

Koska itse omistan ja olen omistanut melko paljon kodinvaihtajaeläimiä, koen tarpeelliseksi tuoda esille oman mielipiteeni asiasta. Uskoisin minulla kahden kodinvaihtajakesyrotan, kolmen kissan ja yhden koiran myötä olevan jonkinlainen käytännön kokemuksen mukanaan tuoma näkemys siitä, miten kodinvaihto vaikuttaa eläimeen. Kyseessä ovat kuitenkin vain minun henkilökohtaiset kokemukseni ja niiden pohjalta muodostamani mielipiteet. En siis väitä, että kodinvaihto sopii eläimelle kuin eläimelle, enkä todellakaan kannusta ns. kertakäyttökultuuriin ja luopumaan lemmikkieläimistä hetken mielijohteesta. Kannustan kuitenkin siihen, että elämäntilanteen muuttuessa epäotolliseksi lemmikinpidolle, ei pelättäisi uuden kodin etsimistä eläimille, ainakaan sen takia, että ajatellaan muiden tuomitsevan. 

Olen sitä mieltä, ettei kodinvaihto kertaluontoisena tapahtumana ole eläimelle mikään katastrofi. Jos koti taas alkaa vaihtua tiheämpään tahtiin, niin tottakai eläin kärsii, kun paikka ja ihmiset ympärillä vaihtuvat jatkuvasti ja luottamuksellisen suhteen luominen tuttuun ihmiseen käy mahdottomaksi. Heti alkuun pitääkin tehdä selkeä pesäero kodinvaihdon ja kiertoon joutumisen välille, sillä ne eivät ole synonyymejä.

Niiden yksilöiden kohdalla, joilla on lajiin, rotuun, taustaan tai yksilöllisiin ominaisuuksiin liittyvä suurentunut riski joutua kiertolaisiksi, tulee eläimestään luopuvan henkilön tietää ja tuntea vastuunsa ja punnita tarkasti kyseisen eläimen uudelleensijoittamisen mielekkyyttä niin eläimen itsensä, kuin sen tulevan uuden omistajankin kannalta. Kaikkia eläimiä ei voi sijoittaa uuteen kotiin ilman, että eläin itse tai ympäristö kärsii. Niin kutsutun normaalin ja tasapainoisella hermorakenteella varustetun eläimen kohdalla kertaluontoinen kodinvaihto ei aiheuta sille pysyviä arpia, vaan syvimmät henkiset arvet jäävät ihmiselle, jonka on syystä tai toisesta luovuttava eläimestään.


Terve ja iäkäs kodinvaihtaja voi saada leppoisat eläkepäivät uudessa kodissaan.
Miisu-kolli tuli meille 14-vuotiaana kodinvaihtajana ja sai elää lokoisat eläkepäivät.



Ihmisen jalot periaatteet eivät poista eläimen ahdinkoa


Pääsääntöisesti pidän eläimen kannalta selkeästi uuden kodin etsimistä huolestuttavampana tätä "kun eläin on kerran hankittu, niin se pakko väkisin pitää hamaan loppuun asti" -mentaliteettia, sillä jos eläin pidetään muuttuneesta elämäntilanteesta ja sen aiheuttamista puutteellisista resursseista huolimatta väkisin vain sen takia että "niin kuuluu tehdä" , niin eläinhän se on, joka tilanteesta eniten kärsii. Ei sillä ole hajuakaan mistään ihmisen jaloista periaatteista, joiden pakonomaisen noudattamisen takia se nyt tavalla tai toisella kärsii. Se tiedostaa vain oman ahdinkonsa, ei selityksiä sen takana.

Kärsimyksellä en siis tässä tapauksessa tarkoita ainoastaan suoranaista eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön täyttävää kaltoinkohtelua, vaan myös esimerkiksi omistajan ajanpuutetta tai hänen omaa pitkäkestoista stressiä, jotka kuitenkin vaikuttavat eittämättä eläimen yleiseen hyvinvointiin. Mikäli lemmikin omistaja kokee olevansa kykenemätön tarjoamaan lemmikilleen sitä mitä se tarvitsee, on sekin omiaan lisäämään stressiä entisestään, joka sitten tavalla tai toisella heijastuu myös eläimeen. Pahimmassa tapauksessa siitä ennen niin rakkaasta eläinystävästä tulee riesa ja riippakivi, jonka välttämättömimmistä perustarpeista huolehtimisesta tulee ainoastaan ikävä velvollisuus, eikä sen seurasta ja olemassaolosta enää pysty nauttimaan.

Ihmisen mielialoille herkät eläimet aistivat ilmapiirinmuutoksen varmasti, vaikkei niihin mitään selkeää kaltoinkohtelua kohdistettaisikaan. Tällä tavalla ihmisen muuttunut elämäntilanne vaikuttaa myös eläimeen, vaikka se saisikin edelleen ruokaa nenänsä eteen ja pääsisi pihalle/puhtaaseen hiekkalaatikkoon tarpeilleen. Näin voi tapahtua kenelle tahansa, eikä se tarkoita että olisi huono lemmikinomistaja. Joskus elämä vaan heittelee sellaisiin suuntiin, joita ei kuunaan olisi voinut ennustaa ja silloin on mietittävä asioita uudestaan ja eteen voi tulla myös uuden kodin etsiminen omalle rakkaalle lemmikilleen. En tarkoita sitä, että eläimestä tulisi luopua heti pienten vastoinkäymisten osuessa kohdalle, mutta jos tilanne alkaa käydä sietämättömäksi ja eläimen omistaminen ylitsepääsemättömän vaikeaksi, on mielestäni paras viheltää peli suosiolla poikki, tunnustaa realiteetit ja toimia niiden mukaan.

Kodinvaihto voi tietenkin aiheuttaa eläimelle stressiä, mutta mikäli koti on hyvä ja eläimelle sopiva, niin ainoastaan tilapäistä sellaista. Jos eläin taas joutuu elämään koko loppuelämänsä kodissa jossa sille ei ole aikaa/mahdollisuutta taata sen perustarpeiden täyttymistä, se tulee roikkumaan löysässä hirressä koko loppuelämänsä, vailla mahdollisuutta parempaan. Oman vahvan mutu-tuntuman pohjalta voimakas tilapäinen stressi josta eläimen on mahdollisuus palautua on pienempi paha, kuin tauotta jatkuva lievempi stressi, joka kasautuu eläimen harteille sitä raskaammin, mitä pidempään se jatkuu. Kodinvaihto on siis mielestäni tältäkin kantilta ajateltuna parempi vaihtoehto, kuin tilanteen säilyttäminen ennallaan.

Kesyrotat Vesa ja Jenkka saivat kodinvaihdon ansiosta elää pitkän ja hyvän elämän.
Kesyrottaveljekset Vesa ja Jenkka tulivat meille kodinvaihtajina ja elivät pitkän elämän.





Uuden kodin etsiminen ei aina ole vastuunpakoilua


Tarkoitukseni ei ole tässä selitellä hyväksyttäväksi mitään lemmikkieläinten pitoon liittyvää kertakäyttökulttuuria tai oikeuttaa eläimen dumppaamista uuteen kotiin kun "se ei oo enää söpö pentu". Halusin vain tuoda esille kolikon toisenkin puolen, eli syyt ja perustelut sille, miksi kertaluontoinen kodinvaihto voi olla joskus eläimenkin kannalta se paras ratkaisu.

Mielestäni ihminen kantaa vastuunsa hankkimastaan lemmikkieläimestä juuri silloin, kun hän elämäntilanteen radikaalin muutoksen edessä punnitsee omat resurssinsa ja tekee ratkaisun sen pohjalta. Se, että kokee kantavansa vastuunsa noudattamalla jotain hatusta vedettyä vastuunkannon määritelmää ja pitämällä lemmikkieläimen väkisin itsellään aiheuttaen kaikille osapuolille ylimääräistä kärsimystä, ei tuo kenellekään sitä sananlaskussa mainittua kirkkainta kruunua. Uuden kodin etsiminen voi sen sijaan tuoda helpotuksen - ei ainoastaan ihmiselle, vaan myös kotia vaihtavalle eläimelle.

Kodinvaihtajalemmikin uuden omistajan peruslupaus mielestäni taas on olla luovuttamatta eläintä enää uuteen kotiin, ettei kodinvaihtajasta tule kiertolaista. Minä olenkin tehnyt kaikille minulle kodinvaihtajina tulleille eläimille lupauksen, ettei heidän tarvitse täältä meiltä lähteä enää minnekään muualle kuin sille viimeiselle matkalle sitten joskus, kun sen aika on. 

Stressiherkkä koira sai kodinvaihdon myötä mielenrauhan.
Kari-terrieri tuli meille kodinvaihtajana elämään stressitöntä elämää.



Nuori kodinvaihtajakissa muutti maalta kaupunkiin.
Uusin kodinvaihtajatulokkaamme Juju muutti maaseudulta kaupunkiin.

KUVAT ARI K.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Väliaikakatsaus

Kissa makoilee ulkona.


Taistelin tuossa taannoin bloggerin kanssa ja onnistuin kadottamaan kissan hutipissailua koskevan postauksen tilapäisesti bittiavaruuteen. Tai tottapuhuen se ajautui raakaversioksi luonnoskansioon ja jäi sitten roikkumaan sinne.

Nyt sain vihdoin viimein viimeisteltyä tämän postauksen ja se löytyy blogista alkuperäisen julkaisuajankohdan mukaan syyskuun 2015 arkistosta, eli täältä.

Pahoittelen ikävän pitkäksi venynyttä blogihiljaisuutta. Olen ollut flunssan kourissa ja se on haitannut harrastustoimintaa.

Antoisia lukuhetkiä ja mukavaa alkanutta marraskuuta! Palaillaan loppuviikosta tai viimeistään ensi viikon alkupuolella taas asiaan kera uusien kujeiden. :)

KUVA ARI K.