keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Päät pois puskista! Ajatuksia maatiaiskissan terveystilanteesta

Julkaistu alunperin Kaunis utopia? -blogissa 23.3. 2015 ja julkaistaan nyt hieman päivitettynä versiona täällä Tassutuntumalla-blogin puolella. 

Netissä puhuttiin jälleen kerran suunnitelmallisista maatiaiskissapentueista, vastuuttomasta kotikissapennutuksesta ja kodittomista kissoista. Keskustelu eli ja rönsyili lopulta koskemaan maatiaiskissan yleistä terveystilannetta esimerkiksi täällä Suomessa ja koin tarpeelliseksi pureutua tähän vaiettuun aiheeseen. Kissojen kohdalla kun tuntuu vallitsevan koiramaailmasta tuttu harhakäsitys siitä, että maatiaiskissa (/sekarotuinen koira) olisi automaattisesti terveempi kuin rotukissa.

Koska maatiaiskissa on minulle niin rakas ja haluan olla avoin "oman rotuni" terveystilanteesta (ja kannustaa samalla muitakin tekemään samoin!), päätin kantaa oman korteni kekoon ja kertoa asiasta oman näkemykseni. Vaikka tämä osaltaan liittyykin mielipiteeseeni maatiaiskissojen asiallisen ja suunnitelmallisen pennutuksen kannattajana, jätän tämän aspektin sivurooliin ihan tarkoituksella, jottei tämä kirjoitus venähdä kilometrien pituiseksi. Tulen kuitenkin aivan takuulla lähitulevaisuudessa paasaamaan tästä pennutus- ja lisääntymisasiastakin taas jälleen kerran, mutta se jääkööt tältä erää toiseen kertaan.

Kissa pesee toisen kissan päätä

Joskus kuulee väitettävän, että maatiaiskissat olisivat terveempiä kuin rotukissat, sillä se ei rotukissojen tavoin ole tiukan ulkomuotojalostuksen piirissä. Itse en allekirjoita tätä väitettä ja siihen on montakin syytä. Esimerkiksi monet villiintyneistä maatiaiskissapopulaatioista peräisin olevat kissat ovat vähintään yhtä sisäsiittoisia kuin rotukissatkin - ja käytännössä vielä monin verroin sisäsiittoisempia -, eikä sisäsiittoisuus ole yhtään sen vähemmän haitallista maatiaisilla kuin rotukissoillakaan.

Tottakai suomalainen maatiainen on noin rodunlaajuisesti varmasti geenipooliltaan montaa kissarotua heterogeenisempi, mutta koska valtaosa maamme maatiaisista syntynee valvomattoman ja holtittoman lisääntymisen seurauksena, tarkoittaa se käytännössä sitä, että pienellä paikallisella ja eristyneellä alueella elelevät kissat lisääntyvät keskenään, niiden jälkeläiset taas keskenään ja niin edelleen ilman, että väliin pääsee missään vaiheessa sekoittumaan uutta verta. Niinpä tämä maanlaajuisen maatiaiskannan heterogeenisyys ei välttämättä pääse yksittäisen kissan geeniperimässä kehuttavimmin näkymään, vaan sen sukupuu koostuu muutamasta hassusta kissasta ja niiden jälkeläisistä.  

Kissa pesee


Maatiaiskissojen perinnöllisiä sairauksia on genetiikan osalta paljon vaikeampi tutkia kuin rotukissojen ja siksi kai elämmekin jossain illuusiossa, että maatiainen olisi terveempi. Maatiaisten terveydentilaa kun ei ole ollut tapana tutkia järjestelmällisesti ja ennaltaehkäisevästi ja kaikenlainen tilastoitava ja yleistä käsitystä rodun terveydentilasta antava tieto puuttuu. Tällöin voimme perustaa yleisen näkemyksemme ainoastaan omien ja lähipiiriin kuuluvien kissojen perusteella sen sijaan, että meillä olisi käytössä objektiivista ja suuremman otannan kattavaa tietoa. On helppo väittää maatiaiskissojen olevan terveitä, jos lähipiiriin on sattunut osumaan vain terveitä yksilöitä.

Okei, rakenteeltaan moni maatiainen ehkä on joitain rotukissoja sopusuhtaisempi ja kärjistettynä sitä kautta kai myös terveempi, mutta monet kissojen pahimmista terveydellisistä vitsauksista ovatkin sellaisia, jotka eivät näy päällepäin.

Ulkomuodolla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi perinnöllisen sydämen vajaatoiminnan kanssa, joka on yksi kissojen puhutuimmista perinnöllisistä sairauksista ja sitä löytyy tavalla tai toisella joka rodusta, myös maatiaisista. Joidenkin kissarotujen kohdalla on löydetty keinoja joilla sydämen vajaatoimintaa (HCM) aiheuttavan geenin kantajat voidaan testata ja jättää pois jalostuksesta jo ennen sairauden oireilua tai sen aiheuttamien muutosten näkymistä ultraäänitutkimuksessa.

Maatiaiskissoille tällaisia perinnöllisiin sairauksiin liittyvien geenien paikallistamiseen tähtäävää geenitutkimusta on käytännössä mahdoton tehdä niiden sukulaisuussuhteisiin liittyvien epävarmuustekijöiden vuoksi, muttei se tarkoita sitä, etteikö maatiainen voisi tätä HCM-geeniä kantaa, siihen sairastua ja periyttää sitä eteenpäin siinä, missä rotukissakin. Siksi sydämen ultraäänitutkimus HCM:n varalta olisikin mielestäni ensisijaisen tärkeää, etenkin lisääntyvien maatiaiskissojen kohdalla.

Suomessa on hiljattain tehty useampi kissojen perinnöllisiin nivel- ja rankasairauksiin liittyvä tutkimus, jotka ilmeisesti selkeän jalostuksellisen päämäärän takia koskevat pelkästään rotukissoja. Mielestäni maatiaiskissan tulisi kuitenkin olla näiden ranka- ja luusto-ongelmien tutkimisessa ja tiedostamisessa aivan yhtä suuren huomion keskipisteenä kuin minkä tahansa rotukissankin, sillä se että kissa jätetään tutkimatta, ei tee siitä tälläkään saralla automaattisesti tervettä.

Kissa ulkoilee


Perinnöllisten sairauksien ohella maatiaiskissaa koskevat monet ympäristötekijöihin liittyvät ongelmat ja niiden mahdollisesti aiheuttamat sairaudet ja käytöshäiriöt. Esimerkiksi liian aikainen vierotus ja "villikissataustasta" johtuvat vaikeudet sopeutua lemmikiksi ovat ympäristötekijöiden ja vallitsevan asenneilmapiirin takia juuri maatiaisten ongelmia. Maatiaisia lienee valtaosa löytölöihinkin päätyvistä vapaan lisääntymisen hedelmistä, rotukissojen ollessa "näissä piireissä" harvinaisia. Oman kokemukseni mukaan ne rotukissat jotka löytölöihin päätyvät, ovat pääasiassa huostaanotettuja sosiaalitapauksia ja aivan takuulla maatiaisten määrään verrattuna myös yksittäisiä sellaisia. Ympäristötekijöiden ja yleisen kissanpitokulttuurin merkitystä maatiaiskissan hyvinvointiin ja terveydentilaan ei siis voi missään nimessä jättää huomiotta!

Maatiaiskissan terveystilannetta ei saa vähätellä. Vaatii suuren kurssinmuutoksen, jotta maatiaiskissa säilyisi jatkossakin oikeasti elinvoimaisena ja monipuolisena. Yksi ratkaisu tähän kaikkeen olisi se, että ihminen alkaisi valvoa ja järjestää maatiaiskissojen pennutusta nykyistä tarkemmin ja tiukemmin, valitsemalla kissalleen mahdollisimman erisukuisen kumppanin ja tutkituttamalla kaavaillun pentueen molemmat vanhemmat tiettyjen sairauksien osalta ennen astutusta. Tämä on vähintä mitä ihminen voi maatiaiskissan eteen tehdä. Kyseessä onkin ennenkaikkea eläinsuojelullinen ongelma, jolla on suora vaikutus maatiaiskissojen hyvinvointiin.

KUVAT ARI K.

2 kommenttia:

  1. Hienoa että olet kirjoittanut näin kattavan jutun aiheesta! Todella monien on vaikea käsittä että miksi se sekarotuinen kissa/koira ei sittenkään "ole terveempi kuin rotukissa/koira". Tämäpä on hyvä vastaisuudessa linkittää, kun en jokakerta jaksa itse uudelleen ja uudelleen asiaa selittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. :) Kiva kuulla, että tästä kirjoituksesta on hyötyä.

      Itse ainakin haluan olla avoin "omien rotujeni" (maatiainen/kotikissa kissoista ja borderterrieri koirista) terveystilanteista, sillä peräänkuulutan sitä myös muilta.

      Avoimuus on ensisijainen edellytys sille, että jonkin rodun terveydentilaa voidaan lähteä kohentamaan. Maatiaisisten ja sekarotuisten terveysongelmilta on tietysti helppo sulkea silmänsä, koska niiden terveydentilasta ei ole tutkittua pitkän aikavälin tilastotietoa.

      Toivon kuitenkin, että tähän tulisi muutos ja että esim. Hannes Lohen (joskin rotukissoihin painottuva) geenitutkimusprojekti saisi maatiaistenkin omistajat kiinnostumaan eläintensä terveydestä, jonka myötä ehkä joskus tulevaisuudessa saisimme pidemmän aikavälin laajempaa faktaa myös niiden terveydentilasta, eikä käsitysten tarvitsisi olla vain yksittäisten ihmisten omien kokemusten varassa.

      Poista

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita! Peräänkuulutan keskustelun asiallista tasoa, asiattomat kommentit poistetaan.

Kiitos! :)