torstai 1. joulukuuta 2016

Kissankynnen leikkaaja

Yksi nettimaailmassa kissojen ruokinnan ja ulkoilutottumusten ohella säännöllisin väliajoin toistuva puheenaihe on kissan kynsien leikkaus, sen tarpeellisuus ja mielekkyys. Asia herättää tunteita ja kirvoittaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Aiheen ollessa jälleen pinnalla tuolla sosiaalisen median puolella, ajattelin kertoa hieman siitä, miksi minä leikkaan omien kissojeni kynsiä säännöllisesti. 

Nainen pitää kissaa sylissä ja leikkaa sen kynsiä


Lienee tarpeen selventää paria seikkaa,
ennen kuin aletaan puhua kynsien leikkuusta sen syvällisemmin, niin lienee:
  1. Kynsien leikkaus tarkoittaa siis sitä, että kynnestä leikataan sen terävä kärki pois. Kynsiä ei tule leikata niin että veri lentää, sillä se aiheuttaa kissalle kipua (tiedät itsekin varmaan miltä tuntuu kun kynsi lohkeaa ihan kunnolla... auts!).

  2. Kynsien leikkaaminen ei ole sama asia kuin käsittääkseni lähinnä Yhdysvalloissa harrastettava kynsien poisto. Ensin mainittu ei haittaa kissan liikkumista tai lajityypillistä käyttäytymistä millään tavalla, jälkimmäinen taas tarkoittaa käytännössä ensimmäisten varvasnivelten amputointia, joka sekä estää kissaa kiipeämästä, että merkkaamasta reviiriään ja huoltamasta kehoaan (kynsien terotus). Kynsien poisto myös käsittääkseni muuttaa jalkojen asentoa niin, että se rasittaa koko kissan kroppaa epäluonnollisella tavalla ja voi täten kipeyttää koko kissan. Tämä jälkimmäinen muista kuin terveydellisistä syistä tehtävänä operaationa on Suomessa laiton.
Eli kun puhumme kynsien leikkaamisesta, tarkoitamme kynnen terävän ja sirppimäisen kärjen lyhentämistä niiltä osin, joissa kissalla ei ole tuntoa. Tämä on verrattavissa omien kynsien leikkaamiseen tai esimerkiksi hevosen kavioiden vuolemiseen, eikä se aiheuta kissalle kipua tai hankaloita sen lajityypillisten käytösmallien toteuttamista.

Meillä kissojen kynnet leikataan säännöllisesti ja syitä on useita. Usein kuulee väitettävän, että kissojen kynsiä leikattaisiin lähinnä siksi, että halutaan varjella huonekaluja tai muuten vain tehdä ihmisen elämästä helpompaa. Tämä ei kuitenkaan pidä sellaisenaan paikkaansa, sillä myös ja ennenkaikkea kissalähtöisiäkin syitä on, joiden takia ainakin meillä pidetään kissojen kynsien kärjet lyhyehköinä.


Kissa makaa nuolemisenestokauluri päässä lehtikasan päällä

1. Tapaturmien ehkäisy


Kun kissojen kynsiä leikataan säännöllisesti, ne eivät saa tahattomastikaan (pahaa) vahinkoa aikaiseksi itselleen, lajitovereilleen tai talouden muille eläimille. Kissahan kykenee luonnostaan vetämään kynnet tassujensa sisälle, mutta varmasti järkikin kertoo, että mitä pidemmät kynnet, sen vaikeampaa niiden käyttöä on hallita ja säädellä. Ylipitkät kynnet ovat siis toisin sanoen käytännössä enemmän tai vähemmän esillä koko ajan, halusi kissa sitä tai ei.

Pitkät ja käyrät kynnet saattavat aiheuttaa vaaratilanteita myös kissalle itselleen, jäädessään helposti kiinni esimerkiksi mattoihin tai muihin tekstiileihin. Kynnen ei tarvitse jäädä kuin yhden kerran kunnolla kiinni mattoon vauhdin tiimellyksessä, niin jälki voi olla todella pahaa.

Meidän Teppo Taikatohvelimme onnistui tuossa jokunen vuosi sitten repäisemään kyntensä juurta myöten poikki ja tulehduttamaan kynsivallinsa siitä huolimatta, että kynsiä leikataan säännöllisesti. En todellakaan halua edes ajatella kuinka pahasti se olisi kyntensä repinyt, mikäli ne olisivat olleet leikkaamattomat.

Kissa on nuolemisenestokauluri päässä eläinlääkärin pöydällä

2. Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto


Mikäli kissan kynsiä ei leikata ja ne eivät pääse kulumaan muuten, on vaarana, että kynsi kasvaa kiinni polkuanturaan, aiheuttaen välittömän eläinlääkärikäynnin tarpeen ja itsestäänselvästi myös kohtuutonta ja turhaa kipua kissalle. Onkin siis ehdottomasti helpompi ja myös kissan kannalta parempi huoltaa kynsiä säännöllisesti ja ennaltaehkäisevästi, kuin ottaa riskiä siitä, mitä ylipitkät kynnet voivat pahimmillaan aiheuttaa.

Ei, kaikilla kissoilla kynnet eivät kasva niin pitkiksi, että ne lävistäisivät kissan polkuanturan. Tämä on pahin skenaario, riski, joka leikkaamattomissa kynsissä kuitenkin on aina enemmän tai vähemmän olemassa, mikäli niiden kunnosta ei tavalla tai toisella pidetä huolta.

Kynsiä säännöllisesti leikattaessa tulee samalla myös käytyä varpaat läpi ja huomattua mahdolliset vauriot, jotka eivät välttämättä näy kissan käytöksestä päällepäin. Huomasin esimerkiksi juurikin jo aiemmin mainitun kissani katkenneen kynnen kynsienleikkuun yhteydessä ja kun huomasin muutamaa päivää sen jälkeen muutoksen kissan käytöksessä, tiesin välittömästi mistä se johtuu.

(Linkin takana blogikirjoitus, jossa mm. kuva tällaisesta kiinni polkuanturaan kasvaneesta kynnestä)

Kissa makoilee sängyllä ja katsoo kameraan

3. Käsittelyyn tottuminen


Kun säännöllisin väliajoin käsittelee kissaa vaikkapa kynsiä leikkaamalla, se tottuu siihen että sen tassuja ropelletaan ja että se saatetaan ottaa syliin ja tehdä hoitotoimenpiteitä. Oman kokemukseni mukaan erityisesti tassut ovat monille kissoille herkkää aluetta, joihin ne eivät välttämättä lähtökohtaisesti anna riemusta hihkuen koskea, joten siitä syystä nimenomaan kynsien leikkuu on oivaa käsittelytreeniä. Kynsien leikkuun yhteydessä tulee samalla harjoiteltua myös syliin ottamista ja kissan asettamista selälleen, mikä ei sekään ole läheskään kaikille kissoille se kaikista helpoin asento olla. Kaikki nämä ovat olennaisia osa-alueita myös sairaan (esim. lääkittävän tai haavanpuhdistuksen tarpeessa olevan) kissan hoidossa.
On kissankin kannalta ehdottoman paljon mielekkäämpää totutella hoitotoimenpiteisiin ja käsittelyyn silloin, kun mitään varsinaista kipua tai epämukavuutta aiheuttavaa vaivaa ei ole. Kun kissa on jo entuudestaan tottunut käsittelyyn, voi hoitotoimenpiteiden suorittaminen mahdollisissa sairaustapauksissakin olla helpompaa. On sekä kissalle että ihmiselle todella turhauttavaa ja jopa traumatisoivaa yrittää opetella käsiteltävänä oloa silloin, kun kissan olo on jo valmiiksi sairauden tai vamman takia kivulias ja epämukava. Kissa ei tuolloin todennäköisesti ole kaikista yhteistyöhaluisin tai vastaanottavaisin uuden oppimiselle ja mitä enemmän hoitotilanteissa joutuu kissan kanssa taistelemaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se laittaa seuraavalla kerralla hanttiin entistä kovemmin. Siksi onkin erityisen tärkeää opetella käsittelyä ja käsiteltävänä oloa ennakkoon ja itse olen tehnyt sen aika pitkälti säännöllisen kynsienleikkuun muodossa.
Veikkaan, että meidän kyntensä katkaisseen kissan tulehtuneen varpaan hoito olisi ollut aika varmasti huomattavasti vaikeampaa, jos kissa ei olisi entuudestaan kynsienleikkuun muodossa tottunut siihen, että sen tassuihin ja varpaisiin kosketaan.
Kasvokuva naisesta, jolla tikattu silmäluomi

4. Turvallisuus


Okei, vaikkei kissan kynsiä nyt leikattaisikaan pelkästään ihmisten vuoksi, niin sen verran kai saanee ihmisiäkin ajatella, että mikäli kissojeni kynsiä ei oltaisi pidetty säännöllisellä leikkaamisella kunnossa, niin allekirjoittanut saattaisi tällä hetkellä olla toisesta silmästään sokea.

Tuossa jokunen vuosi sitten kissamme nimittäin juoksivat aamurallinsa tiimellyksessä naamani yli, jonka lopputuloksena silmäluomeni meni rullalle plastiikkakirurgian päivystyksessä suoritettavan tikkauksen verran. Kissan ei siis tarvitse olla aggressiivinen tai varta vasten hyökkäillä ihmisten kasvoille voidakseen aiheuttaa ihmiselle vaurioita. Tässäkin tapauksessa kyse oli vahingosta, kun kissat eivät leikkinsä tiimellyksessä huomanneet minua. Kyse oli tapaturmasta, jollainen voi sattua kenelle tahansa: minulle, sinulle, naapurille, presidentille... Ottaen huomioon, että minun vaurioni syntyivät siitä huolimatta että kissojemme kynnet leikataan säännöllisesti, voimme vain arvailla millaista jälkeä olisi tullut, mikäli kolme kissaa olisi juossut peräkanaa kasvojeni yli leikkaamattomien luomukynsien kanssa.

Tämän esimerkin esille ottamisen tiimoilta olen saanut mm. kuulla pelkääväni kissojani ja leikkaavani sen takia niiden kynsiä. Oikaistaan se väärinkäsitys tässä ja nyt, heti kättelyssä, sillä en todellakaan pelkää kissojani ja leikkaa niiden kynsiä sen takia, että pelkäisin niiden muuten puhkovan silmäni ja raatelevan kasvoni. Ei. Kissat ovat edelleen tervetulleita makuuhuoneeseen ja nukun yöni edelleen rauhassa, kissat kainalossa. Kynsien leikkuulla ihmisen turvallisuuden takia ei siis ainakaan meidän tapauksessamme ole mitään tekemistä pelon kanssa. Järki pitää kuitenkin pitää päässä, eikä kissan kynsien leikkaaminen ole sen osalta ylireagointia, vaan tervettä riskien minimointia ja onnettomuuksien ennaltaehkäisyä samalla tavalla kuin sekin, että pesen käteni aina kissojen hiekkalaatikot putsattuani ja käytän talvella heijastinta.
Kynsien leikkuu ei myöskään ainakaan oman kokemukseni mukaan invalidisoi kissaa millään tavalla, vaikka joskus niin kuuleekin väitettävän. Meidän kissamme pystyvät kiipeilemään, terottamaan kynsiään ja jopa saalistamaan aivan normaalisti, sen osalta mitä varsinainen saalistaminen nyt ylipäätään valvotusti ulkoilevan kissan kohdalla on mahdollista. Myös leikkiminen, lelujen saalistaminen ja potkuttaminen, sekä kynsien käytön säätely onnistuu vallan mainiosti… eli toisinsanoen kissa voi tehdä leikatuilla kynsillä ihan tismalleen kaikkea sitä, mitä leikkaamattomillakin.

Kissan kynsien säännöllinen leikkaaminen on mielestäni osa kissan perusterveydenhuoltoa, eikä se estä kissaa käyttäytymästä lajityypillisesti. On toki jokaisen kissanomistajan oma päätös, kokeeko kynsien leikkaamista tarpeelliseksi vai ei. Kirjoitukseni tarkoituksena ei siis ole yrittää tuputtaa omaa toimintatapaa ainoana oikeana, vaan oikaista kynsien leikkaamiseen liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä ja antaa omalta osaltani eväitä asian pohdintaan.


KUVAT ARI K. ja allekirjoittanut.
Kuvat joissa kissalla on kauluri päässä, on otettu kirjoituksessa mainitun kynnenrepeämistapauksen yhteydessä.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Olohuoneesta studioksi


Kissa istuu ja katsoo kameraan Pikku Kakkonen -postikortti vieressään.

Tällä kertaa Tassutuntumalla-blogissa palataan melkein kahden vuoden takaisiin tunnelmiin, eli tammikuulle 2015. Tuolloin Tampereen Tohlopista (nyk. Mediapolis) saapui kuvausryhmä kuvaamaan kissojamme Pikku Kakkosen Kissat-sarjaan, jonka tarkoituksena on esittää erilaisia kissoja yksilöinä ja omina persooninaan. Syy, miksi halusin palata näihin muisteloihin juuri nyt on se, että pienten tuotannollisten viivästysten jälkeen voin vihdoin julistaa, että tänään 25.11.2016 meidän Kissat-jaksomme tulee telkkarista! Joten telkut TV2:lle klo 17:18! 

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Kaunis utopia -blogissa.

Kuten tuossa jo ennätin pikapuolisesti kertoa, kävi meillä tosiaan viime torstaina (15.1.) Ylen väkeä kuvaamassa meidän kissojamme Pikku Kakkosessa syksyllä alkavaan kissa-aiheiseen tv-sarjaan. He etsivät sarjaan siis kissoja jotka osaisivat tehdä temppuja ja pakkohan minun oli ottaa heihin yhteyttä ja tarjoutua kissoineni kuvattavaksi.

Allekirjoittanut oli jännittänyt tätä kuvaussessiota ankarasti; mitä jos kissat pelkäisivät, eivätkä suostuisi tekemään yhtään niin suuresti ennakkoon mainostamistani tempuista? Mitä jos kaikki menee ihan poskelleen ja porukka on tullut Tampereelta asti tänne meille aivan turhaan ja joutuvat lähtemään tyhjin käsin? Koira oli jo edellisenä päivänä haettu hoitoon, sillä innostunut ja osallistuva terrieri olisi varmasti paikalla ollessaan varastanut koko shown. Viikkoa aikaisemmin muonavahvuuteemme liittynyt "pikkukissi" Juju oli kuitenkin paikalla ja oli aivan täysi mysteeri, miten sen läsnäolo vaikuttaisi muiden kissojemme keskittymiskykyyn ja mielialaan, sopeutumisen ollessa vielä kesken.

Kolme kuvaa rinnakkain, joissa kissoja kuvausten keskellä, sekä kissa go pro -kamera selässään.
Torstaiaamu valkenikin innostuneen jännittävissä tunnelmissa. Kuvausryhmä saapui pakettiautolla ja olohuoneeseemme viriteltiin studio. Viimeistään siinä vaiheessa kun kaikki kuvaustarvikkeet oli saatu ovesta sisään, oli jännitys tipotiessään. Kissat olivat aivan innoissaan, eikä mistään arastelusta ollut tietoakaan. Hiski otti heti estradin haltuunsa ja siitä kuoriutuikin oikea pikku show-mies. Se oli jatkuvasti valmiusasemissa tekemään mitä pyydetään ja piti itse huolta lakisääteisistä kuvaustauoistaan heittäytymällä "ohjaajan tuoliin" lepäämään. Myös Teppo Taikatohveli osoitti linssiluteen elkeitä ja kerjäsi kuvausryhmän jäseniltä rapsutuksia ja huomiota oikein maukumalla.

Myös uusin tulokkaamme Juju, joka "ei vielä osaa mitään" sai olla paikalla sidekickinä ja hoiti kyllä hommansa erittäin esimerkillisesti. Juju solahti laumamme todella nopeasti ja kivuttomasti, joten se saikin aikaiseksi hieman draaman kaarta tarjoamalla huikeita syöksyjä lelun perässä, sekä tottakai kunnon nujuamista isoveikkojen kanssa.

Kokeilimme Hiskille ja Tepukaiselle myös mukana kannettavaa GoPro-kameraa, mutta siitä ei tainnut meidän osaltamme syntyä käyttistä. Kissan selkään viritetty kamera kun ei meinannut pysyä pystyssä, vaan lähti valumaan kissan kylkeä pitkin vinoon. Kuvausryhmän mukaanaan tuomat liivimalliset valjaat oli hyvä idea ja soveltunevat kameran kiinnittämiseen erinomaisesti, mutta liivin tulisi olla aika napakka ja istua kissan päälle kuin hansikas, jotta verrattain painava kamera pysyisi paikoillaan ja horisontti suorassa. Tämä liivi olikin meidän rimpuloille hieman väljä, joten se ei jaksanut pitää kameraa pystyssä. Kissat eivät olleet moinansakaan kamerasta, vaan tepastelivat ylpeinä ympäriinsä kamera selässään. Toivotaan, että kuvausryhmän eteen osuu vielä joku tarpeeksi roteva kissa, jotta televisioon saadaan myös kissanäkökulmaa!

Kolme kuvaa vierekkäin joissa kuvataan kissaa, kiinnitetään go pro -kameraa ja kissa pelaa tabletilla.
Eniten minut yllätti se, kuinka kissat jaksoivat keskittyä koko päivän temppujen tekoon ja miten ne osasivat myös ihan oma-aloitteisesti pitää taukoja silloin kun kokivat sen tarpeelliseksi. Hetken huilattuaan ne olivat taas aivan täydessä iskussa ja palasivat ihan omasta tahdostaan kameran eteen. Kissat nauttivat selvästi huomion keskipisteenä olosta ja ottivat siitä kaiken irti. Hiski unohti välillä jopa odottaa tekemistään tempuista saamaansa herkkupalkkiota, oli vaan niin tyytyväinen kun sai tehdä ja teki ihan silkasta tekemisen ilosta! :)

Vaikka koenkin tuntevani kissani, niiden luonteet, tavat ja mieltymykset melko hyvin, tuo tällainen erikoistilanne myös kissan omistajalle paljon uutta tietoa ja kokemusta omista kissoistaan. Pelkäsin nimittäin tosiaan ennakkoon kissojen jännittävän tilannetta, mutta lopulta emäntä itse osoittautuikin porukan ainoaksi jännittäjäksi. Oli myös todella hienoa nähdä miten kissat oikeasti rakastivat esiintymistä ja siinä suuri merkitys olikin sillä, että kuvausryhmä tuli meidän kotiimme kuvaamaan. Jos olisimme menneet jonnekin vieraalle studiolle, olisi kissamme todennäköisesti menettäneet toimintakykynsä tai keskittyminen olisi vähintäänkin herpaantunut uusien hajujen keskellä. Oli myös hienoa nähdä "kulissien takaa", miten tällainen produktio toimii.

Olen todella iloinen, että saimme osallistua tällaiseen lapsille suunnattuun kissa-aiheiseen produktioon. 20-osaisen sarjan tarkoituksena on esitellä kissat yksilöinä ja kukin omana persoonanaan. Kun mietin kuinka paljon lapsena näkemäni lastenohjelmat ovat vaikuttaneet siihen millainen aikuinen minusta on kasvanut, en voi kuin olla tyytyväinen siitä että tällaisia ohjelmia tehdään. Ehkä tämä ohjelma vaikuttaa pitkällä tähtäimellä kissojen yhteiskunnalliseen asemaan ja arvostukseen, kun tämän päivän lapsista kasvaa aikuisia. :)

Kolme kuvaa rinnakkain joissa kissoja kuvausten keskellä ja go pro -kamera selässään.
Ps. Pahoittelen luokattoman huonoja kuvia. Käytössäni oli pelkkä puhelimen kamera ja se kyllä näkyy!

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Katsaus kissamarkkinoihin

Erään kissan ostohintaa koskevan somekeskustelun innoittamana päätin tutustua tämän hetken kissatarjontaan kahden suositun osto- ja myyntisivuston kautta. Millaisia kissoja sitten tällä hetkellä oikein on kaupan ja mihin hintaan? Olen tarkastellut asiaa lähinnä myytävien pentujen osalta, joskin aikuisia kodinvaihtajiakin sivutaan.

Hinnoittelupolitiikkaa


Kissoja oli myynnissä selkeästi kolmesta eri hintaluokasta: 

  1. 20 €
  2. 50-150 €
  3. 200-500 €

Kahden ensimmäisen hintaluokan kissat olivat lähes poikkeuksetta maatiaiskissoja. Yllätyksekseni huomasin, ettei kahden kympin, viiden kympin tai sadankaan euron hintaisten kissojen pentuaikaisessa hoidossa ollut merkittäviä eroja. Valtaosa läpikäymieni ilmoitusten tähän hintaluokkaan kuuluvista pennuista mainittiin olleen madotetun, mutta madotusten määrässä oli vaihtelua, ei tosin hintaluokkien välillä, vaan lähinnä tapauskohtaisesti. Oli myös joitain ilmoituksia, joissa kissojen madotuksia ei mainittu, joten voidaan olettaa niiden lähtevän uusiin koteihin madottamatta. Myös yksittäisiä ilmoituksia oli, joissa kerrottiin suoraan ettei pentuja ole madotettu.

Ehdottoman positiivinen ja mainitsemisen arvoinen asia on, ettei vastaan tullut juurikaan ilmoituksia, jossa olisi kaupattu alle 12-viikon ikäisiä kissanpentuja. Kaikissa hintaluokissa mainittiin pääosin kissojen luovutusiäksi 12 viikkoa, joissain kerrottiin erikseen myös pentujen syntymäpäivä ja päivä, jolloin pennut aikaisintaan luovutetaan. En hoksannut pitää lukua siitä, kuinka monta ilmoitusta kahlasin läpi, mutta puhuttaneen kuitenkin reilusti enemmästä kuin kymmenestä ilmoituksesta. Näistä ainoastaan yhdessä annettiin ymmärtää luovutettavan alaikäisiä pentuja.

Harmittavan vähän myytävissä kissanpennuissa oli niitä, jotka eläinlääkäri rokottaa ja tarkastaa ennen luovutusta. Selvää valveutumista on kuitenkin tapahtunut, sillä useammassakin ilmoituksessa mainittiin kissanpentujen ruokavaliosta, asioista joihin ne ovat synnyinkodissaan tottuneet (kuten koirat ja lapset) ja toiveista niiden tulevan kodin tarjoaman ruokavalion sekä ulkoilutapojen suhteen. Monella pennunmyyjällä tuntuukin olevan selkeät kriteerit myymiensä pentujen uusille kodeille. Ainoastaan kahdessa ilmoituksessa kissanpentujen mainitaan olevan luovutushetkellä eläinlääkärin tarkastamia ja vain yhdessä puhutaan sirutuksesta. Molemmissa ilmoituksissa puhuttiin kissojen rokottamisesta, toisessa tosin vain ensimmäisen rokotuksen annosta, jolloin tehosterokotus ja rokotesuojan varmistaminen jää uuden kodin vastuulle. Molemmat näistä pentueista kuuluvat toisen hintaluokan yläpäähän, johon kuuluu niiden lisäksi myös kosolti rokottamattomia ja mahdollisesti myös puutteellisesti madotettuja pentueita.

Kolmanteen hintaluokkaan kuuluvatkin sitten sekarotuiset
(joissa mainitaan olevan jotain tiettyä rotua) ja rekisteröimättömät rotukissat, joita myydään mitä lennokkaimmin sanankääntein. Jossain tapauksessa emän rekisteröinti on epäonnistunut, toisessa taas molemmat vanhemmat ovat rekisteröityjä, mutta pennut eivät jostain syystä rekisterissä. Hintahan toki pompsahtaa heti monella satasella ylöspäin, kun jotain rotua tulee mukaan. Ainoastaan yksi "melkein norjalainen" kuului toiseen hintaluokkaan, joskin sen yläpäähän.



Ristiriitaisia tunteita


Myynti-ilmoitusten perusteella tekemäni havainnot herättävät minussa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta olen erittäin hyvilläni siitä, että 12-viikon luovutusikä on ainakin netin myyntipalstojen perusteella alkanut vakiinnuttaa asemaansa, myös maatiaispentujen osalta. On myös hyvä, ettei kissanpentuja tunnuta jaeltavan kaikille satunnaisille ohikulkijoille sen enempää kyselemättä, vaan monelle pennuttajalle tuntuu olevan tärkeää löytää kaikille pennuille parhaat mahdolliset kodit. Toisaalta olen hämilläni siitä, että kissanpentujen myyntihinnassa voi olla suuriakin eroja, vaikka niiden pentuaikana saamansa hoitotoimenpiteet eivät merkittävästi eroaisikaan toisistaan. Mitään yhtenäistä kriteeristöä maatiaiskissanpennun hinnoittelulle ei siis ole, vaan myynti-ilmoitusten perusteella voi saada samalla tavalla hoidetun pennun niin kahdella kympillä, kuin satasellakin.

Rokotukset, tunnistusmerkinnät ja eläinlääkärin tarkastukset ovat myytävillä maataispennuilla harmittavan harvinaisia ja niiden toivoisin ehdottomasti yleistyvän.
Eikä minua henkilökohtaisesti haittaisi lainkaan, mikäli maatiaispentujen hintataso nousisi ja samalla ehkä myös yhtenäistyisi rokotus- ja tunnistusmerkintäkäytänteiden yleistyessä ja aiheuttaessa pennuttajille lisäkuluja.

Yksi selkeimmistä ja ennakkokäsitystäni vahvistavista huomioista oli sekarotuisten ja rekisteröimättömien rotupentujen ja maatiaispentujen välinen hintaero. Myynti-ilmoitusten perusteella ei nimittäin jäänyt siihen käsitykseen, että hintaero selittyisi kissan pentuajan hoidolla ja sen tasolla verrattuna maatiaispentueiden vastaavaan. Onkin siis tämän perusteella ikävä tosiasia, että kissanpennun hinta voidaan vähintään tuplata, jopa triplata tai nelinkertaistaa rotukissastatuksen nojalla. Rotukissaimagolla ratsastaminen on siis totisinta totta ja maatiaiskissojen kannalta erittäin valitettavaa.

Mitä tulee aikuisiin kodinvaihtajakissoihin, niin etenkin eräällä lemmikkieläinten ostoon ja myyntiin erikoistuneen palstan uusia koteja etsivät aikuiset kissat olivat lähes poikkeuksetta maatiaisia. Rekisteröityjä rotukissoja ei ollut kodinetsijöissä käytännössä lainkaan ja sekarotuisetkin olivat yhden käden sormilla laskettavissa.

Yksi syy, miksi toivoisin maatiaiskissanpennuille yhtenäisempää hinnoittelupolitiikkaa onkin maatiaiskissojen yliedustus aikuisten kodinvaihtajakissojen keskuudessa. En voi olla miettimättä halvan myyntihinnan (tai jopa ilmaiseksi antamisen) ja kodinvaihdon välistä yhteyttä, sillä jos näillä asioilla ei olisi mitään tekemistä keskenään, niin miksi kotia etsivät lähinnä nuoret tai vähän vanhemmat aikuiset maatiaiset? 

Toivoisin myös rokotusten ja sirutuksen vakiinnuttavan asemaansa myytävien maatiaispentueiden osalta, jolloin maatiaispennun myyntihinta nousisi automaattisesti sille tasolle, mille se mielestäni kuuluisikin. Myynti-ilmoitusten perusteella on havaittavissa selkeää nousevaa trendiä maatiaispentujen hyvinvoinnin ja siihen panostamisen suhteen, vaikka matkaa erinomaiseen kymmenen pisteen ja papukaijamerkin suoritukseen onkin. 

Olen kuitenkin tällä hetkellä varovaisen optimistinen: mikäli kiinnostus maatiaispentujen hyvinvointia kohtaan kasvaa edelleen, voinemme kohta lukea enenevissä määrin rokotettujen, madotettujen ja tunnistusmerkittyjen kissanpentujen myynti-ilmoituksia.

EDIT: Huomasinpa jälkeenpäin tsekata tuon toisen myös eläinten myyntikanavana toimivan osto-ja myyntisivuston säännöt, jotka kieltävät alle 12-viikkoisina luovutettavien kissanpentujen myynti-ilmoitusten julkaisemisen sivustollaan. Tämä selittäneekin osaltaan sen, miksi alaikäisiä pentueita ei siellä ole myynnissä.

On kerrassaan loistavaa, että yksi Suomen suurimmista osto-ja myyntisivustoista on tehnyt tällaisen linjavedon, sillä se vaikuttanee osaltaan yleiseen asenneilmapiiriin, pinttyneisiin toimintatapoihin ja niiden muuttumiseen kohti parempaa. Mitä suurempi joukko osto- ja myyntisivustoja tekee tällaisia linjauksia, sitä selkeämpää signaalia se antaa sekä pentujen myyjille, että ostajille. :)

Jottei tilanne vaikuttaisi turhan ruusuiselta, on todettava, että Facebookista löytyy ryhmä, jossa alaikäisinä luovutettujen pentujen myyminen on sallittua ja siihen jopa kannustetaan ylläpidon toimesta. Ylläpito perustelee linjaustaan väittämällä, ettei 12-viikon luovutusiästä olisi olemassa minkäänlaista tieteellistä tutkimustietoa. Seuraavaksi aionkin ottaa asiakseni etsiä aiheeseen liittyvää tutkimustietoa, sillä ei sitä 12-viikon luovutusikää kyllä ole hatustakaan tempaistu.

Aika näyttää, osoittautuuko varovainen optimismini katteettomaksi vai ei. Mielestäni antaa kuitenkin selkeää signaalia, että lukuisista eri myyntikanavista vain yksi vaikuttaa sallivan alaikäisinä luovutettavien pentujen myynnin. Sekin on toki yksi liikaa, mutta 12-viikon luovutusiän puolesta liputtavien myyntikanavien määrä kertonee kuitenkin toivottavasti asenneilmapiirin muutoksesta parempaan. Hitaasti, mutta toivon mukaan varmasti.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Sydämentykytyksiä

Se oli aivan normaali rokotuskäynti eläinlääkärillä. Olin huolissani puolipitkäkarvaisen Tepukaisemme yllättäen alkaneesta turkin takkuuntumisesta ja halusin kysyä eläinlääkäriltä, mikä siihen voi olla syynä. Olin varautunut siihen, että lisätutkimuksia tehdään. Se, mitä eläinlääkärikäynnillä sitten selvisi, tuli aivan puskan takaa.

Tepukaisella on kaikki hyvin. Sen yleiskunto on hyvä ja aikaisemmin niin vaivattoman ja siistin turkin takkuuntuminen johtui todennäköisesti hetkeä aikaisemmin tapahtuneesta ruokamerkin vaihdoksesta. Olin aloittanut muutamaa päivää ennen eläinlääkärikäyntiä lohiöljyn syöttämisen kissoille ja sovimme eläinlääkärin kanssa että kuuria jatketaan ja tarvittaessa vaihdetaan ruokamerkki ennalleen.

Rokotuskäyntien yhteydessä kissoille tehdään aina perustutkimus, eli kuunnellaan sydän ja tunnustellaan kissa läpikotaisin. Jujun kohdalla sydämen kuuntelussa kesti normaalia kauemmin ja eläinlääkäri kurtisteli kulmiaan sydäntä kuunnellessaan. Ensin eläinlääkäri kuunteli, puhalteli Jujun naamaan ettei se ala kehrätä (kissan kehräys peittää nimittäin aika tehokkaasti sydänäänet) ja kuunteli vähän lisää. Perusteellisen kuuntelututkimuksen jälkeen eläinlääkäri totesi: "Valitettavasti Jujulta kuuluu sydämestä selkeä sivuääni." Sokki! Nytkö se ensimmäinen HCM-kissa sitten osui omalle kohdalle!?! Kuoleeko se!?! Mitä, mitä, mitä, APUA!?!

Juju ei ollut oireillut sydäntään millään tavalla. Se on aktiivinen, eikä sillä ole ollut mitään sydänongelmista kertovia oireita. Läähättänyt se silloin tällöin kyllä oli, mutta ne läähättelyt olivat aina liittyneet sellaisiin tilanteisiin, joissa mikä tahansa kissa läähättäisi. Sillä ei myöskään ole ollut minkäänlaisia poissaolo- tai hoipertelukohtauksia, ei yskää, ei mitään, mikä viittaisi millään tavalla sydänongelmiin. Sen takia järkytys olikin suuri. 

Rokottaneella eläinlääkärillä ei ollut praktiikallaan ultraäänilaitteistoa, joten tarkempia sydäntutkimuksia ei voitu suorittaa samalla kertaa. Sain onneksi läheiseltä klinikalta varattua sydänultra-ajan jo samalle viikolle, joten epävarmuudessa ei onneksi tarvinnut kauaa elää.



Saavuimme ultrakäynnille bussilla ja täytyy kyllä kehua, miten hienosti Juju käyttäytyi koko reissun. Minulle tuli myös aika suurena yllätyksenä, kuinka poikkeuksellisen voimakkasti Juju tukeutuu jännittävissä tilanteissa tuttuun ihmiseen. Kun pääsimme hieman etuajassa eläinlääkärin huoneeseen odottamaan ja päästin Jujun kopasta tutkimaan huonetta, se tutki uteliaana paikkoja, käyden aina välillä hakemassa minulta tsemppiä.

Kissojen ultraus pyritään aina ensisijaisesti hoitamaan ilman rauhoitusta ja Jujun kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Kun hoitaja piti sitä takapäästä kiinni ja minä etupäästä samalla rapsutellen ja sen korvaan kuiskutellen, se pysyi koko ultraamisen ajan todella hienosti paikoillaan. Turkkiakin sai ajaa sydämen kohdalta kovaäänisellä koneella, eikä Juju ollut moksiskaan. Nyt ymmärrän, miksei minun ja Jujun näyttelyurasta tullut mitään. Koska olen jännittäjä ja jännitin kissanäyttelyissä aina ihan hirveästi, en pystynyt tarjoamaan Jujulle sitä tukea, mitä se olisi minulta tarvinnut pysyäkseen rauhallisena. Nyt, kun olin itse rauhallinen, pystyin tsemppaamaan Jujua ja antamaan sille juuri sen verran buustia, että sekin pysyi rauhallisena.

Lääkäri katsoi ultraäänikuvat odottaessa ja pian saimmekin kuulla, mikä siellä Jujun sydämessä oikein on. Eläinlääkäri näytti minulle ultraäänikuvia Jujun sydämestä, kertoen samalla tekemistään löydöksistä. Sivuäänen aiheuttaja näkyi ultraäänikuvissa pienenä välähdyksenä: minimaalinen reikä. Rokotuskäynnin yhteydessä eläinlääkäri oli arvioinut Jujun sydämen sivuäänen voimakkuudeksi 2/6, asteikolla 1-6. Ultrannut lääkäri sanoi rei'än olevan niin pieni, että se tulee tuskin koskaan haittaamaan Jujun elämää millään tavalla, mutta aiheuttaa juuri pienuutensa vuoksi verrattain voimakkaan sivuäänen, veren ahtautuessa pienestä rei'ästä läpi kovalla paineella.

Mitä tulee sydämen reikään, se on todennäköisesti synnynnäinen ja aiheutunut sikiöaikaisesta mutaatiosta. Perinnöllisyys ei kuitenkaan ole suoraviivaista ja eläinlääkärin mukaan onkin hyvin epätodennäköistä, että useammalla saman pentueen kissalla olisi reikä sydämessä. Hän ei siis nänhyt ongelmaa siinä, että Jujun siskolla on teetetty pentuja.

Toinen huolenaihe, eli sydänlihas ja sen mahdollinen paksuuntuma käytiin myös perusteellisesti läpi. Jujun sydänlihaksen paksuus oli 7 mm, ihannearvon ollessa 5-6 mm. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi, että kyse ei välttämättä ole etenevästä sydänlihaksen paksuuntumasairaudesta (Hypertrofinen kardiomyopatia, HCM). Eläinlääkäreiden keskuudessa on kuulemma puhuttu siitä, mitkä ovat sydänlihaksen paksuuden todelliset ihannearvot, kissan koko huomioiden. On tottakai luonnollista, ettei sydänlihaksen normaali paksuus ole millimetreissä mitattuna sama kaksi- ja kymmenkiloisilla kissoilla ja Jujun ollessa hieman kookkaampi yksilö, tuo 7 mm voi olla sille aivan normaali sydänlihaksen paksuus. Sivuääni aiheutuu kuitenkin siitä pienestä rei'ästä, joka on kaikessa pienuudessaan jo saavuttanut lopullisen kokonsa. Koska Juju on jo täysikasvuinen, ei reikä tule koskaan kasvamaan umpeen, mutta ei suurentumaankaan.



Eläinlääkäri ei tämän ultraäänitutkimuksen perusteella voinut vielä sulkea HCM:n todennäköisyyttä  kokonaan pois, mutta sanoi Jujulla olevan eläinlääkärin vastaanotolle tuoduksi kissaksi harvinaisen tasainen ja hidas pulssi. Jos Jujulla olisi minkäänlaista sydämen vajaatoimintaa, niin se todennäköisesti kuuluisi pulssissa nopeutena ja epätasaisuutena.

Sovimme kuitenkin ottavamme kontrolliultrat vielä vuoden päästä, sillä mikäli kyse on HCM:stä, niin vuoden aikana sydänlihaksen pitäisi olla jo huomattavasti paksuuntunut. Mikäli sydänlihas ei ole paksuuntunut vuodessa, voidaan HCM:n todennäköisyys sulkea lopullisesti pois. Mikäli Juju alkaa oireilla sydäntään aikaisemmin, niin sitten uusintaultran ajankohtaakin aikaistetaan, tottakai.

Mikä siis oli tarinan opetus ja kirjoituksen pointti? No se, että tutkituttakaa kissojanne. Satsatkaa niiden terveydentilan kartoitukseen ja ennaltaehkäiseviin tutkimuksiin. Mitä nimittäin tulee esimerkiksi HCM:ään, se ei useinkaan anna minkäänlaisia oireita ulospäin, etenkään sairauden alkuvaiheessa. HCM saattaakin pelkän kliinisen oireiston perusteella jäädä diagnosoimatta, jolloin se todetaan vasta silloin kun on niin kutsutusti jo liian myöhäistä, eli kissan kuollessa äkillisesti ja näennäisesti "ilman mitään syytä." Mitä aikaisemmassa vaiheessa lääkitys voidaan aloittaa, sitä paremmin HCM:n etenemistä voidaan niiden avulla hidastaa.

Koska esimerkiksi HCM:ää esiintyy kaikilla kissoilla, mukaanlukien maatiaiset, on erittäin tärkeää saada tietoa myös niiden terveydentilasta ja tutkituttaa ennakkoon etenkin ne yksilöt, joille kaavaillaan jälkikasvua.

Kyllähän nämä tutkimukset tietysti maksavat, mutta kuka sitä nyt olettaakaan, että lemmikinpidon pitäisi olla ilmaista? Lemmikin omistaminen on elämäntapavalinta ja ottaessaan eläimen vastuulleen sitoutuu myös siihen, että niiden hyvinvointi priorisoidaan korkealle. Pyytäkää siis eläinlääkäriänne rokotusten yhteydessä kuuntelemaan sydänäänet tarkkaan ja kertomaan, jos pientäkään epäilystä sivuäänestä ilmenee.

Meillä rokottanut eläinlääkäri otti sydämen sivuäänen itse puheeksi, mutta ottaen huomioon että Jujun kohdalla kyseessä on synnynnäinen aiheuttaja, ihmettelen, ettei sivuääntä kuultu (tai sitä ei ainakaan otettu puheeksi) edellisen rokotuskerran yhteydessä, joka tapahtui siis eri eläinlääkäriasemalla kuin tämä viimeisin. Siksi aion ainakin itse kysyä tästälähin eläinlääkäriltä erikseen joka kerta, että eihän sieltä kissan kropasta kuulu mitään outoja, tai epänormaaleja ääniä.


Lähteet:

Eläinlääkäri, sydänspesialisti Andrea Gladuli - Kissojen sydänsairaudet

Evidensia.fi - Kissan sydänsairaudet

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Lihansyöjä kasvissyöjän lemmikkinä

Tämä aihe on pyörinyt jo tovin mielessäni ja nyt päätin muotoilla sen blogipostaukseksi.

Allekirjoittanut painiskelee eettisten kysymysten äärellä. Miten koostaa kissalle mahdollisimman eettinen ruokavalio, kissan omasta hyvinvoinnista tinkimättä? Aihe on meidän taloudessamme ajankohtainen juuri nyt, kun tähän asti syöttämämme teollinen ruokamerkki on menossa vaihtoon. Uusi ja kaikin puolin sopiva pitäisi siis löytää tilalle, mutta se taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty.


Minulla on kissoja. Minulla on aina ollut kissoja. Uskon että minulla tulee aina niitä myös olemaan, mikäli se minusta on kiinni. Kissan ruokavalio koostuu lihasta, se on 100% lihansyöjä. Se ei tarvitse eikä sen keho pysty käyttämään hyödykseen kasviperäisiä ainesosia ja niistä voi olla sille jopa terveydellistä haittaa. Ainoa kasvis mitä kissa ruokavalioonsa tarvitsee, on se pieni määrä puoliksi sulanutta ruokaa mitä sen oletetulla saaliseläimellä pyyntihetkellä sattuu olemaan mahassaan.

Olen kasvissyöjä. Olen ollut kasvissyöjä 12-vuotiaasta (no okei, söin n. 15-vuotiaaksi asti kalaa). Uskon että tulen aina sellainen olemaan, mikäli se minusta on kiinni. Tähän asti olen ajatellut että se, etten itse syö lihaa on jo pois taloutemme lihatuotteiden kokonaiskulutuksesta, huolimatta siitä, että kissani sitä syövätkin. Pyrin olemaan arvottamatta ja eriarvoistamatta eläimiä niiden lajin ja "käyttötarkoituksen" perusteella, mutta koen silti olevani ensisijaisesti vastuussa lemmikkieläimistäni, jotka olen henkilökohtaisesti ottanut vastuulleni.

Pohdintojeni lähtökohta on siis se, että kissat syövät lihaa.
Niistä ei ole vegaaneiksi, eikä ainakaan minun kissoistani missään nimessä tule sellaisia. On siis lähdettävä pohtimaan asiaa siltä kannalta, miten kissojen ruokavalion saisi muodostettua mahdollisimman eettiseksi, kissan omasta hyvinvoinnista tinkimättä.

Ruuan raaka-aineen alkuperä on varmasti yksi tärkeimmistä osatekijöistä sen eettisyyttä pohdittaessa. Itse pyrin ostamaan aina kissoilleni kotimaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa, mikä on raa'an lihan osalta erittäin helppoa, mutta teollisen ruuan osalta taas käytännössä mahdotonta. Koska kissani syövät ja luultavasti tulevat jatkossakin syömään myös teollista ruokaa, on ongelma ruuan raaka-aineiden alkuperästä todellinen ja hyvin kinkkinen. Mistä löytää kotimaisista raaka-aineista valmistettua teollista ruokaa? Best Inillä tiedän olevan yksi tällainen kissoille tarkoitettu ruokalaatu, mutta oman kokemukseni mukaan sen saatavuus ei valitettavasti ole paras mahdollinen.

Kyllä, tiedostan kotimaiseenkin lihantuotantoon liittyvät eettiset ongelmat, enkä kiistä niitä. Koen kuitenkin, että kotimaista lihaa ostamalla voimme edesauttaa lihantuotannon pysymistä Suomessa ja täten myös osaltaan meidän kuluttajien vaikutusvallan piirissä. Mitä kauempaa liha meille tulee, sitä vähemmän meillä on mahdollisuuksia vaikuttaa tuotantoeläinten pitoon suorilla kulutusvalinnoillamme, tai pyrkimällä vaikuttamaan lainsäädäntöön kansalaistoiminnan avulla.



Luomu ja Free Range: markkinointilauseita vai merkkejä tuotantoeläinten hyvinvoinnista?


Eläinten teollisia ruokia on saatavana myös luomuversioina ja monet ruokavalmistajat kertovat ruokapakkauksissaan ruokiensa sisältävän esimerkiksi Free Range -, eli vapaana kasvaneen kanan lihaa. Pelkän luomu-sanan käytöstä on vaikea päätellä, millaisissa oloissa luomu-kissanruoan sisältämät tuotantoeläimet ovat elämänsä eläneet. Luomu kun ei itsessään takaa aukottomasti tuotantoeläinten hyvinvointia, vaan kertonee lähinnä ruuan puhtaudesta, koskien niiden sisältämiä torjunta-aineita ja lääkejäämiä, sekä tuotannon aiheuttaman ympäristökuormituksen määrää.

Sama pätee meillä Suomessa vielä luomua vieraamman Free Range -termin kohdalla. Se kertoo meille, että eläin on väitetysti elänyt elämänsä vapaana, mutta yksityiskohdat jäävät epäselviksi. Meillä tulisikin siis kuluttajina olla valmius selvittää Free Range -ruuan raaka-aineiden alkuperämaa ja perehtyä sen jälkeen kyseisen maan Free Range -tuotannon määritelmään, jotta voisimme päätellä pakkauksessa olevien markkinointilauseiden todellisen katteen tuotantoeläinten hyvinvoinnin osalta.

Olen näitä asioita pohtiessani joutunut myös tilanteisiin, joissa olen konkreettisesti joutunut valitsemaan tuotantoeläinten ja omien kissojeni hyvinvoinnin väliltä ja tekemään ostopäätöksiä joko omien kissojeni, tai niiden ruokien valmistuksessa käytettyjen tuotantoeläinten hyvinvoinnin kustannuksella. Se, että ruoka sisältää luomu- tai Free Range -lihaa, ei tarkoita sitä, että se olisi muulta sisällöltään kissalle parasta mahdollista ravintoa ja koska moni näistä luomu-/Free Range -ruuista sisältää/on sisältänyt kasviksia tai muita kissalle täysin sopimattomia ainesosia, olen joutunut valitettavasti sydän verta itkien jättämään ne kaupan hyllyyn ja ostamaan raaka-aineiltaan ehkä epäeettisempää, mutta kissalle paremmin soveltuvaa ruokaa.


Ihmisten ruuista tutut kansainväliset sertifikaatit myös lemmikkien ruokiin


Onneksi ainakin osa kissanruokien valmistajista on ottanut käyttöönsä kansainvälisiä ja puolueettomien, kolmansien osapuolien ylläpitämiä sertifikaatteja, kuten esimerkiksi uhanalaisten ja ryöstökalastettujen kalalajien käytön vähentämiseen tähtäävän MSC-sertifikaatin.

Näiden universaalien, uskottavien ja ihmisille jo heidän omista ruuistaan tuttujen sertifikaattien käyttö myös lemmikkieläinten ruuissa olisi laajemmaltikin erittäin tervetullutta ja antaisi meille kuluttajille jonkinlaista kompetenssia tehdä oman arvomaailmamme mukaisia kulutusvalintoja myös sen osalta, mitä lemmikkieläimemme syövät.

Ilmeisesti näin toimitaan erilaisten kansallisten sertifikaattien osalta esimerkiksi luomuruokien kohdalla eri puolilla maailmaa, mutta se ei taas toisaalta lohduta meitä pienen pohjoisen maan kuluttajia, kun emme tiedä mitä minkäkin maan tai maanosan luomumääritelmä pitää sisällään, emmekä täten voi tehdä kansallisen luomuorganisaation myöntämän sertifikaatin perusteella minkäänlaisia johtopäätöksiä.

Onko siis olemassa minkäänlaista kansantajuista ja suhteellisen helppoa tapaa, jolla kuluttaja voisi määritellä esimerkiksi luomuruuan sisältämien raaka-aineiden eettisyyttä? Vai pitäisikö sen vain riittää, että ruuan tuotekuvauksessa tai pakkauksessa mainitaan sana "luomu"? 


Millainen satsaus ruuan eettisyyteen on riittävä?


Kissan syömän lihan alkuperään pääsee varmasti vaikuttamaan parhaiten silloin, jos se syö pelkkää raakaa lihaa. Omat kissani syövät kuitenkin myös teollista ruokaa ja siihen on montakin syytä. Yksi syy on se, että en koe osaavani koostaa kissoilleni riittävän monipuolista ja kattavaa raakaruokavaliota. Toinen syy on se, että vaikka osaisinkin, niin pelkään homman käytännön tasolla ajautuvan siihen, että joutuisin turvautumaan aivan liian usein marketin broilerisuikaleisiin, jotka eivät yksistään ole riittävän hyvää ravintoa kissalle. En siis todellakaan epäile raakaruuan terveysvaikutuksia kissalle, pelkään vaan, olenko itse riittävän hyvä ja pitkäjänteinen ruokkimaan kissojani pelkällä raa'alla ruualla.

Ja jos ajatellaan asiaa laajemmin, niin sillä ei oikeastaan ole väliä, syövätkö minun kissani pelkkää raakaa vai eivät. Aika moni kissanomistaja syöttää kissoilleen teollista ruokaa nyt ja tulevaisuudessa, minusta ja kissoistani riippumatta. Eikö kaikkien heidän, heidän kissojensa ja näiden kissojen syömien tuotantoeläinten vuoksi olisi hyvä, jos saatavilla olisi jokin helppo ja yleispätevä keino tehdä kissan teollisiin ruokiin liittyviä ja kiistattomiin faktoihin perustuvia eettisiä ostopäätöksiä? Vai onko se nyt vaan hyväksyttävä, että jos haluaa olla kaikin puolin valveutunut kuluttaja, on oltava valmis kääntämään kivet ja kannot, löytääkseen mahdollisimman paljon riippumatonta tietoa kulutusvalintojensa tueksi? Kuinka monella valveutuneellakaan kuluttajalla on todellisuudessa riittävästi aikaresursseja tehdä perusteellista selvitystyötä näiden asioiden suhteen, vai olenko minä todellakin ainoa, jolle nämä vuorokaudessa olevat 24 tuntia eivät millään tahdo riittää?

Kissojen hyvinvoinnin osalta olen ollut melko tarkkana siitä, millaisia teollisia ruokia meillä syödään. Pyrin syöttämään niille ruokia joihin ei ole lisätty viljoja tai kasviksia missään muodossa. Teollisen ruuan ohella ne saavat myös raakaa lihaa. Kuivanappuloita ne eivät saa juuri lainkaan, paitsi aktivointipalloissa pyöriteltäviksi ja satunnaisesti pieninä kerta-annoksina ruokakuppiin.

Voinko siis näillä rahkeilla tehdä lemmikkieni ravinnon eettisyyden eteen yhtään mitään? Täytyykö minun vain ostaa niille teollista ja tehotuotettua ruokaa ja kärsiä siitä tunnontuskia? Ajattelin yrittää tehdä jotain ja lähteä pienin vauvanaskelin liikenteeseen:

  • En osta tonnikalatuotteita
  • Pyrin ostamaan kansainvälisesti ja luotettavasti sertifioituja tuotteita (esim. MSC)
  • Pyrin ostamaan kotimaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa niin paljon kuin mahdollista
  • Lisään raa'an lihan määrää kissojen ruokavaliossa, jotta voin ostaa niille enemmän kotimaista ruokaa
  • Käytän makupaloina ja koulutusnameina kotimaisia ja kotimaisista raaka-aineista valmistettuja kiitospaloja (esim. Oscar kanaherkut)

Kysymys kuuluu: Onko tämä riittävä satsaus kissojen ruokavalion eettisyyden eteen, vai pitäisikö tehdä vielä jotain ja jos, niin mitä? Mistä tiedän luomu- ja Free Range -ruokalaatujen meressä kahlatessani, mitkä tuotteista oikeasti sisältävät onnellisesti elänyttä eläintä? Mistä löydän sellaisen edes jokseenkin kohtuuhintaisen tuotteen, jollaisen ostamalla tuen takuuvarmasti vain ja ainoastaan eettistä lihantuotantoa, ja jossa on kissalle mahdollisimman optimaalinen ravintoainekoostumus?

KUVAT ARI K.


Ps. Googlailinpa sitten vielä hieman, ja meinasi alkaa hikoiluttaa, kun päädyin Wikipedian Free Range -käytännöistä kertovalle sivulle. Tässä siis esimerkki, josta voi päätellä kuinka monisyinen ja eri tavoilla käsitettävä asia tuo Free Range itsessään jo on, puhumattakaan siitä, että kokonaisuuteen lisätään vielä eri maanosien väliset erot käytänteissä. Ja tämä kaikki pitäisi lukemisen lisäksi vielä sisäistääkin, jotta voisi ostaa kissalleen mahdollisimman eettistä ruokaa. Huh, huh!

maanantai 8. elokuuta 2016

Kissantassut ulkona

Valittelin juuri tuolla Facebookin puolella, että aikaisemmin lupaamaani Kissantassujen ulkoilupostaukseen ei meinaa löytyä punaista lankaa. Saman tien kun annoin itselleni luvan jättää epävarma blogiaihe sikseen, sain inspiraation toteuttaa postauksen juuri nimenomaisesta aiheesta. 

Kissantassut ulkona

Vaikka näkökulman ja punaisen langan löytäminen osoittautuikin todella hankalaksi, koin tärkeäksi käsitellä aihetta jollain tapaa. Vielä nimittäin on kesää jäljellä ja aikaa inspiroitua kissojen valvotusta ulkoilusta. Haluankin siis jakaa meidän ulkoilukäytäntömme teidän kanssanne, herättääkseni keskustelua ja antaakseni ehkä myös ideoita kissan valvotun ulkoilun järjestämiseen jollekin sellaiselle, joka sitä ehkä oman kissansa kohdalla pohtii.

Olen postannut Instagramiin jonkin verran kuvia ulkoilevista kissoistamme, ja ne ovat herättäneet Kissantassujen ulkoilukäytänteisiin liittyviä kysymyksiä. Toivonkin tämän postauksen vastaavan niihin mahdollisimman tiiviissä ja ytimekkäässä muodossa.

Joten pidemmittä puheitta: Tässäpä puhelimella kuvattu, editoimaton ja täysin inprovisaatiopohjalta toteutettu Tassutuntumalla-blogin kaikkien aikojen ensimmäinen (ja teistä lukijoista riippuu, jääkö viimeiseksi) varsinainen videopostaus. Pahoittelen videon kökköä laatua, tämä tosiaan syntyi täysin ex tempore ja lopputuloskin on sen mukainen. En myöskään ymmärrä miksi puhun kirjakieltä, koittakaa kestää.



Selvennän, mikäli se ei tullut videolla tarpeeksi selkeästi esille, että ulkoilemme kissojemme kanssa siis ainoastaan omalla aidatulla pihallamme ja tämän takia emme pidä hihnan päästä aktiivisesti kiinni. Mikäli kissan kanssa lähtee ns. ihmisten ilmoille tai ylipäätään oman kotipihan ulkopuolelle, on erittäin tärkeää että hihnan toisessa päässä on kissa ja toisessa ihminen.

Yksi kissoistamme myös ulkoilee omalla pihallamme "nakuna", eli ilman remeleitä, mutta tätä en kyllä varauksetta suosittele kokeiltavaksi, sillä muuttuvia ja kissasta riippuvia yksilöllisiä tekijöitä on niin paljon. Meillä tämä päätös tehtiin todella tarkan harkinnan ja pitkällisen pohdinnan jälkeen, huomioiden juuri tämän nimenomaisen kissan soveltuvuus valvottuun ulkoiluun ilman hihnaa. Pääsääntöisesti suosin kissoilla jonkinlaista hihnaratkaisua, sillä hihnaan tarttuminen on loppuviimein ainoa keino estää kissaa poistumasta paikalta, jos se esimerkiksi säikähtää jotain, tai päättää muuten vain lähteä laajentamaan reviiriään.

Nyt, kun Kissantassujen ulkoilukäytännöt on vihdoin saatu puristettua tiukkaan pähkinänkuoreen, olisikin kiva kuulla, miten teillä ulkoillaan. Valjaissa, pannassa, tarhassa? Fleksissä, hihnassa, liinassa? Pihalla, puutarhassa, maalla, kaupungissa?

Kommenttiboksi on auki ja sana vapaa. :)


Ps. Miten on, haluatteko että esittelen teille tulevaisuudessa Kissantassujen ulkotarhan, eli Kissakiskan perusteellisemmin? Olisiko siinä ehkä uuden videopostauksen paikka?

perjantai 5. elokuuta 2016

Tapaus Herman ja sananen sairaiden eläinten ihannoinnista

Jälleen yksi sairaana syntynyt eläin kerää tykkäyksiä ja ihkutuksia sosiaalisessa mediassa. Itse en ymmärrä sairaiden eläinten ihailua ja siihen on monta syytä.

Herman-kissa syntyi pentueensa erityislapseksi. Sen pysyvästi hämmästynyt ilme ja ihmisen biologisiin tarpeisiin vetoava olemus herättää ihastusta sosiaalisessa mediassa ympäri maailman. Taannoin Yleltä tulleessa BBC:n Supersöpöt eläimet -dokumentissa puhuttiin söpöysreaktiosta, eli hoivaamisen tarpeesta, jonka tietyt piirteet kuten suuri pää, suuret silmät ja pörröisyys ihmisissä herättävät. Tästä lienee kyse myös Hermanin aikaansaamassa some-ilmiössä, Hermanilla kun on kaikki söpöysreaktion ihmisessä laukaisevat kasvonpiirteet.

Jotkut ovat kritisoineet Hermania epäterveen jalostuksen lopputuotteena, mutta oma ensisijainen krtiikkini ei tässä tapauksessa kohdistu rodunjalostukseen, sillä Herman ei käsittääkseni edusta minkäänlaista tai minkään rodun jalostuksellista ihannetta. Siinä mielessä jalostus kyllä liittyy asiaan, että suosimalla jalostusvalinnoissa tiettyjä ääripiirteitä, lisätään samalla myös Hermanin kaltaisten pentujen syntymisen todennäköisyyttä. Jos tavoitteena on esimerkiksi mahdollisimman litteä kallo, niin ennen pitkää saavutamme pisteen, jossa kallo on niin litteä, etteivät silmätkään enää mahdu kuoppiinsa. Se, mikä jalostukselliselta kannalta merkitsee kaikista eniten on mielestäni se, onko Hermanin kaltainen kissa yksittäistapaus rodussaan, vai aletaanko sen edustamaa ulkomuotoa ihannoida ja tavoitella rodun jalostuksen parissa yleisesti.

Osittain tähän liittyy myös se seikka, josta olen eniten huolissani: Mitä aika-ajoin toistuva ja aina samaa kaavaa noudattava sairaiden ja epämuodostuneiden eläinten saama viraalijulkisuus saattaa pahimmillaan aiheuttaa.

"Grumpy Catin omistajilla on kaikeksi onneksi järki päässä. He ohjaavat kaikki Grumpyn pentujen kyselijät ottamaan yhteyttä paikallisiin löytölöihin ja adoptoimaan kodittomia kissoja. Mutta ei tarvita kuin yksi rahanahne "maanantaikappaleen" omistaja, joka reagoi tällaiseen viraalijulkisuuteen alkamalla tuottaa tarkoituksellisesti lisää "maanantaikappaleita", ja helvetti on valloillaan."


Grumpy Catin omistajilla on kaikeksi onneksi järki päässä. He ohjaavat kaikki Grumpyn pentujen kyselijät ottamaan yhteyttä paikallisiin löytölöihin ja adoptoimaan kodittomia kissoja. Mutta ei tarvita kuin yksi rahanahne "maanantaikappaleen" omistaja, joka reagoi tällaiseen viraalijulkisuuteen alkamalla tuottaa tarkoituksellisesti lisää "maanantaikappaleita", ja helvetti on valloillaan. Ottaen huomioon, että Grumpy Catin pennuille olisi ilmeisesti ollut sen verran kysyntää, että omistajat kokivat tarpeelliseksi kirjoittaa aiheesta Grumpyn verkkosivujen usein kysytyt kysymykset -osioon, en epäile etteikö sitä olisi muidenkin erikoisen näköisten ja 15-minuuttisensa julkisuudessa saaneiden kissojen pennuille.

Jokainen ihailun valokeilaan sosiaalisessa mediassa päätyvä eläin lisää riskiä, että joku päättää alkaa järjestelmällisesti tehtailla synnynnäisesti epämuodostuneita eläimiä. Kaikella kunnioituksella, maailmasta löytyy aivan riittävästi aivan laillisesti ja tiettyjen eläinrotujen nimissä syntyviä tällaisia eläimiä, eikä niitä mielestäni tarvita enää yhtään lisää. 

On ymmärrettävää, että ihmisvauvaa muistuttavat piirteet herättävät meissä lämpimiä tunteita. Eläimistämme ja niiden hyvinvoinnista vastuussa olevina ihmisinä on velvollisuutemme ajatella asioita myös järjellä. Minun järkeni sanoo, että sairaiden eläinten ja niiden erityispiirteiden ihailu on vaarallista. Tunnetasolla tapaus Herman taas herättää minussa lähinnä surua ja myötätuntoa, jota toivoisin näille eläimille muutenkin osoitettavan, sokean ja kritiikittömän ihailun sijaan.

Lähteet:
BBC/Yle Prisma: Supersöpöt eläimet

Grumpycats.com - about

Olen sivunnut aihetta aikaisemmin blogissa myös täällä