tiistai 29. syyskuuta 2015

Hyviä uutisia

Koska olen täällä bloginkin puolella keskittynyt motkottamaan kissoihin liittyvän uutisoinnin negatiivisesta sävystä, päätin pyhittää yhden blogipostauksen positiivisille kissauutisille. 

Me kissaihmiset nyt tiedämme sanomattakin, että kissat ovat ihanimpia, pörröisimpiä, söpöimpiä ja majesteettisimpia olentoja päällä maan, mutta nytpä keskitynkin siihen, miten valtamediassa on tuotu tätä kissojen ilosanomaa viimeaikoina esille, lähtöoletuksena se, että niissä julkaistut kirjoitukset tavoittavat myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät omista kissaa tai edes välttämättä koe itseään mitenkään kissa- tai eläinihmisiksi, mutta omaavat silti jonkinlaisen mielikuvan, ennakkoluulon tai -oletuksen kissasta lajina.

Teksti sisältää myös omaa henkilökohtaista analyysiäni, jälleen kerran keskustelua herättämään, ei oletuksena absoluuttisesta totuudesta.

On ollut ilahduttavaa huomata, kuinka blogikirjoitukseni ovat herättäneet aktiivista keskustelua, etenkin sosiaalisen median puolella. Toivonkin siis, että voimme tämänkin kirjoituksen tiimoilta jatkaa samoilla linjoilla. :)



Kissa makoilee


1. Kissavideot lievittävät stressiä


Radiokanava YleX uutisoi 24.6.2015 nettisivuillaan Indianan yliopiston mediatutkija Jessica Call Myrikin suorittamasta tutkimuksesta, jossa tutkittiin kissavideoiden vaikutusta ihmisen hyvinvointiin. Kaikki lähes 7000 kissavideotutkimukseen osallistuneesta koehenkilöstä kokivat kissavideoiden katselun herättävän positiivisia tunteita ja saavan heidän olonsa energisemmäksi.

Uutiseen haastatellun eko- ja ympäristöpsykologi Kirsi Salosen mukaan kissat ja niiden edesottamusten seuraaminen videolta herättävät ihmisissä hellyyden ja kiintymyksen tunteita. Tämän lisäksi hän toteaa, että kissa ei tuomitse, sen seurassa voi olla oma itsensä ja se auttaa kiireisessä ja hektisessä ympäristössä elävää ihmistä rentoutumaan ja elämään hetkessä.

Kissan silittäminen vähentää tunnetusti stressiä, mutta Salosen mukaan myös kissavideoiden katsominen auttaa ja on hyvä "eläinterapian" muoto heille, joille todellinen interaktio kissan kanssa ei syystä tai toisesta ole mahdollinen.

***

Tämä uutinen antoi meille vedenpitävän puolustusargumentin ainakin yhteen asiaan: kissavideoiden katsominen (työajalla) ei ole turhaa, vaan sillä on nyt sitten ihan tutkittuakin terveysvaikutusta! Tämä kertoo myös sen, että kissa ei itsekään ole turha, saatika haitallinen eläin ihmiselle, vaan jopa pelkkä sen edesottamusten katselu videolta voi kohottaa ihmisen mielialaa.

Kissavideot ilmiönä ovat myös kissan maineen parantamista silmälläpitäen erittäin iloinen tuulahdus, sillä niiden myötä monet ihmiset tuntuvat hyväksyneen kissat kissoina, eli yksilöinä ja oman lajinsa edustajina, ilman kissan ja koiran välisen vastakkainasettelun aiheuttamaa ylimääräistä taakkaa.

Kissavideoiden aikakaudella kissa ei siis enää ole se huonompi vaihtoehto, tai automaattisesti altavastaajan asemassa koiraan nähden, vaan sen lajityypilliset piirteet ja käytös nähdään hellyttävinä, söpöinä ja hauskoina. Lienenkö liian optimistinen toivoessani positiivisia tunteita herättävien kissavideoiden pehmittävän ajan myötä kissohin kohdistuvia kylmiä arvoja ja asenteita myös virtuaalimaailman ulkopuolella?


2. Perheensä tulipalosta pelastanut Seppo-kissa sai mediahuomiota ja sankarikissan tittelin, Jessellä sankarianomus vetämässä


Ilta-Sanomat kertoi 16.4.2015 Seppo-kissasta, joka pelasti perheensä tulipalolta. Aihetta valtakunnan julkisuuteen uutiskynnyksen ylittämiseen antoi myös se, että Seppo oli hiljattain myös palkittu uroteostaan yhdellä ensimmäisistä Kissaliiton myöntämistä sankarikissan arvonimistä.

Iltalehti puolestaan uutisoi 13.6.2015 Jesse-kissasta, joka herätti emäntänsä nokipalon syttyessä, kun palohälyttimet pysyivät hiljaa. Jesse-kissalle on sankarikissahakemus tällä hetkellä vetämässä ja toivottavasti pääsemme ensi vuoden alussa onnittelemaan uutta sankarikissaa.

***

Tällaiset uutiset ovat mielestäni omiaan tuomaan esille sitä, että muodostamamme yksioikoinen mielikuva kissoista itsenäisinä, itsekkäinä ja välinpitämättöminä eläiminä ei välttämättä pidäkään paikkaansa. Olemme tottuneet yhdistämään ihmisten pelastamiseen liittyvät sankaritarinat ja uroteot automaattisesti koiriin, joten on enemmän kuin tarpeen tuoda esille, että myös kissassa on potentiaalia ihmisen parhaaksi ystäväksi,

Myös kissa voi pelastaa ihmisen pulasta ja on hyvin monessa tapauksessa tehnytkin niin.

3. Kissa ei ole helppo lemmikki


Aamulehti julkaisi 7.5.2015 kissan stressioireita koskevan kirjoituksen, jonka mukaan kissa mielletään usein helpoksi lemmikiksi, jolloin se voi helposti jäädä vaille riittävää aktivointia ja huomiota. Virikkeiden ja huomion puute taas saattaa johtaa erilaisiin käytöshäiriöihin, jotka vedoten kissan maineeseen helppona lemmikkinä on helppo laittaa kissan "arvaamattomuuden, aggressiivisuuden, protestoinnin tai mielenvikaisuuden" piikkiin.

Siksi kissan stressioireiden ja niiden syiden julkinen pohdinta tuokin mukanaan tervetulleen näkökulman, sillä yksi kissoihin liittyvistä ja erittäin tiukassa istuvista mielikuvista on sen helppous lemmikkinä.

Ihmisillä ei automaattisesti voi olettaa olevan kovinkaan kummoista käsitystä kissan lajityypillisestä käyttäytymisestä, jolloin on helppo tulkita aktiviteetin puutteesta passivoituneen kissan virheellisesti olevan tyytyväinen elämäänsä. Tällöin mahdollisesti ilmenevän stressikäytöksen todellisia syitä voi myös olla vaikea, ellei mahdoton nähdä ja syitä etsittäneenkin usein kissasta sen sijaan, että katsottaisiin peiliin.


4. Kissoihin liittyviä pinttyneitä myyttejä ja uskomuksia kumottiin Tiede-lehdessä


Eläinten käyttäytymiseen erikoistunut tutkija ja tietokirjailija Helena Telkänranta on vastannut moneen kissan käyttäytymiseen liittyvään kysymykseen ja yhtenä hänen suurista, kissojen maineelle tekemistään palveluksista on ollut kumota kansantajuisella tavalla kissoihin liittyviä myyttejä ja oikoa kissoihin liittyviä vääriä käsityksiä Tiede-lehden sivuilla.

Ydinviestinä Telkänrannan kirjoituksissa tuntuu olevan, että ihmisten kissaa kohtaan muodostamat odotukset ja ennakkokäsitykset vaikuttavat siihen, miten me ne näemme. Tämä näkyy muun muassa tavassa, jolla vertailemme kissaa ja koiraa ja arvotamme niitä lajeina suhteessa toisiinsa.

Syitä kissan käyttäytymisen takana on Telkänrannan toimesta avattu Tiede-lehdessä useampaankin kertaan viime vuosien aikana. Osa kirjoituksista on ilmestynyt jo viime vuosikymmenen puolella, mutta koska aihe on tärkeä ja edelleen ajankohtainen, haluan nostaa ne siitä huolimatta esille.

Telkänranta on kumonnut kissamyyttejä Tiede-lehden sivuilla mm. seuraavissa artikkeleissa:

Helena Telkänranta: Kissa ja koira -älykkäitä molemmat, mutta erilailla (Tiede 7/2001)

Helena Telkänranta: Maailman rakastetuin peto (Tiede 8/2002)

Helena Telkänranta: Kymmenen myyttiä kissasta ja koirasta (Tiede 7/2015)

Kissa leikkii

5. Asiantuntijat kumoavat 15 kissaan liittyvää harhakäsitystä


Ilta-Sanomat on haastatellut jo 14.1.2014 kolmea suomalaista, eri alojen kissa-asiantuntijaa ja kysynyt heiltä vastaukset 15 kissoihin liittyvään harhakäsitykseen. Esillenoston arvoiseksi tämän 1 ½ vuoden takaisen kirjotuksen tekee se, että kotimaisia asiantuntijoita on kolme. Eläinlääkäri, rotukissajärjestön puheenjohtaja ja eläinsuojelun parissa toimiva henkilö ovat kaikki saaneet oman puheenvuoronsa ja mahdollisuuden vastata kysymyksiin omasta näkökulmastaan. Näin yhden kirjoituksen puitteissa voidaan antaa mahdollisimman monipuolinen näkökulma aiheesta ja auttaa lukijaa muodostamaan aiheesta mahdollisimman kattava kokonaiskuva.

***

Monessa kissaan liittyvässä uutisaiheessa ongelmaksi on muodostunut yritys tiivistää verrattain laajan aiheen, esimerkiksi tieteellisten tutkimustulosten, käsittely mahdollisimman lyhyen uutistekstin muotoon. Tämä taas tarkoittaa automaattisesti sitä, että mutkia on oiottava ja joitain kokonaisuuden kannalta olennaisiakin asioita jätettävä pois, jolloin kirjoituksen lukijalle antama käsitys saattaa olla totuudenvastainen, harhaanjohtava tai ainakin kokonaiskuvan muodostamisen kannalta puutteellinen.

Tämän kirjoituksen ehdottomiin ansioihin lukeutuukin mielestäni juuri se, että sille on annettu riittävästi virtuaalista palstatilaa, jonka myötä asian riittävän laajasta käsittelystä tai kokonaiskuvan muodostamiseen tarvittavista palikoista ei ole tarvinnut tinkiä. Ns. keltaisen lehdistön laatimista kirjoituksista voidaan yleisesti ottaen olla mitä mieltä tahansa, mutta tästä nimenomaisesta kirjoituksesta menee kyllä täydet kymmenen pistettä ja papukaijamerkki IS:n toimitukselle! Kiitos!


6. Maikkarin AVA osallistui kissamyyttien kumoamiseen


Nyt näin eläinten viikon taas lähestyessä lienee syytä palata vielä vuoden takaiseen, jolloin SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton eläinten viikon teemaeläimenä oli kissa. MTV:n AVA-kanava kokosi vuosi sitten eläinten viikon alla sivuilleen kissamyyttejä ja kumosi ne yksitellen.

***

Koska valtaosa nykypäivän kissanpitokulttuuria koskevista epäkohdista pohjautuu vanhoihin ja paikkaansapitämättömiin uskomuksiin ja oletuksiin, on tärkeää, että näitä myyttejä pyritään aktiivisesti murtamaan ja päivittämään ihmisten kissatietous, -mielikuvat ja -asenteet 2010-luvulle. Siksi onkin ollut ilahduttavaa huomata, kuinka paljon eri medioissa on loppujen lopuksi julkaistu kissamyyttejä murtavia uutisia ja kirjoituksia, puhumattakaan siitä näkökulmien kirjosta, joiden kautta yhtä ja samaa aihetta voidaan lähestyä.

Omaa huolestuttavaa kieltään toki kertoo se, että tarve kissamyyttejä rikkoville kirjoituksille ei näytä reilun kymmenen vuoden aikana vähentyneen, mikäli voimme aihealuetta käsittelevien kissauutisten määrän perusteella tulla tällaiseen johtopäätökseen.

Toisaalta, niin kauan kun mediat jaksavat tietyin väliajoin tarttua aiheeseen ja iskeä kerta toisensa jälkeen uusia säröjä tiukassa istuvien myyttien kovaan suojakuoreen, on vielä toivoa sen suhteen, että nämä myytit vielä joskus tulevaisuudessa murenisivat lopullisesti, muuttuisivat tomuksi ja lentäisivät tuulen mukana taivaalle, antaen tilaa uusille ja totuudenmukaisemmille asenteille.

Me "kansalaisjournalistit", eli tuttujen kesken bloggaajat ja somettajat voimme omalta osaltamme tukea heitä tässä asiassa, jakamalla iloisia kissa-aiheita ja uutisia niissä julkaisukanavissa, joiden piirissä toimimme.

***

Vaikka usein tuntuukin, että kissa-aiheinen uutisointi on sävyltään negatiivista ja näyttää rakkaat karvapalleromme huonossa valossa, niin yritetään muistaa myös nämä positiiviset uutiset ja muistutellaan niiden olemassaolosta kissojen aggressiivisuutta tai arvaamattomuutta kauhistelevia kanssaihmisiäkin. 

Negatiivinen näkökulma saa aina automaattisesti positiivista suurempaa mediahuomiota, joten tasapainon säilyttämiseksi on ensisijaisen tärkeää pitää positiivisia kissauutisia aktiivisesti esillä. Kukas se kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse? Eikä sitäpaitsi ole olemassa niin synkkää ja harmaata päivää, jota kissavideoiden parissa vietetty vartti ei piristäisi. 

KUVAT ARI K.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Zen-mielentilalla somemielenrauhaan

Sosiaalisen median keskusteluryhmät keräävät yhteen tuhansia ja jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä, joita yhdistää rakkaus kissoihin. Kissarakkaus ei kuitenkaan estä internet-aikakauden nettikeskusteluihin liittyvien vitsausten ujuttautumista näihinkin ryhmiin ja keskusteluilmapiiri kissaihmisten keskuudessa onkin paikoin todella huono.

Tämä kirjoitus koskenee muihinkin aihealueisiin kuin kissoihin liittyviä keskustelupalstoja, mutta koska itse liikun sosiaalisessa mediassa pitkälti kissapainotteisissa ryhmissä, puhun nyt siis oman kokemuksen kautta niissä käytävän keskustelun minussa herättämistä tunteista.

Tätä kirjoittaessani koen aiheen melko vaikeaksi, koska sitä voi lähestyä niin monesta eri näkökulmasta. Niinpä päätin lähteä omalta osaltani lähestymään aihetta viiden askeleen somejooga-ohjelman kautta. Harrastan somejoogailua itsekin ja olen saavuttanut sen avulla mielen notkeuden ja pysyvän zen-tilan, mitä tulee verkkokeskusteluihin ja niiden minussa aiheuttamiin tunteisiin.

Korostan tässä vielä erikseen, että kyseessä on omat henkilökohtaiset näkemykseni, jotka haluan jakaa keskustelunavaukseksi. Toivonkin tämän kirjoituksen herättävän ajatuksia ja runsasta (asiallista) keskustelua.

Miksi keskusteluryhmien ilmapiiri on niin huono ja mitä me keskustelijat voisimme tehdä sen parantamiseksi? Miten pystymme koskaan parantamaan kissan yhteiskunnallista asemaa ja mainetta vaikuttamalla ns. ulkopuolisiin ihmisiin ja tekijöihin, jos meidän kissaihmisiksi itsensä tituleeraavien joukkokin on näin hajanainen ja tappelee keskenään?



Kissa istuu läppärin päällä



Muista somejooga


Itsestäänselvät eripuran aiheuttajat tulevat varmasti kaikille ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan nettikeskusteluiden ala-arvoisesta tasosta ja siihen johtavista syistä. Näitä ovat itsestäänselvästi ja yksiselitteisesti kanssakeskustelijoita lyttäävät viestit, jossa mennään aiheen vierestä henkilökohtaisuuksiin, kiroillaan ja käytetään haukkumanimityksiä.

Ei liene tarpeen sanoa, että tällaiset, usein raivon vallassa kirjoitetut kommentit ovat takuuvarmoja ilmapiirin saastuttajia ja kuuluu hyvään nettikettiin ja käytökseen pystyä hillitsemään itseään ja sanomisiaan nettiympäristössä ihan siinä, kuin todellisessakin elämässä.

Tähän asiaan minulla ei ole varsinaisesti mitään uutta annettavaa, mitä joku muu ei olisi jo tuonut esille. Niinpä tyydyn vain toteamaan, että ennen kuin painaa sitä "lähetä"-painiketta, kannattaa käydä läpi pikainen "somejooga-ohjelma", jolla voi saavuttaa hetkellisen zen-tilan ja pystyy ehkä vaikuttamaan siihen, millainen viesti sieltä omalta näppikseltä somemaailmaan kirpoaa.

Yksinkertainen somejooga-ohjelma sisältää siis seuraavat vaiheet, jotka tehdään tässä järjestyksessä ja toistetaan tarpeen mukaan niin kauan, että olo rauhoittuu siinä määrin, että omaa ja kanssakeskustelijoiden tekstiä on mahdollista tarkastella edes joksenkin objektiivisesti:

1. Hengitä syvään. Nenän kautta sisään, suun kautta ulos. Sulje silmäsi ja toista tarvittaessa. Keskity hengittämiseen ja löydä siihen oma sisäinen rytmisi. 
2. Lue tekstisi ainakin kertaalleen läpi ja mieti, onko se sisällöltään ja sävyltään sellainen, jonka voisit sanoa kanssakeskustelijallesi kasvotustenkin.
3. Mikäli silmäsi harhautuvat tässä vaiheessa lukemaan kanssakeskustelijoiden viestejä ja pulssisi nousee, toista kohta 1. Toista kohdat 1., 2. ja 3. niin kauan, että pystyt siirtymään seuraavaan vaiheeseen:
4. Tee tarvittavat muutokset tekstiisi. Ole valmis nielemään ehkä edelleen pinnalle pyrkivä kiukkusi. Himmaa ja muotoile sanomisesi ystävälliseen muotoon, vaikka suorien sanojen sanominen keskustelukumppanillesi tuntuisi sillä hetkellä maailman oikeudenmukaisimmalta teolta ja kanssakeskustelijan ansainneen täyslaidallisen verbaalista rapaa niskaansa.

Rakentavassa hengessä annettu palaute mennee tylytystä paremmin perille ja jos saat siitä huolimatta itse rapaa niskaasi, niin tiedätpähän ainakin itse olleesi fiksumpi ja voit olla ylpeä itsestäsi, toisin kuin silloin, jos alennut solvaamiseen ja ala-arvoiseen käytökseen. 


Tervetuloa väärinkäsitysten maailmaan


Olen itse kova väittelemään ja haluan tehdä sen nimenomaan asia-argumenteilla. Poiketen siitä, mitä väittelyllä yleensä kai käsitetään, minä en pyri saamaan "vastaväittelijääni" kanveesiin keinolla millä hyvänsä. Minulle onkin siis kunnia-asia pysyä asialinjalla ja pystyä perustelemaan jokainen esittämäni väite lähdekriittisesti tarkasteltuihin ja luotettaviin tietolähteisiin pohjautuen. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siitä johtuen, olen minäkin saanut "besserwisserin" leiman otsaani ja kanssakeskustelijoiltani syytöksiä siitä, että haluan vain päteä ja osoittaa olevani muita parempi ihminen.

Olen 15 vuoden "nettikirjoittelu-urani" aikana oppinut suodattamaan ja käsittelemään lukemaani nimenomaan internet-keskusteluympäristön tuotteina, jollaisina ne eivät ole täysin verrattavissa kasvotusten käytäviin keskusteluihin. Siitä huolimatta loukkaannun jollain tasolla tällaisista väitteistä joka kerta, sillä minä todellakin olen hyvin tarkka siitä, mitä päästän näppäimistöltäni. Harrastan somejoogaa, tekstien suurpiirteistä oikolukua ja läpikäymistä jopa Facebookissa, yrittäen viimeiseen asti välttää antamasta ylimielistä tai päällepäsmäröivää kuvaa itsestäni, koska sellainen en koe olevani. Sosiaalisen median keskusteluista puuttuu kaikki äänensävyt ja eleet joista sanotun viestin sävyä voisi tulkita. Lisäksi kirjoittelen yleensä multitaskaten, eli samanaikaisesti toisella kädellä jotain muuta tehden, jolloin viestiä pehmittävät korulauseet jäävät usein puuttumaan. Tämä saattaa johtaa väärinkäsityksiin, vaikka viesti olisi kuinka asiallinen.

Järkytyn myös joka kerta, kun joku menee henkilökohtaisuuksiin kohdistaen sen joko minuun, tai toiseen kanssakeskustelijaan, esimerkiksi haukkumalla hulluksi, idiootiksi tai eläinrääkkääjäksi. Nämä ovat takuuvarmoja keskustelun riitaisille sivuraiteille viejiä, eivätkä kerro muusta kuin siitä, että sivuraiteille joko tahattomasti tai tarkoituksella eksyneeltä solvaajalta on loppunut asia-argumentit kesken, tai hänellä ei ole ollut sellaisia alunalkaenkaan, oman agendansa tueksi. Tämä on mielestäni hyvin huolestuttava kehityssuunta, jos oletetaan että vahvalla mutulla voidaan korvata luotettaviin lähdetietoihin perustuva asia-argumentointi ja laajalla kirosanavarastolla "äitis oli" -tyyppisine sutkautuksineen hiljentää asia-argumenttien esittäjät.

Niinpä minun on ollut pakko miettiä keinoja lähinnä suojella itseäni jatkuvilta nettikeskusteluiden aiheuttamilta järkytyksiltä ja samalla toki myös omalta osaltani ennaltaehkäistä keskustelun hairahtumista sivuraiteille, kirjoitustyyliini liittyvän väärinkäsitysriskin takia. Tämän myötä olen viimeinkin oivaltanut, millä saavutetaan pysyvä zen-tila some-keskusteluiden maailmassa.

Viimeinen ja ratkaiseva somejoogan vaihe, joka pitää sekä oman, että kanssakeskustelijoiden verenpaineen tasaisena onkin: 

5. Päästä irti. Sinun ei ole pakko saada viimeistä sanaa, vaikka sisimmässäsi tietäisitkin olevasi oikeassa. Jos tuntuu, että savu nousee korvista, silmissä sumenee ja keskustelun sisältö on pelkkää ärräpäätä toisensa perään, älä kirjoita mitään. Luovu koko keskustelusta, jätä se omaan arvoonsa ja unohda koko juttu. Älä enää lue ketjuun tulevia uusia kommentteja, vaan ajattele itseksesi: "minä en osallistu tuollaiseen, se ei ole minun arvoistani."
Aluksi kiusaus mennä lukemaan kommentteja ja livauttaa omakin sinne väliin on suuri, mutta tätä keskusteluista ja kommentoinnista luopumista voi harjoitella ja mitä enemmän sitä tekee, sitä helpommaksi se käy ja sitä helpompi on antaa asian vain olla. On myös hyvä tiedostaa, että ainoa ihminen jonka sanomisiin voin oikeasti takuuvarmasti vaikuttaa, olen minä itse. Keskustelu ja sen taso on sen osallistujien summa ja niinpä joskus onkin parempi jättää sanomiset sanomatta ja antaa asian olla.

***

En todellakaan edellytä sosiaalisen median keskusteluilta tiedekerhon keskusteluillan tai väittelykerhon tapaista jäykistelyä, sillä siihen ei meillä kellään työtä tekevällä ja muutakin kuin some-hengailua harrastavalla henkilöllä ole aikaa. Minun mielestäni vastausten ei siis todellakaan tarvitse olla mitään tieteellisiä esseitä, mutta ei niiden tulisi olla pelkkää haistatteluakaan.

Parhaimmillaan kissoihin, niiden hoitoon, ruokintaan, ulkoiluun ja aktivointiin liittyvät keskustelut voivat olla valaisevaa, valistavaa, oivaltavaa ja oivalluksiin johtavaa tasa-arvoista vuorovaikutusta. Vetoankin siis teihin rakkaat somekeskustelevat kanssakissaihmiset: ollaan rakentavia, keskustellaan hyvässä hengessä ja hyväksytään myös eriävät mielipiteet ja näkemykset, kunhan ne on asiallisesti ja perustellen esitetty. Tuomitaan ilkeily, mutta ei tuomita sellaiseksi eri mieltä olemista, se kun ei ole ilkeyttä, eikä useimmiten myöskään tarkoitettu kenellekään henkilökohtaisesti, vaikka joskus siltä saattaakin tuntua.

Nämä asiat kun some-keskustelun pyörteissä muistaisimme ja tavoittelisimme omaa mielenrauhaa roolimme some-keskusteluissa tiedostaen, olisivat keskusteluryhmätkin taas piirun verran parempia paikkoja käydä oikeasti merkityksellistä keskustelua ja ajatustenvaihtoa.


KUVA SANNA T. // Onneksi meillä on myös nämä karvaiset ja viiksekkäät ystävämme, jotka pitävät aika-ajoin huolen, ettei somessa roikkuminen mene liiallisuuksiin. :D

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Päät pois puskista! Ajatuksia maatiaiskissan terveystilanteesta

Julkaistu alunperin Kaunis utopia? -blogissa 23.3. 2015 ja julkaistaan nyt hieman päivitettynä versiona täällä Tassutuntumalla-blogin puolella. 

Netissä puhuttiin jälleen kerran suunnitelmallisista maatiaiskissapentueista, vastuuttomasta kotikissapennutuksesta ja kodittomista kissoista. Keskustelu eli ja rönsyili lopulta koskemaan maatiaiskissan yleistä terveystilannetta esimerkiksi täällä Suomessa ja koin tarpeelliseksi pureutua tähän vaiettuun aiheeseen. Kissojen kohdalla kun tuntuu vallitsevan koiramaailmasta tuttu harhakäsitys siitä, että maatiaiskissa (/sekarotuinen koira) olisi automaattisesti terveempi kuin rotukissa.

Koska maatiaiskissa on minulle niin rakas ja haluan olla avoin "oman rotuni" terveystilanteesta (ja kannustaa samalla muitakin tekemään samoin!), päätin kantaa oman korteni kekoon ja kertoa asiasta oman näkemykseni. Vaikka tämä osaltaan liittyykin mielipiteeseeni maatiaiskissojen asiallisen ja suunnitelmallisen pennutuksen kannattajana, jätän tämän aspektin sivurooliin ihan tarkoituksella, jottei tämä kirjoitus venähdä kilometrien pituiseksi. Tulen kuitenkin aivan takuulla lähitulevaisuudessa paasaamaan tästä pennutus- ja lisääntymisasiastakin taas jälleen kerran, mutta se jääkööt tältä erää toiseen kertaan.

Kissa pesee toisen kissan päätä

Joskus kuulee väitettävän, että maatiaiskissat olisivat terveempiä kuin rotukissat, sillä se ei rotukissojen tavoin ole tiukan ulkomuotojalostuksen piirissä. Itse en allekirjoita tätä väitettä ja siihen on montakin syytä. Esimerkiksi monet villiintyneistä maatiaiskissapopulaatioista peräisin olevat kissat ovat vähintään yhtä sisäsiittoisia kuin rotukissatkin - ja käytännössä vielä monin verroin sisäsiittoisempia -, eikä sisäsiittoisuus ole yhtään sen vähemmän haitallista maatiaisilla kuin rotukissoillakaan.

Tottakai suomalainen maatiainen on noin rodunlaajuisesti varmasti geenipooliltaan montaa kissarotua heterogeenisempi, mutta koska valtaosa maamme maatiaisista syntynee valvomattoman ja holtittoman lisääntymisen seurauksena, tarkoittaa se käytännössä sitä, että pienellä paikallisella ja eristyneellä alueella elelevät kissat lisääntyvät keskenään, niiden jälkeläiset taas keskenään ja niin edelleen ilman, että väliin pääsee missään vaiheessa sekoittumaan uutta verta. Niinpä tämä maanlaajuisen maatiaiskannan heterogeenisyys ei välttämättä pääse yksittäisen kissan geeniperimässä kehuttavimmin näkymään, vaan sen sukupuu koostuu muutamasta hassusta kissasta ja niiden jälkeläisistä.  

Kissa pesee


Maatiaiskissojen perinnöllisiä sairauksia on genetiikan osalta paljon vaikeampi tutkia kuin rotukissojen ja siksi kai elämmekin jossain illuusiossa, että maatiainen olisi terveempi. Maatiaisten terveydentilaa kun ei ole ollut tapana tutkia järjestelmällisesti ja ennaltaehkäisevästi ja kaikenlainen tilastoitava ja yleistä käsitystä rodun terveydentilasta antava tieto puuttuu. Tällöin voimme perustaa yleisen näkemyksemme ainoastaan omien ja lähipiiriin kuuluvien kissojen perusteella sen sijaan, että meillä olisi käytössä objektiivista ja suuremman otannan kattavaa tietoa. On helppo väittää maatiaiskissojen olevan terveitä, jos lähipiiriin on sattunut osumaan vain terveitä yksilöitä.

Okei, rakenteeltaan moni maatiainen ehkä on joitain rotukissoja sopusuhtaisempi ja kärjistettynä sitä kautta kai myös terveempi, mutta monet kissojen pahimmista terveydellisistä vitsauksista ovatkin sellaisia, jotka eivät näy päällepäin.

Ulkomuodolla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi perinnöllisen sydämen vajaatoiminnan kanssa, joka on yksi kissojen puhutuimmista perinnöllisistä sairauksista ja sitä löytyy tavalla tai toisella joka rodusta, myös maatiaisista. Joidenkin kissarotujen kohdalla on löydetty keinoja joilla sydämen vajaatoimintaa (HCM) aiheuttavan geenin kantajat voidaan testata ja jättää pois jalostuksesta jo ennen sairauden oireilua tai sen aiheuttamien muutosten näkymistä ultraäänitutkimuksessa.

Maatiaiskissoille tällaisia perinnöllisiin sairauksiin liittyvien geenien paikallistamiseen tähtäävää geenitutkimusta on käytännössä mahdoton tehdä niiden sukulaisuussuhteisiin liittyvien epävarmuustekijöiden vuoksi, muttei se tarkoita sitä, etteikö maatiainen voisi tätä HCM-geeniä kantaa, siihen sairastua ja periyttää sitä eteenpäin siinä, missä rotukissakin. Siksi sydämen ultraäänitutkimus HCM:n varalta olisikin mielestäni ensisijaisen tärkeää, etenkin lisääntyvien maatiaiskissojen kohdalla.

Suomessa on hiljattain tehty useampi kissojen perinnöllisiin nivel- ja rankasairauksiin liittyvä tutkimus, jotka ilmeisesti selkeän jalostuksellisen päämäärän takia koskevat pelkästään rotukissoja. Mielestäni maatiaiskissan tulisi kuitenkin olla näiden ranka- ja luusto-ongelmien tutkimisessa ja tiedostamisessa aivan yhtä suuren huomion keskipisteenä kuin minkä tahansa rotukissankin, sillä se että kissa jätetään tutkimatta, ei tee siitä tälläkään saralla automaattisesti tervettä.

Kissa ulkoilee


Perinnöllisten sairauksien ohella maatiaiskissaa koskevat monet ympäristötekijöihin liittyvät ongelmat ja niiden mahdollisesti aiheuttamat sairaudet ja käytöshäiriöt. Esimerkiksi liian aikainen vierotus ja "villikissataustasta" johtuvat vaikeudet sopeutua lemmikiksi ovat ympäristötekijöiden ja vallitsevan asenneilmapiirin takia juuri maatiaisten ongelmia. Maatiaisia lienee valtaosa löytölöihinkin päätyvistä vapaan lisääntymisen hedelmistä, rotukissojen ollessa "näissä piireissä" harvinaisia. Oman kokemukseni mukaan ne rotukissat jotka löytölöihin päätyvät, ovat pääasiassa huostaanotettuja sosiaalitapauksia ja aivan takuulla maatiaisten määrään verrattuna myös yksittäisiä sellaisia. Ympäristötekijöiden ja yleisen kissanpitokulttuurin merkitystä maatiaiskissan hyvinvointiin ja terveydentilaan ei siis voi missään nimessä jättää huomiotta!

Maatiaiskissan terveystilannetta ei saa vähätellä. Vaatii suuren kurssinmuutoksen, jotta maatiaiskissa säilyisi jatkossakin oikeasti elinvoimaisena ja monipuolisena. Yksi ratkaisu tähän kaikkeen olisi se, että ihminen alkaisi valvoa ja järjestää maatiaiskissojen pennutusta nykyistä tarkemmin ja tiukemmin, valitsemalla kissalleen mahdollisimman erisukuisen kumppanin ja tutkituttamalla kaavaillun pentueen molemmat vanhemmat tiettyjen sairauksien osalta ennen astutusta. Tämä on vähintä mitä ihminen voi maatiaiskissan eteen tehdä. Kyseessä onkin ennenkaikkea eläinsuojelullinen ongelma, jolla on suora vaikutus maatiaiskissojen hyvinvointiin.

KUVAT ARI K.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Harhaanjohtavat höpöotsikot

Tämä kirjoitus julkaistiin alunperin 8.9.2015, jonka jälkeen se katosi bittiavaruuteen, nousi ylös Googlen välimuistista ja on jälleen ilahduttava kaikkia Tassutuntumalla-blogin lukijoita.  
"Kissa ei ehkä välitä sinusta pätkän vertaa." "Kissa ei omistajaansa kaipaa." Kissoista on jälleen julkaistu tieteellinen tutkimus, joka on kirvoittanut mediassa jos jonkinlaisia otsikoinnin kukkasia. 
Viimeksi tähän samaan ilmiöön törmäsi kissan levittämästä toksoplasma-alkueläimestä tehtyä tutkimusta koskevassa uutisoinnissa. Muistanette otsikot, kuten "Kissa saattaa aiheuttaa omistajalleen skitsofrenian", joissa mutkat vedettiin suoriksi ja annettiin olettaa, että oma lemmikkikissa on omistajalleen se suurin terveydellinen uhka.

Nyt vastaavanlaisia otsikoinnin kyseenalaisia "helmiä" on toimittajien näppäimistöltä kirvoittanut englantilaisen Lincolnin yliopiston tutkijaryhmän tekemä tutkimus siitä, miten kissa suhtautuu omistajansa poissaoloon vieraassa paikassa. Niinpä otsikot huutavatkin, että "Kissasi ei ehkä välitä sinusta pätkän vertaa" ja "Kissa ei omistajaansa kaipaa".
Kissa näyttää kieltä
Tieteellinen tutkimus on tärkeää, enkä kritisoi tässä niinkään itse tutkimusta, vaan tapoja jolla kissoja koskevista tutkimuksista uutisoidaan. Tässä kohtaa sillä, mitä tutkimus todella sanoo ei ole mitään merkitystä, vaan sillä, miten näistä tutkimuksista ja niiden tuloksista kerrotaan tiedeyhteisön ulkopuolelle. On toki paikoin tarpeellista kirjoittaa tieteellisten tutkimusten tuloksia yleistajuiseen muotoon, mutta liikaa ei sovi yksinkertaistaa, sillä maallikoilta (joihin itsekin siis lukeudun) ei voi yksioikoisesti olettaa kykyä ja taitoa tulkita ja suhtautua tieteellisiä tutkimustuloksia yksinkertaistavaan uutisointiin. Niinpä vaarana on, että kun jossain mainitaan sana "tieteellinen tutkimus" ja yhdistetään se lyhyesti koskemaan "kissan aiheuttamaa skitsofreniaa" tai sitä, että "kissa ei välitä omistajastaan pätkääkään", liikutaan vaarallisilla vesillä, mitä tulee kissoihin liittyvien stereotypioiden vahvistamiseen, kissan maineen lokaamiseen ja siihen lajina liittyvän vihan ja epäluulon lietsomiseen.

Tämän, kuten niin monen muunkin kissaa koskevan uutisaiheen yhteydessä tehty koirien ja kissojen välinen vastakkainasettelu saa niinikään karvani pystyyn. Tottakai kissa jää aina toiseksi, jos sitä vertaillaan laumavietin, miellyttämishalun ja ihmiseen kohdistamansa huomion laadun osalta koiraan. Tämä ei tarkoita sitä, että kissa olisi koiraa huonompi, vaan sitä, että ne nyt vaan yksinkertaisesti ovat lajeiltaan, lajityypillisiltä ominaisuuksiltaan ja kesyyntymishistorialtaan täysin erilaisia eläimiä, joita ei tulisi alkuunkaan vertailla keskenään.

Me kissojen kanssa jatkuvasti tekemisissä olevat henkilöt varmasti ymmärrämme tämän, mutta entäpä ne ihmiset, joille kissat ja koirat eivät esiinny ensisijaisesti oman lajinsa, vaan kahden maailmanlaajuisesti suosituimman lemmikkieläinlajin edustajina? Heidän keskuudessaan kissaa pidettäneen helposti huonona lemmikkinä, vain siksi, ettei se ole koira. Kissan kannalta tämä vastakkainasettelu on kohtuuton ja epäreilu, eikä siihen soisi yllytettävän lehdistön tai minkään muunkaan tahon toimesta enää yhtään nykyistä enempää.

Kissan yhteiskunnallinen asema ei muutenkaan ole niin kehuttavalla tasolla, että sitä olisi syytä varta vasten lähteä harhaanjohtavilla höpöotsikoilla huonontamaan. Päinvastoin, kissan maine ja yhteiskunnallinen asema ovat todella huonolla tolalla ja vaativat rutkasti parannusta. Moni taho ja yksityishenkilö tekee kaikin voimin töitä kissoja koskevan yleisen asenneilmapiirin parantamisen eteen ja jokainen höpöotsikko vetää osaltaan mattoa tämän pyyteettömän työn tekijöiden jalkojen alta, puhumattakaan siitä, millaisia aseita kissavihaajiksi tituleerattavat ihmiset niistä oman agendansa ajamiseen saavat.

En myöskään näin neljän kissan ja koiran yhteisenä emäntänä pidä ihmisten luokittelusta kissa- ja koiraihmisiin, mutta en siltikään voi olla sarkastisesti ihmettelemättä, minkälainen "koiraihmisten" divisioona siellä lehtien toimituksissa näitä uutisia oikein kirjoittaa ja ennenkaikkea keksii noita otsikoita? Kissoja koskevat uutiset kun ovat viimeaikoina olleet järjestään kissoja negatiivisessa valossa esittäviä, eikä vähiten harhaanjohtavan otsikoinnin johdosta.

KUVA ARI K. // Kuvan kissa ei liity tapaukseen, vaan on syvästi kiintynyt omiin ihmisiinsä. Niinpä hää näyttääkin kieltä kaikille höpöotsikoille!

Rehelliset faktat pöytään!

Julkaistu Kaunis utopia? -blogissa 14.3.2015

Olen tässä käynyt Aalto-yliopiston avoimen yliopiston markkinoinnin kurssia ja pohtinut sen myötä jälleen kerran markkinoinnin etiikkaa. Tarkoituksenani on ollut jo tovin kirjoittaa tästä aiheesta blogiinkin, eikä minun sitten lopulta tarvinnutkaan vääntää tikusta asiaa, kun vastaan tuli oikein mehevä käytännön esimerkki koskien itselleni hyvin tärkeää asiaa, eli kissan ruokintaa.
Kissojen ja koirien luonnonmukainen raakaruokinta on saavuttanut viimeaikoina lemmikinomistajien keskuudessa suuren suosion ja tämän takia teolliset lemmikkieläinruokavalmistajat ovat hädissään. Teollisten ruokavalmistajien paniikki ja huoli markkina-asemansa menettämisestä näkyy selvästi heidän harjoittamassaan markkinoinnissa ja siinä, että he käyttävät kaikki mahdolliset keinot osoittaakseen valmistamansa ruuat raakaruokaa paremmiksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on Royal Caninin "Faktaa. Ei fiktiota" -kampanja, jonka mainos ilmestyi Facebook-feediini pari päivää sitten. En ollut uskoa silmiäni, kun niiden eteen lätkähti kuva, jossa "Faktaa. Ei fiktiota" -sloganin lisäksi oli kuva kauniista kissasta ja visualisoitu luettelo siitä, mitä ravintoaineita kissa saa ja tarvitsee kasviperäisistä raaka-aineista. Tämän luettelon mukaan kasviperäiset raaka-aineet toimivat kissan ruokavaliossa valkuaisaineiden, tärkkelyksen, rasvojen ja kuidun lähteenä.
Muuten hyvä, mutta kuvan luettelossa kaikki on aivan päälaellaan, kissa kun on käytännössä puhdas lihansyöjä. Se tarvitsee ravinnostaan maksimissaan 1 %  kuitua ja kasviperäisiä hiilihydraatteja sen luontainen ravinto sisältää noin 2 %. Molempien kasviperäisten ainesosien lähde on kissan luonnollisen saaliin eli hiiren ruuansulatuselimistössä saalistushetkellä oleva puolisulanut ruoka.
Kissa ei pysty käyttämään hyödyksi kasviperäisiä hiilihydraatteja muuten, kuin energian lähteenä.Monen kissan kohdalla tämä tarkoittaakin kasvisperäisen hiilarin siirtymistä suoraan vyötärölle ja sen myötä kohoavaa ylipainoriskiä. Sitä tuskin sitten tarvitsee erikseen sanoa, millaisille sairauksille ylipaino altistaa. Hiilihydraattien on todettu aiheuttavan kissoille myös muunlaisia sairauksia, muunmuassa hampaiden ja haiman osalta. Myös Royal Caninin markkinointimateriaalissa mainittu tärkkelys on hiilihydraatti, jota kissa ei siis ravinnosta saatuna tarvitse, eikä kissan elimistö pysty sitä hyödyntämään.


Kissan elimistö ei pysty hyödyntämään ravinnosta saatuja hiilihydraatteja.




Lihansyöjänä kissan tulisi saada myös rasvahapot ja proteiinit eläinperäisistä lähteistä, jolloin ravinnon koostumus vastaa parhaiten sen tarpeisiin. Tärkein kissan ruokavalion valkuaisaineiden lähde on liha ja ravinnosta saatavan rasvan tulisi niinikään olla eläinperäistä, jotta kissa saa siitä kaikki tarvitsemansa aminohapot. Ainoa paikkansapitävä väite Royal Caninin "Faktaa. Ei fiktiota" -kuvassa on siis kasviperäisen kuidun tarve, joka sekin on maksimissaan 1 % kaikesta kissan syömästä ruuasta. Joidenkin lähteiden mukaan kissa ei välttämättä tarvitse kuitua ollenkaan, joten kuiduntarve ei yksinään millään riitä perustelemaan kyseisen valmistajan ruokien korkeaa vilja- ja kasvispitoisuutta. Kasvikset ja viljat eivät muutenkaan ole kissalle parhaita mahdollisia kuidunlähteitä, sillä ne sisältävät kuituun nähden moninkertaisesti hiilihydraatteja.
Royal Canin vetoaa sivuillaan siihen, että heidän valikoimiinsa kuuluvat tuotteet ovat tutkittuja ja testattuja ja niiden koostumus perusteellisen tutkimustyön tulos. Tutkimuksen suorittajasta tai laadusta en tosin löytänyt mistään sen tarkempaa mainintaa. Pelkkä tutkimustyöhön ja -tuloksiin vetoaminen ei riitä perusteluiksi, ellei väitteen yhteydessä kerrota yhtään tarkemmin tutkimuksen suorittajasta tai luonteesta.
Sivuilla sanotaan, että Royal Canin ottaa tuotekehityksessään huomioon uusimpien tieteellisten tutkimusten tulokset, mutta voimmeko tästä päätellä, että nämä tutkimustulokset ja niille annettu painoarvo ovat selkeästi alisteisia markkinavoimille? En löydä mitään muuta syytä yrittää perustella kissanruokien kasvispitoisuutta tuulesta temmatuilla "faktoilla" kuin sen, että ruuissa käytettyjä halpoja ja kissalle täysin tarpeettomia tai jopa haitallisia bulkkiaineita, kuten viljoja, ei haluta korvata laadukkailla ja kissan luontaiseen ruokavalioon kuuluvilla raaka-aineilla. Tämä siitä syystä, että se tulisi huomattavasti nykyistä kalliimmaksi ja olisi pois yhtiön tekemästä taloudellisesta voitosta.
Royal Caninin sivujen mukaan kissa tarvitsee ruuastaan jopa 70 eri ravintoainetta. Sitä en kiistä. Mietin vain, kuinka paljon esimerkiksi kyseisen valmistajan ruuat sisältävät ainesosia, joita kissa ei tarvitse lainkaan? Siitä ei heidän sivuillaan puhuta halaistua sanaa.

KUVA ARI K. // Kuva on lavastettu, Hiski-kissa ei elä ranskanleivällä. ;)

Lähteet:

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kissan hutipissa ei ole protesti!

Julkaistu Kaunis utopia? -blogissa 10.6.2014

Eläinten omistajat ymmärtävät ja muiden ei tarvitse. Koirankakkapökäleen ja kissanpissalätäkön muodon ja koostumuksen analysointi ja vertailu on täysin normaali asia ja kertoo, että omistaja on kiinnostunut ja ehkä huolissaan rakkaan lemmikkinsä terveydentilasta. Nyt aion minäkin siis puhua kissanpissasta ja sen eri ilmenemismuodoista ihan urakalla, joten he jotka eivät siedä eritteistä puhumista, skipatkoot tämän tekstin suosiolla.

Kissanpissa on hauska asia niin kauan, kunnes sitä ilmaantuu kissan hiekkalaatikon ulkopuolelle. Kissa on lähtökohtaisesti siisti eläin, jonka hiekkalaatikon ulkopuoliseen, eli niin kutsuttuun "hutipissailuun" on aina syy. Todellisuudessa tämä syy lienee usein konkreettisempi, kuin korkealentoiset "se vaan osoittaa mieltään" -selitykset, joita kuulee hutipissailevien kissanomistajien suusta vielä tänä päivänäkin yllättävän paljon. 

Usein tämän mielenosoituskommentin yhteydessä viitataan kintaalla kissan normaalista poikkeavaan käytökseen ja oletetaan asian olevan sillä kuitattu. Sen sijaan, että kissa osottaisi mieltään emäntänsä uudesta kumppanista pissaamalla tämän kenkään, se todennäköisimmin oireilee joko fyysistä tai psyykkistä sairautta tai omasta mielestään vääränlaisia hiekkalaatikko-olosuhteita.

Kissanpissa haisee pahalle ja pilaa huonekalut, se lienee sanomattakin selvää. Siispä keskitynkin nyt siihen, mitä hutipissailu kissan näkökulmasta tarkoittaa. Hiekkalaatikon ulkopuolelle pissaaminen on oire, joka vaatii välitöntä reagointia. Mikäli hiekkalaatikon ulkopuolelle pissaaminen johtuu virtsakivistä, voi tilanne kehittyä kissan kannalta hengenvaaralliseksi lyhyessäkin ajassa, aiheuttamalla virtsamyrkytyksen. 

Kissa voi oireilla hutipissaamalla myös stressiin tai esimerkiksi vääränlaiseen kissanhiekkaan. Näiden asioiden vaikutusta kissan "pissakäyttäytymiseen" voidaan lähteä selvittämään vasta, kun fyysisten sairauksien mahdollisuudesta on keskusteltu eläinlääkärin kanssa. Useimmiten tämä vaatii tarkempia tutkimuksia ja harvoissa tapauksissa eläinlääkärikään voi ottaa kantaa kissan hutipissailun aiheuttajaan ilman virtsanäytteen analysointia. 


Kissa makoilee saunan lauteella



















Oma hienohelmakissani (kuvassa) säikäytti pissaamalla lattialle, jota se ei koskaan ennen ollut tehnyt, vaikka joskus saattaakin nyrpistellä omasta mielestään likaisille hiekkalaatikoille ja pissata kylpyhuoneeseen hiekkalaatikon viereen. Tämä hiekkalaatikon viereen pissaaminen loppuu aina, kun emäntä saa hiekkalaatikko-olosuhteet palautettua takaisin kissan mielestä riittävän siistille tasolle. Usein pystynkin paikallistamaan hiekkalaatikoista kissan hutipissailun aiheuttajat pökäleen tarkkuudella.

Lattialle pissaamisesta seurasi eläinlääkärikeikka, ja tällä haavaa ei ole syytä epäillä fyysistä sairautta. Itse en ollut tapahtumahetkellä paikalla, mutta todistajalausunnon (mies) mukaan on mahdollista, että kissat olisivat keskenään rallatessaan kiilanneet eteisen maton kylpyhuoneen oven eteen ja täten estäneet itseltään pääsyn huussiin. Tämä onkin todennäköisin Elmo-kissan hutipissauksen syy ja tulemme tulevaisuudessa olemaan entistä tarkempia siitä, että kissojen pääsy hiekkalaatikolle ei esty missään olosuhteissa. Mikäli tarvetta ilmenee, tullaan asiaan palaamaan uudelleen eläinlääkärin kanssa.

Tämä oman kissan tuore hutipissaus sai myös muistot nyt jo edesmenneen ja pissavaivoista kärsineen kissavanhukseni sairasteluista palaamaan kirkkaasti mieleen. Tämän kissan kohdalla virtsatietulehdukset ja struviittikiteet olivat diabeteksen ensimmäiset oireet. Siksi pissavaivojen vakavuutta ja niiden syyn selvittämisen tärkeyttä ei mielestäni voikaan tarpeeksi korostaa.



Henkinenkään hutipissailu ei ole leikin asia

Kissan hutipissailun henkiset aiheuttajat vaativat mielestäni myös toimenpiteitä, eivätkä ole yhtään fyysistä sairautta vähäpätöisempiä. Sen sijaan, että kissan vääriin paikkoihin pissailuun sopeudutaan, jolloin sekä kissa, että omistaja stressaavat, tulisi kissan elinolosuhteet mahdollisuuksien mukaan järjestää sellaisiksi, että syytä hutipissailuun ei ole. Kissojen mielenliikkeet ovat välillä sellaista salatiedettä, että tämä voi olla helpommin sanottu kuin tehty, mutta kuten vanha sananlaskukin sanoo: "yrittänyttä ei laiteta".
Mikäli fyysisten aiheuttajien mahdollisuus on suljettu pois, voidaan tilannetta lähestyä pohtimalla vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Onko kissan elämässä hiljattain tapahtunut suuria muutoksia, joita se voisi stressata? Onko kissalla käytössään tarpeeksi hiekkalaatikoita? Millaista hiekkaa kissan hiekkalaatikoissa on, voisiko kokeilla toisenlaista hiekkaa? Onko taloudessa muita kissoja? Millaiset niiden keskinäiset välit ovat?
Näitä kysymyksiä oman kissansa näkökulmasta pohtimalla päässee jo alkuun. Kissan henkisen hutipissailun syyt ja aiheuttajat ovat aina yksilöllisiä, joten niitä ei voi mitenkään yleispätevästi lähteä arvuuttelemaan. En myöskään ala tässä sen kummemmin mitään hoito-ohjeita laatimaan, sillä en ole eläinlääkäri. Omalta eläinlääkäriltä saanee ne omalle kissalle sopivimmat hoito-ohjeet.

Tämän pitkäksi venähtäneen kirjoituksen yhdinviesti kaikessa yksinkertaisuudessaan onkin se, että kissa ei koskaan pissaa hiekkalaatikkonsa ulkopuolelle huvikseen, vaan se on aina oire jostain. Hutipissaava kissa ei osoita käytöksellä mieltään, vaan yrittää kertoa omistajalleen, että jotain on vialla.

KUVAT ARI K. / "Tappelukuva" on lavastettu


Lähteet ja lisätietoja:

Kissaklinikka Felina: Kissan virtsatieongelmat (Tätä kirjoitusta en enää löytänyt, joten se lienee poistunut bittiavaruuteen sitten kirjoitukseni ensijulkaisun, ohessa kuitenkin linkki toiseen vastaavaan kirjoitukseen: Oriola - Kissojen virtsaamishäiriöt ovat hyvin yleisiä

Eläinklinikka Takala: Kissojen virtsatieongelmat

torstai 3. syyskuuta 2015

Kissan varhaiskastraatio: uhka vai mahdollisuus?

Kissan varhaiskastraatio herättää aika-ajoin vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan. Varhaiskastraatio tarkoittaa siis pienelle, yleensä alle luovutusikäiselle pennulle tehtävää kastraatio-tai sterilaatio-operaatiota. Varhaiskastraatiosta puhuttaessa puhutaan aina toimenpiteestä, joka tehdään kissalle ennen kuin se saavuttaa puberteetin. Jatkossa tässä kirjoituksessa varhaiskastraatiosta puhuttaessa tarkoitetaan sekä varhaiskastraatiota, että
-sterilaatiota.

Varhaiskastraation puolustajat ovat useimmiten sillä kannalla, että varhaiskastraatio on yksi harvoista keinoista puuttua kissojen holtittomaan ja valvomattomaan lisääntymiseen ja vastustajat taas vetoavat "liian aikaisen" kastroinnin pennulle mahdollisesti aiheuttamiin terveydellisiin ja kehityksellisiin ongelmiin.


Olenkin nyt päättänyt kasata mahdollisimman monipuolisen ja rehellisen yhteenvedon siitä, mitä varhaiskastraatiosta ja sen vaikutuksista tällä hetkellä tiedetään. Kirjoitan muutaman sanan myös siitä, miksi varhaiskastraatioita ylipäätään tehdään.

Tässä tekstissä esiintyvät tutkimustiedot ovat valitettavasti pääosin ns. toisen käden tietoa, eli peräisin muualta kuin suoraan itse tutkimusaineistosta. Kroonisen ajanpuutteen vuoksi minulla ei ole ollut mahdollisuutta perehtyä alkuperäiseen tutkimusaineistoon sellaisella pieteetillä, kuin olisin halunnut, joten tällaiseen kompromissiin oli tälläkertaa tyytyminen.



Kissanpentu näyttää kieltä

Varhaiskastraatio, haitallista vai ei?


Suomen rotukissayhdistys SUROKin Surokissa-lehden numerossa 2/2013 olleen artikkelin mukaan Floridan yliopiston eläinlääketieteen laitoksella vuonna 1990 tehdyssä tutkimuksessa todettiin eri-ikäisinä kastroituja kissoja vertailemalla, ettei varhaiskastroinnista ole kissan terveydelle tai kehitykselle haittaa.

Ulkoisten sukupuolielinten kehitykseen varhaiskastraatio saattaa vaikuttaa, kollin peniksen väkästen jäädessä kehittymättä ja naaraan emättimen poimujen määrän keskimääräistä pienemmäksi. Virtsateiden rakenteessa ei kuitenkaan löydetty minkäänlaisia eroja eri-ikäisinä kastroitujen kissaryhmien välillä, eivätkä muutokset ulkoisissa sukuelimissä vaikuta kissan elämänlaatuun.

Rasvaprosentti taas oli suurin varhaiskastroitujen ryhmässä, vaikka ruokaa kului joka ryhmässä yhtä paljon. Kasvutahdissa ei havaittu eroja, mutta 7 viikon ja 7 kuukauden ikäisenä leikatut kissat olivat korkeampia kuin vasta vuoden ikäisenä leikatut lajitoverinsa, mikä havaittiin erityisesti kollien keskuudessa.

Kissanpentu sohvalla

Varhaiskastraation vaikutukset


Surokissan kirjoituksessa esiintyvän floridalaistutkimuksen mukaan varhainen kastraatio ehkäisee kolleilla eturauhasvaivoja ja kivessyöpää, naarailla taas nisä-, kohtu- ja munasarjakasvaimia. Tutkimuksen mukaan vuoden iässä kastroidut kissat eivät olleet niin kiintyneitä ihmiseen kuin aikaisemmin kastroidut ja niille oli saattanut kehittyä virtsalla merkkailun kaltaista seksuaalista opittua käyttäytymistä.

Surokissa-lehdessä mainitaan myös johtopäätös, johon Suur-Manchesterin eläinsairaalassa oltiin vuonna 2009 tultu. Sen mukaan kissanpennut toipuivat varhaiskastraatiosta nopeammin, kuin myöhemmin leikatut lajitoverinsa. Varhaiskastroidut pennut toipuivat anestesiasta nopeammin, operaatio oli nopeampi ja siinä jouduttiin siirtämään vähemmän kudosta kuin myöhemmällä iällä leikattujen kissojen tapauksissa.

Komplikaatioiden esiintymistä alle 12-viikkoisina, 12-23-viikkoisina ja yli 23-viikkoisina leikattujen kissojen välillä vertailtaessa, ei löydetty merkittäviä eroja. Havaittiin myös, että siinä missä varhaiskastroiduilla kissoilla esiintyi komplikaatioita ensimmäisen kolmen päivän aikana varhaiskastraatiosta noin yhdellä tuhannesta, oli komplikaatioiden määrä yli 23-viikkoisina leikattujen ryhmässä huomattavasti suurempi.

Suur-Manchesterin eläinklinikalla oli tutkimushetkellä jo vuosien kokemus varhaiskastraatioista ja he olivat keränneet koko sen ajan tietoa varhaiskastraation vaikutuksista, liittyen varhaiskastraation ja lisääntyvien luunmurtumien väliseen yhteyteen ja kissan lihomisalttiuteen, siitä johtuviin elämäntapamuutoksiin ja sitä kautta lisääntyneeseen diabetes- ja virtsatievaivariskiin.

Eläinklinikalla pitkällä aikavälillä tehtyjen havaintojen ja tutkimusten perusteella voitiin kuitenkin todeta, että yli 70 % luunmurtumista sattui leikkaamattomille kissoille. Diabetespotilaiden määrä eläinsairaalassa taas puolestaan oli vähenemään päin, eikä sinne oltu tutkimuksen julkaisuhetkellä tuotu yhtään virtsatiehyen tukkeumasta kärsivää varhaiskasrtoitua kissaa.

Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEYn kissan kastrointia ja sterilointia koskevan tiedotteen mukaan muissa tutkimuksissa on todettu varhaiskastraation saattavan niinikään pienentää astmaan sairastumisen riskiä, vähentää yliaktiivisuutta ja kollilla seksuaalista käyttäytymistä, paiseita ja aggressiota eläinlääkäreitä kohtaan. Luonteenpiirteenä varhaiskastraatio saattaa kylläkin lisätä arkuutta ja kolleilla taipumusta piiloutua.

Tutkimukset antavat siis hieman ristiriitaista tietoa varhaiskastraation mahdollisista vaikutuksista kissan luonteeseen ja niihin onkin sitten hankalampi ottaa kantaa ennen kuin on tutustunut perusteellisesti tutkimusmenetelmiin ja -olosuhteisiin.

Ennätin lukea SEY:n tiedotteen lähdeaineistona käytetyn kissan varhaiskastraatiota koskevan tutkimuksen (C. Victor Spain, Janet M. Scarlett yms. Long-term risks and benefits of early-age gonadectomy in cats. Journal of the American Veterinary Medical Association 2004) abstraktin eli tiivistelmän ja siinä todettiin varhaiskastraation lisäämästä arkuudesta ja ujoudesta huolimatta, että alle 5,5 kuukauden ikäisenä suoritettu varhaiskastraatio ei lisännyt kuolemantapauksia tai minkään vakavan lääketieteellisen sairauden tai käytösongelman esiintyvyyttä. Tutkimuksen mukaan varhaiskastraatiosta voi sen sijaan olla lukuisia tärkeitä pitkän aikavälin hyötyjä, etenkin kollikissoille.

Abstraktissa myös todetaan, että löytöeläinsuojat voivat turvallisesti varhaiskastroida pentujaan ja että eläinlääkäreiden tulisi harkita varhaiskastraation suosittelemista rutiinitoimenpiteinä asiakkailleen, ennen perinteisenä pidettyä 6-8 kuukauden kastrointi-ikää.

Pieni kissa nukkuu ison kainalossa


Mikä kiire sillä leikkaamisella oikein on?


Kun rotukissa lähtee uuteen kotiin kasvattajalta tai koditon kissa löytölästä, on sen joutuminen holtittoman ja valvomattoman lisääntymisen kierteeseen ehkäistävissä kahdella tavalla.

Kauppa- tai luovutussopimukseen voidaan periaatteessa kirjoittaa kohta, jossa eläimen omistaja velvoitetaan huolehtimaan lemmikkinsä leikkuuttamisesta sen saavuttaessa tietyn iän. Ajatuksenahan tämä toki on yksinkertainen ja selkeä: kirjataan "sterilointivelvollisuus" kauppakirjaan, jonka ehdot ostaja hyväksyy ja sitoutuu niihin, laittamalla nimensä paperiin.

Varsinaista tutkimusta asiasta ei Suomessa liene tehty, mutta SEYn kastrointia koskevan tiedotteen mukaan Yhdysvalloissa jopa 40 % löytölästä kissan adoptoineista rikkoo kastrointisopimusta ja jättää kissansa kastroimatta. Koirapuolelta lienee Suomessakin olemassa ennakkotapauksia, joissa "myytävään kauppatavaraan" (jollaiseksi eläinkin nykylainsäädännön mukaan valitettavasti luokitellaan) kohdistuvat lisäehdot on oikeuden silmissä katsottu kohtuuttomiksi ja täten perusteettomiksi. Tällöin ne eivät myöskään ole lainvoimaisia, eivätkä sido ostajaa noudattamaan niitä. Tavaran, eli tässä tapauksessa elävän eläimen, myyjällä ei siis taida lain mukaan olla oikeutta vaikuttaa tai ohjata myymänsä tavaran käyttöä sen jälkeen, kun hän on luopunut omistajuudestaan ja siirtänyt sen toisen henkilön nimiin.

Täten ainoaksi keinoksi estää luovuttamansa kissan joutuminen pennuntekokoneeksi tai kymmenpäisen villiintyneen kissalauman kantaemoksi, on luovuttaa kissanpennut eteenpäin jo valmiiksi kastroituina.

KUVAT ARI K. // Kuvissa oleva pentu kastroitiin 6 kk ikäisenä ja sen "isoveikka" vasta kaksivuotiaana

Lähteet:

SEYn kannanotto kissojen sterilisaatiosta

Leikkauspöydälle ennen luovutusta? - Surokissa 2/2013