torstai 1. kesäkuuta 2017

Kakkasaaga jatkuu...

Kissallemme Teppo Taikatohvelille ilmaantui tuossa taannoin pissavaivoja. Ajattelimme kodinhoitohuoneen matolle ilmestyneiden pissojen ja kakkojen johtuneen tästä, mutta matolle pissaajaksi ja kakkaajaksi osoittautuikin aivan toinen kissa.

Kissa katsoo kameraan
Pissatulehdusepisodin jälkimainingeissa nimittäin selvisi, että stressiherkkä Elmomme oli kevään tullen linnoittautunut pääkallopaikalleen kodinhoitohuoneen laskutasolla sijaitsevaan koriin. Kori on täynnä koiran pyyhkeitä, emännän talvirukkasia ja muuta vastaavaa, eli toisin sanoen se on kuin tehty kissan nukkumapaikaksi.

Ilmeisesti Elmo koki olonsa turvalliseksi siellä ja turvattomaksi muualla, eikä halunnut poistua kodinhoitohuoneesta edes silloin, kun vessahätä yltyi sietämättömäksi. Koska meillä ei ole kodinhoitohuoneessa yhtään kissojen hiekkalaatikkoa (eikä sinne huoneen kapean muodon johdosta sellaista saa), ei Elmolla ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä tarpeenssa kodinhoitohuoneen matolle, tai muulle huoneessa sijainneelle sopivaksi katsomalleen alustalle.

"Mitä nyt tapahtuu? Pitääkö meidän alkaa etsiä jollekin kissoista uutta kotia? Mitä käy niiden lupausten, jotka olen kaikille kodinvaihtajina minulle tulleille eläimille antanut, että ne saavat elää meillä elämänsä loppuun asti?"

On vaikea analysoida ihan pomminvarmasti, mikä Elmon tämän kaltaisen äärimmäisen stressireaktion oikein laukaisi. Elmo toki saattaa suhtautua hieman kärkkäästi muihin kissoihin aina ajoittain ja voi olla että se on sitten pidemmällä aikavälillä johtanut siihen, että Elmo on muodostanut talon sisälle oman reviirinsä, jolta se ei ole ollut halukas poistumaan.

Kun tajusimme asian tolan, oli paniikki alkuun voimakas. Mitä nyt tapahtuu? Pitääkö meidän alkaa etsiä jollekin kissoista uutta kotia? Mitä käy niiden lupausten, jotka olen kaikille kodinvaihtajina minulle tulleille eläimille antanut, että ne saavat elää meillä elämänsä loppuun asti?

Yksi asia ainakin oli varmaa: tilanne ei voisi jatkua tällaisena, sillä siitä kärsisi sekä kissat, että ihmiset.


Suunnitelma hahmottuu


Kun pahimmasta paniikki- ja hyperventilaatiovaiheesta selvittiin, alkoi suunnitelmakin pikkuhiljaa hahmottua. Elmo saisi muuttaa allekirjoittaneen työhuoneeseen, jossa se saisi olla rauhassa ja omissa oloissaan. Sinne laitettaisiin vesikuppi, hiekkalaatikko ja pari pehmeää nukkumapaikkaa. Ovi olisi visusti lukossa, eikä kenelläkään muulla nelijalkaisella olisi asiaa Elmon valtakuntaan.

Saman tien kun pistimme suunnitelman täytäntöön, Elmo muuttui aivan kuin toiseksi kissaksi! Jo tovin pitkin seinien vieruksia maha maata viistäen luikkineesta, pelokkaasta, murisevasta ja selkeästi ahdistuneesta eläimestä kuoriutui kehräilevä seuramies! Se oli itsevarma, leikkisä ja hyväntuulinen. Se kehräsi ja puski häntä pystyssä uuden oman huoneensa nurkkia, kävi säntillisesti hiekkalaatikolla, eikä yhtään jätöstä ole sittemmin löytynyt hiekkalaatikon ulkopuolelta (paitsi yksi pissa, joka oli Elmo the Kollien Kollilta mennyt hiekkalaatikolla peppu pystyssä pissatessa hieman ohi ja lentänyt pitkin seiniä, mutta sitä ei lasketa).

"Saman tien kun pistimme suunnitelman täytäntöön, Elmo muuttui aivan kuin toiseksi kissaksi! Jo tovin pitkin seinien vieruksia maha maata viistäen luikkineesta, pelokkaasta, murisevasta ja selkeästi ahdistuneesta eläimestä kuoriutui kehräilevä seuramies!"

Syömässä ja ulkoilemassa Elmo on käynyt koko ajan normaalisti muiden kissojen keskuudessa, ettei toinen nyt tulisi aivan mökkihöperöksi. Mitä enemmän Elmo vakuuttuu siitä, että sillä on halutessaan mahdollisuus päästä omaan rauhaan, sitä lunkimpi se myös on muiden kissojen seurassa. Alkuun Elmo käytännössä asui "Elmolassa" yötä päivää, mutta kun pahin stressi alkoi helpottaa, se alkoi samalla myös viihtyä enemmän oman huoneensa ulkopuolella. Nyt se on ollut jopa useita öitä putkeen täällä meidän muiden keskuudessa, ilman suurempia ongelmia.

Ratkaisevin yksittäinen seikka Elmon viihtyisyydelle lienee sen oma privaattihuussi. Elmo kun on tunnetusti tarkka vessaolosuhteistaan ja välillä kissakavereiden haisevat läjät hiekkalaatikoissa ovat sen mielestä ylitsepääsemättömän ällöttäviä. Niinpä onkin suoranaista luksusta, että Elmolla on käytössään oma laatikko, johon eivät muut haisevine kakkakikkareineen vahingossakaan eksy.


Ratkaisu oviongelmaan


Ongelmallisinta tässä järjestelyssä on ollut se, että ihmisten on pakko olla jatkuvasti valmiusasemissa reagoimaan ja aukomaan ovia edes takaisin, mikäli Elmo ilmoittaa haluavansa ulos huoneesta. Nykytiedon mukaan yksi suurista eläimen elämänlaatuun vaikuttavista tekijöistä on mahdollisuus tehdä omaa elämää koskevia valintoja. Eläimen elämänlaatu siis paranee, jos se saa itse vaikuttaa olinpaikkaansa, eli siihen, seisooko se tässä vai tuossa. Mikäli kissa on riippuvainen ihmisestä siinä suhteessa, pääseekö se halutessaan ulos huoneesta vai ei, voitaneen tätä pitää elämänlaatua pidemmän päälle heikentävänä tekijänä, vaikka oma huone itsessään lisäisikin eläimen hyvinvointia.

Tässä kohtaa piti taas hetki fundeerata ja laatia suunnitelmaa, kunnes välähti! Muistin kuulleeni kissanluukusta, jonka voi ohjelmoida päästämään vain tietyt kissat sisälle, kissan niskassa olevan mikrosirun perusteella. Meidän kohdallamme kysymykseen tulee ainoastaan sellainen luukku, joka ei päästä automaattisesti kaikkia halukkaita sisälle, sillä sen lisäksi, että Elmon pitää päästä vapaasti kulkemaan huoneeseen ja pois, ei muilla kissoilla tai koiralla edelleenkään tule olla pääsyä sinne. Mikrosirun avulla avautuvan luukun lisäksi saatavilla olisi ollut magneetilla avautuva luukku. Magneetti olisi pitänyt siis sijoittaa kissalla 24/7 olevaan kaulapantaan, johon herkkänahkainen Elmomme tuskin olisi suostunut. Siksipä päädyimme mikrosirumalliin, kun Elmolta se sirukin jo valmiiksi löytyy.

"Nykytiedon mukaan yksi suurista eläimen elämänlaatuun vaikuttavista tekijöistä on mahdollisuus tehdä omaa elämää koskevia valintoja. Eläimen elämänlaatu siis paranee, jos se saa itse vaikuttaa olinpaikkaansa, eli siihen, seisooko se tässä vai tuossa."

Tällainen kissanluukku lähtikin välittömästi tilaukseen Zooplussalta ja nyt odottelemmekin parhaillaan sen saapumista. Seuraava vaihe olisikin saada Elmo oivaltamaan, että se voi kulkea luukusta edes takaisin oman mielensä mukaan, Turhien temppujen opiskelu vaihtuukin siis hetkeksi arjen hyödyllisten taitojen opetteluun, kun alkamaisillaan on Operaatio Kissanluukku.

Uskaltanen tässä vaiheessa jo todeta (samalla totta kai puuta vahvasti koputellen), että Elmon poikkeuksellisen pissaamis- ja kakkaamiskäyttäytymisen takana ei tälläkään kertaa ollut fyysisiä kipuja, vaan vaiva oli henkistä laatua. Tämän puolesta puhunee se, että kissan olemus ja käytös muuttuivat saman tien, kun sen elinolosuhteetkin muuttuivat sen mielestä paremmiksi. Stressihän voi aiheuttaa myös hutipissailun muodossa oireilevan idiopaattisen kystiitin, joka on kissalle myös fyysisesti kivulias sairaus. Tästä ei kuitenkaan Elmon kohdalla ollut kyse ja hyvä niin.

Vaikka hutipissailun ja -kakkailun syyksi osoittautuikin lopulta eri tekijät ja eri kissa kuin alun perin luultiin, niin tarinan opetus on edelleen sama. Kissa ei protestoi. Se ei osoita mieltään. Sen muuttuneeseen käyttäytymiseen on aina jokin syy ja ainoa keino korjata ongelma, on pureutua sen todellisiin syihin.

Tarina jatkuu nyt siis kissanluukun asennuksella ja kissan opettamisella kulkemaan luukusta sisään ja ulos. Normaalisti kissa kai oppisi kulkemaan luukusta ihan itse, sen enempiä opettamatta, mutta Elmon ollessa lähtökohtaisesti hieman epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan, on varminta markkinoida luukku sille hyvänä juttuna heti alkuun ja tietoisen kouluttamisen avulla. :)

KUVA ARI K.

Lähde:
Kissakas.fi - Päivi Ylikorpi luennoi: Vähennä kissan stressiä virikkeillä, piiloilla ja tähystyspaikoilla

maanantai 1. toukokuuta 2017

Verisiä tippoja matolla

Sairauksia ei aina voi ennaltaehkäistä, vaikka kuinka yrittäisi. Siitä saimme muistutuksen täällä Kissantassulassa, kun matolle ilmestyi verisiä pissatippoja.

Kissojen virtsatievaivat ovat viheliäisiä ja olen itse pyrkinyt viimeiseen asti ennaltaehkäisemään niitä omien kissojeni kohdalla. Meillä ei syödä kuivanappulaa käytännössä ollenkaan, eikä vähiten siksi, että sen tiedetään altistavan erinäisille pissaongelmille. Siitä huolimatta kodinhoitohuoneemme matolle ilmestyi pari viikkoa sitten verisiä pissatippoja. Tällöin en vielä paikallistanut mistä ne olivat lähtöisin ja kun koirallamme huomattiin samoihin aikoihin lohjennut hammas, meni veriset tipat tuolloin lohjenneen hampaan piikkiin. Niin pienistä tipoista kun oli vaikea aistinvaraisesti analysoida mistä eritteestä on kyse, ja ihan yhtä hyvin ne olisivat voineet olla kuolaa kuin pissaakin.

Kului viikko, toinenkin. Samaiselle kodinhoitohuoneen matolle alkoi ilmestyä kissan kakkoja. Siis ihan kunnon kakkoja, sellaisia joita varta vasten väännetään. Ei siis peppukarvoissa kulkeutuneita yksittäisiä pipanoita, vaan ihan kunnon kakkoja. Tässä vaiheessa hälytyskellot alkoivat soida, sillä yhdelläkään kissoistamme - ei edes sillä, joka merkkaa kaikki uudet kalusteet ja reagoi omasta mielestään epäsuotuisiin hiekkalaatikko-olosuhteisiin pissaamalla muualle - ei ole koskaan ollut tapana kakata hiekkalaatikon ulkopuolelle. Tiesin "hutikakkaamisen" voivan olla virtsatievaivojen oire, sillä pissaamisen muuttuessa kivuliaaksi kissa saattaa alkaa yhdistää kivun hiekkalaatikkoon ja alkaa kokemaansa kivun aiheuttajaa välttääkseen tehdä kaikki tarpeensa muualle. Muuten hyvä, mutten edelleenkään tiennyt mistä kissasta jätökset olivat peräisin. Ne vaan ilmestyivät siihen matolle, eikä tekijää voinut millään jälkikäteen jäljittää. Kaikki neljä kissantassulaista käyttäytyivät täysin normaalisti, eivätkä antaneet aihetta epäillä terveysongelmia.

Kunnes. Olimme toissapäivänä lähdössä puutarhaostoksille ja päätin vielä lähdön hetkellä käyttää koiran pikapissalla. Olimme ulkona ehkä 5 minuuttia ja takaisin tullessamme kodinhoitohuoneen matolla oli jälleen kaksi veristä tippaa. Ei muuta kuin veristen pissatippojen tiputtajaa selvittämään ja käymään kaikki eläimet läpi tuoreeltaan. Lopulta tippojen tiputtelijaksi osoittautui Teppo Taikatohveli. Se yritti vielä kertaalleen pissata tuloksetta edessämme ja jätti jälkeensä lisää verisiä pissatippoja. Ei enää epäilystäkään siitä, kenellä niitä pissavaivoja oikein oli.

Ja niin rento puutarhashoppailu vaihtui päivystyskäyntiin kissan kanssa, sillä viivyttelylle ei ollut sijaa. Virtsatievaivat voivat pahimmillaan olla hengenvaarallisia ja hoitamattomina viedä kissan nopeasti huonoon kuntoon. Vantaan päivystävällä kaupungineläinlääkärillä ei ollut ruuhkaa ja pääsimmekin lääkärin pöydälle melko pian saavuttuamme. Tepukainen pääsi ensi alkuun puntarille, joka näytti kissan kokonaispainoksi 4,3 kg. Paino on sinänsä ihan ok kyseiselle kissalle ja eläinlääkärikin sanoi kissan olevan hyvässä kunnossa, mutta edellisenä syksynä rokotuskäynnin yhteydessä punnittuun tasan 5 kilon lukemaan verrattuna se oli huolestuttavan alhainen. Kissa oli siis mitä ilmeisimmin laihtunut muutamassa kuukaudessa monta sataa grammaa. Kauhulla mietin, onko näillä pissaongelmilla ollut jotain tekemistä painonlaskun kanssa ja tilanne kehittynyt pidemmällä aikavälillä hissukseen, meidän ihmisten huomaamatta.

Tepukainen käyttäytyi esimerkillisesti ja kesti pahemmitta mutinoitta kaiken maailman tutkimukset, kuten tunnustelun, ultraäänitutkimuksen ja nesteytyksen. Ultrassa ei kaikeksi onneksi näkynyt mitään hälyttävää. Rakko oli tyhjä ja kirkas, ei merkkejä kiteistä, kivistä tai tukoksista. Se, että Tepukainen oli yrittänyt pissata saaden aikaiseksi vain muutamia pissatippoja ei siis todennäköisestikään johtunut vaarallisesta virtsaputken tukoksesta, vaan siitä, että tulehduksesta ärtynyt virtsarakko ja -putki lienee aikaansaanut kissalle tunteen jatkuvasta pissahädästä, myös rakon ollessa tyhjä.

Bakteerin aiheuttama tulehdus on meitä hoitaneen eläinlääkärin mukaan kissoilla - etenkin kastroiduilla kolleilla - hyvin harvinainen, mutta tässä tapauksessa todennäköinen ainakin siinä määrin, ettei sitä voitu sulkea täysin pois. Idiopaattiseen kystiittiin, eli stressin aiheuttamaan bakteerittomaan tulehdustilaan en itse henkilökohtaisesti tuon kissan kohdalla jaksa uskoa, koska sillä on ollut aikamoisia mullistuksia elämässään, kuten kissanäyttelyt, uudet kissat ja uudet koirat, joiden tiimoilta sen olisi ollut mahdollista kehittää idiopaattinen kystiitti jo aikoja sitten. Siksi en vain näe (eikä nähnyt eläinlääkärikään), miksi se olisi juuri nyt stressannut itselleen sellaisen, kun sen elämässä ei ole viime aikoina ollut mitään stressaavaa, eikä sillä ole aikaisemminkaan ollut taipumusta stressailuun.

Eläinlääkärikäynnin aikana Tepukaisen rakko oli niin tyhjä, ettei siitä saanut otettua minkäänlaista virtsanäytettä. Saimme siis mukaan kotiin antibiootti- ja kipulääkekuurit, sekä ohjeistuksen tarkkailla kissan pissaamiskäyttäytymistä. Mikäli kissa ei olisi pissannut seuraavaan aamuun mennessä, olisi tukoksen todennäköisyys suuri ja kissa kiikutettava pikaisesti uudelleen eläinlääkäriin katetroitavaksi. Tepukainen sai vielä ennen lähtöä kunnon annoksen nestettä ihonsa alle, joten nesteen puutteesta ei mahdollisen pissaamattomuuden ainakaan pitäisi johtua.

Olisiko pitänyt tehdä jotain toisin, jotta Tepukaisen sairastumiselta oltaisiin vältytty?
(Kuva on vanha, eikä liity tapaukseen)

Kun pääsimme kotiin, eristimme Tepukaisen puhtaan hiekkalaatikon kanssa omaan yksiöönsä, jotta voisimme valvoa sen käyttäytymistä ja tietäisimme, että hiekkalaatikkoon mahdollisesti ilmestyvä pissapaakku olisi juuri sen, eikä kenenkään muun. Ei mennytkään kuin ehkä parisen tuntia, kun hiekkalaatikkoon ilmestyi ihan suht normaalin kokoinen pissapaakku. Tukoksen mahdollisuus saatiin siis tällä suljettua lopullisesti pois. HUH!

Jos ähkyherkän hevosen hoitotätinä ja ummetusherkän koiran emäntänä onkin aikoinaan tullut lanseeranneeksi käsitteen JUHLAKAKKA kuvaamaan sitä tunnetta kun eläin vihdoin ja viimein pitkän odotuksen päätteeksi kakkaa ja välitön hengenvaara poistuu, niin tässä kyllä tuli juhlittua samalla volyymillä JUHLAPISSAA! Vain eläimen omistajat ymmärtävät, millainen juhlan aihe pissa tai kakka voi olla ja tässä kohtaa se yksi ihan tavallinen pissapaakku hiekkalaatikossa vieräytti monta kertaa itseään isomman kiven pois allekirjoittaneen sydämeltä. Kissakin jäisi siis todennäköisesti henkiin.

Nyt sitten lääkitsemme kissaa ja tarkkailemme sen vointia herkeämättä. Itsesyytöksiltäkään ei ole vältytty. Olisiko mun pitänyt tehdä jotain toisin, että tältä oltais vältytty? Olla vieläkin tarkempi ruokavalion suhteen? Tunnistaa kissan kipu hyvissä ajoin, eikä vasta sitten kun se pissaa verta?

Tämä oli itselle taas hyvä muistutus siitä, kuinka vaikea kissan vähäeleistä kipukäyttäytymistä on huomata, vaikka olisi kuinka tarkka ja valveutunut. Meidän onnemme oli, että olin ennalta tutustunut kissojen virtsatievaivojen tyypillisiin oireisiin ja tiesin heti mistä on kyse, kun niitä alkoi esiintyä. Tässäkin, kuten niin monessa muussakin tapauksessa, yht'äkkiä alkaneelle hutikakkailulle oli selkeä syy, eikä se suinkaan ollut se, että kissa olisi "protestoinut" tai "osoittanut mieltään". Sillä oli kovat kivut ja ainoa keino jolla se niitä osasi yrittää helpottaa, oli hiekkalaatikon välttäminen ja tarpeiden teko muualle kuin sinne.

Olen itse sitä mieltä, että eläin kyllä kertoo, jos sitä vaivaa joku ja ihmisen tehtävä on kuunnella mitä eläin yrittää sanoa ja toimia sen mukaan. Jos meiltä meneekin ne hienovaraisimmat vihjeet ohi, niin viimeistään niiden näkyvimpien pitäisi saada meissä ihmisissä välitöntä toimintaa aikaiseksi. On toki meille ihmisille helpointa selittää omasta näkökulmastamme katsottuna ei-toivottu käytös vain kissan k-päisyydeksi, mutta näin tehdessämme muuttuneen käytöksen taustalla oleva todellinen syy saattaaa jäädä täysin huomaamatta ja pahimmillaan saattaa kissan hengenvaaraan.

En usko, että tätä olisi voitu mitenkään välttää. Kuten eräs tuttavanikin sanoi, niin toiset vain ovat herkempiä ja alttiimpia tällaisille tulehduksille kuin toiset. Siitä tosin olen aika varma, että mikäli meillä oltaisiin suhtauduttu huolettomammin kissojen ruokintaan ja syötetty enemmän kasvikunnan tuotteita ja hiilihydraatteja, olisi Tepukainen saattanut sairastua virtsatievaivoihin paljon, paljon aikaisemmin.

KUVA ARI K.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Temppukoulutus aktivoi kissaa: Kissan motivointi

Temppukoulutus on hyvä aktivointimuoto, eikä kissan kouluttaminen ole laisinkaan niin vaikeaa kuin voisi luulla. 

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kissaposti-lehdessä 1/2017. 

Elmo-kissa suorittaa tehtävää keskittyneesti ja motivoituneesti.
Meneillään on ylävitoset ja makupalan arvoinen suoritus!

Monet ajattelevat kissaa mukavuudenhaluisena ja laiskana sohvanlämmittäjänä, joka nukkuu suurimman osan vuorokaudesta, eikä kaipaa virikkeitä. Luonnostaan kissa on kuitenkin aktiivinen saalistaja, joka tarvitsee monipuolista ja sen luontaista saalistuskäyttäytymistä mukailevaa aktiviteettia voidakseen hyvin. Valloillaan tuntuu olevan myös käsitys, jonka mukaan kissaa ei kiinnosta oppia, tehdä mitään yhdessä ihmisen kanssa tai ettei sitä voisi kouluttaa. Kissa on kuitenkin oppivainen eläin, jonka lajityypillinen toiminta perustuu suurilta osin opittuun käyttäytymiseen, ja jolle voi opettaa paljon erilaisia asioita myös ihmisen toimesta.

Käsitys kissasta yhteistyökyvyttömänä ja -haluttomana eläimenä on siis virheellinen ja perustuneekin usein siihen, etteivät ihmiset ole löytäneet toimivia motivaattoreita kissoilleen. Puhutaan siis palkkiosta, eli asiasta jonka kissa kokee siinä määrin merkitykselliseksi, että se jaksaa nähdä vaivaa sen saavuttamiseksi. Mikäli toivotusta käyttäytymisestä seuraava palkkio ja sen tavoittelemisen mielekkyyden aikaansaama motivaatio eivät ole kohdillaan, voi olla varma, ettei kissaa kiinnosta liikauttaa viiksikarvaansakaan. Kissan temppukoulutus, eli erilaisten temppujen ja taitojen opettaminen on kuitenkin muiden aktivointimenetelmien kuten turvallisen ulkoilun ja leikkimisen ohella oiva tapa aktivoida kissaa, joten oikeanlaisen motivaattorin etsiminen on lopulta kaiken nähdyn vaivan väärti.

Teppo Taikatohvelin tassu on aikeissa nousta iloiseen tervehdykseen.

 

Mikä kissaa motivoi?


Millä tavalla kissan motivointia ja motivaattoreita sitten tulisi lähestyä? On täysin yksilöllistä ja kissakohtaista, mikä kutakin kissaa motivoi, joten mitään yleispätevää ohejistusta kissaa motivoivien palkkioiden laatuun ei voi antaa. Selviääkin siis vain ja ainoastaan kokeilemalla, mikä motivoi parhaiten juuri omaa kissaa. Yleisellä tasolla voitaneen kuitenkin miettiä millaiset asiat kissa lajityypillisesti kokee palkitsevina ja täten kaventaa hieman niiden vaihtoehtojen määrää, joita oman kissansa kanssa kokeilla.

Saalistuskäyttäytyminen ja saalistusketjun ja sen eri osa-alueiden toteuttaminen on kissalle äärimmäisen palkitsevaa. Saalistusprosessi itsessään tuottaa kissalle suurta mielihyvää riippumatta siitä, johtaako saalistusketju onnistuneeseen lopputulokseen eli saaliin kiinnisaamiseen ja syömiseen, vai ei. Yksi mahdollinen kissaa motivoiva palkkio voikin siis olla pieni kissan saalistusketjua tai sen osaa imitoiva leikkituokio jokaisen onnistuneen temppusuorituksen päätteeksi.

Hiski-kissa suorittamassa ”kädet ylös, olette pidätetty” -temppua.

Ruoka puolestaan lienee kissalle yksi suurimmista yksittäisistä resursseista, onhan syöminen yksi kissan, kuten monen muunkin elollisen, perustavanlaatuisista elinehdoista. Ruoka voikin siis toimia – ja monilla kissoilla toimiikin – suurena motivaattorina suorittaa ja oppia temppuja. Kissa näkee lajityypillisesti paljon vaivaa ruokansa eteen, eikä ruuan tarvitse kesylle lemmikkikissallekaan tulla kuin Manulle illallisen. Kissa käyttääkin mielellään hoksottimiaan ja aistejaan ruuan hankkimiseen ja temppukoulutus voikin olla yksi keino saada kissa tekemään töitä ruokansa eteen.

Vaikka kissa olisikin sitä tyyppiä joka motivoituu ruuasta, ei mikä tahansa ruoka välttämättä riitä motivoimaan kissaa pidemmällä tähtäimellä. Siksi onkin hyvä varata tempputuokioita varten hitunen jotain spesiaaliherkkua, jota kissan ruokakupista ei normaalisti löydy ja vaihdella palkkiona käytettävän ruuan laatua tarpeen mukaan, jotta se säilyttää tenhonsa.

Toisin kuin villit esi-isänsä, kesykissat ovat sosiaalisia eläimiä, jotka nauttivat kosketuksesta. Joillekin innokkaille temppukissoille siis saattaa pelkkä silityskin riittää palkkioksi.

Kun sopiva motivaattori on löytynyt, voidaan varsinainen temppukoulutus aloittaa. Temppukoulutusta aloitellessa on hyvä tiedostaa, että aivan itsestään kissan motivaatio ei säily, ellei sen ylläpitoa oteta koulutustilanteissa huomioon.

Hupsista, keskittymiskyky saattaa välillä vähän herpaantua. Ohjaajan käden pureskelusta ei heru bonuspisteitä Juju-kissalle.

Miten ylläpitää motivaatiota?


Kaiken kissan kouluttamisen tulee tapahtua täysin kissan ehdoilla ja perustua positiivisiin menetelmiin. Positiivisessa vahvistamisessa kissa palkitaan toivotusta käyttäytymisestä, mutta ei-toivotusta ei rangaista, vaan se jätetään kokonaan huomiotta. Eläintä tarkkailemalla oppii erottamaan sen eri tunnetiloja, kuten sitä mistä se pitää ja mikä sitä motivoi, kuin myös ennakoimaan, milloin se alkaa väsyä ja turhautua.

Etenkin temppukoultuksen alkuvaiheessa on hyvä pyrkiä pitämään tempputuokiot riittävän lyhyinä niin, ettei eläin ehdi turhautua ja kyllästyä niihin. On motivaation säilymisen kannalta parempi lopettaa silloin kun kissa vielä suorittaa innoissaan, kun vasta sen poistuttua kyllästyneenä paikalta. Jokainen mielenkiinnon menettämiseen johtava väsähtäminen syö kissan motivaatiota temppuiluun ja mitä useampi peräkkäinen kyllästyminen ja väsyminen on takana, sitä todennäköisemmin kissa heittää seuraavalla kerralla hanskat tiskiin ennen kuin tempputuokio on ehtinyt alkaakaan.

Vaikka kissan turhautumista ja väsymistä kannattaneekin koulutuksen alkuvaiheessa välttää, ei sitä kuitenkaan tarvitse tehdä loputtomiin. Mitä enemmän kissan taidot ja kokemus karttuvat, sitä paremmiksi sen keskittymiskyky ja niin kutsuttu toistonkestävyys, eli kyky kestää useampia opeteltavan tempun peräkkäisiä toistoja ja mahdollisten epäonnistumisten aikaansaamaa turhautumista kasvavat.

Mitä seuraavaksi? Juju-kissa seuraa tarkkaavaisena ohjaajansa liikkeitä.

Mikäli tuntuu ettei kissa opi tai ymmärrä mitä siltä halutaan, on usein tarpeen tarkistaa kriteeri, eli tempulle asetettu vaatimustaso ja se, vastaako se kissan sen hetkistä osaamistasoa. Olen itsekin tehnyt sen virheen, että olen vaatinut kissalta liikaa liian pian, jolloin se ei ole ymmärtänyt mitä siltä halutaan. Tilanteen aiheuttaman valtavan turhautumisen vuoksi se onkin menettänyt mielenkiintonsa koko asiaan ja poistunut häntäänsä nakellen paikalta. Mikäli oman toimintansa osuutta yhtälössä ei ymmärrä, on helppo laittaa kaikki sen syyksi ”ettei kissaa kiinnosta”, jolloin peli on jo aikalailla menetetty.

Kissan motivaation ylläpitoa onkin siis kriteerin, eli vaatimustason asettaminen realistiselle tasolle ja sheippaaminen, eli opeteltavan tempun pilkkominen niin pieniin osiin, että kissan on mahdollista oivaltaa askel kerrallaan, millaisesta toiminnasta se palkitaan. Kun omaa rooliaan kouluttajana osaa näiltä osin tarkastella realistisesti ja kriittisestikin, ovat kaikki onnistuneen temppukoulutuksen edellytykset kunnossa.

Suomen Agility Kissat SAGIK ry kannustaa kissan monipuoliseen aktivointiin. Lue lisää: agilitykissat.com/


Kirjoitus on luettavissa kokonaisuudessaan myös täällä.
 
KUVAT ESSI LATTO

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Ajatuksia vieteistä: Synnynnäisen ja opitun käyttäytymisen erot

Olen pohtinut viime aikoina paljon viettejä käsitteenä ja sitä, millaista toimintaa sillä tarkoitetaan. Vietin määritelmä lienee alun perin tarkoittanut geenien sanelemia automaattisia toimintamalleja, jollaisia esimerkiksi kissojen ja koirien saalistuskäyttäytymisen on nähty olevan. Tämä käsitys lienee edellä mainittujen toimintamallien osalta kumottu jo vuosikymmeniä sitten, mutta edelleen eläinten koulutuspuheissa ja -kirjoituksissa viljellään saalistus- ja riistaviettien kaltaisia käsitteitä. 

Eläinkunnassa toki tavataan myös täysin geenien sanelemia toimintamalleja (esimerkiksi jotkut lintujen poikasiinsa kohdistamat toimintamallit), jotka täyttävät vietti-käsitteen määritelmän. Vietti-käsite on siis edelleen olemassa ja validi, mutta esimerkiksi koirien ja kissojen saalistuskäyttäytymisestä puhuttaessa tiedemaailma on hylännyt sen käytön jo aikapäiviä sitten, mutta miksi?

Koska kissoilla puhutaan yleisesti ottaen olevan voimakas "saalistusvietti", koen tarpeelliseksi pohtia asiaa myös täällä blogin puolella. Käytän kissanäkökulman vuoksi kirjoituksessani esimerkkinä nimenomaan saalistuskäyttäytymistä, joka nähtäneen yhtenä voimakkaimmista kissan käyttäytymistä ja toimintaa määrittelevistä tekijöistä.

Korostan, etten ole ammatiltani eläintenkouluttaja, enkä käyttäytymistieteilijä. Kyseessä ovat siis täysin omat (joskin asiantuntijoiden teksteihin perustuvat) maallikkopohdintani, eivät absoluuttiset faktat.


Minulle on ollut itselleni henkilökohtaisesti hankala hahmottaa, miten täysin automaattiselta vaikuttavat toimintamallit (esimerkiksi tietyn aistiärsykkeen eläimessä laukaisema toiminta) eivät muka olisi viettejä ja aiheesta esimerkiksi Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? -kirjasta luettuani minun piti palata aihetta käsittelevään kappaleeseen useaan kertaan, enkä senkään jälkeen voinut sanoa ymmärtäneeni täydellisesti, missä menee geenien saneleman ja opitun käyttäytymisen välinen raja.

Kissanpentu vaanii saalista aluskasvillisuuden kätköissä

Kunnes aloitin pitkän tauon jälkeen sulkapallopeliharrastukseni uudelleen ja sain ahaa-elämyksen oman toimintani kautta:


Olen sulkapallon pelaamisen myötä opettanut kroppani reagoimaan tiettyihin asioihin niin, että ne ovat niin syvällä lihasmuistissani, että tulevat automaattisesti ennen kuin ehdin tietoisesti tajutakaan asiaa. Eli esimerkiksi nytkähdän automaattisesti "pallon perään" kun vastapelaaja kohottaa mailan ja syöttää, riippumatta siitä, osuuko hän palloon singauttaen sen minua kohti, vai ei. 

Vaikka toiminta sillä hetkellä tuntuu olevan refleksinomaista ja automaattista, se on kuitenkin täysin opittua, ei synnynnäistä. Tottakai ne, joilla on synnynnäisenä ominaisuutena nopeat refleksit ja luontainen kiinnostus ja motivaatio "pallon perässä juoksemiseen" ovat todennäköisesti parhaimpia sulkapallon pelaajia, mutta heidänkin täytyy harjoitella ja opettaa kroppansa reagoimaan tiettyihin ärsykkeisiin tietyllä tavalla, jotta pelaaminen onnistuu. 

Samasta asiasta lienee pohjimmiltaan kyse, kun puhutaan siitä, mikä osa esimerkiksi koiran tai kissan saalistuskäyttäytymisestä on synnynnäistä ja mikä taas opittua. Niinpä voitaneenkin tulla lopputulokseen, että kaavamaiselta ja automaattiselta vaikuttava käyttäytyminen voi olla täysin opittua, eikä geenien sanelemaa "viettikäyttäytymistä". Geenit siis määräävät taipumuksen, kaikki muu opitaan.

Käytännössä synnynnäisten taipumusten merkitys saalistuskäyttäytymisen oppimiseen ja ärsykkeen aiheuttaman reaktion voimakkuuteen lienee se, millaiset asiat eläin kokee ympäristössään mielenkiintoisina, millaista toimintaa ympäristö ruokkii ja millaisen toiminnan oppimiseen synnynnäiset taipumukset ohjaavat.

Kissa vaanii saalista nurmikon kätköissä

 

Synnynnäiset taipumukset opitun käyttäytymisen lähtökohtana


Sellainen eläin jolla ei ole synnynnäistä kiinnostusta esimerkiksi saalistamiseen, ei lähtökohtaisesti koe saalistuskäyttäytymisen oppimiseen johtavia ympäristöstä tulevia aistiärsykkeitä (kuten nenän edestä lentoon pyrähtävää lintua tai silmien ohi viipottavaa oravaa) mielenkiintoisina, jolloin se ei myöskään reagoi niihin, eikä täten tule oppineeksi saalistukseen liittyviä toimintamalleja. Mitä voimakkaampi synnynnäinen saalistustaipumus, sitä pienempiin ärsykkeisiin eläin reagoi, ja sitä paremmat mahdollisuudet sillä on oppia asianmukaiset saalistustavat.

Mitä enemmän ympäristöstä tulee ärsykkeitä joihin eläin reagoi, sitä useampia oppimisprosessille tärkeitä toistoja siitä seuraa ja sitä syvemmälle lihasmuistiin tietyt toimintamallit iskostuvat. Ja mitä syvemmällä lihasmuistissa jokin asia on, sitä automaattisemmin ärsykkeen aiheuttama reaktio syntyy ja sitä todennäköisemmin keho tulevaisuudessa reagoi opitulla tavalla jo ennen kuin tietoinen ajattelu on ehtinyt hypätä mukaan kärryille.

Siitä huolimatta, että toiminta juuri sillä hetkellä vaikuttaa automaattiselta, ja toisaalta myös onkin sitä, on kyseessä aivan täysin opittu käytösmalli, jossa keho ja lihakset ovat oppineet toimimaan tietyllä tavalla. Samasta asiasta on kyse silloin, kun pianisti opettelee uutta kappaletta. Kun treenikertoja on takana tarpeeksi monta, tuntuu kuin sormet kiitäisivät tismalleen oikeille koskettimille kuin itsestään, vaikka silmät kiinni. Kyse ei tässäkään tapauksessa ole siitä, että joku olisi sattunut syntymään valmiina huippupianistina, vaan siitä, että pianisi iskostaa harjoittelun avulla lihasmuistiinsa tietyt liikkeet ja kun ne ovat kunnolla lihasmuistissa, niiden toistaminen onnistuu vaikka unissaan.

Ihmisen silmiin eläimen saalistuskäyttäytymiseen liittyvät toimintamallit saattavat näyttää syntyvän "tyhjästä", sillä sen oppiminen ja vahvistuminen eivät välttämättä vaadi ihmisen tietoista panostusta. Kyseessä kun on itse itseään vahvistava toiminta, jonka eläin kokee itsessään äärimmäisen palkitsevana. Eläin on siis voinut varhaispentuaikanaan emonsa opastamana ja myöhemmin elinympäristönsä mahdollistamana oppia saalistamaan ihmisen "selän takana", jolloin koko saalistusketjun toteuttaminen on helppo laittaa geenien saneleman automaattisen ja kaavamaisen "viettitoiminnan" piikkiin.

Kuvat: 
Rihaij / pixabay.com
Jennifer Barnard / Wikimedia Commons

Lähteet:

Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin?
Alas Poor Darwin: Arguments Against Evolutionary Psychology

maanantai 20. helmikuuta 2017

Kissan raakaruokinnan lautasmalli

Blogihiljaisuus venähtikin ennätyspitkäksi, mutta tässäpä tulee nyt sitten kaikessa ytimekkyydessään sellainen postaus, joka lieneekin kaiken odottamisen arvoinen.

Me nimittäin Viiruvarpaat-blogin Millan kanssa yhdistimme voimamme ja teimme selkeän infografiikan siitä, mitä kaikkea kissa ravinnostaan tarvitsee ja mistä kaikesta se tarvitsemansa saa.

Eli info-opas kissan raakaruokinnan lautasmalliin, olkaa hyvä!

Infografiikan löydät isommassa koossa täältä 
ja Viiruvarpaiden blogikirjoituksen infografiikasta täältä.


Infografiikan tekstit: 
Milla Ahola
biologi
viiruvarpaat.blogspot.fi

Grafiikat:
Sari Toivola
graafinen suunnittelija
kissantassutblogi.blogspot.fi

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kissavuoden 2016 kohokohdat

Tiedetään, valtaosa näistä katsauksista menneeseen vuoteen on tehty jo monta viikkoa sitten. Mutta koska minulla oli vasta nyt hetki aikaa istua kirjoittamaan ja vuosi 2016 oli monella tapaa merkityksellinen kissavuosi, on minun luotava tässä kohtaa vielä kerran katse menneisyyteen, jotta sen voi taas suunnata tulevaan. Keräsinkin tähän vuoden ensimmäiseen kirjoitukseen top 3 -listan mielestäni merkittävimmistä kissatapauksista vuodelta 2016.


Kissa katsoo sivulle

1. Kissojen geenitutkimus


Hannes Lohen tutkimusryhmä julkaisi elo-syyskuun vaihteessa 2016 valtakunnallisen kissojen terveys- ja käyttäytymiskyselytutkimuksensa tuloksia. Siitä huolimatta, että tutkimus oli ymmärrettävistä syistä painottunut rotukissoihin ja maatiaiskissojen oli tarkoitus toimia vain rotukissojen vertailuryhmänä, voidaan tutkimustulosten perusteella tehdä jonkinlaisia suuntaa-antavia päätelmiä myös maatiaiskissojen terveydentilasta.

Lopputulemana voitaneen todeta, että vaikka sairauksien ilmenemisen ja perinnöllisyyden välistä yhteyttä ei maatiaiskissojen kohdalla voidakaan nähdä (toisin kuin rotukissoilla, joiden perinnöllisten sairauksien kartoittamiseen ja niihin liittyvien geenien paikallistamiseen tutkimus kaiketi ensisijaisesti tähtäsikin), niin tutkimustulokset heijastelevat mielestäni maatiaiskissojen tämänhetkistä terveystilannetta ja antaa meille tietoa siitä, mitä voisimme tehdä toisin, jotta maatiaisemme voisivat tulevaisuudessa paremmin.

Esimerkiksi sisäloiset olivat kyselytutkimuksen mukaan maatiaisilla reilusti yleisempiä kuin rotukissoilla. Hannes Lohi onkin Helsingin Sanomien haastattelussa todennut, että syynä saattaa olla se, että valvomaton ulkoilu ja luonnonvaraisten eläinten saalistamien ovat maatiaiskissojen kohdalla reilusti rotukissoja yleisempää ja yksi mahdollinen (ja ehkä todennäköinenkin) syy sisäloisten yleisyyteen rotukissoihin verrattuna.

Kyselytutkimuksessa selvisi myös joitain kissarotujen ja kotikissojen käyttäytymispiirteisiin liittyviä tekijöitä, joskin tämä kyselytutkimus on käyttäytymisen osalta vasta alustava. Ryhmällä onkin suunnitteilla kissojen käyttäytymistä käsittelevä erillinen kyselytutkimus, jonka etenemistä jäänkin innolla odottamaan.

"Ryhmä on kuitenkin saanut tähän asti keräämänsä tiedon perustella viitteitä esimerkiksi siitä, että pentuajan tapahtumat vaikuttavat yksilön käyttäytymiseen ja hyvinvointiin myöhemmissä elämänvaiheissa."


Ryhmä on kuitenkin saanut tähän asti keräämänsä tiedon perustella viitteitä esimerkiksi siitä, että pentuajan tapahtumat vaikuttavat yksilön käyttäytymiseen ja hyvinvointiin myöhemmissä elämänvaiheissa. Lohi puhui samaisessa Helsingin Sanomien haastattelussa esimerkiksi siitä, kuinka vieroitusikää myöhäistämällä voitaisiin saada nykyistä tasapainoisempia ja paremmin voivia kissoja.

Kissa istuu sohvalla ja katsoo kameraan


Vaikka Lohen ryhmän kissatutkimuksessa on painotettu rotukissoja ja niiden perinnöllisten sairauksien kartoittamista, jo tämä lyhyt ja pintapuolinen katsaukseni osoittanee, etteivät tulokset ole missään nimessä yhdentekeviä kotikissojenkaan osalta.Yksi maininnan arvoinen juttu onkin, että kyselyyn osallistuneista 8 175 kissasta huikeat 1 500 oli kotikissoja! Aivan tajuton määrä jos jonkinlaista kotikissaa ja maatiaista, mikä osoittaakin sen, että kissojen terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneita ihmisiä löytyy myös meistä kotikissojen omistajista!

Kyselytutkimus on ollut ainutlaatuinen, uraauurtava ja täysin omaa luokkaansa, mitä tulee suomalaisten kissojen terveydentilan tutkimiseen ylipäätään. On kissarotujen ja rotukissakasvatuksen tulevaisuuden kannalta ensisijaisen tärkeää saada tieteellisesti validia tietoa kissarotujen terveydestä. Sellaiset terveystutkimukset jotka ovat koirien kohdalla olleet lähes itsestäänselvää rutiinia jo pitkään, ovat kaiketi pikkuhiljaa nostaneet päätään myös kissamaailmassa. Kukaan tai mikään ei ole turvassa perinnöllisiltä sairauksilta, eikä tutkimattomuus tee kenestäkään automaattisesti tervettä. Onkin siis aivan loistavaa, että tiede antaa meille koko ajan enemmän ja parempia työkaluja kissojemme terveydentilan tutkimiseksi, parantamiseksi ja ylläpitämiseksi.

"Hannes Lohi on muuten sanonut, että heidän kyselytutkimuksensa tulokset ovat kaikkinensa saatavilla ja hyödynnettävissä, myös kotikissojen osalta."


Tutkimustulokset olivat mielenkiintoiset myös maatiaiskissanäkökulmasta ja uskon, että mahdollisella erillisellä käyttäytymiskyselytutkimuksella tulee olemaan entistäkin suurempi merkitys rotukissojen lisäksi myös maatiaisille. Esimerkiksi 12-viikon luovutusiän oikeellisuudesta on ollut käytännössä mahdoton löytää minkäänlaista tieteellistä tutkimusta, koska sitä ei kaiketi ole tehty. Elättelenkin siis varovaisen optimistisia toiveita, että Lohen tutkimusryhmän käyttäytymiskyselytutkimuksen myötä saisimme konkreettista ja objektiivista tietoa siitä, minkälaisella pentuajan hoidolla ja huolenpidolla saadaan aikaan ne kaikkein tasapainoisimmat ja hyvinvoivimmat kissat.

Hannes Lohi on muuten sanonut, että heidän kyselytutkimuksensa tulokset ovat kaikkinensa saatavilla ja hyödynnettävissä, myös kotikissojen osalta, ja pohdinkin, miten voisimme hyödyntää näitä tutkimustuloksia nimenomaan kotikissojen osalta nyt alkaneena vuonna 2017? On nimittäin lottovoitto, että olemme saaneet näin paljon tieteellisesti validia tietoa kotikissojemme terveydentilasta ja olisi sääli, jos kaikki tämä tieto valuisi käytännön tasolla hukkaan.

Kissa hyllyn päällä


2. Maatiaiskissa oli vuoden maatiainen 2016


Maatiainen ry antoi maatiaiskissalle Vuoden maatiainen 2016 -tittelin, joka aiheutti alkuvuodesta aktiivista keskustelua. Kirjoitinpa aiheesta itsekin blogipostauksen jos toisenkin. Oli mielestäni äärettömän suuri kunnianosoitus nimetä maatiaiskissa vuoden maatiaiseksi suomenlampaiden ja maatiaiskanojen joukkoon, sillä yleisesti ottaen se, mitä pidämme hienona muiden alkuperäislajien kohdalla, on jostain kumman syystä saanut kissojen kohdalla monen ihmisen mielestä negatiivisen sävyn. Maatiainen ry puhui Vuoden maatiainen -titteliä koskevassa tiedotteessaan maatiaiskissojen suojeluohjelmasta ja jo kiirehti johtavan rotukissajärjestömme jäsenlehden päätoimittajakin lausumaan, ettei maatiaiskissa ole sukupuuttoon kuolemassa ja antoi ymmärtää, että suojeluohjelmalle ei olisi mitään tarvetta.

"Oli mielestäni äärettömän suuri kunnianosoitus nimetä maatiaiskissa vuoden maatiaiseksi suomenlampaiden ja maatiaiskanojen joukkoon."


Jäin lopulta siihen käsitykseen, ettei kukaan ole ottanut koppia Maatiainen ry:n peräänkuuluttamasta maatiaiskissan suojeluohjelma-ajatuksesta, vaikka tarvetta kiistatta olisikin. Ai miksi en itse lähtenyt sellaista perustamaan? Vastaus on yksinkertaisesti siinä, ettei minulla ole riittävää tietoa, taitoa tai ammattitaitoa asianmukaisen suojeluohjelman laatimiseen, vaan siihen tarvittaisiin tueksi moniammatillinen asiantuntijaryhmä ja riittävästi käytännön toteutukseen sitoutuneita tavan tallaajia, jotta suojeluohjelma voitaisiin oikeasti toteuttaa toimivalla ja kestävällä tavalla.

Olen kuitenkin jo pitkään haaveillut kotikissojen äänenkannattajana toimivan yhdistyksen perustamisesta ja mikäli asiat vain suinkin loksahtavat paikoilleen, niin vuosi 2017 voisi olla täydellinen aika toteuttaa tämä haave!

Kissa sohvalla, katsoo ylöspäin


3. Pikku Kakkosen Kissat-sarja


Pikku Kakkosessa on saattanut syksyn ja talven aikana vilahtaa erilaisia kissoja erilaisissa arjen askareissaan. Myös meidän Kissantassuilla oli oma jaksonsa (jakso 4), mutta se ei ole syy, miksi otin sen mukaan vuoden 2016 merkittävimpien kissa-aiheiden listalle. Syy on nimittäin paljon yhteiskunnallisempi.

On nimittäin loistavaa, että yleisradiomme päätti tehdä sellaisen kotimaisen lastenohjelmatuotannon, jonka tarkoituksena on tuoda kissat yksilöinä esille, kukin omana persoonanaan. Tämä ajatus sarjan toteutuksen taustalla kiehtoikin minua alusta asti.

On myös ehdottoman positiivista, että tällainen sarja tehtiin nimenomaan tämän päivän lapsille, tulevaisuuden aikuisille. Lastenohjelmilla saattaa nimittäin olla vaikutusta lasten asenteisiin, eläinten kohteluun ja siihen, millaisia arvoja he siirtävät tulevaisuudessa omille lapsilleen

"Kasvatuksellisesti Kissat-ohjelmasarjan merkitystä kissan aseman ja maineen parantajana ei voi vähätellä."


Olen huomannut, että vanhojen "näin on aina tehty" -jäärien päitä voi olla mahdoton kääntää, mitä tulee esimerkiksi kissojen ulkoilutapoihin, leikkaamiseen, rokotuksiin tai madotuksiin, mutta lapsille voi sen sijaan hyvinkin antaa eväitä oman maailman- ja elämänkatsomuksen muodostamiseen ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, tuleeko hänen elinpiirinsä koostumaan vain hänestä itsestään ja toisista ihmisistä, vai ulottuuko hänen huolenpitonsa, hoivansa ja rakkautensa koskemaan myös muita elollisia.

Kasvatuksellisesti Kissat-ohjelmasarjan merkitystä kissan aseman ja maineen parantajana ei voi vähätellä. Eihän meillä tietenkään ole mitään konkreettisesti mitattavaa dataa siitä, miten tämä ohjelma todellisuudessa vaikuttaa pitkällä tähtäimellä kissojen hyvinvointiin, mutta uskon, että tämän kaltainen kasvatuksellisista lähtökohdista tapahtuva valistus voi olla yksi merkittävimmistä avaimista kissojen ja ylipäätään eläinten hyvinvoinnin lisääntymiseen, jos ei mainittavissa määrin vielä vuonna 2017, niin toivon mukaan vuonna 2027!

Kissa tekee temppua sohvalla


Millaisia kissasuunnitelmia teillä on vuodelle 2017? Uusia kissatulokkaita etsinnässä, näyttelykäyntejä vai perätin jonkin uuden kissaharrastukseb aloittaminen? Tosin, eipä sitä elämää tarvitse aina niin pitkälle suunnitella, sillä kyllä jokainen päivä yhdessä kissaystävien kanssa on jo itsessään silkkaa juhlaa, vai mitä? :)


Ps. Omia henkilökohtaisia kissasaavutuksiani vuonna 2016 olivat:

  •  Sellaisen kissaystävällisen joulukasvin löytäminen, joka pysyy allekirjoittaneenkin vajaavaisella viherpeukalolla hengissä (joulukaktus)

  •  Olin loppuvuodesta elämäni ensimmäistä kertaa tuomarin assistenttina kissanäyttelyssä. Oli avartava kokemus, enkä mokaillut pahasti.


KUVAT: ESSI L.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvän joulun toivotus

Teppo Taikatohvelin saattelemana hiljennymme joulun viettoon. Oikein ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille Kissantassujen ystäville ja kiitos kuluneesta vuodesta!

Kissa istuu pöydällä ja katsoo kameraan, taustalla joulukaktus ja ympärillä lumihiutaleiden kuvia.